Rakkaudesta Lilahiin

For the Love of Lilah
Nora Roberts 1991
Harlequin Silk 2011

Lilah on Calhounin siskoksista toiseksi vanhin, 27-vuotias luonto-opas, joka elää siskojensa ja tätinsä Cocon kanssa suvun vanhassa talossa Bar Harborin saarella Mainessa. Myrskyisenä yönä Lilah pelastaa mereen joutuneen miehen, historianprofessori Max Quartermainin. Kiitokseksi henkensä pelastamisesta ja majapaikkaa vastaan Max rupeaa auttamaan Calhounin perhettä tyttöjen isoisoäidille kuuluneen kadonneen smaragdikorun etsinnässä. Korulle olisi kuitenkin muitakin ottajia eikä romantiikaltakaan vältytä.    

Tein ihan ennennäkemättömän mokan ja otin juhannusreissulle liian vähän kirjoja mukaan. Niinpä oli pakko napata mukaan paluumatkalukemiseksi äidiltä tämä Harlequin julkaisema Nora Roberts pokkari. Olisin varmaan jossain vaiheessa lukenut tämän kuitenkin niin tuli lyötyä kaksi kärpästä samalla iskulla. Ikävä kyllä tämä oli ihan kauheaa roskaa, jos suoraan sanotaan. Inhosin Lilahia ihan yli kaiken, ärsyttävin ja naiivein sievistelijä, johon olen pitkään aikaan törmännyt. Tietysti se piti kätkeä muka niin vapaamieliseen ja boheemiin ulkokuoreen. Ja Max, kirjan miessankari oli vähintään yhtä ärsyttävä, ujo ja fiksu akateemikko olevinaan, mutta loppupeleissä ihan macho luolamies. Ei kiitos. Kumpikin oli niin epäuskottavia ja paperisia hahmoja, että ärsytti. Varsinkin kun olin tätä ennen lukenut Sophie Kinsellan oikeasti hyvän viihdekirjan. 

Tämä oli muuten kolmas osa, ilmeisesti viisiosaista, Calhounin naiset sarjaa, mutta en varsinaisesti kärsinyt siitä, että kaksi aiempaa osaa ovat lukematta, kun aiempia tapahtumia kerrattiin ihan riittävästi. Tarinan sivujuonteena oli takaumia vuoteen 1913 Biancan elämään, mutta minusta ne olivat aika turhia tai ne olisi voitu toteuttaa jotenkin muulla tavalla, esimerkiksi kirje- tai päiväkirjamuodossa. En lämmennnyt, en, mutta voisin ehkä siltä vilkaista sarjan muut osat jos kohdalle osuvat. En jotenkin osaa jättää sarjan lukemista vain yhteen osaan ja haluan tietää miten lopulta käy, vaikka sarja olisikin hirveää huttua.

Mainen sain kuitattua So American haasteessa, että sikäli ihan OK.

Valkokankaan varjot

Tribute
Nora Roberts 2008
Gummerus 2012

Cilla McGowan on entinen lapsitähti ja B-luokan näyttelijä, joka on heittänyt hyvästit Hollywoodille ja muuttanut Virginian maaseudulle kunnostaakseen kuuluisan isoäitinsä vanhan talon ja aloittaakseen uuden uran. Cilla löytää yliannostukseen kuolleen isoäitinsä ullakolta nipun vanhoja rakkauskirjeitä ja alkaa epäillä, oliko isoäidin kuolema sittenkään itsemurha, jona sitä on pidetty vuosikymmenet. Pian Cilla saa huomata, että joku haluaa pitää menneet menneinä ja vastoinkäyminen toisensa perään alkaa piinata Cillaa. Onneksi naapurissa asuu komea sarjakuvapiirtäjä.

Poissa taitaa olla ne ajat, kun luin ahmien Nora Robertsin tuotantoa. Tämän lukeminen oli melkoisen nihkeää. En ollut juurikaan kiinnostunut kirjan tapahtumista tai henkilöistä ja mietin vain, että onko nämä kaikki Robertsin tarinat aina olleet näin rautalangasta väännettyjä ja valmiiksi pureskeltuja. Ja sitten dialogi, minusta se oli ihan liian siloiteltua ja epäuskottavaa. Plaah. Kirjan miespäähenkilö Ford Sawyer (joka sai minut ajattelemaan Lost-sarjan Sawyeria, koska häntä näyttelee Josh Ford) oli ihan OK, mutta en ihan oikeasti välittänyt Cillasta yhtään. Rasittavuuteen asti mukaitsenäinen eikä hankala äitisuhde herättänyt sympatioita. Ai niin ja minulla oli vaikeuksia pysyä kärryillä kirjan henkilöissä. Aivan täysin en arvannut kirjan pahista, mutta osittain. Tekisi mieli lukea joku verinen dekkari tähän perään, että pääsisi tästä henkisestä sokerihumalasta eroon. Päädyinkin sitten rakkaustarinaan, joka vaikuttaa kaikkea muuta kuin sokeriselta, mutta siitä lisää myöhemmin.   

Hehkua

Splendor

Anna Godbersen 2010

Karisto 2011

Ja niin tuli Hollandin sisarusten tarina päätökseen. Kirja oli toki yhtä koukuttava kuin aiemmatkin osat, mutta silti tämä viimeinen osa oli minusta vähän pettymys. Lähinnä sen takia, että olin pettynyt siihen, miten Elizabethin tarina päättyi. Elizabeth oli siis sisaruksista suosikkini ja vaikka tarinan loppu olikin hänen osaltaan minulle kovasti mieleen niin minua, tässä vaiheessa haluaisin käyttää rumaa sanaa, mutta en käytä, joten sanon, että ketutti miten siihen päädyttiin. Minusta häntä kohdeltiin ihan kaltoin, paiskottiin kamalasta tilanteesta toiseen ja sitten tsädäm, kuin taikasauvan iskusta, kaikki olikin ihanaa ja päättyi hyvin. Olen vihainen, koska minusta hänen ei annettu kasvaa ihmisenä, keksittiin vain dramaattisia tapahtumia toisensa perään ja sitten suit sait kaiken ratkaisi tapahtuma, joka oli minusta oli huonosti pohjustettu ja jotenkin "helppo" ulospääsytie. Niin, että siinä oli ensimmäinen pettymyksen aihe.

Ja sitten päästään toiseen ärsytyksen aiheeseen. Tämä sitten sisältää spoilereita, joten jos ei halua tietää miten Dianan kävi niin kannattaa jättää tämä kappale lukematta. Minähän en missään vaiheessa ollut erityisen kiinnostunut tästä Diana-Henry-Penelope -triangelidraamasta. Niinpä minua otti aika lailla päähän, kun tajusin, että Diana ja Henry eivät loppujen lopuksi päädykään yhteen. Neljä kirjan verran luin heidän venkoiluaan yhteen pääsemiseksi ja sitten kun kaikki tähdet ja ihmiset ja ties mitkä ovat oikeissa asemissa niin Diana ei haluakaan rouva Schoonmakeriksi, vaan lähtee yksin Pariisiin. Voi hitsi, minkälainen antikliimaksi! Siis tavallaan ymmärrän hänen ratkaisunsa, mutta olisi ollut tyydyttävämpää jos kaksikko olisi lopulta saanut toisensa enkä olisi turhaan kahlannut heidän suhdekiemuroitaan läpi neljän kirjan verran.

Mitä tulee sitten muihin henkilöihin, niin minusta oli ihanaa kun Penelope sai maistaa omaa lääkettään. Linan puolesta olin surullinen ja iloinen. Minusta hänen tarinansa sai hyvän päätöksen. Jos ajattelen koko sarjaa niin minusta tämä ei oikeastaan ollut tarina Hollandin sisaruksista vaan ennemminkin tämä oli Dianan tarina ja ehkä hieman yllättäen Linan tarina. Minusta he kasvoivat jotenkin eniten sarjan aikana. Lina ehkä jopa hieman enemmän. Ihan älyttömän koukuttava sarja tämä kyllä oli ja haluan jossain vaiheessa tutustua Anna Godbersenin seuraavaan sarjaan, joka ilmeisesti sijoittuu 1920-luvulle.

Erheitä

Envy
Anna Godbersen 2009
Karisto 2010

Tämä kirjaa jatkaa siitä mihin Juoruja jäi. Välissä on kulunut kaksi kuukautta Elizabethin olisi aika palata seurapiireihin. Edellisen kirjan lopun murhenäytelmä painaa kuitenkin edelleen raskaana. Pientä vaihtelua saadaan  kun Schoonmakerin seurue siirtyy lomalle Palm Beachille Floridaan. Pieni maisemanvaihdos on aina välillä hyväksi ja olikin hauskaa lueskella miten hienot neidit saavat moitteita vilauttaessaan uintisukkien ja uimapuvun välistä ihoa ja makoilevat parasollien alla. Tuo sana parasol muuten häiritsi minua aika paljon. Luullakseni sillä tarkoitettiin niinkin yksinkertaista asiaa kuin auringonvarjo tai päivänvarjo, mutta minkä takia kääntäjä oli jättänyt noin selvän anglismin tekstiin. 

 Viihdyin kyllä mainiosti tämänkin osan parissa ja kolmas osa päättyi taas niin kutkuttavaan (ja mielestäni älyttömään) tilanteeseen, että tulen varmaan viihtymään viimeisenkin osan parissa. Henkilöistä tykkään eniten Elizabethista ja elättelen salaista toivetta sen suhteen, miten hänen tarinansa pitäisi päättyä viimeisessä osassa. Dianasta en suuremmin välitä ja hänen ja Henryn välinen suhde on minusta jotenkin ikävystyttävä.. Penelopea inhoan oikein todella, mutta jotenkin myös säälin häntä hieman. Hänen koko identiteettinsä perustuu yhteen ainoaan mieheen, joka ei edes rakasta häntä. Miten surullista. Ja sitten vielä Carolina. Inhoan ja ihailen hänen kykyään pudota jaloilleen. Hän on vähän samanlainen kuin Penelope, mutta silti jotenkin vähemmän vastenmielinen. 

Jännittävää lukea, miten kaikki päättyy.

Juoruja

Rumors
Anna Godbersen 2008
Karisto 2010

Juoruja jatkaa siitä mihin Huumaa jäi. Luvassa jälkeen rakkautta, petoksia, seurapiiritapahtumia, hevosajeluja ja niin edelleen.

Hankala kertoa juonesta paljastamatta liikaa, joten jätän sen kaikkien itse luettavaksi. Tämä oli yhtä koukuttava kuin ensimmäinen osa sarjaa. Diana-Henry-Penelope kolmiodraama ei totta puhuen kiinnostanut minua hirveän paljon, minusta se oli jopa vähän pitkästyttävä, mutta muuten tykkäsin paljon. Lopun tragedia iski kyllä luun kurkkuun paatuneelle romantikolle. En todellakaan osannut odottaa sitä ja se vei vähän lukuhaluja seuraavaa osaa kohtaan. Aloitin kuitenkin kolmannenkin osan viime yönä ja aion jatkaa neljänteenkin osaan. Sen verran jännittävän tarinan Anna Godbersen on kynäillyt, että haluan tietää saako paha palkkansa ja seisooko lopussa kiitos. Tällä hetkellä minua on alkanut kiinnostaa eniten Linan tarina. En suoraan sanoen pidä koko hahmosta, mutta silti, tai ehkä juuri sen takia hänen tarinansa kiehtoo eniten. Onhan se eräänlainen ruma ankanpoikanen -tarina.

Huumaa

The Luxe 
Anna Godbersen 2007
Karisto 2009

En ehkä olisi tullut lukeneeksi kirjaa ilman muiden kirjablogien vaikutusta. Kirja kuitenkin kuulosti mielenkiintoiselta, joten kun lähikirjastossani oli kolme ensimmäistä osaa nätissä rivissä, päätin lainata kaikki kerralla ja varata vielä neljännenkin. Vuodenvaide tuntui sopivalta ajankohdalta tutustua uuteen kirjasarjaan. Ja nyt olen ihan koukussa! Pidän nykyään melkoisena saaavutuksena jos onnistun lukemaan yhden kirjan kahdessa viikossa ja tämän ahmin, nimenomaan ahmin, kahdeksassa päivässä. Ihan mahtavaa viihdettä! Sujuvasti kirjoitettu ja nopealukuinen. Lisäksi tykkäsin vaihtuvasta näkökulmasta, kun tarinaa kerrottiin eri hahmojen näkökulmasta ja lukujen alussa olevista "lainauksista". Kirjasta tuli heti mieleen Gossip Girl kohtaa vuoden 1899 ja kun selailin muita blogeja, totesin, että en ole mielipiteineni yksin. 

Jos kirja on siis ennestään tuntematon, niin päähenkilönä ovat Hollandin kauniit sisarukset Elizabeth ja Diana. Vuosi on 1899 ja tapahtumapaikkana Manhattan. Tyttöjen isä on vasta kuollut ja jättänyt perheen taloudellisiin vaikeuksiin. Vastuu tilanteen korjaamiseksi lankeaa Elizabethille rikkaan naimakaupan muodossa. Tietenkään kaikki ei ole niin yksinkertaista ja luvassa on New Yorkin suhkuseurapiirien jäsenten välistä juonittelua, rakastavaisten salaisia kohtaamisia, tanssiaisia ja kulissien pystyssä pitämistä keinolla millä hyvänsä. 

Oikeastaan kirjan lopun voi arvata jo esipuheesta, mutta se ei häirinnyt minua yhtään. Oli vain jännittävää seurata miten siihen päädyttiin. Ja ainakin minut loppu sai janoamaan jatkoa tarinalle. Niinpä, kun luin kirjan viime yönä loppuun, minun oli pakko hieman aloittaa jo kakkososaa. Esipuheen perusteella taidan arvata miten kakkoskirja päättyy, mutta nyt haluan tietää, mitä siinä välissä tapahtuu. 

 

Keskipäivän polte

(High Noon)
Nora Roberts
Gummerus 2009

Herraskaisessa perintötalossa syvän etelän paahteessa asuvan Phoebe McNamaran elämä ei ole juhlahumua - hän on paitsi yksinhuoltajaäiti myös Savannahin paras panttivanki- ja kriisineuvottelija. Työlleen omistautuneen Phoeben työ ja vapaa-aika sekoittuvat, kun hän kohtaa upporikkaan baarinpitäjän, Duncan Swiftin, jonka entinen alainen uhkaa hypätä katolta. Duncan ihastuu väistämättä neuvokkaaseen sankarittareen.

Phoeben yksityisyyden rajat murtuvat entisestään, kun hän alkaa saada uhkailuviestejä ja hänen kimppuunsa hyökätään. Piileksiikö vihamies tuttavien joukossa? Suhdepeliä pelaaviin, juoniviin työkavereihinkaan ei voi aina luottaa. Piinaaja koventaa pian otteitaan. Selviääkö Phoebe uransa kovimmasta koetuksesta tunteiden myrskytessä?

Kai se kertoo kirjasta jotakin, jos sivuhenkilöiden kohtalo kiinnostaa enemmän kuin itse päähenkilöiden? Näin kuitenkin kävi. Selasin välillä kirjaa eteenpäin, koska halusin tietää mitä kirjan muille henkilöille tapahtuu. Phoebe ja Duncan olivat minusta kohtuullisen epäkiinnostavia ja sokerisia. Kirja ei missään vaiheessa tempaissut kunnolla mukaansa. Luin myös melko epäimartelevan arvion kirjasta netistä ja se varmaan osaltaan vaikutti. Kolme Nora Robertsia peräjälkeen näköjään koettelee sietokyvyn rajoja, kirjamakuni on ilmeisesti kokenut jonkinasteista muutosta. Romantiikan nälkäinen teini-ikäinen minäni ei varmaan olisi pitkästynyt tämän kanssa, aikuinen minäni kyllä.

Kuva

Aikojen yli

(Time Was)
Nora Roberts, 1989
Silk 2007

Kirjan kansikuvaa ei löytynyt netistä ja kirja jäi vanhemmilleni, koska se on äitini hyllystä, joten takakannen tekstikin puuttuu. Kyseessä on siis Nora Robertsin vanhempaa tuotantoa, jota ei varmaan ole koskaan julkaistu kovakantisena Gummeruksen toimesta. Tämä oli siis Silkin julkaisema ja Silk-sarja on Harlequinin omaisuutta. Juonesta sen verran, että Liberty Stone valmistelee kulttuuriantropologian väitöskirjaa syrjäisessä metsämökissä. Eräänä myrskyisenä yönä hän näkee, kun metsään syöksyy lentokone, jonka hävyttömän komean lentäjän Libby raahaa mökkiinsä hoivattavaksi. Mies, Caleb Hornblower, ei sitten olekaan ihan tavallinen lentäjä, mistä seuraa sydänsuruja molemmille, koska tietysti kaksikko rakastuu toisiinsa alta aikayksikön. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

No tämä oli tämmöstä Harlequin-tasoista romanttista viihdettä. Vähän sellainen vasemmalla kädellä huitaistun oloinen, mutta lukihan tuo. Henkilöt eivät suuremmin herättäneet tunteita puoleen eikä toiseen, koska olivat sen verran ohuita hahmoja.

Enkelten putous

(Angels Fall)
Nora Roberts
Gummerus 2008

Reece Gilmore on vaeltanut pitkään nähdäkseen allaan avautuvan huikaisevan maiseman. Pakomatkalla tuskaisesta menneisyydestään hän on asettunut Angel's Fistin pikkukaupunkiin Wyomingissa, josta hän toivoo löytäneensä edes väliaikaisen turvasataman. Hetken idyllin rikkoo väkivaltainen kohtaus, jota hän kanjonin reunan näköalapaikaltaan sattuu todistamaan.

Viranomaiset eivät kuitenkaan löydä murhapaikalta mitään. Ei jälkiä kamppailusta.Ei edes jalanjälkiä. Eikä kukaan Angel's Fistissä tunnu uskovan hermoheikkonapidetyn Reecen kertomusta- paitsi salskea mutta yrmeä erakkokirjailija, Brody. Reecen on pakko alkaa luottaa Brodyn lisäksi itseensä saadakseen Angel's Fistissä vaanivan murhaajan satimeen.



Kaikki Nora Robertsia lukeneet tunnistavat kyllä kaavan: nainen tapaa miehen, välissä on hankaluuksia, joihin usein liittyy murha, pari päätyy petiin, mysteeri ratkeaa ja tarinan lopussa voikin sitten jo kuulla kuvitteellisten hääkellojen iloisen kilkatuksen. En muista yhtään Robertsin kirjaa, jossa tämä sama kaava ei toistuisi, mutta toisaalta miksi keksiä pyörää uudestaan? Ihan toimivaa viihdettä. Sopi mainiosti Originin jälkeiseen aikaan ja jouluviihteeksi.

Kuva

Ruutukuningatar

Tuija Lehtinen
Otava 2006

Il Divon lehdistötilaisuudessa on väkeä tungokseen asti. Aikaa per kuvausryhmä ei ole paljon, ja pieni hermostuneisuus täyttää ilman.
- Miss Kaarna from Luksus-Tv, vuorot jakanut mies esittelee kvartetille.
- Si, sono Isla Kaarna, Isla esittäytyy italiaksi ja näkee heti kuinka miesten olemukset sähköistyvät.

Ruusumadonnan sähäkkä sankaritar Isla Kaarna on karistanut Rooman pölyt kannoiltaan ja muuttanut Espooseen. Edessä on uusi aluevaltaus kulttuuritoimittajana.

Luksus-tv:ssä Isla otetaan vastaan ristiriitaisin tuntein –- toimitusta rautaisella otteellaan hallitseva ruutukuningatar Karin Swan ei katso nuorta lahjakasta naista, jonka työ pöydän ympärillä käy aivan liian ihastunut kuhina.

Toimituksen tulokkaalla riittäisi vientiä, mutta Isla parantelee vielä haavojaan edellisen suhteen mentyä karille. Mutta miten käy varovaisuuden, kun kuvioihin ilmaantuu Italiasta runoileva jalkapalloilija Julle Juslin, jonka kanssa Isla joutuu vahingossa hyvinkin läheisiin tekemisiin...


Tässä yhdistyivä taas kaikki Tuija Lehtisen romaaneille ominaiset piirteet: letkeä kerronta, huumori, nokkela sanailu ja romantiikka, ja hyvä niin. Hyvää viihdettä ja sopivaa aivot narikkaan luettavaa.

Kuva

Ruusumadonna

Tuija Lehtinen
Otava 2005

-Buongiorno, miellyttävä miesääni tervehtii. Tähän saakka Isla on oppinut välttämään äkkirakastumiset niin Suomessa kuin Italiassakin. Mutta tässä miehessä on jotain joka kiehtoo heti. Isla vilkaisee huojentuneena miehen nimetöntä.

Nuori medianomi Isla Kaarna on muuttanut Roomaan ja työskentelee lahjamyymälässä Pantheonin lähellä. Lisäksi hän opastaa kulttuurimatkalaisia ikuisen kaupungin nähtävyyksiin ja tekee haastatteluja Suomen televisioon.

Kun komea, hyväkäytöksinen Luca Savini pyytää treffeille, Isla tietää, että voisi polttaa näppinsä pahan kerran. Mutta hän myös tietää, että katuisi loppuikänsä, ellei suostuisi kutsuun.

Luca osoittautuu täydelliseksi hurmuriksi ja herrasmieheksi. Onnea varjostaa vain miehen jatkuvaa huomiota vaativa suku. Kuinka pitkälle Isla on valmis sietämään latinalaisia tunnemyrskyjä?


Mission accomplished! Sainhan mä sen 50 täyteen! Rimaa hipoen ehkä, mutta kumminkin.

Tuija Lehtisen romaanit ovat kyllä viihdettä parhaimmillaan. Huumori kohdallaan ja muutenkin niin ihanan leppoisia. Vähän mua ärsytti kirjan loppu, mutta minkäs teet. Tälle on tullut jatkoa, joten palailen Islan suhdekiemuroihin hyvinkin pian. Sitä odotellessa. Jes, nyt voin siirtyä uuden vuoden vastaaottamiseen hyvillä mielin.

Kuva

Sooloilua

Katja Kallio
Otava 2002


Emma Huilu on tottunut huolehtimaan vain itsestään - ja kenties ystävästään Idasta, mikäli he ovat sattuneet nauttimaan liian monet yhdet kaupungin kulttuuripiirien tilaisuuksissa.

Kunnes Emma tapaa kapellimestari Joel Abrahamssonin ja rakastuu hillittömästi.

Huuma ja nahkeissa lakanoissa vanuttunut tukka kyllä pukevat Emmaa, mutta rakkaussuhteissa on painolastinsa: tässä tapauksessa kohtalokkaita ex-naisystäviä, tärähtäneitä äitejä - ja vauva.

Kun läpimurrön kynnyksellä oleva Joel johtaa orkestereitaan ympäri maailmaa, jää Emma sooloilemaan keskelle hässäkkää, joka riistäytyy pahan kerran käsistä.


Ihan viihdyttävä kirja, mutta mun mielestä jotenkin keskeneräinen vähän joka suhteessa. Päähenkilöt Emma ja Joel olivat kummatkin aika ärsyttäviä ja olisivat kaivanneet lisää uskottavuutta. Kirjassa Emma pitää työkseen lehden ihmissuhdepalstaa, jossa hän vastailee ihmisten ihmissuhteita koskeviin ongelmiin. Näitä "ongelmia" oli sitten laitettu lukujen väliin ja minusta ne olivat aika kiva lisä.

Kuva

Älä unta näe!

(Not What You Think)
Melissa Hill
Helmi 2006

Laura Fanningilla on ihana Neil, lahjakkuutta vaikka muille jakaa ja uusi ikioma korufirma. Hänen parhaalla ystävällään Nicola Petersillä on oma koti, mukava työ ja suklaasilmäinen Ken. Hohdokas Helen Jackson on saavuttanut kaiken.

Mutta asiat eivät aina ole sitä miltä näyttävät. Eikä aina ole helppo olla ystävä.

Älä unta näe! kertoo raikkaasti kolme nuoren naisen elämästä tuulisessa Dublinissa.


Nappasin tämän ihan sattumalta kirjaston hyllystä ja lainasin pelkästään sen takia, että tämä sijoittui Irlantiin. Ei ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia. Täytyy sanoa, että alkuperäinen "Not What You Think" on todella osuva nimi tälle kirjalle, koska oikeastaan mikään ei ole niin kuin olettaa. Siis aika perinteistä viihdettä tämä on, mutta rakenteeltaan toi mieleen jännärin. Juoni etenee ihan tavallisesti ja niin kuin voi olettaakin, jos on yhtään lukenut tämän genren kirjallisuutta, mutta sitten yhtäkkiä tapahtuukin jotain sellaista, joka laittaa asiat ihan uuteen valoon. Vau. Yllätti minut monta kertaa. Loppu hyvin ja kaikki hyvin, mutta täytyy tunnustaa että kirjassa oli potkua! Ei ollenkaan huonoa viihdettä.