Vastuuvapauslauseke: Olen 38 asteen kuumeessa (helvetin hyvää uutta vuotta vaan minullekin...), joten jos jokin osa tekstistä on erityisen levotonta, se johtuu siitä että aivojeni tilalla kallossani on pelkkää räkää.
Ja kun kuusi tuntia uuden vuoden ensimmäistä päivää on kulunut ja em. syystä en luota itseeni tarpeeksi kirjoittaakseni itse arvosteluja (eikä Musiikkitiistaitakaan ole vielä pariin päivään), tyydyn vuosikatsaukseen. Tuli luettua vähemmän kuin aiempina vuosina, vain 73 kirjaa. Kielellisesti yritin kovasti jakaa tasan suomen ja englannin, mutta toisin kävi siinäkin; kenties se johtuu siitä että suomeksi on nopeampi lukea ja ajattelen lukemista ajallisesti, en niinkään kirjojen lukumäärän kanssa. Samassa ajassa siis luetaan enemmän suomeksi kuin englanniksi, ja ruotsiksi lukeminen on sangen hidasta (katsotaan saisinko sen kirjan luettua tämän vuoden aikana....). Sukupuolijakaumakin on varsin jyrkkä; johtunee siitä että minua kiinnostavia tietokirjoja edelleen kirjoittavat lähinnä miehet. Toisin kuin moni muu, en lähde leikkimään piirakkataulukoilla vaan etenen kirjanpitäjämäisen tylsästi luvuilla ja riveillä:
Kotimaiset: 24
Ulkomaiset: 49
Suomeksi: 41
Englanniksi: 32
Käännös: 21
Originaali: 51
Sekä että: 1
Naiset: 25
Miehet: 44
Sekä että: 4
---------------------
Yhteensä 73
Haasteiden tila eteni vuoden aikana seuraavasti:
Kirjallinen maailmanvalloitus: 5
Klassikkohaaste: 3
Nobel-haaste: 1
Challenge-upon-Avon: 2
What's in a Name (WIAN): 2 ja haaste päättyi
Tässä "palkitsemani" teokset/sarja/kirjailija. Huomaa, että yksi kirja on joulukuulta ja vielä arvioimatta. Sen päätyminen tälle listalle antanee kuitenkin yleisosviittaa siitä, mille puolelle akselia "tykkään-en tykkää" päädyn.
Paras fakta: Eeva puhui - Ihmisen kieli ja ihmisen evoluutio
Paras fiktio (proosa): Metro 2033
Paras sarjakuva: The Unwritten -sarja
Paras lastenkirja: Möbiuksen maa
Paras näytelmä: The Crucible
Paras klassikko: Ruusun nimi
Paras populaarikirjallinen: Sukupolvi Z - Zombisodan aikakirjat
Paras 2011 julkaistu: Valoa valoa valoa
Paras ulkomainen: Metro 2033
Paras kotimainen: Valoa valoa valoa
Löytö (kirja): Kertomuksia pimeestä
Löytö (kirjailija): Dmitri Gluhovski ja Haruki Murakami
Erityismaininta: Kulttikirja - tutkimuksia nykyajan kultti-ilmiöistä
Kultilla päätettiin teksti, kultilla aloitetaan siirtyminen Blogistanin ulkopuoliseen maailmaan. LET'S DO THE TIME WARP AGAAAAAAAIN!!!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arthur Miller. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arthur Miller. Näytä kaikki tekstit
Arthur Miller: The Crucible
Luettu: 24.10.2011
Tuli taas harhailtua kirjastossa, jossa joku oli laittanut tämän kirjan 1800-luvun proosakirjallisuuden joukkoon. Nappasin mukaan, sillä olin törmännyt tähän jo aiemmin.. no, en nyt löydä sitä mutta joku TIMEn tai BBCn tai Modern Libraryn tai vastaavan listassa kirjallisuuden parhaimmistosta.
The Crucible (suom. Tulikoe) on näytelmä Salemin noitavainoista. Kylän pastorin tytär on sairas ja kaikkein päivänselvin syyhän tähän on tietysti perheen orjan, barbadoslaisen Tituban noituus, jonka tähden tytär ystävättärineen ovat olleet öisillä metsäretkillä. Paikalle kutsutaan naapurikylästä noita-asiantuntija, jonka kuulusteluissa alkaa lentämään syytöksiä kylän vaimoväkeä kohtaan. Homma lipsahtaa reilusti lapasesta, kun nämä jatkavat hysterian levittämistä syyttämällä taas lisää porukoita (jotka sopivasti ovat myös toinen osapuoli syyttäjän perheen maatiluskiistassa tai muuten vain ärsyttäviä...) päästäkseen hirttotuomiosta. Eräällä nuorella naisella motiivit ovat vähemmän puhtaita, hän kun tekee kaikkensa saadakseen kostoa niille, joiden miehet ovat vastustaneet hänen lihallisia ehdotuksiaan. Noitavainoharhaisuus senkun leviää, sillä paikalle rahdataan isosta kaupungista tuomioistuin. Ei liene yllätys, että hirttoköydelle oli hyvin pian tekemistä.
Miller kirjoitti Cruciblen 1950-luvulla vastauksena kotimaansa Yhdysvaltain vainoharhaisille kommunismivainoille. Itse näen The Cruciblen hyvänä allegoriana nykyiselle terrorismin vastaiselle sodalle, jonka turvin voidaan haistattaa pitkät vaikkapa yksityisyydensuojalle (myös Suomessa, joka jakaa muun muassa sormenjälkirekistereitä muiden maiden kanssa): siinä missä Salemissa kaikki naiset (ja jotkut miehet) olivat noitia, kaikki tietyt etsinet ryhmät ovat automaattisesti terroristeja. Tai siis nimenomaan islamistiterroristeja, tuskin kaikkia irlantilaisiakaan laiteta automaattisesti aukkotarkastukseen IRA:n takia.
Tässä näytelmässä hahmot käyttävät yhtä paljon logiikkaa ja beyond reasonable doubt -fraasia kuin Othello, sillä erotuksella että neljän kalmon sijaan hirttolavan viereen ladotaan ihmisiä enemmän ja valtion hyväksymällä leimalla koristeltuna. Noitavainoista saattaa olla usemapi vuosisata, mutta ihmiskunta ei ole näemmä oppinut yhtään mitään. Ollemmeko siihen edes kykeneviä?
-----
The Crucible muualla:
Demari
Marko Nenosen blogi
Note bene! Kaikki ylläolevat linkit liittyvät Jyväskylän Kaupunginteatterin tuotantoon tästä näytelmästä.
Tuli taas harhailtua kirjastossa, jossa joku oli laittanut tämän kirjan 1800-luvun proosakirjallisuuden joukkoon. Nappasin mukaan, sillä olin törmännyt tähän jo aiemmin.. no, en nyt löydä sitä mutta joku TIMEn tai BBCn tai Modern Libraryn tai vastaavan listassa kirjallisuuden parhaimmistosta.
The Crucible (suom. Tulikoe) on näytelmä Salemin noitavainoista. Kylän pastorin tytär on sairas ja kaikkein päivänselvin syyhän tähän on tietysti perheen orjan, barbadoslaisen Tituban noituus, jonka tähden tytär ystävättärineen ovat olleet öisillä metsäretkillä. Paikalle kutsutaan naapurikylästä noita-asiantuntija, jonka kuulusteluissa alkaa lentämään syytöksiä kylän vaimoväkeä kohtaan. Homma lipsahtaa reilusti lapasesta, kun nämä jatkavat hysterian levittämistä syyttämällä taas lisää porukoita (jotka sopivasti ovat myös toinen osapuoli syyttäjän perheen maatiluskiistassa tai muuten vain ärsyttäviä...) päästäkseen hirttotuomiosta. Eräällä nuorella naisella motiivit ovat vähemmän puhtaita, hän kun tekee kaikkensa saadakseen kostoa niille, joiden miehet ovat vastustaneet hänen lihallisia ehdotuksiaan. Noitavainoharhaisuus senkun leviää, sillä paikalle rahdataan isosta kaupungista tuomioistuin. Ei liene yllätys, että hirttoköydelle oli hyvin pian tekemistä.
Miller kirjoitti Cruciblen 1950-luvulla vastauksena kotimaansa Yhdysvaltain vainoharhaisille kommunismivainoille. Itse näen The Cruciblen hyvänä allegoriana nykyiselle terrorismin vastaiselle sodalle, jonka turvin voidaan haistattaa pitkät vaikkapa yksityisyydensuojalle (myös Suomessa, joka jakaa muun muassa sormenjälkirekistereitä muiden maiden kanssa): siinä missä Salemissa kaikki naiset (ja jotkut miehet) olivat noitia, kaikki tietyt etsinet ryhmät ovat automaattisesti terroristeja. Tai siis nimenomaan islamistiterroristeja, tuskin kaikkia irlantilaisiakaan laiteta automaattisesti aukkotarkastukseen IRA:n takia.
Tässä näytelmässä hahmot käyttävät yhtä paljon logiikkaa ja beyond reasonable doubt -fraasia kuin Othello, sillä erotuksella että neljän kalmon sijaan hirttolavan viereen ladotaan ihmisiä enemmän ja valtion hyväksymällä leimalla koristeltuna. Noitavainoista saattaa olla usemapi vuosisata, mutta ihmiskunta ei ole näemmä oppinut yhtään mitään. Ollemmeko siihen edes kykeneviä?
-----
The Crucible muualla:
Demari
Marko Nenosen blogi
Note bene! Kaikki ylläolevat linkit liittyvät Jyväskylän Kaupunginteatterin tuotantoon tästä näytelmästä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)