Vuosi 2010 on nyt virallisesti ohi ja on aika kerrata olennaiset osat kirjallisesta vuodestani ennen seuraavan alkua. Kaiken kaikkiaan tuli luettua 90 kirjaa männä vuonna. Kotimaisia näistä oli 23 kappaletta, siis alle kolmasosa! Varsin räikeä vaa'an kääntö vuoteen 2009 verrattuna, kun valittelin englanninkielisen kirjallisuuden puutteesta. Toisaalta olen varsin kiitollinen Kirjallisesta maailmanvalloituksen haasteesta, sillä ei-suomalaisessa kirjallisuudessa on tullut vastaan varsin huomattavia teoksia ja kirjailijoita. Tilastollisesti on tosin yksi varsin masentava luku: vain 33 kirjaa koko 90:stä on naisten kirjoittamia. Aijaijai.. tälle tarvitsee tehdä jotain tänä vuonna. Mutta sitä ennen: kokosin alle vuoden 2010 aikana lukemistani kirjoista kahdentoista kategorian voittajat. Ajoittain tehtävä oli sen verran hankala, että taivuin sallimaan kategoriaan kaksi voittajaa.
Paras fakta: Stiff
Paras fiktio (proosa): Herra Darwinin puutarhuri ja Kärsimysten musta kivi
Paras sarjakuva: Lost Girls ja Fables-sarja
Paras näytelmä: Equus
Paras klassikko: Animal Farm
Paras populaarikirjallinen: The Descent
Paras 2010 julkaistu: Siilin eleganssi
Paras ulkomainen: Stiff ja Kärsimysten musta kivi
Paras kotimainen: Tuhansien zombien maa ja Herra Darwinin puutarhuri
Löytö (kirja): Kärsimysten musta kivi ja The Descent
Löytö (kirjailija): Mary Roach ja Atiq Rahimi
Erityismaininta: Ismail Kadaren Kolme surulaulua Kosovolle
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alan Moore. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alan Moore. Näytä kaikki tekstit
Alan Moore: Batman - The Killing Joke
Luettu: 4.7.2010
Kuvitus: Brian Bolland
Sarjakuvateema jatkuu! Tällä kertaa nappasin kirjastosta mukaan sarjakuva-alan klassikkoa, Alan Moorea.
Batman - The Killing Joke on yksi monistamonistamonista sarjakuvista Lepakkomiehen legendan ympäriltä. Tällä kertaa trikoosankari hermostuu pahasti, kun selviää että Gothamin pahamaineisesta Arkham Asylumin vankimielisairaalasta on jälleen kerran karannut valkonaamainen ja vihertukkainen hauskuuttaja Jokeri. Pointin tekemisen välikappaleeksi päätyvät komissaari Jim Gordon tyttärineen. Ja pointti on...
On tietysti ymmärrettävää, että tätä filosofista pohdiskelua voi viedä vain tiettyyn pisteeseen asti, sillä kirja on selvästi suunnattu Batmanin nuoremmalle lukijakunnalle: veren vuodatus on varsin vähäistä, mitään kovin pahoja rikoksia ei esitetä (mitä nyt yksi murha) ja lopussa on tietysti kaikki hyvin. Ainut ero satuun on Batmanin siirtäminen 100-prosenttisen hyviksen roolista hieman realistisemmin kohti hyvän ja pahan keskustaa, samoin Jokeri. Myös lopun "Innocent Guy" -graafinen novelli jatkaa tätä hyvä ja pahan välisen konfliktin pohtimista. Itse asiassa, pidin juuri siitä pikkutarinasta eniten!
Lukemani versio on vuodelta 2008. Kyseessä on siis uusintapainos, jonka Brian Bolland on värittänyt uudelleen. En ole nähnyt ensimmäistä versiota, joten varsinaista "Etsi 7 virhettä" -peliä en voi pelata. Pidän kuitenkin eräistä esitysratkaisuista (esimerkiksi Harvey Dentin cameo tarinan alussa sekä edellä mainittu murha) ja erityisesti takaumien värityksestä: harmaan eri sävyjä, joissa yksittäiset esineet tai asiat on väritetty kirkkain värein.
Koska tunnen Batman-mytologian vain kahden Burton-filmin ja viimeisimmän filmin välityksellä, en voi antaa tämän syvällisempää analyysia Jokerin ja Batmanin hahmojen kehityksestä tai DC:n ratkaisuista mytologian ympäriltä. Näin ollen totean vain, että The Killing Joke on varsin miellyttävä välipala ja Jokerin hahmo mielenkiintoinen. Sitä paitsi harvemmin sekä esi- että jälkipuheen kirjoittajat ovat piirtäjiä!
-----
Batman - The Killing Joke muualla:
ComicBooks (englanniksi)
Culturazzi.org (englanniksi)
Helium.com (englanniksi)
Grovel.org.uk (englanniksi)
Avid book Reader -blogi (englanniksi)
Geek Syndicate -blogi (englanniksi)
Kuvitus: Brian Bolland
Sarjakuvateema jatkuu! Tällä kertaa nappasin kirjastosta mukaan sarjakuva-alan klassikkoa, Alan Moorea.
Batman - The Killing Joke on yksi monistamonistamonista sarjakuvista Lepakkomiehen legendan ympäriltä. Tällä kertaa trikoosankari hermostuu pahasti, kun selviää että Gothamin pahamaineisesta Arkham Asylumin vankimielisairaalasta on jälleen kerran karannut valkonaamainen ja vihertukkainen hauskuuttaja Jokeri. Pointin tekemisen välikappaleeksi päätyvät komissaari Jim Gordon tyttärineen. Ja pointti on...
All it takes is one bad day to reduce the sanest man alive to lunacy. That's how far the world is from where I am. Just one bad day. (Jokeri, s. yhdeksänneksi viimeisin sivu)Batman-mytologiassa on monia sivupolkuja, joista The Killing Joke (suom. Tappava pila) on yksi. Se nimittäin kertoo Jokerin syntyvaiheet, sen miten tavallisesta duunarista tulee murhanhimoinen vitsailija. Tarina itsessään ei ole järin päätähuimaava: Jokeri pakenee, Batman kovistelee pienempiä pahiksia päästäkseen häneen käsiksi, Jokeri provosoi Batmania (ja Gordoneja), suuri lopputappelu Jokerin ja Batmanin välillä, ja lopulta Jokeri päätyy takaisin Arkhamiin. Moore kuitenkin onnistuu pohtimaan jossain määrin filosofisia kysymyksiä Jokerin kanssa: Mikä erottaa hulluuden ja järjen? Onko universaalisti objektiivista rajaa ollenkaan? Onko Batman järjissään, jahdatessaan rikollisia ja jakaessaan oman käden oikeutta?
On tietysti ymmärrettävää, että tätä filosofista pohdiskelua voi viedä vain tiettyyn pisteeseen asti, sillä kirja on selvästi suunnattu Batmanin nuoremmalle lukijakunnalle: veren vuodatus on varsin vähäistä, mitään kovin pahoja rikoksia ei esitetä (mitä nyt yksi murha) ja lopussa on tietysti kaikki hyvin. Ainut ero satuun on Batmanin siirtäminen 100-prosenttisen hyviksen roolista hieman realistisemmin kohti hyvän ja pahan keskustaa, samoin Jokeri. Myös lopun "Innocent Guy" -graafinen novelli jatkaa tätä hyvä ja pahan välisen konfliktin pohtimista. Itse asiassa, pidin juuri siitä pikkutarinasta eniten!
Lukemani versio on vuodelta 2008. Kyseessä on siis uusintapainos, jonka Brian Bolland on värittänyt uudelleen. En ole nähnyt ensimmäistä versiota, joten varsinaista "Etsi 7 virhettä" -peliä en voi pelata. Pidän kuitenkin eräistä esitysratkaisuista (esimerkiksi Harvey Dentin cameo tarinan alussa sekä edellä mainittu murha) ja erityisesti takaumien värityksestä: harmaan eri sävyjä, joissa yksittäiset esineet tai asiat on väritetty kirkkain värein.
Koska tunnen Batman-mytologian vain kahden Burton-filmin ja viimeisimmän filmin välityksellä, en voi antaa tämän syvällisempää analyysia Jokerin ja Batmanin hahmojen kehityksestä tai DC:n ratkaisuista mytologian ympäriltä. Näin ollen totean vain, että The Killing Joke on varsin miellyttävä välipala ja Jokerin hahmo mielenkiintoinen. Sitä paitsi harvemmin sekä esi- että jälkipuheen kirjoittajat ovat piirtäjiä!
When the world is full of care
And every headline screams despair,
All is rape, starvation, war and life is vile
Then there's a certain thing I do
Which I shall pass along to you,
That's always guaranteed to make me smile:
I go loo-oo-oony as a light-bulb battered bug!
Simply loo-oo-oony, sometimes foam and chew the rug!
Mister, life is swell
In a padded cell,
It'll chase those blues away:
You can trade your gloom
For a rubber room
And injections twice a day!
Just go loo-oo-oony like an acid casualty,
Or a moo-oo-oonie, or a preacher on T.V.
When the human race
Wears an anxious face,
When the bomb hangs overhead,
When your kid turns blue,
It won't worry you,
You can smile and nod instead.
When you're loo-oo-oony, then you just don't give a fig,
Man's so pu-uu-uny, and the universe so big!
If you hurt inside,
Get certified,
And if life should treat you bad,
Don't get ee-ee-eeven, get mad!
-----
Batman - The Killing Joke muualla:
ComicBooks (englanniksi)
Culturazzi.org (englanniksi)
Helium.com (englanniksi)
Grovel.org.uk (englanniksi)
Avid book Reader -blogi (englanniksi)
Geek Syndicate -blogi (englanniksi)
Alan Moore & Melinda Gebbie: Lost Girls
Luettu: 5.2.2010
Rakkaat siskot -nettisarjakuvan tekijällä on sivuillaan myös muuta sarjakuviin liittyvää asiaa, muun muassa arvosteluja. Tämän kautta sain tietää sarjakuvamaailman legendan Alan Mooren tehneen uuden sarjan, Lost Girls.
Lost Girls on kolmiosainen sarja, jossa lastenkirjallisuuden klassikoiden päähenkilöt - Peter Panin Wendy, Ihmemaa Ozin Dorothy ja Ihmemaan Liisa- ovat aikuistuneet. He tapaavat juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa itävaltalaisessa hotellissa, jossa he uskoutuvat toisilleen kertomalla seksuaalisen historiansa käännekohdista, käyttäen jakamista vapautumisena ympäristön, läheisten ja oman itsensä aiheuttamista solmuista ja urautumisista.
Lost Girls on monellakin tapaa yllättävä. En ole aiemmin juuri tutustunut eroottiseen sarjakuvaan, joten kun sellaisen kirjoittaa supersankaritarinoista tunnettu käsikirjoittaja ja kuvittaa -erinomaisesti, saanen lisätä- nainen, olin hämmästynyt. Lopputulos on mahtava, sillä Lost Girls ei ole kirjallinen pornoelokuva, jossa rikotaan kaikki tabut pelkän provokaation takia, enkä laskisi sitä pornografiaksikaan (joskin Moore itse kutsuu teosta pornografiseksi nostaakseen genreä stereotyyppisestä tiskin alta myytävästä, likaiseksi mielletystä materiaalista). Toki moni varmasti provosoituu kirjan materiaalista, jos sattuu olemaan moraaliummetusta. Lost Girls nimittäin kuvaa useaan kertaan Wendyn, Alicen ja Dorothyn kokemuksia voyerismista, insestistä, pedofiliasta ja zoofiliasta. Moni marginaalinen seksuaalifetissi on toki jäänyt ulkopuolelle, mutta näilläkin pääsee jo hyvin pitkälle. Jopa sankarittaret itse miettivät erästä erotica-kirjaa lukiessa, saako tietyistä asioista kirjoittaa ja vieläpä nauttia?
Kirjalla on toki lainoikeudellinenkin ongelma: eräissä maissa kirjasta on noussut kohu, sillä se kuvaa alaikäisten seksuaalisuutta sekä hyväksikäyttöä. Yritin löytää Suomen lain tarkkaa muotoilua, mitkä ovat ehdot termille "alaikäisen seksuaalista hyväksikäyttöä esittävä laiton kuvamateriaali", sillä termi itsessäänkin viittaa, että myös laillista materiaalia voi olla. Kuvittelisin tämän viittaavan fiktiiviseen materiaaliin, piirrettyyn. Jatkan asian selvittämistä ensi viikolla, mutta annetaan sillä aikaa hotellin johtajan selittää asiaa, miksi meidän todellisuutemme moraalisääntöjä ei voi suoraan soveltaa fiktioon:
Ihailen myös Mooren taitoa punoa kolmikon alkuperäiskertomukset osaksi heidän kasvuaan. Lost Girlsissä yksikään kolmikosta ei lähtenyt seikkailemaan konkreettisesti erilliseen maailmaan, vaan heidän seksuaalinen heräämisensä ja kokemuksensa ovat tämän muutoksen, seikkailun, alkuperä. Lapsuuden ja aikuisuuden kohtaaminen on myös mielikuvituksen ja todellisuuden kohtaaminen, ja tällä konfliktilla leikitellään myös kuvituksessa. Gebbien kuvitus on läpi teoksen lapsenomaisen värikästä kuvattavan aiheen aikuismaisuudesta riippumatta. Gebbie käyttää useita erilaisia piirtotyylejä eri jaksoissa ja valintojen tarkkailu on minusta mielenkiintoista. Erityisesti olen kiitollinen naispiirtäjästä siksi, että teoksessa on jopa realistinen näkemys vulvasta, eri muotoineen, väreineen, kokoineen ja karvoineen. Mieleen tulee väistämättä Tee Corinnen Cunt Coloring Book käytännössä!
Tämä kirja on ehdottomasti kautta aikain top 10 -kirjalistallani. Haluaisin suositella tätä kaikille, mutta ikävä kyllä seksuaalisuuden, seksin ja himon aiheet ovat makuasioita, mistä johtuen kaikille suosittelu ei tule kysymykseen. Uskon kuitenkin Lost Girlsin löytävän tiensä niiden käsiin, jotka sen haluavat lukea.
-----
Lost Girls muualla:
Rakkaat siskot ja muita sarjakuvia -blogi
Blog Critics -blogi (englanniksi)
Rakkaat siskot -nettisarjakuvan tekijällä on sivuillaan myös muuta sarjakuviin liittyvää asiaa, muun muassa arvosteluja. Tämän kautta sain tietää sarjakuvamaailman legendan Alan Mooren tehneen uuden sarjan, Lost Girls.
Lost Girls on kolmiosainen sarja, jossa lastenkirjallisuuden klassikoiden päähenkilöt - Peter Panin Wendy, Ihmemaa Ozin Dorothy ja Ihmemaan Liisa- ovat aikuistuneet. He tapaavat juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa itävaltalaisessa hotellissa, jossa he uskoutuvat toisilleen kertomalla seksuaalisen historiansa käännekohdista, käyttäen jakamista vapautumisena ympäristön, läheisten ja oman itsensä aiheuttamista solmuista ja urautumisista.
Lost Girls on monellakin tapaa yllättävä. En ole aiemmin juuri tutustunut eroottiseen sarjakuvaan, joten kun sellaisen kirjoittaa supersankaritarinoista tunnettu käsikirjoittaja ja kuvittaa -erinomaisesti, saanen lisätä- nainen, olin hämmästynyt. Lopputulos on mahtava, sillä Lost Girls ei ole kirjallinen pornoelokuva, jossa rikotaan kaikki tabut pelkän provokaation takia, enkä laskisi sitä pornografiaksikaan (joskin Moore itse kutsuu teosta pornografiseksi nostaakseen genreä stereotyyppisestä tiskin alta myytävästä, likaiseksi mielletystä materiaalista). Toki moni varmasti provosoituu kirjan materiaalista, jos sattuu olemaan moraaliummetusta. Lost Girls nimittäin kuvaa useaan kertaan Wendyn, Alicen ja Dorothyn kokemuksia voyerismista, insestistä, pedofiliasta ja zoofiliasta. Moni marginaalinen seksuaalifetissi on toki jäänyt ulkopuolelle, mutta näilläkin pääsee jo hyvin pitkälle. Jopa sankarittaret itse miettivät erästä erotica-kirjaa lukiessa, saako tietyistä asioista kirjoittaa ja vieläpä nauttia?
Kirjalla on toki lainoikeudellinenkin ongelma: eräissä maissa kirjasta on noussut kohu, sillä se kuvaa alaikäisten seksuaalisuutta sekä hyväksikäyttöä. Yritin löytää Suomen lain tarkkaa muotoilua, mitkä ovat ehdot termille "alaikäisen seksuaalista hyväksikäyttöä esittävä laiton kuvamateriaali", sillä termi itsessäänkin viittaa, että myös laillista materiaalia voi olla. Kuvittelisin tämän viittaavan fiktiiviseen materiaaliin, piirrettyyn. Jatkan asian selvittämistä ensi viikolla, mutta annetaan sillä aikaa hotellin johtajan selittää asiaa, miksi meidän todellisuutemme moraalisääntöjä ei voi suoraan soveltaa fiktioon:
You see, if this were real, it would be horrible. Children raped by their trusted parents. But they are fictious. They are uncontaminated by effect and consequence. Why, they are almost innocent. (Ch. 22, s. 5)
Ihailen myös Mooren taitoa punoa kolmikon alkuperäiskertomukset osaksi heidän kasvuaan. Lost Girlsissä yksikään kolmikosta ei lähtenyt seikkailemaan konkreettisesti erilliseen maailmaan, vaan heidän seksuaalinen heräämisensä ja kokemuksensa ovat tämän muutoksen, seikkailun, alkuperä. Lapsuuden ja aikuisuuden kohtaaminen on myös mielikuvituksen ja todellisuuden kohtaaminen, ja tällä konfliktilla leikitellään myös kuvituksessa. Gebbien kuvitus on läpi teoksen lapsenomaisen värikästä kuvattavan aiheen aikuismaisuudesta riippumatta. Gebbie käyttää useita erilaisia piirtotyylejä eri jaksoissa ja valintojen tarkkailu on minusta mielenkiintoista. Erityisesti olen kiitollinen naispiirtäjästä siksi, että teoksessa on jopa realistinen näkemys vulvasta, eri muotoineen, väreineen, kokoineen ja karvoineen. Mieleen tulee väistämättä Tee Corinnen Cunt Coloring Book käytännössä!
Tämä kirja on ehdottomasti kautta aikain top 10 -kirjalistallani. Haluaisin suositella tätä kaikille, mutta ikävä kyllä seksuaalisuuden, seksin ja himon aiheet ovat makuasioita, mistä johtuen kaikille suosittelu ei tule kysymykseen. Uskon kuitenkin Lost Girlsin löytävän tiensä niiden käsiin, jotka sen haluavat lukea.
-----
Lost Girls muualla:
Rakkaat siskot ja muita sarjakuvia -blogi
Blog Critics -blogi (englanniksi)
Alan Moore & David Lloyd: V for Vendetta
Luettu: 10.1.2009
V niinkuin Verikosto on elokuvana aivan mainio. Niin mahtava, että halusin lukea graafisen romaanin, johon se perustuu.
V for Vendetta (eli suomeksi siis V niinkuin Verikosto) on tarina tulevaisuuden Britanniasta, joka on äärioikeistolaisen puolueen totalitaarisen hallinnon alla. Ja kuten kaikki kiltit oikeistopuolueet, tämäkin perustuu uskonnollisille arvoille (tosin jos Alan Moore et co. tekisi tämän uudelleen tänään, lienee todennäköisempää, että pohjana oleva uskonto olisi tulevaisuuden diktatorisessa Britanniassa islam, ei kristinusko kuten kirjassa). Kulman takaa yllättää anarkistinen vastustaja, joka vuoden aikana syöksee maan anarkiaan, ja siinä sivussa muuttaa täysin erään nuoren tytön elämän.
Paperiversion ja elokuvan välillä on useita, kiinnostavuuden kannalta merkittäviä eroja. Näiden erojen takia on pakko sanoa seuraava virke, vaikka se ei erityisen mairittelevalta tunnukaan: leffaversio on ikävä kyllä parempi. Yleinen jälkimaku on "ihan kiva", mutta anarkia motivaationa... myönnetään, käytännössä varmaankin realistisempi kuin vapaustaistelijat, vaikka jälkimmäisethän sitä historiaan jäävät. Suurin yllätys oli se, että V for Vendettan lukemiseen meni pidemmän aikaa kuin alun perin kuvittelin: ilmeisesti sitä kuvittelee, että "graafinen romaani" on hienompi nimitys "sarjakuvalle" ja lukuaika olisi samaa luokkaa kuin Aku Ankalla. Eipäs ollutkaan. Enkä jäänyt edes kovin usein ihmettelemään kuvituksen hienouksia, koska en niistä vähäisen tiedon takia oikein mitään osaa sanoa.
V niinkuin Verikosto on elokuvana aivan mainio. Niin mahtava, että halusin lukea graafisen romaanin, johon se perustuu.
V for Vendetta (eli suomeksi siis V niinkuin Verikosto) on tarina tulevaisuuden Britanniasta, joka on äärioikeistolaisen puolueen totalitaarisen hallinnon alla. Ja kuten kaikki kiltit oikeistopuolueet, tämäkin perustuu uskonnollisille arvoille (tosin jos Alan Moore et co. tekisi tämän uudelleen tänään, lienee todennäköisempää, että pohjana oleva uskonto olisi tulevaisuuden diktatorisessa Britanniassa islam, ei kristinusko kuten kirjassa). Kulman takaa yllättää anarkistinen vastustaja, joka vuoden aikana syöksee maan anarkiaan, ja siinä sivussa muuttaa täysin erään nuoren tytön elämän.
Paperiversion ja elokuvan välillä on useita, kiinnostavuuden kannalta merkittäviä eroja. Näiden erojen takia on pakko sanoa seuraava virke, vaikka se ei erityisen mairittelevalta tunnukaan: leffaversio on ikävä kyllä parempi. Yleinen jälkimaku on "ihan kiva", mutta anarkia motivaationa... myönnetään, käytännössä varmaankin realistisempi kuin vapaustaistelijat, vaikka jälkimmäisethän sitä historiaan jäävät. Suurin yllätys oli se, että V for Vendettan lukemiseen meni pidemmän aikaa kuin alun perin kuvittelin: ilmeisesti sitä kuvittelee, että "graafinen romaani" on hienompi nimitys "sarjakuvalle" ja lukuaika olisi samaa luokkaa kuin Aku Ankalla. Eipäs ollutkaan. Enkä jäänyt edes kovin usein ihmettelemään kuvituksen hienouksia, koska en niistä vähäisen tiedon takia oikein mitään osaa sanoa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)