Luettu: 23.8.2009
Alkuperäinen nimi: La Moustache
Käännös: Kristina Haataja
Kaksi muuta suomennettua Carrèren kirjaa (Valhe ja Huviretki painajaisiin) tekivät niin huomattavan vaikutuksen, erityisesti jälkimmäinen, että etsin käsiini kolmannenkin suomennetun teoksen, Viikset. Romaanin perusteella Emmanuel Carrèren itsensä ohjaama leffaversiokin tuli Rakkaus & Anarkiaa -paketin mukana (tai kirja leffan mukana, kuinka vain).
Viiksissä miehen, jonka nimeä ei mainita koko kirjan aikana, identiteetti alkaa rapisemaan kun hän leikkaa mielijohteesta viiksensä rutiiniparranajon yhteydessä. Koko ikänsä viiksekkäänä ollut mies on yhtäkkiä viiksetön, mutta edes vaimo ei huomaa mitään eroa, ystävistä ja työkavereista puhumattakaan. Identiteettikriisin aikana mies epäilee omaansa ja muiden, erityisesti vaimonsa Agnèsin, mielenterveyttä ja päätyy varsin radikaaleihin toimenpiteisiin.
Viiksien aikana Carrère tekee juonellisesti useita täyskäännöksiä saaden minut älähtämään ääneen ties kuinka monetta kertaa "Mitä vittua?!" Viimeistään lopetuksessa kulmakarvat kohoavat ja älähdyksiä tulee entistä tiheämmin. Viikset saavat kyseenalaistamaan paitsi miehen ja vaimon mielenterveyden tilan, myös omani. Vaikka alusta asti on lukijalle selvää, että todennäköisyydet ovat vaimon ja ystävien puolella, jotenkin Carrère onnistuu vetämään lukijan miehen ajatusten puolelle vaikka ne ovat kuin suoraan B-luokan toimintaleffasta. Pakko nostaa hattua tälle saavutukselle. Carrère ei kuulemma ole itsekään ihan varma, mistä Viikset kertoo, mutta juuri tästä monitahoisuudesta pidän. Viikset ei ole valmiiksipureskeltua tekstiä ja kukin saa lukea siitä, mitä haluaa. Minä luen siitä ihmisen psyyken heikot kantimet ja sen rakennelmien juoksuhiekkamaisen perustan. Oikein mukavaa vaihtelua yleisiin ihmissuhdevatvomisiin. Pidän Viiksien tunnelmasta, vaikkei viiksien merkitys naisena minulle ihan aukenekaan.
-----
Viikset muualla:
Helsingin Sanomat
Koko lailla kirjallisesti -blogi
Alaston lounas -blogi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Emmanuel Carrère. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Emmanuel Carrère. Näytä kaikki tekstit
Emmanuel Carrère: Huviretki painajaisiin
Luettu: 27.7.2009
Alkuperäinen nimi: La Classe de Neige
Käännös: Kristina Haataja
Emmanuel Carrèren Valhe oli sen verran mielenkiintoinen tuttavuus, että hain kirjastosta toisen suomennetun teoksen, tällä kertaa fiktiivisen kirjan Huviretki painajaisiin, jota myös kehuttiin Koko lailla kirjallisesti -blogissa samaan aikaan Valheen kanssa.
Huviretki painajaisiin kertoo tarinan arviolta 9- tai 10-vuotiaasta arasta pojasta, Nicolasista, joka lähtee hiihtoleirikouluun muun luokkansa kanssa. Nicolas on ollut elämänsä ylisuojeltu ja se kostautuu, kun hänen pitäisi olla kaksi viikkoa omillaan. Arka ja estynyt poika saa tuta lasten julmuuden ja yrittää kompensoida sitä tekemällä mitä tahansa päästäkseen luokan kovimman pojan suosioon. Tilaisuus tähän tarjoutuu, kun lähitienoilta katoaa suurinpiirtein luokan lasten ikäinen poika.
Tarinaa kerrotaan Nicolasin näkökulmasta, pojan ymmärryksen tasolla. Se tekee kerronnasta hieman utuista, sillä pojalla ei ole tarvittavia konsepteja eräiden asioiden käsittelemiseksi. Toisaalta juuri tällainen kerrontatapa tekee Huviretkestä niin kammottavan ja ahdistavan. Asioita ei ladota faktamaisesti (aikuis)lukijan eteen, vaan sitä alkaa tuntea itsensä pieneksi lapseksi jonka elämää leimaa pelko ja epävarmuus. Lisäksi Nicolasia ympyröi hiljaisuus; lapselle ei kerrota totuutta vaan joko sen siistitty versio (kuten esimerkiksi Suomen lasten Raamatussa) tai valehdellaan kokonaan. Juuri hiljaisuus, taipumus valehteluun kun ei osata käsitellä vaikeita asioita, on mielestäni yksi pahimmista kokemuksistani lapsena -ja aikuisena. Vaikkei Huviretkeä periaatteessa kai saisi verrata Valheeseen niiden erilaisten lähtökohtien ja tyylillisen erilaisuuden takia, sanon nyt kuitenkin että Huviretki painajaisiin toimi itselleni paremmin. Olinhan itsekin lapsena arka ja estynyt, enkä voi tosissani väittää päässeeni siitä vieläkään.
Huviretki painajaisiin -romaanista on myös tehty elokuva vuonna 2002; mikäli se joskus tulee vastaan, pitää muistaa katsoa se. Epäilen, että sama ahdistuneisuus pystytään säilyttämään audiovisuaalisessa versiossa, mutta annetaan sille silti mahdollisuus.
-----
Huviretki painajaisiin muualla:
Helsingin Sanomat
Koko lailla kirjallisesti -blogi
Kertomus jatkuu -blogi
Alkuperäinen nimi: La Classe de Neige
Käännös: Kristina Haataja
Emmanuel Carrèren Valhe oli sen verran mielenkiintoinen tuttavuus, että hain kirjastosta toisen suomennetun teoksen, tällä kertaa fiktiivisen kirjan Huviretki painajaisiin, jota myös kehuttiin Koko lailla kirjallisesti -blogissa samaan aikaan Valheen kanssa.
Huviretki painajaisiin kertoo tarinan arviolta 9- tai 10-vuotiaasta arasta pojasta, Nicolasista, joka lähtee hiihtoleirikouluun muun luokkansa kanssa. Nicolas on ollut elämänsä ylisuojeltu ja se kostautuu, kun hänen pitäisi olla kaksi viikkoa omillaan. Arka ja estynyt poika saa tuta lasten julmuuden ja yrittää kompensoida sitä tekemällä mitä tahansa päästäkseen luokan kovimman pojan suosioon. Tilaisuus tähän tarjoutuu, kun lähitienoilta katoaa suurinpiirtein luokan lasten ikäinen poika.
Tarinaa kerrotaan Nicolasin näkökulmasta, pojan ymmärryksen tasolla. Se tekee kerronnasta hieman utuista, sillä pojalla ei ole tarvittavia konsepteja eräiden asioiden käsittelemiseksi. Toisaalta juuri tällainen kerrontatapa tekee Huviretkestä niin kammottavan ja ahdistavan. Asioita ei ladota faktamaisesti (aikuis)lukijan eteen, vaan sitä alkaa tuntea itsensä pieneksi lapseksi jonka elämää leimaa pelko ja epävarmuus. Lisäksi Nicolasia ympyröi hiljaisuus; lapselle ei kerrota totuutta vaan joko sen siistitty versio (kuten esimerkiksi Suomen lasten Raamatussa) tai valehdellaan kokonaan. Juuri hiljaisuus, taipumus valehteluun kun ei osata käsitellä vaikeita asioita, on mielestäni yksi pahimmista kokemuksistani lapsena -ja aikuisena. Vaikkei Huviretkeä periaatteessa kai saisi verrata Valheeseen niiden erilaisten lähtökohtien ja tyylillisen erilaisuuden takia, sanon nyt kuitenkin että Huviretki painajaisiin toimi itselleni paremmin. Olinhan itsekin lapsena arka ja estynyt, enkä voi tosissani väittää päässeeni siitä vieläkään.
Huviretki painajaisiin -romaanista on myös tehty elokuva vuonna 2002; mikäli se joskus tulee vastaan, pitää muistaa katsoa se. Epäilen, että sama ahdistuneisuus pystytään säilyttämään audiovisuaalisessa versiossa, mutta annetaan sille silti mahdollisuus.
-----
Huviretki painajaisiin muualla:
Helsingin Sanomat
Koko lailla kirjallisesti -blogi
Kertomus jatkuu -blogi
Emmanuel Carrère: Valhe
Luettu: 26.7.2009
Alkuperäinen nimi: L'Adversaire
Käännös: Marja Haapio
Emmanuel Carrèreen törmäsin Koko lailla kirjallisesti -blogissa.
Valhe on yksi kolmesta Carrèren suomennetusta kirjasta. Se kuvaa Jean-Claude Romandin todellista valheisiin perustuvaa elämää, joka paljastuu muille kahdenkymmenen vuoden jälkeen Jean-Clauden tapettua vaimonsa, lapsensa ja vanhempansa paljastumisen pelossa. Toimittaja-kirjailija-perheenisä Carrère luki Romandin teosta uutisen ja teon käsittämättömyyttä ymmärtääkseen otti yhteyttä Romandiin. Valhe on proosamainen dokumentti Romandin lapsuudesta, nuoruudesta jolloin valehtelu alkoi Romandin saatua hylätyn lääketieteellisen toisen vuoden loppukokeesta, ja roolista WHO:n muka maineikkaana tutkijana. Valhe on kaikki mitä Romandilla on, joka on niin tyhjä että valheen paljastuessa hän ottaa sisällön elämäänsä uskonnosta jota hänelle tyrkyttävät homouden tuomitsevat mutta murhaajat hyväksyvät jeesusfriikit.
Suurin ongelmani ranskankielisten kirjojen lukemisessa minulla on nimet: minulla ei ole aavistustakaan onko kyse naisesta vai miehestä (näin myös kirjailijan itsensä nimen kanssa). Ja mitä enemmän henkilöitä, sitä varmemmin päädyn tarkistamaan nimiä aikaisemmilta sivulta. Valhe ei ollut tältäkään osin poikkeus, etenkään siksi että henkilöjä päähenkilön elämän varrella on ollut useita. Valhe oli nopealukuinen, mutta ei niin ahdistava kuin oletin. Lähinnä jäin ihmettelemään, miten joku pystyykin kaksikymmentä vuotta teeskentelemään lääkäriä ja selvitä siitä sekä ulkoisesti että henkisesti. No, ehkä Romand ei selvinnyt siitä henkisesti kovin hyvin, hänhän tappoi viisi ihmistä ja yritti tappaa vielä yhden ja itsensä. Kirja selvittää Romandin taustoja perin pohjin, mutta lopputuloksena on, ettei menneisyydestä löytynyt valheen selittävää asiaa. Mutta toisaalta, ehkä ihmisen psyyke on kiinni ajoittain hyvinkin heikosti todellisuudessa; ehkä Romandin side katkesi jostain, mikä muille ei ole juttu eikä mikään. Kukapa sen tietää.
Post scriptum 26.3.2010: Eräs Kova laki: Rikollinen mieli (Law & Order: Criminal Intent) -jakso (ensimmäinen kausi, 16. jakso nimeltään 'Phantom') perustuu melko varmasti Romandin tarinaan. Vaikka jakson lopputekstejä edeltää tyypillinen disclaimer ("The story is fictional. No actual person or event is depicted", tai vastaavaa), koko juoni eteni Romandin tarinan mukaan. Mies -lääketieteen sijaan ekonomisti- valehtelee olevansa töissä YK:ssa, hoitaa vanhempiensa ja appivanhempiensa säästöjä ja elää niillä valheellista elämäänsä. Kun poliisi toisen rikoksen yhteydessä päätyy tyypin jäljille, mies tekee juuri kuin Romand. Koska Kova laki on kuitenkin amerikkalaistuotantoa, poliisi ehtii tietenkin estää perheen murhan.
-----
Valhe muualla:
Helsingin Sanomat
Kertomus jatkuu -blogi
Alkuperäinen nimi: L'Adversaire
Käännös: Marja Haapio
Emmanuel Carrèreen törmäsin Koko lailla kirjallisesti -blogissa.
Valhe on yksi kolmesta Carrèren suomennetusta kirjasta. Se kuvaa Jean-Claude Romandin todellista valheisiin perustuvaa elämää, joka paljastuu muille kahdenkymmenen vuoden jälkeen Jean-Clauden tapettua vaimonsa, lapsensa ja vanhempansa paljastumisen pelossa. Toimittaja-kirjailija-perheenisä Carrère luki Romandin teosta uutisen ja teon käsittämättömyyttä ymmärtääkseen otti yhteyttä Romandiin. Valhe on proosamainen dokumentti Romandin lapsuudesta, nuoruudesta jolloin valehtelu alkoi Romandin saatua hylätyn lääketieteellisen toisen vuoden loppukokeesta, ja roolista WHO:n muka maineikkaana tutkijana. Valhe on kaikki mitä Romandilla on, joka on niin tyhjä että valheen paljastuessa hän ottaa sisällön elämäänsä uskonnosta jota hänelle tyrkyttävät homouden tuomitsevat mutta murhaajat hyväksyvät jeesusfriikit.
Suurin ongelmani ranskankielisten kirjojen lukemisessa minulla on nimet: minulla ei ole aavistustakaan onko kyse naisesta vai miehestä (näin myös kirjailijan itsensä nimen kanssa). Ja mitä enemmän henkilöitä, sitä varmemmin päädyn tarkistamaan nimiä aikaisemmilta sivulta. Valhe ei ollut tältäkään osin poikkeus, etenkään siksi että henkilöjä päähenkilön elämän varrella on ollut useita. Valhe oli nopealukuinen, mutta ei niin ahdistava kuin oletin. Lähinnä jäin ihmettelemään, miten joku pystyykin kaksikymmentä vuotta teeskentelemään lääkäriä ja selvitä siitä sekä ulkoisesti että henkisesti. No, ehkä Romand ei selvinnyt siitä henkisesti kovin hyvin, hänhän tappoi viisi ihmistä ja yritti tappaa vielä yhden ja itsensä. Kirja selvittää Romandin taustoja perin pohjin, mutta lopputuloksena on, ettei menneisyydestä löytynyt valheen selittävää asiaa. Mutta toisaalta, ehkä ihmisen psyyke on kiinni ajoittain hyvinkin heikosti todellisuudessa; ehkä Romandin side katkesi jostain, mikä muille ei ole juttu eikä mikään. Kukapa sen tietää.
Post scriptum 26.3.2010: Eräs Kova laki: Rikollinen mieli (Law & Order: Criminal Intent) -jakso (ensimmäinen kausi, 16. jakso nimeltään 'Phantom') perustuu melko varmasti Romandin tarinaan. Vaikka jakson lopputekstejä edeltää tyypillinen disclaimer ("The story is fictional. No actual person or event is depicted", tai vastaavaa), koko juoni eteni Romandin tarinan mukaan. Mies -lääketieteen sijaan ekonomisti- valehtelee olevansa töissä YK:ssa, hoitaa vanhempiensa ja appivanhempiensa säästöjä ja elää niillä valheellista elämäänsä. Kun poliisi toisen rikoksen yhteydessä päätyy tyypin jäljille, mies tekee juuri kuin Romand. Koska Kova laki on kuitenkin amerikkalaistuotantoa, poliisi ehtii tietenkin estää perheen murhan.
-----
Valhe muualla:
Helsingin Sanomat
Kertomus jatkuu -blogi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)