Luettu: 4.5.2011
Viimeisen Pii Marin -dekkarin aika.
Kuudes ja viimeinen PM-dekkari koluaa omakotitalojen ihmeellisessä maailmassa. Henna ja Mikko ovat ostaneet unelmiensa talon kalliilla rahalla. Tai siis unelmatalo se on niin kauan, kunnes lapset alkavat sairastella ja syyksi löytyy talon vakava homeongelma. Talokauppiaalta on kuitenkiin huono krävätä yhtään mitään, sillä tyyppi on kadonnut. Samaan aikaan eräs perheenäiti katoaa samalla paikkakunnalla. Omassa elämässään Piikin saa erään luvun elämästään päätökseen: hänen monen vuoden projektinsa selvittää biologisen isänsä olinpaikka päättyy, kun Pii menee tapaamaan tätä Tansaniaan.
Pii Marin -sarja alkoi niin hienosti silloin aluksi Mustalla. Tummaihoinen toimittajanainen dekkareiden pääosassa, ja useissa osissa vieläpä mukana oli mielenkiintoinen viittaus nykypäivään vaikkapa tositeeveen muodossa. Sitten tietysti rasismi, ja maahanmuutto. Tulipa lähisuhdeväkivaltakin mukaan. Kirja kirjalta sarja kuitenkin lähestyi ihmissuhdedraamaa dekkariuden kustannuksella. Ja nyt, Lopussa, koko dekkarius tuntuu kovin päälleliimatulta ihmissuhdepohdinnalle. Ja siitä syystä kirja on juuri sellainen ihmissuhdesössöinen tapaus, jota en ilman edellisten osien koukuttavuutta olisi tullut koskaan lukeneeksi ihan heti, oli dekkarinnälkä mitä oli.
Ja jos ihan totta puhutaan, talon osto, talon rakennus... voisiko tylsempää aihetta minulle olla? Kenties en ole kirjan aiheen kohderyhmässä, kun en ole taloa aikomassa ostaa, näillä näkymin luultavasti koskaan. Ja hometalon vaikutus taloudellisissa ongelmissa olevalle perheelle, ja Mikon ja Hennan suhteelle... sori, mutta ei.
Ehkäpä tämä antaa jollekin jotakin, mutta rikoksen ratkaisua odottavalle dekkarilukijalle saalis jää kovin laihaksi. Enkä edes tajua, miksi se tyyppi teki lopussa mitä teki. Miksi? Ihan tosi, olisi nyt vain ollut hiljaa.
Äh.
-----
Loppu muualla:
Savon Sanomat
Kirjavinkit.fi
Järjellä ja tunteella -blogi
Susan kirjasto -blogi
Eppu Nuotio Lopusta Aamun kirjassa (YLE)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eppu Nuotio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eppu Nuotio. Näytä kaikki tekstit
Eppu Nuotio: Paine
Luettu: 29.3.2010
Minulla on näköjään jokin käsittämätön, ennalta-arvaamaton dekkariputki menossa. Sain Nuotion uusimman kirjastosta aikaisemmin kuin kuvittelin (en itse asiassa edes tiennyt tarkkaa aikaa, milloin kirja edes julkaistiin) ja koska varaajia pukkaa, kirja päätyi lukulistan prioriteetti ykköseksi.
Paine jatkaaa Nuotion neljän edeltävän dekkarin sarjaa Pii Marinista. Viidennessä Marin-dekkarissa painotus on entistä enemmän kahtia jakautunut. Siinä missä aiemmat Marin-romaanit ovat jakautuneet kahtia rikoksen tekijän ja saman rikoksen tutkimukseen lähinnä Piin näkökulmasta, Paineessa kulkee rinnakkain kaksi täysin erillistä tarinaa (jos oikein monimutkaiseksi haluaa mennä, niin edellisten kaksoisjako on edelleen käytössä, mutta vain toisessa tarinassa). Toinen tarina kertoo Pasin ja Iriksen perhehelvetistä, johon Piin ppikkuveli Joel on tietämättään sotkeutunut; Pasi käyttää hyväkseen laissa olevaa porsaanreikää, eikä suostu avoeron jälkeen muuttamaan Iriksen omistamasta asunnosta mihinkään, vaan esittää ulkopuolisille vaimon mielisairaudesta kärsivää unelmamiestä tehden samanaikaisesti Iriksen elämästä helvettiä kaikin mahdollisin psyykisin väkivallan tavoin. Toisessa tarinassa Pii jatkaa avomies, rikospoliisi Juha Heinon kanssa isänsä kuoleman mysteeriä, mikä vie heidät Tansaniasta Tukholmaan ja omalle kotipihalle.
Olen kovin pettynyt. Piin isän ihmissuhdehöttöinen mysteeri veti Pasin ja Iriksen välistä (epäreilua) sodankäyntiä kuvaavan mielenkiinnon alas. Olisin oikein hyvin voinut elää, mikäli koko Zersenay-osa olisi jätetty tutkimatta ja Nuotio olisi keskittynyt koko kirjan ajan perhehelvettiin. Hän kuvaa Pasin painostusta niin hyvin, että sain itse lukijanakin vilunväreitä ja ahdistusta. Ikävä kyllä näiden kamalan hyvien kohtien tunnelmaa latistaa huomattavasti hypyt Zersenay-tapauksen epäviralliseen tutkintaan, jotka puolestaan ovat varsin tylsiä. Okei, jos Pii olisi oikea henkilö, niin ymmärtäisin sen tiedonhalun, mutta eikö niitä johtolankoja vain olisi voinut olla olematta ettei tapausta olisi voinut edes tutkia? Joelin siirtäminen Piin tilalle toimii kyllä muuten, mutta ikävä kyllä tyyppi on lähinnä passiivinen nukke, joka vain katsoo tapahtumien vyöryävän silmiensä edessä osallistumatta siihen edes tutkimisen vertaa.
Tiedän olevani inhottavan subjektiivinen, mutta sanon sen silti: toivottavasti -jos kuudetta Marin-romaania on tulossa- Nuotio palaa takaisin alkuperäiseen kahtiajakoon tarinan kanssa. Rikollisen mielestä lukeminen on mielenkiintoisempaa -olisi ollut erityisesti Pasin tapauksessa; en oikein tiedä onko tyyppi sosiopaatti vai riippuvainen vai mikä se psykiatrinen määritelmä on- kuin ihmissuhdevatvominen. Toivon tätä todella, sillä Nuotion tekstiä on ilo lukea.
-----
Paine muualla:
Kirjavinkit.fi
Kirjavideo.fi (AV)
Minulla on näköjään jokin käsittämätön, ennalta-arvaamaton dekkariputki menossa. Sain Nuotion uusimman kirjastosta aikaisemmin kuin kuvittelin (en itse asiassa edes tiennyt tarkkaa aikaa, milloin kirja edes julkaistiin) ja koska varaajia pukkaa, kirja päätyi lukulistan prioriteetti ykköseksi.
Paine jatkaaa Nuotion neljän edeltävän dekkarin sarjaa Pii Marinista. Viidennessä Marin-dekkarissa painotus on entistä enemmän kahtia jakautunut. Siinä missä aiemmat Marin-romaanit ovat jakautuneet kahtia rikoksen tekijän ja saman rikoksen tutkimukseen lähinnä Piin näkökulmasta, Paineessa kulkee rinnakkain kaksi täysin erillistä tarinaa (jos oikein monimutkaiseksi haluaa mennä, niin edellisten kaksoisjako on edelleen käytössä, mutta vain toisessa tarinassa). Toinen tarina kertoo Pasin ja Iriksen perhehelvetistä, johon Piin ppikkuveli Joel on tietämättään sotkeutunut; Pasi käyttää hyväkseen laissa olevaa porsaanreikää, eikä suostu avoeron jälkeen muuttamaan Iriksen omistamasta asunnosta mihinkään, vaan esittää ulkopuolisille vaimon mielisairaudesta kärsivää unelmamiestä tehden samanaikaisesti Iriksen elämästä helvettiä kaikin mahdollisin psyykisin väkivallan tavoin. Toisessa tarinassa Pii jatkaa avomies, rikospoliisi Juha Heinon kanssa isänsä kuoleman mysteeriä, mikä vie heidät Tansaniasta Tukholmaan ja omalle kotipihalle.
Olen kovin pettynyt. Piin isän ihmissuhdehöttöinen mysteeri veti Pasin ja Iriksen välistä (epäreilua) sodankäyntiä kuvaavan mielenkiinnon alas. Olisin oikein hyvin voinut elää, mikäli koko Zersenay-osa olisi jätetty tutkimatta ja Nuotio olisi keskittynyt koko kirjan ajan perhehelvettiin. Hän kuvaa Pasin painostusta niin hyvin, että sain itse lukijanakin vilunväreitä ja ahdistusta. Ikävä kyllä näiden kamalan hyvien kohtien tunnelmaa latistaa huomattavasti hypyt Zersenay-tapauksen epäviralliseen tutkintaan, jotka puolestaan ovat varsin tylsiä. Okei, jos Pii olisi oikea henkilö, niin ymmärtäisin sen tiedonhalun, mutta eikö niitä johtolankoja vain olisi voinut olla olematta ettei tapausta olisi voinut edes tutkia? Joelin siirtäminen Piin tilalle toimii kyllä muuten, mutta ikävä kyllä tyyppi on lähinnä passiivinen nukke, joka vain katsoo tapahtumien vyöryävän silmiensä edessä osallistumatta siihen edes tutkimisen vertaa.
Tiedän olevani inhottavan subjektiivinen, mutta sanon sen silti: toivottavasti -jos kuudetta Marin-romaania on tulossa- Nuotio palaa takaisin alkuperäiseen kahtiajakoon tarinan kanssa. Rikollisen mielestä lukeminen on mielenkiintoisempaa -olisi ollut erityisesti Pasin tapauksessa; en oikein tiedä onko tyyppi sosiopaatti vai riippuvainen vai mikä se psykiatrinen määritelmä on- kuin ihmissuhdevatvominen. Toivon tätä todella, sillä Nuotion tekstiä on ilo lukea.
-----
Paine muualla:
Kirjavinkit.fi
Kirjavideo.fi (AV)
Eppu Nuotio: Varjo
Luettu: 30.6.2009
Eppu Nuotio-/Pii Marin -kimara jatkuu. Tällä kertaa käsittelyssä Marin-sarjan neljäs osa, jota piti kytätä kirjastossa joka päivä, ettei vain joku toinen pelmahda kirjaston dekkariosastolle ennen minua.
Varjossa päiväkotilapset löytävät rannalta mutiloidun morsiamen ruumiin. Murhattu nainen on juuri kristityn kanssa naimisiin mennyt muslimi naistutkija, ja poliisi pitää tapausta selvänä häpeämurhana. Toimittajamme Pii Marin järkyttyy tapauksesta ja alkaa tutkia tapausts omin nokkinensa. Samalla hän yrittää selvittää päätään päättyneestä suhteestaan rikospoliisi Juha Heinoon.
Varjo toimii edeltäjiään paljon paremmin. Erityisesti pidin yhteiskunnallisesta aihevalinnasta; virallisia häpeämurhia ei Suomessa ole vielä tapahtunut, mutta epävirallisesti kyllä ja niiden putkahtaminen mediaan on lähinnä ajan ja konseksuksen tason kysymys. Nuotio nostaa kissan pöydälle, mille onkin jo korkea aika. Liian moni korkean tason poliitikko väistää muslimien maahanmuuttajanaisien kokeman väkivallan (fyysinen ja psyykinen) kokonaan, sillä nykynormi on ilmeisesti se ettei muslimeja ja islamia saa kritisoida. YK:n taannoinen pikku päätöslauselma ei auta asiaa pätkän vertaa. Siksi onkin aivan mahtavaa, että jollakulla on edelleen selkärankaa olla kriittinen silloin, kun sille ihmisoikeuksien -uskonto saa tulla listalla vain sen jälkeen, mieluusti piiiiitkän listan lopussa- valossa on paikkansa. Mikäli Pii Marineja tulee lisää, luen ne vaikka silkasta kunnioituksesta Eppu Nuotiota kohtaan.
Kannattaa muuten käyttää vartti kuunnellakseen Nuotion haastattelu YLEn Areenassa (linkki alla), jossa hän selvittää monia asioita ja taustoja Varjon takana.
-----
Varjo muualla:
Helsingin Sanomat
YLEn Aamun kirjassa Eppu Nuotio ja Varjo (video)
Keskisuomalainen
Eppu Nuotio-/Pii Marin -kimara jatkuu. Tällä kertaa käsittelyssä Marin-sarjan neljäs osa, jota piti kytätä kirjastossa joka päivä, ettei vain joku toinen pelmahda kirjaston dekkariosastolle ennen minua.
Varjossa päiväkotilapset löytävät rannalta mutiloidun morsiamen ruumiin. Murhattu nainen on juuri kristityn kanssa naimisiin mennyt muslimi naistutkija, ja poliisi pitää tapausta selvänä häpeämurhana. Toimittajamme Pii Marin järkyttyy tapauksesta ja alkaa tutkia tapausts omin nokkinensa. Samalla hän yrittää selvittää päätään päättyneestä suhteestaan rikospoliisi Juha Heinoon.
Varjo toimii edeltäjiään paljon paremmin. Erityisesti pidin yhteiskunnallisesta aihevalinnasta; virallisia häpeämurhia ei Suomessa ole vielä tapahtunut, mutta epävirallisesti kyllä ja niiden putkahtaminen mediaan on lähinnä ajan ja konseksuksen tason kysymys. Nuotio nostaa kissan pöydälle, mille onkin jo korkea aika. Liian moni korkean tason poliitikko väistää muslimien maahanmuuttajanaisien kokeman väkivallan (fyysinen ja psyykinen) kokonaan, sillä nykynormi on ilmeisesti se ettei muslimeja ja islamia saa kritisoida. YK:n taannoinen pikku päätöslauselma ei auta asiaa pätkän vertaa. Siksi onkin aivan mahtavaa, että jollakulla on edelleen selkärankaa olla kriittinen silloin, kun sille ihmisoikeuksien -uskonto saa tulla listalla vain sen jälkeen, mieluusti piiiiitkän listan lopussa- valossa on paikkansa. Mikäli Pii Marineja tulee lisää, luen ne vaikka silkasta kunnioituksesta Eppu Nuotiota kohtaan.
Kannattaa muuten käyttää vartti kuunnellakseen Nuotion haastattelu YLEn Areenassa (linkki alla), jossa hän selvittää monia asioita ja taustoja Varjon takana.
-----
Varjo muualla:
Helsingin Sanomat
YLEn Aamun kirjassa Eppu Nuotio ja Varjo (video)
Keskisuomalainen
Eppu Nuotio: Maksu
Luettu: 11.6.2009
Kun luin Koston jokin aika sitten, olin niin ylpeä itsestäni: olen suomalaisen nykydekkarin genressä ajan tasalla! Sitten siskoni ilmoitti, että oikeastaan Nuotiolta on ilmestynyt Kostolle jo kaksi jatko-osaa. Ylpeyden nieleminen otti sen verran koville, että piti kaivaa ne kaksi uusinta Marin-dekkaria sen palauttamiseksi; on se nyt hitto, jos siskoni tietää kirjallisuudesta enemmän kuin minä.
Kostossa Pii Marinin elämä heittää edelleen häränpyllyä. Tällä kertaa syypäänä on huumepöllyssä todistamaansa tappoa pakeneva pikkuveli, joka onnistuu saamaan itsensä murhaepäillyksi. Samaan aikaan Suomea kuohuttaa keskiluokkaisen lähiön pihalta kidnapatun vauvan katoaminen.
Edellisten tapaan Nuotio ei pyri pitämään yllä mitään suurta räjähtävää loppupaljastusta, vaan kertoo rikollisen mielenliikkeistä kirjan alusta lähtien. Tästä ratkaisusta suuri plussa, sillä tuo teknikka tuppaa usein lässähtämään oikein kunnolla. Itse asiassa juoni oli todella mielenkiintoinen ja pyrkii vastaamaan kysymykseen joka on pitkään mietityttänyt: miksi joku varastaa vauvan? Siinä sivussa Nuotio käsittelee myös muita, ajankohtaisiakin, aiheita ja heivaa YLEn niskaan kunnolla kritiikkiä (Hesarin mukaan ajankohtaista se oli kirjoittamisen aikaan... mutta mitä tapahtui YLEssä talvella 2008?). Ihan menevää tekstiä; en ole valmis allekirjoittamaan sekametelisoppasyytöksiä Savon Sanomien/Keskisuomalaisen -jutun kirjoittajalta.
-----
Maksu muualla:
Helsingin Sanomat
Savon Sanomat
Kouvolan Dekkaripäivät
Mainoskatko-blogi
Kun luin Koston jokin aika sitten, olin niin ylpeä itsestäni: olen suomalaisen nykydekkarin genressä ajan tasalla! Sitten siskoni ilmoitti, että oikeastaan Nuotiolta on ilmestynyt Kostolle jo kaksi jatko-osaa. Ylpeyden nieleminen otti sen verran koville, että piti kaivaa ne kaksi uusinta Marin-dekkaria sen palauttamiseksi; on se nyt hitto, jos siskoni tietää kirjallisuudesta enemmän kuin minä.
Kostossa Pii Marinin elämä heittää edelleen häränpyllyä. Tällä kertaa syypäänä on huumepöllyssä todistamaansa tappoa pakeneva pikkuveli, joka onnistuu saamaan itsensä murhaepäillyksi. Samaan aikaan Suomea kuohuttaa keskiluokkaisen lähiön pihalta kidnapatun vauvan katoaminen.
Edellisten tapaan Nuotio ei pyri pitämään yllä mitään suurta räjähtävää loppupaljastusta, vaan kertoo rikollisen mielenliikkeistä kirjan alusta lähtien. Tästä ratkaisusta suuri plussa, sillä tuo teknikka tuppaa usein lässähtämään oikein kunnolla. Itse asiassa juoni oli todella mielenkiintoinen ja pyrkii vastaamaan kysymykseen joka on pitkään mietityttänyt: miksi joku varastaa vauvan? Siinä sivussa Nuotio käsittelee myös muita, ajankohtaisiakin, aiheita ja heivaa YLEn niskaan kunnolla kritiikkiä (Hesarin mukaan ajankohtaista se oli kirjoittamisen aikaan... mutta mitä tapahtui YLEssä talvella 2008?). Ihan menevää tekstiä; en ole valmis allekirjoittamaan sekametelisoppasyytöksiä Savon Sanomien/Keskisuomalaisen -jutun kirjoittajalta.
-----
Maksu muualla:
Helsingin Sanomat
Savon Sanomat
Kouvolan Dekkaripäivät
Mainoskatko-blogi
Eppu Nuotio: Kosto
Luettu: 19. 2. 2009
Kosto on jatkoa Eppu Nuotion ensimmäiselle Pii Marin -dekkarille Musta, jonka luin muistaakseni muiden (dekkarispesialistin tätini ja siskoni) suosituksen takia luultavasti joskus 2006 vuoden aikana. Musta ei jättänyt varsinaista innostusta Nuotion dekkareihin, mutta niin sitä vain tuli lainattua tädiltä Kostoa.
Kosto jatkaa kertomusta ongelmamagneetti-toimittaja Pii Marinista, joka Mustan lopussa joutui murhan yrityksen kohteeksi. Pii hakee siirtoa Ylen periferia-aluetoimitukseen ajatellen, että siellä jännitys tiivistyisi korkeintaan Kylän Komein Kissa -kilpailun tuomaroinnissa. Marin isketään tosi-tv-ohjelma Isoveljen ohjaukseen, kyseisen ohjelma lavasteet kun sijaitsevat juuri tässä aluetoimituksessa. Eipä aikaakaan, kun yksi ohjelman tähdistä murhataan suorassa lähetyksessä.
Kosto toimii Mustaa paremmin, perusteena se etten selvittänyt murhaajaa motiiveineen heti alkupuoliskolla. Lisäksi ihastuin Nuotion ei-niin-imartelevaan kuvaan tosi-teeveestä, mitä en itsekään kovin korkealle arvosta (lähinnä siksi, ettei se ole tosi-teeveetä eli ei käy taltioidusta sosiaalisesta kokeesta* vaan ohjattua ja suunniteltua siinä missä muutkin; ero on siinä, ettei laineja ole kirjoitettu etukäteen kovin paljon, eivätkä henkilöt ole oikeita näyttelijöitä). Juonikin oli lopulta ihan OK (paljon sanottu tässä genressä). Joidenkin mielestä juoni vaatii lukijalta keskittymistä erityisen paljon ollessaan monimutkainen, mutta en voi jakaa tätä käsitystä: haastava=parempi. Lopuksi haluan kiittää Nuotiota erinomaisesta kirjoitustyylistä: juonesta voidaan olla eri mieltä, mutta sitä ei voi kiistää, etteikö Nuotio osaisi kirjoittaa juuri oikealla monimutkaisuudella uhraamatta kielen monipuolisuutta, keveyttä ja kiinnostavuutta.
*) Paitsi ehkä viime vuoden Big Brother jota katsoin tasan yhden jakson ja se riitti; tädin mukaan ehdottamani "jaetaan porukka kahtia niin että toiset on vankeja ja toiset ääretöntä valtaa käyttäviä vanginvartijoita á la Zimbardo" mutta ilmeisesti tätä oli kokeiltu -ilman sitä ääretöntä valtaa- ja koko homma oli selvästikin epäonnistunut, koska ohjelma pyöri edelleen.
Kosto on jatkoa Eppu Nuotion ensimmäiselle Pii Marin -dekkarille Musta, jonka luin muistaakseni muiden (dekkarispesialistin tätini ja siskoni) suosituksen takia luultavasti joskus 2006 vuoden aikana. Musta ei jättänyt varsinaista innostusta Nuotion dekkareihin, mutta niin sitä vain tuli lainattua tädiltä Kostoa.
Kosto jatkaa kertomusta ongelmamagneetti-toimittaja Pii Marinista, joka Mustan lopussa joutui murhan yrityksen kohteeksi. Pii hakee siirtoa Ylen periferia-aluetoimitukseen ajatellen, että siellä jännitys tiivistyisi korkeintaan Kylän Komein Kissa -kilpailun tuomaroinnissa. Marin isketään tosi-tv-ohjelma Isoveljen ohjaukseen, kyseisen ohjelma lavasteet kun sijaitsevat juuri tässä aluetoimituksessa. Eipä aikaakaan, kun yksi ohjelman tähdistä murhataan suorassa lähetyksessä.
Kosto toimii Mustaa paremmin, perusteena se etten selvittänyt murhaajaa motiiveineen heti alkupuoliskolla. Lisäksi ihastuin Nuotion ei-niin-imartelevaan kuvaan tosi-teeveestä, mitä en itsekään kovin korkealle arvosta (lähinnä siksi, ettei se ole tosi-teeveetä eli ei käy taltioidusta sosiaalisesta kokeesta* vaan ohjattua ja suunniteltua siinä missä muutkin; ero on siinä, ettei laineja ole kirjoitettu etukäteen kovin paljon, eivätkä henkilöt ole oikeita näyttelijöitä). Juonikin oli lopulta ihan OK (paljon sanottu tässä genressä). Joidenkin mielestä juoni vaatii lukijalta keskittymistä erityisen paljon ollessaan monimutkainen, mutta en voi jakaa tätä käsitystä: haastava=parempi. Lopuksi haluan kiittää Nuotiota erinomaisesta kirjoitustyylistä: juonesta voidaan olla eri mieltä, mutta sitä ei voi kiistää, etteikö Nuotio osaisi kirjoittaa juuri oikealla monimutkaisuudella uhraamatta kielen monipuolisuutta, keveyttä ja kiinnostavuutta.
*) Paitsi ehkä viime vuoden Big Brother jota katsoin tasan yhden jakson ja se riitti; tädin mukaan ehdottamani "jaetaan porukka kahtia niin että toiset on vankeja ja toiset ääretöntä valtaa käyttäviä vanginvartijoita á la Zimbardo" mutta ilmeisesti tätä oli kokeiltu -ilman sitä ääretöntä valtaa- ja koko homma oli selvästikin epäonnistunut, koska ohjelma pyöri edelleen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)