Hiljaisuuden laakso

Valley of Silence
Nora Roberts 2006
Gummerus 2008
344 s. 

Huoli tulevaisuudesta leijuu raskaana Geallin maan yllä. Jumalatar Morriganin käskystä Hoyt-velhon johtaman kuuden soturin piiri kokoaa joukkoja taisteluun vampyyrikuningatar Lilithin verenhimoista armeijaa vastaan.

Glenna-noita ja Hoyt-velho yrittävät murtaa mustan Midirin voiman taikakeinoin sillä aikaa kun vampyyrinmetsästäjä Blair ja muodonmuuttaja Larkin värväävät tukijoukkoja. Hoytin vampyyriveli Cianin ja prinsessa Moiran välille leimahtava intohimo ei anna heille rauhaa.

Geallin joukot kärsivät raskaita tappioita jo ennen varsinaisen taistelun alkua, kun Lilithin enkelikasvoinen ottopoika näyttää todelliset voimansa. Nujertaako Lilithin ylivoima Geallin soturit? Onko maa tuomittu ikuiseen pimeyteen?

Hiljaisuuden laakso on Nora Robertsin romanttisen fantasiatrilogian päätösosa. Sarjan avausosa, Morriganin risti ilmestyi 2007 ja toinen osa, Jumalten tanssi, keväällä 2008.

Tämä trilogian päätösosa oli suosikkini, koska Moira ja Cian olivat minusta trilogian kiinnostavimpia hahmoja ja minusta tässä oli muutenkin enemmän niin sanotusti substanssia, kuin muissa osissa. Lisäksi rakastan toivottomia rakkaustarinoita. Toivottavasti en nyt paljasta liikoja, mutta loppu oli toki onnellinen, joten ei se nyt niin toivoton rakkaustarina ollut. Sitä paitsi, arvasin kyllä lopputuloksen jo paljon ennen kuin pääsin kirjan loppuun, toteutuksessa vain oli jännittämistä.  Erilainen lopetus olisi kaiketi poikennut liikaa Robertsin linjasta. Olen silti ihan tyytyväinen siihen.

Tätä fantasiatrilogiaa parempia on takuulla olemassa, mutta lukukokemus jää silti plussan puolelle. Todellisille fantasiafaneille en luultavasti suosittelisi. Jos tykkäät Nora Robertsista etkä nyrpistele nenää fantasiaelementeille niin sitten tämä voi olla sulle ihan omiaan. Äidilleni ei suosittelisi, vaikka Nora Robertsista tykkääkin.   

Jumalten tanssi

Dance of the Gods

Nora Roberts 2006

Gummerus 2008

328 s.

Tämä on jatkoa Morriganin risti-romaanille. En ole viime aikoina jaksnaut kirjoittaa kirjojen kansitekstejä tänne blogiin, mutta tämän kohdalla teen poikkeuksen, kun tuntuu niin vaikealta kirjoittaa mitään spoilaamatta koko kirjaa. 

 

Hoyt-velhon johtama kuuden soturin piiri jäljittää viekoittelevaa mutta kuolettavaa vampyyrikuningatar Lilithiä halki ajan ja avaruuden. Aika on kuitenkin käymässä vähiin, sillä Lilith armeijoineen on valmis sotaan, joka tietää ihmisten maailman loppua. 

Lilithin hovissa, syvällä Irlannin rantakallioiden uumenissa, majailee myös ikivanha velho Midir, joka tekee kaikkensa miellyttääkseen vampyyrien kuningatarta. Onko Hoyt vihdoin kohdannut itseään voimallisemman vastustajan?

Myös Glenna-noidan valkoinen magia ja Larkinin muodonmuuttamistaidot ovat tarpeen, kun piiri yrittää pelastaa Lilithin vangitsemia kuolevaisia.

Uskollisen ystävyyden lisäksi intohimon lieskat leimahtelevat yhä kuumempina kuuden piirin sisällä - ja vievät ryhmän huomion Lilithin demonisilta taioilta...

Selviytyykö seurue yhtenäisenä Jumalten tanssin kautta Geallin kaukaiseen maahan, jossa käydään viimeinen taistelu? Saako Lilith murrettua kuuden piirin?

Tiedättekö sen tunteen, kun on ollut pitkän aikaa ilman karkkia ja sitten sitä syö eikä jotenkin vaan pysty nautiskelemaan vähän kerrallaan, vaan syö kaikki karkit kerralla ja lopputulos on kammottava sokerihumala ja yökötyksen tunne? Sellainen olo tästä kirjasta jäi. Henkinen sokerihumala ja makean yliannostus. Kirjastossa tämä on luokiteltu fantasia-kategoriaan, mutta kyllä tämä romanttista viihdettä fantasiahöysteellä. Kirjan rakastavaiset olivat minun mielestä trilogian epäkiinnostavin ja kliseisin pariskunta. Isänsä rakkautta vaille jäänyt ja poikaystävän jättämä, päältä kova ja sisältä pehmeä poikatyttö ja jokaäidin unelmavävy, kultapoika, joka käsittelee tyttöä kuin kukkaa kämmenellä ja omaa siistin taidon. Hohhoijaa. 

Olen jotenkin ihan kyllästynyt Nora Robertsin kirjoihin, kaikki väännetään rautalangasta ja selitetään puhki ja silti ihmiset jää jotenkin yksiulotteisiksi ja etäisiksi. Tässä trilogiassa kirjailijatar on ilmeisesti halunnut koetella rajojaan, mutta lopputulos on silti samaa ennalta-arvattavaa romanttista höttöä kuin kaikki muutkin rouvan romaanit, vaikka mukaan onkin nyt sullottu fantasiaa. 

En siihen fantasia puoleen puutu sen enempää, mutta ihan oikeasti mitä virkaa on jalokivipäällysteisellä lohikäärmeellä, joka ei edes syökse tulta? Mitä sulle jää silloin käteen? Aivan, hitsin iso, kimaltava, lentävä lisko, jonka ainoa tarkoitus on lentää nopeasti paikasta toiseen (ja lumota nainen). 

Luin tämän harppoen, että pääsisin käsiksi kolmanteen osaan, joka on onneksi enemmän mun mieleen. Siitä arviota tiedossa kaiketi viikonloppuna, kun saan sen luettua.            

Rubiininpuna

Rubiininpuna
(Rubinrot)
Kerstin Gier 
Gummerus 2012
344 s.

Gwendolyn on 16-vuotias teinityttö, jonka suvun naispuolisilla jäsenillä periytyy aikamatkageeni. Geeni aktivoituu tytön ollessa noin 16-vuotias ja Gwenin perheessä geeni on siirtynyt hänen serkulleen Charlottelle. Paitsi että ei olekaan ja Gwen sinkoutuu 1900 -luvun alun Lontooseen. Tästä alkaa tapahtumasarja, johon Gwen ei ole valmistautunut lainkaan ja yhdessä Gideonin, jonka suvussa sama geeni periytyy miespuolisille jäsenille, Gwenin on ryhdyttävä selvittämään salaisuutta, joka heitä ympäröi. Kaikki eivät kuitenkaan halua totuuden paljastuvan, joten keneen Gwen voi luottaa ja mitä tapahtuu, kun kahdentoista kehä sulkeutuu?

Tämä oli aika hauska teinidraama/aikamatkustustarina, jonka poimin sattumalta mukaan kirjastosta. Kirja on siis trilogian aloitusosa, joten tässä lähinnä esiteltiin henkilöt ja luotiin puitteet tarinalle.  Gwendolyn on mukavan kipakka päähenkilö, joka ei ihan tajua omaa arvoaan jouduttuaan elämään koko elämänsä virheettömän (ärsyttävän ja ylimielisen) serkkunsa Charlotten varjossa. Kirjassa oli myös paljon mielenkiintoisia hahmoja mm. kummitukset James ja Robert, jotka vain Gwendolyn näkee ja lisäksi Lucy ja Paul, jotka myös ovat aikamatkageenin kantajia. Lucy ja Paul ovat suututtaneet salaisuuden vartijat, koska eivät halunneet sulkea kahdentoista kehää vaan päättivät kadota menneisyyteen. Mukanaan he veivät kronografin, joka on välttämätön kehän sulkemiseksi, ja työ täytyi aloittaa alusta. Lucy ja Paul kiinnostavatkin minua tällä hetkellä eniten. Ja tietysti haluan tietää mitä tapahtuu Gwendolynin ja Gideonin orastavalle romanssille. En ihan vielä ole täysin Gideonin lumoissa, mutta en inhoakaan häntä.

Ihan hauska trilogian aloitusosa ja jäänkin innolla odottamaan jatkoa. Minulla on paljon kysymyksiä, joihin haluan vastauksen ja onkin jännittävää nähdä mitä muissa osissa paljastuu. Ainakin toinen osa on jo julkaistu suomeksi, mutta kolmas julkaistaan ilmeisesti vasta ensi vuonna. Tämä oli tosi nopealukuinen ja olisin lukenut tämän varmaan loppuun parissa päivässä, mutta hillitsin vähän itseäni, että sain pari aiemmin aloitettua kirjaa loppuun ekaksi. Ainoa asia, mikä minua häiritsi oli tämä geenin periytymisjuttu. Geneetikkona olisin halunnut tietää siitä enemmän. Heh.

Mockingjay

Suzanne Collins 2010

Scholastic 2010

Luin tämän kaksi päivää sitten loppuun enkä oikein tiedä mitä sanoisin. Ainakin sen, että Katniss todellakin kasvoi aikuiseksi tässä kirjassa. Ja sen, että adrenaliinintäyteisen toimintavyörytyksen jälkeen kirjan loppu oli kuin "dandelion in the spring", toivontäyteinen. Samalla olin myös pohjattoman surullinen sen vuoksi, miten kokemustensa traumatisoimia kirjan henkilöt lopussa olivat. 

Oikeastaan ottaa vähän päähän, että tämä loppui nyt tähän. Olen jotenkin elänyt niin vahvasti Panemin maailmassa viime viikot, että tuntuu kuin hyvästelisin jotain tärkeää. Näin viime viikolla jopa jotain Nälkäpeli-henkistä selviytymisunta. En muista, että kirja olisi aiemmin elänyt niin voimakkaasti alitajunnassa, että näkisin unta. Ja mä näen hyvin paljon unia. Tässä tämä nyt kuitenkin oli tältä erää. Aion ehdottomasti lukea uudelleen joku päivä, ehkä pystyn keskittymään tarinaan sitten eri lailla enkä vain ahmi sivua toisensa perään. Huikea kirjasarja.

Catching Fire

Suzanne Collins 2009

Scholastic

Tämä toinen osa alkoi hieman hitaammin kuin ensimmäinen. Olin alusta asti silti ihan tarinan pauloissa, koska olin jo niin kiintynyt hahmoihin, että halusin tietää mitä heille seuraavaksi tapahtuu. Tavallaan kaikki oli ennestään tuttua, mutta silti erilaista. Finnick oli hauska lisä henkilöhahmoihin ja odotan mielenkiinnolla minkälainen hän tulee olemaan elokuvaversiossa. Sen sijaan, Katniss oli minusta ajoittain vähän ärsyttävä tavalla, jota en oikein itsekään tavoita. Siis en oikein osaa sanoa, miksi hän minua ärsytti. Suurimman osan kirjaa olin myös ihan kauhuissani, koska pelkäsin mitä suosikkihahmolleni tapahtuu. Silti oli vain pakko jatkaa lukemista. Kirja loppui taas niin jännään tilanteeseen, että oksat pois. 

Nyt olen ahminut koko viikonlopun trilogian päätösosaa ja sitä lukiessa olen huomannut, että vaikka Catching Fire onkin hurjan hyvä, se on silti eräänlainen välikirja. Ensimmäinen kirja oli alkujohdatus, toinen kirja jatkoi siihen mihin ensimmäinen jäi ja valmisteli kolmannen kirjan tapahtumia. Kolmas on taas sitten jotain ihan uutta. Ihna huikean hyvä trilogia tämä kyllä on! 

The Hunger Games

Suzanne Collins 2008

Scholastic 2008

Kiinnostuin oikeastaan tästä kirjasta elokuvan takia, en erityisemmin välitä lukea scifi-kirjoja, fantasiakin on niillä rajoilla, mutta sen sijaan kyseisten genrejen elokuvat ja sarjat on ihan katsottavia, jos nyt ei ihan suosikkeja. Näin ollen kiinnostuin ensin elokuvasta ja päätin lukea kirjan ennen kuin katson elokuvan (pari lempibloggaajaani, jotka eivät kirjoita kirjablogeja, olivat myös kirjoittaneet kirjasta ylistäviä arvioita). Tietysti kirjaston kappaleet olivat lainassa, joten ostin sarjan ekan osan englanninkielisenä pokkarina. 

Tykkäsin alusta asti mukaansatempaavasta kerronnasta ja helposti luettavasta kielestä, kirjan hahmot olivat myös kiinnostavia. Siinä vaiheessa kun peli sitten alkoi, jäin totaalisesti koukkuun. Nukuin muutamana yönä melko vähän, koska en pystynyt lopettamaan lukemista kappaleen loputtua vaan oli pakko jatkaa seuraavaan. Lopussa olin ihan typertynyt ja janosin lisää. 

Luin tämän loppuun keskiviikkoiltana ja ajattelin, että lukisin välissä jonkun kirjaston kirjan, mutta mikään ei tuntunut sopivalta, joten ostin tänään sarjan toisen ja kolmannen kirjan ja aloitin kakkososan lukemisen. En kertakaikkiaan voi pilata tätä sarjaa lukemalla välissä jotain muuta.

Labyrintti

(Labyrinth)
Kate Mosse
Otava 2006

Heinäkuussa 2005 Alice Tanner viettää kesää arkeologisilla kaivauksilla Pyreneiden vuoristossa lähellä Carcassonnen keskiaikaista kaupunkia. Sattumalta hän löytää vuorelta ikivanhan hautaluolan, jonka lattialla makaa toisiaan syleillen kaksi murenevaa luurankoa, välissään kivisormus. Outo tunne valtaa Alicen, kuin hän olisi ollut paikassa ennenkin. Tietämättään Alice tulee vapauttaneeksi voimia, joiden oli tarkoitus pysyä kätkettynä.

Heinäkuussa 1209 Carcassonnea uhkaa kerettiläisiä vastaan suunnattu ristiretki. Nuori Alaïs saa isältään kirjan, jota hänen on suojeltava henkensä uhalla. Kirja kätkee sisäänsä Graalin salaisuuden, ja sen suojelijoiden tunnusmerkkinä on labyrinttikuvioinen sormus. Mutta Alaïs ei voi aavistaa, millaisia uhrauksia vaatii piilottaa salaisuus, joka juontaa juurensa tuhansien vuosien taakse aina muinaisen Egyptin aavikoille.

Kiehtova tarina, mutta lukukokemusta häiritsi hiukan se, että oli välissä viikon reissussa, eikä kirja ollut mukana. Tuli ikävä tauko lukemiseen, kun en viitsinyt raahata kirjaa mukana. Mitä tästä nyt sanoisi? Tykkäsin tarinasta ja tietysti legenda Pyhästä Graalista on aina kiinnostava. Kirjan hahmot jäivät kyllä vähän etäisiksi. Alaïs oli ylivoimaisesti kiinnostavin hahmo ja minusta tuntuu, että muokattuna kirja olisi toiminut ihan hyvin ilman tätä nykyaika osuuttakin. Erityisesti olisin kaivannut selitystä Willin mukaantulolle, jotenkin turha hahmo. Kokonaisuutena ihan hyvä lukukokemus ja lisäksi haluan nyt matkustaa Carcassonneen. Taas yksi kohde alati kasvavaan kiinnostavien matkustuskohteideni listaan...

Berliininpoppelit

(Berlinerpoplene)
Anne B. Ragde
Tammi 2007


Hurmaavan hauska ja koskettava perhedraama

Uutinen koomaan vajoneesta äidistä saattaa pitkästä aikaa yhteen Neshovin veljeskaartin Torin, Margidon ja Erlendin. Tor asuu edelleen kotitilalla ja viihtyy parhaiten sikalan asukkien lämpimässä seurassa. Hautausurakoitsijana toimiva Margido elää kurinalaista poikamiehen arkea Trondheimissa, kun taas Erlend nauttii Kööpenhaminassa kuplivasta elämästään täysin siemauksin. Ränsistyneelle sikatilalle rientää veljesten lisäksi myös Torin aikuinen tytär Torunn, joka ei ole nähnyt isoäitiään koskaan ja isänsäkin vain kerran aiemmin.


Olen lukenut paljon ylistäviä arvioita tästä kirjasta ja luin tämän nyt sitten itsekin. Ei ollut ihan sitä mitä odotin. Minä en löytänyt tästä huumoria sitten millään. Luin varmaan ensimmäiset sata sivua ja odotin, että milloin se takakannen mainostama hurmaavan hauska perhedraama alkaa, mutta minä en kyllä löytänyt sitä. Inhimillistä kurjuutta kyllä löysin, siinä määrin, että aloin miettiä, että tälläiset tarinat eivät taida olla ihan minua varten, elämän ankeus tuli liian lähelle. Lukiessani haluan paeta, jos en nyt ihan satujen maailmaan, niin ainakin jonnekin, missä elämän karu todellisuus ei tule ihan näin käsinkosketeltavaksi. Ensimmäiset sata sivua, oli muutenkin mielestäni varsin puuduttavaa luettavaa, mielenkiinto heräsi vasta kun veljekset oikeasti tapasivat toisensa pitkästä aikaa. Lopputulos on kuitenkin se, että Neshovin porukka alkoi kiinnostaa siinä määrin, että pitää varmaan lukea ne jatko-osatkin jossain vaiheessa.

Morriganin risti

(Morrigan's Cross)
Nora Roberts
Gummerus 2007

Mahtava irlantilaisvelho Hoyt janoaa kostoa. Hurja vampyyrikuningatar Lilith on vietellyt hänen veljensä Cianin. Hoyt matkustaa 1100-luvulta omaan aikaamme, jossa hän kohtaa vampyyriksi muuttuneen Cianin, kipakan wicca-noita Glennan sekä vampyyrinmetsästäjä Blairin. Nelikko joutuu yhdistämään voimansa, sillä Lilithin kokoama pimeyden armeija aikoo orjuuttaa koko ihmiskunnan. Glennan ja Hoytin välinen tunteen roihu ei ole Cianin mieleen. Kun joukkoon liittyy arvoituksellinen kelttiläisprinsessa Moira serkkunsa Larkinin kanssa, nousevat ryhmän sisäiset jännitteet huippuunsa. Lilith näyttää voittaneen sodan ennen kuin yhtäkään taistelua on käyty...


Taattua Nora Roberts -laatua with a little twist. Tykkäsin. Nora Roberts se osaa sitten sujuvan dialogin ja tarinankulun. Erinomaista viihdettä. Tämä fantasialisä oli kiva vaikka en noin yleensä fantasiasta ole kauheasti perustanut. Kiinnostaa kovasti tietää miten tarina jatkuu. Cian oli mielenkiintoinen hahmo ja haluan tietää mitä hänestä vielä paljastuu. Toinen josta haluan tietää lisää on Moira. Olen muuten aika varma, että romantiikka vielä virisee tiettyjen henkilöiden välillä. Saa nähdä miten käy, kun saan jatko-osat käsiini. Ai niin, kirja saa kovasti lisäpisteitä viitteistään kelttimytologiaan ja siitä, että sijoittuu suurimmaksi osaksi Irlantiin.

Punainen lilja

(Red Lily)
Nora Roberts
Gummerus 2007

Rosalie "Roz" Harperin lempeällä kädellä hallitsemassa taimitarhassa eletään syvän etelän läkähdyttävää kesää. Harper Housen laajaan ruokakuntaan tuo lisävipinää Rozin siipien suojiin saapuneen Hayley Philipsin tyttövauva Lily, josta tulee pian kaikkien suosikki.

Erityisen kiintynyt lapseen – ja tämän äitiin – on Rozin aikamiespoika Harper Ashby. Kun intohimoisen puutarhurin tunteet räiskyvää, tummaveristä Hayleytä kohtaan syvenevät, Harperin kartanon rauha rikkoutuu. Harper Housen kotikummitus, vinksahtaneita tuutulauluja hyräilevä Amelia tekee kaikkensa estääkseen pariskuntaa saamasta toisensa.

Entistä hyökkäävämmäksi muuttunut haamu ottaa aika ajoin Hayleyn valtaansa. Älykkään ja lempeän naisen äkilliset raivonpuuskat koettelevat kaikkia, eivät vähiten Harper Ashbya. On aika selvittää piinatun Amelian arvoitus, lopullisesti.

Punainen lilja on Nora Robertsin suositun puutarhatrilogian viimeinen osa. Sarjan aiemmat osat, Sininen daalia ja ja Musta ruusu ovat ilmestyneet vuonna 2006.


Jos haluan lukea hyvin kirjoitettua romanttista viihdettä, valitsen Nora Robertsin tuotannon. Siis eihän nämä mitään korkeakirjallisuutta ole, mutta täytyy tunnustaa, että opintojen ohessa (ja muutenkin) lukee toisinaan paljon mieluummin hyvää viihdettä kun maailmankirjallisuuden klassikoita (joita kyllä myös pyrin lukemaan aina välillä). Minusta tämä oli ihan sujuvaa romanttista viihdettä ja lajissaan kelpo teos. En ole ihan varma mitä pidän tuosta yliluonnollisesta aspektista, mutta toisaalta se tuo koko trilogiaan uudenlaista potkua, mitä Robertsin varhaisemmissa romaaneissa ei välttämättä ollut, joten kai se sitten on ihan hyvä lisä. Ai niin, tuli mieleeni tuosta takakannen tekstistä, että onko vähän liioiteltua kutsua 30-vuotiasta miestä aikamiespojaksi? No joo, niin kuin tämä olisi hirveän merkittävä kysymys, mutta vähän huvitti, kun ei Harper minun mielestä täytä "aikamiespojan" kriteereitä.