[J]os synnyttäminen ei tee kenestäkään vastuullista ja välittävää äitiä, miksi ihmeessä kuvitellaan, että lapsenlapsi muuttaisi naisen hoivaviettiseksi piirakanpaistajaksi? Varsinkin kun mummit ovat eläneet maailmassa, jossa naisella ei ole ollut automaattisesti vapautta valita elämäntyyliään. Naisen roolia ei ole erotettu äitiydestä kovin pitkään. (s. 303)Project Maman (eli Katja Lahden blogin) säännöllisenä ja Salamatkustajan (eli Satu Rämön blogin) satunnaisena lukijana kuulin jo hyvissä ajoin, että duo on kirjoittamassa jatkoa ensimmäiselle Vuoden mutsille. Koska pidin sen keskinkertaisuuden ylistyksestä, mustasta huumorista sekä informatiivisista osasista, oli itsestään selvää laittaa kakkonen kirjaston varauslistaan ja sieltähän se helmikuun alussa putkahti.
Vuoden mutsi 2 jatkaa suoraan ensimmäisestä osan lopusta eli taaperoiästä. Tällä kertaa kohteena on jälkikasvun elinkaari ensimmäisistä kuudensiin synttäreihin, ja Vuoden mutsista tuttu kolmen lapsen otanta pysyy samana. Aiheina tällä kertaa ovat lapsen kasvu, lapsen kasvatus, arjen hallinta, päivähoito sekä 1m+1n+lapset -mallista eroavat perhekaaviot. Ekstrana vielä viikkoihin jaettu vuoden mutsin raskausopas (ei heikommille).
Edellisosasta tuttu sarkastinen ote äitiyteen jatkuu. Tällä kertaa mukana on tosin myös asiantuntijoiden ja muiden asianomaisten haastatteluja, eli hieman faktampaan suuntaan on sarja kehittynyt (olettaen siis, että jatkoa ala-astelaisen kanssa elämisestä on tulossa). Koska olen varsinkin Project Maman ahkera lukija, huomasin että osa kirjan teksteistä pohjautuivat vahvasti aiemmin julkaistuille blogiteksteille. Tämän voisi tietysti ottaa jonkinasteisena kusetuksena, jos kirjan on ostanut (ja odottanut saavansa rahoilleen vastinetta uusien aatosten muodossa). Tekstien lomassa on vähän kuin luvun loppukaneetteina lista jatkolukemisesta niin kirjojen kuin nettilinkkienkin muodossa. Vaikken henkilökohtaisesti tunnekaan tarvetta aiheiden lisätutkailemiseen, tämä auttanee vanhempia joille nämä asiat ovat muutakin kuin huumorin lähde (ja mahdollisesti parin triviainfopalan lähde).
Jälleen kerran täytyy kirjan hienosta visuaalisesta puolesta vastaavaa Satu Konttista kehua. Kuvitus on nimittäin edelleen minimalistista ja edellisosasta tuttu maatuska on saanut viereensä mustaraajaisen karkin, josta kuuluu outoja ääniä ("Ite oot vauva."). Muutamaa kurssia ja gradua vajaana kielitieteen ammattilaisena omana suosikkitekstini oli muuten Rämön kertomus kaksikielisen lapsen kasvattamisen haasteellisuudesta. Hän asuu Islannissa islantilaisen puolisonsa kanssa ja yrityksen kielikasvatuksen johdonmukaisuuteen on joskus räikeässä ristiriidassa lapsen itsepäisyyden kanssa. Mikä on aikuisen järkevä ja tilanteeseen mitoitettu reaktio, jos jälkikasvu saa jotain kieroa tyydytystä nähdessään miten paljon äitiä ärsyttää ettei suostu pyytämään maitoa suomeksi mutta siteeraa sanasta sanaan pitkiäkin litanjoita Muumeista? Ég vil mjólk, indeed.
Kaiken kaikkiaan oikein hauska ja informatiivinen teos. Arvostan kovasti kirjailijoiden pyrkimystä rikkoa mahdollisimman montaa stereotypiaa niin vapaaehtoisesti lapsettomista ja isöäitiydestä yhtä paljon kuin siitä, kumpaa sukupuolta edustavan vanhemman on parempi istuskella siellä hiekkalaatikon vieressä (vastaus: kromosomikombolla ei väliä). Perusajatus siitä, ettei äitiyttä tai vanhemmuutta ylipäätään tarvitse suorittaa perfektionistin mentaliteetilla (joskin joku roti pitää olla, toim.huom.).
-----
Vuoden mutsi 2 muualla:
Kirjavinkit.fi
Riipin Raapin -blogi
Kirjanurkkaus-blogi