Monilla sarjakuvaklassikoita listaavalla sivustolla on tullut toistamiseen vastaan Spiegelmanin Pulitzer-palkinnon vuonna 1992 voittanut Maus. Näin gradun lähestyessä on tarpeen tutustua tutkielmani genreen tarkemmin ei-teoreettiselta pohjalta.
Maus (nimi on jotakuinkin kaikissa käännöksissä sama kuin alkuperäisessä, myös suomennoksessa) kerää yksien kansien väliin sarjan molemmat osat. Kirjan ja sarjan ensimmäinen osa, Maus I, kuvaa kuinka Art Spiegelman selvittää suhdettaan holokaustiin haastattelemalla isäänsä, Auschwitz-selviytyjää. Tämä osa kattaa tapahtumat isä-Vladekin nuoruusvuosista hetkeen, jolloin hän monien muiden tapaan jää viimein kiinni ja matkaa kohti Auschwitzia vaimonsa Anjan kanssa. Toinen osa, Maus II, kuvaa Vladekin ja osin Anjan elämää Auschwitzissa, kunnes he viimein vapautuvat amerikkalaisten voittaessa natsit. Molemmissa osissa vaihtelevat kuvaus Vladekin elämästä toisen maailmansodan aikana ja sitä ennen, ja Vladekin elämästä 1980-luvulla New Yorkissa.
Maus on kyllä statuksensa ansainnut. Pidän strategiasta käyttää kuvauksissa eläimiä ihmisten sijaan. Ehkä kekseliäintä tässä oli puolanjuutalaisten (hiirien) tapa teeskennellä olevansa ei-juutalainen puolalainen (sika) pitämällä possunaamaria. Lisäksi huomionarvoista on olla pysyttäytymättä pelkästään maailmansodan kuvaukseen 1930- ja 1940-luvuilla, vaan ottaa mukaan nykyajan kuvaus; Spiegelman kuvaa varsin tarkasti sen, miten holokausti vaikutti 40 vuotta myöhemminkin hänen isänsä käytökseen. Tokihan sen voi osittain panna persoonallisuudenkin piikkiin, mutta epäilemättä keskitysleirit, pelon ilmapiiri ja ne lukuisat ystävien, perheenjäsenten ja tuttujen murhat ovat vähintään tuoneet tiettyjä negatiivisia luonteenpiirteitä esiin. Johan niitä nähtiin keskitysleirillä: ystävyys mitataan, kun ystävykset lukitaan huoneeseen viikoksi ilman ruokaa.
Erityisesti ensimmäisen osan kuvaus siitä, miten pienin askelin holokaustiin päädyttiin. Ensin juutalaisilta kiellettiin tietyt ammatit, sitten heille annettiin kotiintuloaika, ja lopulta tuttuja alkoi kadota. Yleensäkin holokaustia ajatellessä käy mielessä yksi asia: mitä tapahtuu sitten, kun viimeinenkin natsi-Saksassa elänyt kuolee? Entä sitten, kun holokausti alkaa unohtua kun ketään sitä kokenutta ei ole enää siitä muistuttamassa? Kuinka helppoa saman tekeminen on jollekin toiselle ryhmälle? Hitler nousi Saksassa valtaan laman tuoman oikeistomielisyyden nosteella, lupauksilla työstä jotka juutalaiset oikeilta saksalaisilta veivät; nyt lähes ollaan uudessa lamassa ja voimme nähdä taas oikeistopuolueiden suosion nousun. Opimmeko historiasta koskaan mitään, vai emmekö vain välitä ja "unohdamme" kaiken tapahtuneen?
Haluaisin nostaa esiin monia kohtia Mausissa: piirrosviitteitä natsismiin (kuten eräs tienhaarapaneeli), Vladekin jiddishin ja puolan sekainen, ihana puhetapa, ja muuta, mutta sen sijaan kehotan teitä kaikkia lukemaan Mausin itse. Salla Brunou sanoi sen parhaiten:
Jos pitäisi tutustua vain yhteen teokseen, joka käsittelee juutalaisten joukkotuhoa toisessa maailmansodassa, suosittelen Mausia. Se on osuva, kattava, ajatuksia herättävä, vailla lässytystä mutta silti inhimillinen kertomus juutalaisesta Auschwitzissä.-----
Maus muualla:
Sallan lukupäiväkirja -blogi
Lukuhimo-blogi (Sisko taitaa tiivistämisen taidon)
Ready Steady Book -blogi (englanniksi)