Vuosi 2010 on nyt virallisesti ohi ja on aika kerrata olennaiset osat kirjallisesta vuodestani ennen seuraavan alkua. Kaiken kaikkiaan tuli luettua 90 kirjaa männä vuonna. Kotimaisia näistä oli 23 kappaletta, siis alle kolmasosa! Varsin räikeä vaa'an kääntö vuoteen 2009 verrattuna, kun valittelin englanninkielisen kirjallisuuden puutteesta. Toisaalta olen varsin kiitollinen Kirjallisesta maailmanvalloituksen haasteesta, sillä ei-suomalaisessa kirjallisuudessa on tullut vastaan varsin huomattavia teoksia ja kirjailijoita. Tilastollisesti on tosin yksi varsin masentava luku: vain 33 kirjaa koko 90:stä on naisten kirjoittamia. Aijaijai.. tälle tarvitsee tehdä jotain tänä vuonna. Mutta sitä ennen: kokosin alle vuoden 2010 aikana lukemistani kirjoista kahdentoista kategorian voittajat. Ajoittain tehtävä oli sen verran hankala, että taivuin sallimaan kategoriaan kaksi voittajaa.
Paras fakta: Stiff
Paras fiktio (proosa): Herra Darwinin puutarhuri ja Kärsimysten musta kivi
Paras sarjakuva: Lost Girls ja Fables-sarja
Paras näytelmä: Equus
Paras klassikko: Animal Farm
Paras populaarikirjallinen: The Descent
Paras 2010 julkaistu: Siilin eleganssi
Paras ulkomainen: Stiff ja Kärsimysten musta kivi
Paras kotimainen: Tuhansien zombien maa ja Herra Darwinin puutarhuri
Löytö (kirja): Kärsimysten musta kivi ja The Descent
Löytö (kirjailija): Mary Roach ja Atiq Rahimi
Erityismaininta: Ismail Kadaren Kolme surulaulua Kosovolle
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Atiq Rahimi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Atiq Rahimi. Näytä kaikki tekstit
Atiq Rahimi: Kärsimysten musta kivi
Luettu: 5.1.2010
Alkuperäinen nimi: Syngué Sabour - Pierre de patience
Käännös: Kristina Haataja
Maailmanvalloituksen Afganistanin kirjailijaksi valikoitui Lukupiirin kautta. Ehdin lukea Rahimin esikoisen, Maata ja tuhkaa, ennen kuin nyt vihdoin sain Kärsimysten mustan kiven käsiini.
Kärsimysten musta kivi pohjautuu persialaiseen legendaan kivestä, jolle kukin saa tuomiotta ja häpeämättä kertoa kaikki salaisuutensa, painolastinsa, häpeänsä, syntinsä. Kun puhuja on saanut sydämensä vuodatettua, kivi räjähtää ja vapauttaa puhujan kaikista puhumistaan asioista. Kirjassa mustana kivenä toimii koomassa makaava aviomies, jolle hänen vaimonsa hoitamisen ohessa vuodattaa kaikki elämänsä aikana kasaantuneet murheet, vääryydet, vihan, salaisuudet. Henkisessä hiljaisuudessa räjähtävien pommien ja tulituksen keskellä kasvanut nainen saa paljastuksistaan voimaa, välillä huutaen, välillä itkien. Epätoivossaan nainen uskoo miehen kuulevan kaiken ja heräävän hänen salaisuuksiensa voimasta.
Aloitin lukemaan tätä kirjaa eilen illalla. Tarkoitus oli vain lukea jokunen sivu, saada kirjaan tuntumaa. Yllättäen kirja kuitenkin veti mukanaan alusta lähtien ja luin sen yhteen menoon. Osaksi tästä on syyttäminen kirjan rakennetta; kirjassa ei ole lukuja, joten joka kappaleen jälkeen kuului se kuuluisa lausahdus "vielä yksi". Sama kahtiajakoinen tunnelma oli myös miehelleen koko elämänsä vuodattavalla nimettömällä naisella, joka huutaa ja hellii, lähtee ja tulee takaisin, vihaa ja rakastaa, hoitaa ja jättää heitteille. Kirja on naisen monologi, elegia. Se on julistus naisen elämän puolesta. Usein kirjaa lukiessa jään ihmettelemään kirjoittajan, miehen, kykyä eläytyä burkan vankien elämään. Tästä huolimatta -pienellä kiusauksella antaa Rahimille "erivapaus sukupuolesta"- Kärsimysten musta kivi on yksi vahvimmista feministisistä fiktiokirjoista. Olihan kustannusprosessissa toki osana UNIFEM, joskin kyseinen järjestö on kokenut silmissäni rajun inflaation sitten viime kevään YK:n Ihmisoikeuskomission päätöksen takia.
Kärsimysten musta kivi sai minut miettimään lukemista prosessina. Loppuuko lukeminen silloin, kun kirjaan sen luetuksi vihkooni? Itse asiassa, ei taida loppua. Rahimin kolmas tulee pyörimään mielessäni vielä pitkän aikaa, tulen miettimään sitä yhdeltä jos toiselta kantilta useaan otteeseen eri yhteyksissä, missä tahansa joka muistuttaa kirjasta. Lyhyesti: Atiq Rahimin Kärsimysten musta kivi pääsee samaan kategoriaan Ismail Kadaren Kolme surulaulua Kosovolle -kirjan kanssa: pieni suuri kirja, jonka mahdollisimman monen soisi lukevan.
------
Kärsimysten musta kivi muualla:
Helsingin Sanomat
Savon Sanomat
Satakunnan Kansa
Kiiltomato (mukana myös Yasmina Khadran Kabulin pääskyset)
Lukupiiri - marraskuun kuukauden kirja
Kirjavinkit.fi
Lukuhuone-blogi
Alkuperäinen nimi: Syngué Sabour - Pierre de patience
Käännös: Kristina Haataja
Maailmanvalloituksen Afganistanin kirjailijaksi valikoitui Lukupiirin kautta. Ehdin lukea Rahimin esikoisen, Maata ja tuhkaa, ennen kuin nyt vihdoin sain Kärsimysten mustan kiven käsiini.
Kärsimysten musta kivi pohjautuu persialaiseen legendaan kivestä, jolle kukin saa tuomiotta ja häpeämättä kertoa kaikki salaisuutensa, painolastinsa, häpeänsä, syntinsä. Kun puhuja on saanut sydämensä vuodatettua, kivi räjähtää ja vapauttaa puhujan kaikista puhumistaan asioista. Kirjassa mustana kivenä toimii koomassa makaava aviomies, jolle hänen vaimonsa hoitamisen ohessa vuodattaa kaikki elämänsä aikana kasaantuneet murheet, vääryydet, vihan, salaisuudet. Henkisessä hiljaisuudessa räjähtävien pommien ja tulituksen keskellä kasvanut nainen saa paljastuksistaan voimaa, välillä huutaen, välillä itkien. Epätoivossaan nainen uskoo miehen kuulevan kaiken ja heräävän hänen salaisuuksiensa voimasta.
Aloitin lukemaan tätä kirjaa eilen illalla. Tarkoitus oli vain lukea jokunen sivu, saada kirjaan tuntumaa. Yllättäen kirja kuitenkin veti mukanaan alusta lähtien ja luin sen yhteen menoon. Osaksi tästä on syyttäminen kirjan rakennetta; kirjassa ei ole lukuja, joten joka kappaleen jälkeen kuului se kuuluisa lausahdus "vielä yksi". Sama kahtiajakoinen tunnelma oli myös miehelleen koko elämänsä vuodattavalla nimettömällä naisella, joka huutaa ja hellii, lähtee ja tulee takaisin, vihaa ja rakastaa, hoitaa ja jättää heitteille. Kirja on naisen monologi, elegia. Se on julistus naisen elämän puolesta. Usein kirjaa lukiessa jään ihmettelemään kirjoittajan, miehen, kykyä eläytyä burkan vankien elämään. Tästä huolimatta -pienellä kiusauksella antaa Rahimille "erivapaus sukupuolesta"- Kärsimysten musta kivi on yksi vahvimmista feministisistä fiktiokirjoista. Olihan kustannusprosessissa toki osana UNIFEM, joskin kyseinen järjestö on kokenut silmissäni rajun inflaation sitten viime kevään YK:n Ihmisoikeuskomission päätöksen takia.
Kärsimysten musta kivi sai minut miettimään lukemista prosessina. Loppuuko lukeminen silloin, kun kirjaan sen luetuksi vihkooni? Itse asiassa, ei taida loppua. Rahimin kolmas tulee pyörimään mielessäni vielä pitkän aikaa, tulen miettimään sitä yhdeltä jos toiselta kantilta useaan otteeseen eri yhteyksissä, missä tahansa joka muistuttaa kirjasta. Lyhyesti: Atiq Rahimin Kärsimysten musta kivi pääsee samaan kategoriaan Ismail Kadaren Kolme surulaulua Kosovolle -kirjan kanssa: pieni suuri kirja, jonka mahdollisimman monen soisi lukevan.
------
Kärsimysten musta kivi muualla:
Helsingin Sanomat
Savon Sanomat
Satakunnan Kansa
Kiiltomato (mukana myös Yasmina Khadran Kabulin pääskyset)
Lukupiiri - marraskuun kuukauden kirja
Kirjavinkit.fi
Lukuhuone-blogi
Atiq Rahimi: Maata ja tuhkaa - afganistanilainen tarina
Luettu: 20.11.2009
Alkuperäinen teos: Khâhestar-o-khâk
Käännös: Kristina Haataja teoksen ranskannoksesta
Kärsimysten mustaa kiveä odotellessa päätin tarttua Rahimin esikoiseen, Maata ja tuhkaa -nimiseen lyhytromaaniin.
Maata ja tuhkaa - afganistanilainen tarina kertoo vanhan miehen, Dastaguirin, matkasta kaukaiselle kaivokselle poikansa Muradin luo kertomaan, että heidän perheensä -äiti, veli perheineen, vaimo lapsineen- ovat kuolleet kotikylän pommituksessa. Mukanaan hänellä on pojanpoikansa Jassin, jolta pommi vei äänet: hänestä tuli kuuro, mutta koska kyseinen käsite on lapselle tuntematon, hän luulee että pommi vei kaikilta ja kaikesta äänen.
Kirjan suomennoksen nimi on osuva: koko tekstin läpi lukijan mieleen tunkee pölyä, tomua ja hiekkaa. Kun Jassinin on jano, minullekin tulee jano. Kun Dastaguir pähkäilee tuhannetta kertaa, mennäkö kertomaan temperamenttiselle pojalleen tuhosta vai kääntyäkö takaisin, pystyn osin ymmärtämään mistä miehen vastahakoisuudessa on todella kyse. Pakko myöntää, että Rahimi osaa kirjoittaa hyvin; vaikka kirja on näinkin lyhyt (85 sivua), siinä ei tunnu olevan mitään ylimääräistä tai puuttuvaa. Dastaguirin todellisuus ja mielikuvitus sekoittuvat toisiinsa tavalla, jossa lukija yllättyy takaumista, muistoista, unista. Erityisen suuri kiitos Haatajalle käännöksestä, joka tuntuu juuri sopivan raikkaalta muutoin kirjaimellisesti kuivaan tunnelmaan. Plussaa myös alaviitteistä, joissa selvitetään afgaanikulttuurin esineitä ja asioita. Tästä on hyvä jatkaa Kärsimysten mustalla kivellä.
-----
Maata ja tuhkaa muualla:
Turun Sanomat
Kiiltomato
Lukuhuone-blogi
Kirjanurkkaus-blogi
-----
Kirjallinen maailmanvalloitus: Afganistan
Alkuperäinen teos: Khâhestar-o-khâk
Käännös: Kristina Haataja teoksen ranskannoksesta
Kärsimysten mustaa kiveä odotellessa päätin tarttua Rahimin esikoiseen, Maata ja tuhkaa -nimiseen lyhytromaaniin.
Maata ja tuhkaa - afganistanilainen tarina kertoo vanhan miehen, Dastaguirin, matkasta kaukaiselle kaivokselle poikansa Muradin luo kertomaan, että heidän perheensä -äiti, veli perheineen, vaimo lapsineen- ovat kuolleet kotikylän pommituksessa. Mukanaan hänellä on pojanpoikansa Jassin, jolta pommi vei äänet: hänestä tuli kuuro, mutta koska kyseinen käsite on lapselle tuntematon, hän luulee että pommi vei kaikilta ja kaikesta äänen.
Kirjan suomennoksen nimi on osuva: koko tekstin läpi lukijan mieleen tunkee pölyä, tomua ja hiekkaa. Kun Jassinin on jano, minullekin tulee jano. Kun Dastaguir pähkäilee tuhannetta kertaa, mennäkö kertomaan temperamenttiselle pojalleen tuhosta vai kääntyäkö takaisin, pystyn osin ymmärtämään mistä miehen vastahakoisuudessa on todella kyse. Pakko myöntää, että Rahimi osaa kirjoittaa hyvin; vaikka kirja on näinkin lyhyt (85 sivua), siinä ei tunnu olevan mitään ylimääräistä tai puuttuvaa. Dastaguirin todellisuus ja mielikuvitus sekoittuvat toisiinsa tavalla, jossa lukija yllättyy takaumista, muistoista, unista. Erityisen suuri kiitos Haatajalle käännöksestä, joka tuntuu juuri sopivan raikkaalta muutoin kirjaimellisesti kuivaan tunnelmaan. Plussaa myös alaviitteistä, joissa selvitetään afgaanikulttuurin esineitä ja asioita. Tästä on hyvä jatkaa Kärsimysten mustalla kivellä.
-----
Maata ja tuhkaa muualla:
Turun Sanomat
Kiiltomato
Lukuhuone-blogi
Kirjanurkkaus-blogi
-----
Kirjallinen maailmanvalloitus: Afganistan
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)