Säkenöivät tytöt

Säkenöivät tytöt 
The Shining Girls
Lauren Beukes 2013
Schildts & Söderströms 2013
361 s.

Tässä tarinassa on jännittävät lähtökohdat; Harper Curtis löytää vuonna 1931 avaimen merkilliseen taloon, jonka kautta hän pystyy matkustamaan ajassa. Harper alkaa liikkua ajasta toiseen metsästäen säkenöiviä tyttöjä, jotka loistavat hänen silmissään kirkkaammin kuin muut. Vuonna 1989 yksi uhreista, Kirby Mazrachi, jää henkiin ja alkaa jahdata syyllistä. 

Odotukset olivat korkealla, koska takakannessa oli Gillian Flynnin ylistävä arvio ja Flynnin Gone Girl oli ehkä koukuttavin kirja, jonka luin viime vuonna. Gone Girl oli intensiivinen ja tajunnanräjäyttävä, mutta tämä sen sijaan.. ei ollut. Tarina ei antanut minkäänlaista selitystä sille miksi talo oli sellainen kuin oli ja miksi tytöt näkyivät säihkyvinä Curtisille. Curtisin teoille ei annettu mitään motivaatiota. Asiat vain todettiin. Lisäksi henkilöt olivat melko yksiulotteisia. Jotta ei nyt menisi ihan lyttäämiseksi, niin aikahyppelystä huolimatta tämä ei ollut sekava ja tarinaa oli melko vaivatonta seurata. Summa summarum, ei jäänyt suuremmin mieleen.

Tapahtumapaikkana oli Chicago, joten So American -haasteeseen tuli uusi osavaltio, Illinois.

Gone Girl

Gillian Flynn 2012
Phoenix paperback 2012

Ensiksi täytyy sanoa, että katselin tätä kiinnostuneena jo viime syksynä Amerikassa, mutta hyllyyn jäi. Stockan Hullujen päivien yhteydessä löysin kirjan alepöydältä ja nappasin mukaan. Pari kolme viikkoa sitten tajusin yhtäkkiä, että tämä on isohitti, josta on juuri ilmestynyt suomenkielinen käännös ja oli pakko nostaa kirjaa lukulistallani reippaasti ylöspäin, että voisin kerrankin olla ajanhermolla edes jonkun kirjan suhteen. Niinpä tästä tuli ensimmäisen kesälomaviikkoni kirja ja huh, että olen iloinen, että luin tämän nyt enkä jättänyt roikkumaan jonnekin hamaan tulevaisuuteen.

Kirja alkaa Amyn ja Nickin 5-vuotis hääpäivän aamusta, jolloin käy ilmi, että avioliitossa ei ole kaikki ihan kunnossa. Myöhemmin päivällä Nick saa huolestuttavan puhelinsoiton ja lähtee kotiin tarkistamaan tilanteen. Kotona odottaa avoin ulko-ovi ja olohuone, jossa on kamppailun jälkiä. Amysta ei näy jälkeäkään. Näistä lähtökohdista lähdetään seuraamaan miten Amyn etsintä etenee ja siinä sivussa valoitetaan mitä Amyn ja Nickin avioliitossa tapahtui ennen heinäkuun aamua. Pian Nickistä alkaa paljastua epäilyttäviä seikkoja ja hänestä tulee poliisin ykkösepäilty. Mikä on kuitenkin totuus?

Kirjan ensimmäinen puolisko oli minusta erittäin hyvää jännityskirjallisuutta, tykkäsin kerronnasta, jossa vuorottelivat nykyhetki Nickin silmin ja menneisyys Amyn päiväkirjan muodossa. Fanitan muutenkin useita kertojia, joten tämä oli sikälikin minulle mieluisa kerrontatapa. Alkupuolisko oli erittäin vetävästi kirjoitettu ja Amyn ja Nickin näkökulmat vastakohtaisuudessaan kysymyksiä herättävää luettavaa. Sitten pääsin toiseen puoliskoon ja siinä vaiheessa matto vedettiin totaalisesti jalkojen alta. Tarina nousi täysin uudelle tasolle, jota oli karmivaa lukea. Karmivaa, mutta äärimmäisen koukuttavaa ja synkällä tavalla jopa hauskaa, ahminkin lopun ihan eri vauhtia kuin alun. Loppu oli jotain muuta kuin odotin (ja olisin ehkä toivonut), mutta äärimmäisen rohkea ratkaisu. Gillian Flynn on kirjoittanut nerokkaan kieron trillerin ja lisätään ehdottomasti listalle kirjailijoista, joita janoan saada lukea lisää. Tämä kilpailee ehdottomasti kärkisijoista vuoden parhaana lukukokemuksena. Lukekaa tekin!

Pakko muuten kommentoida sitä käännöstä, suomenkielinen nimi Kiltti tyttö on ihan kamala! Siis ihan hirveä! Ja luin takakansitekstin, kun olin vielä varsin alkuvaiheessa kirjaa ja minua ärsytti myös se ihan suunnattomasti, en tosin muista enää miksi. Englanninkielisen painokseni takakannen teksti virittää minusta jotenkin paremmin tunnelmaan.. Tosin minusta on ehkä parasta jos ei muutenkaan muodosta kirjaa suurempaa ennakkokäsitystä takakannen tekstin perusteella tai lue arvosteluja. Sen vuoksi en nyt linkkaa tähän muitakaan arvioita kirjasta. Tästä kirjasta on ylipäänsä hirveän vaikea kirjoittaa mitään, koska olisi niin suuri tarve kirjoittaa kaikenlaista, mutta ei halua spoilata vahingossa. Kunpa kuuluisin lukupiiriin, jossa voisi teekupposen ääressä keskustella tästä kirjasta..

Tästä sain muuten pitkästä aikaa uuden osavaltion So American -haasteeseen: Missouri.

Kadonnut

Still Missing
Chevy Stevens 2010
Bazar 2012

Annie O'Sullivan on kolmikymppinen kiinteistönvälittäjä, jolla on ihana poikaystävä, kaunis talo ja kiltti koira. Tavallinen asuntonäyttö muuttuu kuitenkin painajaiseksi, kun taloa katsomaan tullut mies sieppaa Annien. Mies pitää Annieta vankinaan syrjäisessä vuoristomökissä ja pakottaa Annien elämään omien kieroutuneiden pelisääntöjensä mukaan. Alkaa kuukausia kestävä painajainen, joka ei pääty edes vapauden myötä.

Huh, olipa tämä aika kamalaa luettavaa. Pelottavaa ajatella, että tuollaisia ihmisiä, kuin Annien sieppaaja, löytyy oikeastakin elämästä. Tarina imaisi hyvin mukaansa ja tykkäsin kirjan rakenteesta. Jokainen luku on ikään kuin terapiaistunto, jossa Annie kertoo tarinaansa vankeudesta ja siitä toipumisprosessista. Goodreadsissa oli kirjasta joitakin melko kärkeviä arvioita, mutta minusta tämä oli ihan jees. Ei mitään huippukirjallisuutta, mutta hyvä idea ja ihan mukiinmenevä toteutus. Lopun huipennus oli melko epäuskottava, mutta annan anteeksi, koska viihdyin kirjan parissa. Ainoa asia, mikä minua ihan oikeasti häiritsi alusta saakka, oli Annien "kovisasenne", mikä oli minusta melko päälleliimattu. 

Ainakin Järjellä ja tunteella -blogissa tämä on myös luettu.  

Luita myöten

Bare Bones
Kathy Reichs 2003
WSOY 2007

Olin ihan unohtanut miten viihdyttäviä nämä Kathy Reichsin Tempe Brennanista kirjoittamat kirjat ovat! Jos niin saa sanoa kirjoista, joissa suurta osaa näyttelee ihmisen luurangot ja tapahtumapaikkana on usein ruumishuone. Toisaalta minusta oikeuslääketiede ja -antropologia ovat kaikessa kamaluudessaan kiehtovia tieteenaloja. Teini-iässä vietetyt tunnit Patricia Cornwellin kirjojen parissa ovat kai jättäneet jälkensä. 

Siitä on aikaa jo useampia vuosia, kun olen edellisen Tempe Brennanin lukenut ja olikin vähän vaikeuksia muistaa kuka on kuka ja mitä Tempen elämässä viime kirjassa tapahtui, mutta toisaalta nämä eivät ole sillä lailla jatkuvajuonisia, että haittaisi jos aikaa edellisen kirjan lukemisesta on kulunut.  

Tempe Brennanista tulee väkisin mieleen Kay Scarpetta. Naisten töissä on hiuksen hieno ero, mutta tapahtumapaikkana molemmilla on ruumishuone ja vaihtelevat paikat, mistä ihmisten jäänteitä sattuu löytymään, molemmat ovat keski-ikäisiä yksineläjiä ja melko lailla työlleen omistautuneita. Tykkään kuitenkin enemmän Tempestä sankarittarena, koska minusta hän on paljon helpommin lähestyttävä, lämpimämpi ja huumorintajuisempi, Scarpetta on minusta ollut aina jotenkin kylmä ja tosikko. En tosin ole lukenut varmaan viittä viimeisintä Scarpettaa, joten en tiedä mitä viimeisimmissä kirjoissa on tapahtunut. Pitäisi nekin lukea joskus... Reichs kirjoittaa minusta synkistä aiheista jotenkin keveämmin kuin Cornwell. Cornwellin kirjoja ajatellessa mielikuva on tummanpuhuva, mutta Reichsin kirjoja ajatellessa välissä pilkahtelee myös valoa.

Siitä juonesta sen verran, että Tempe on juuri lähdössä odotetulle lomalle, kun luulöytö syrjäiseltä maatilalta sekoittaa suunnitelmat ja juttua selvitellessään Tempe törmää huumeiden ja uhanalaisten eläinten salakuljetusbisnekseen. Sivujuonteena seurataan Tempen orastavaa romanssia. Ei siis ollenkaan hullumpi jännnäri hienoisella romanttisella sivujuonteella.  

Agentti

The Agency 
Ally O'Brien 2008
Otava 2010


Tämä oli vaihteeksi satunnainen löytö kirjastosta. Vähän erilaisempaa chick litiä, mihin olen tottunut, mutta hyvällä tavalla. 


Päähenkilö on viihdealan agentti Tess Drake, jonka elämän pomon hämäräperäinen kuolema suistaa oudoille raiteille. Kuvaan liittyy murhaepäilys, hankalia asiakkaita, ex-ystävä, ex-rakastaja, naimisissa oleva miesystävä, lojaali assistentti ja hyytävä naispomo. Melkoista pyöritystä. 


Kielenkäyttö oli tavallista chick litiä ronskimpaa ja tarinankerronta oli hyvän trillerin veroista vetävyydessään. En ihan hirveästi pitänyt Tessistä henkilönä ja minua ärsytti, kun hän vertasi miesystäväänsä herra Darcyyn, koska mies ei vetänyt millään lailla vertoja Jane Austenin ihanalle herra Darcylle tai Bridget Jonesin niin ikään ihanalle Mark Darcylle. Mutta mutta, kun unohtaa nämä pikku puutteet niin tämä kerrassaan hupaisa luettavaa. Jotenkin sellainen kieli poskessa kirjoitettu, ironinen. Ja vaikka Tess ei ollutkaan ihan suosikkisankarittareni niin lopussa teki mieli heilauttaa nyrkki voitonriemuisesti ylös ja huutaa jes, tavalle, jolla tarina päättyi. 


Jännä yksityiskohta muuten, että kirjailijanimen Ally O'Brien taakse piiloutuu trilleristi Brian Freeman ja lontoolainen kirja- ja viihde-alan agentti Ali Gunn. Trilleristiä on epäilemättä kiittäminen siitä imusta, millä kirja on kirjoitettu. Jos miehen trillerit vetävät vertoja vetävyydessään tälle, niin tekisi mieli tutustua.    

Rebekka

(Rebecca)
Daphne du Maurier 1938
Loisto 2008

Unohtumaton Rebekka


Rebekka ilmestyi vuonna 1938 ja nosti tekijänsä Daphne du Maurierin maailmanmaineeseen. Arvostelijat ylistivät kirjaa, miljoonat lukivat sen ahmien, siitä tehtiin elokuva ja teatterisovitus.

Romaani kertoo Manderleyn kartanon omistajan Max de Winterin ja hänen nuoren vaimonsa Carolinen tarinan. He tapaavat Monte Carlossa ja avioituvat lyhyen tuttavuuden jälkeen. Rakkautta kuitenkin varjostaa muisto Maxin entisestä vaimosta, jumaloidusta Rebekasta.

Daphne du Maurier yhdistää romantiikan ja trillerin aineksia kuvatessaan naisen taistelua miehestään tilanteessa, jossa vastustaja ei ole enää saavutettavissa. Hän kehittää vähitellen todellisen kauhutunnelman, joka hellittää vasta kun totuus Rebekasta paljastuu.

Alussa oli hieman vaikeuksia lähteä liikkeelle, mutta sen jälkeen kun pääsin eroon tunteesta, että haluan tarttua päähenkilöä hartioista, ravistaa ja sanoa, että kasvata itsellesi selkäranka, nainen! tarina imaisi minut mukaansa ja loppujen lopuksi lukukokemus oli ihan positiivinen. Minusta oli ihan uskomattoman turhauttavaa lukea, miten epävarma ja pelokas päähenkilö, Caroline, (en muuten tiedä miten päähenkilön nimen on päätelty olevan Caroline, kun sitä ei mainita missään vaiheessa) oli koko ajan. Takakannen mainitsema kauhutunnelma syntyy osittain siitä pysähtyneisyydestä, mikä Manderleyssa vallitsee, miten kaikki on säilytetty niin kuin ne ennen olivat. Asia, jota minun oli vaikea käsittää, olisinko minä 21-vuotiaana nuorena vaimona ollut yhtä epävarma ja alistunut tilanteeseen, yrittämättä lainkaan ottaa tilannetta haltuuni, tehdä asioita omalla tavallani? En tiedä, mutta en voinut ihan ymmärtää päähenkilöä, minkä takia kauhutunnelma ei kunnolla purrut minuun. Siitä huolimatta tämä oli minusta oivallinen romaani.

Kuva

Keskipäivän polte

(High Noon)
Nora Roberts
Gummerus 2009

Herraskaisessa perintötalossa syvän etelän paahteessa asuvan Phoebe McNamaran elämä ei ole juhlahumua - hän on paitsi yksinhuoltajaäiti myös Savannahin paras panttivanki- ja kriisineuvottelija. Työlleen omistautuneen Phoeben työ ja vapaa-aika sekoittuvat, kun hän kohtaa upporikkaan baarinpitäjän, Duncan Swiftin, jonka entinen alainen uhkaa hypätä katolta. Duncan ihastuu väistämättä neuvokkaaseen sankarittareen.

Phoeben yksityisyyden rajat murtuvat entisestään, kun hän alkaa saada uhkailuviestejä ja hänen kimppuunsa hyökätään. Piileksiikö vihamies tuttavien joukossa? Suhdepeliä pelaaviin, juoniviin työkavereihinkaan ei voi aina luottaa. Piinaaja koventaa pian otteitaan. Selviääkö Phoebe uransa kovimmasta koetuksesta tunteiden myrskytessä?

Kai se kertoo kirjasta jotakin, jos sivuhenkilöiden kohtalo kiinnostaa enemmän kuin itse päähenkilöiden? Näin kuitenkin kävi. Selasin välillä kirjaa eteenpäin, koska halusin tietää mitä kirjan muille henkilöille tapahtuu. Phoebe ja Duncan olivat minusta kohtuullisen epäkiinnostavia ja sokerisia. Kirja ei missään vaiheessa tempaissut kunnolla mukaansa. Luin myös melko epäimartelevan arvion kirjasta netistä ja se varmaan osaltaan vaikutti. Kolme Nora Robertsia peräjälkeen näköjään koettelee sietokyvyn rajoja, kirjamakuni on ilmeisesti kokenut jonkinasteista muutosta. Romantiikan nälkäinen teini-ikäinen minäni ei varmaan olisi pitkästynyt tämän kanssa, aikuinen minäni kyllä.

Kuva

Enkelten putous

(Angels Fall)
Nora Roberts
Gummerus 2008

Reece Gilmore on vaeltanut pitkään nähdäkseen allaan avautuvan huikaisevan maiseman. Pakomatkalla tuskaisesta menneisyydestään hän on asettunut Angel's Fistin pikkukaupunkiin Wyomingissa, josta hän toivoo löytäneensä edes väliaikaisen turvasataman. Hetken idyllin rikkoo väkivaltainen kohtaus, jota hän kanjonin reunan näköalapaikaltaan sattuu todistamaan.

Viranomaiset eivät kuitenkaan löydä murhapaikalta mitään. Ei jälkiä kamppailusta.Ei edes jalanjälkiä. Eikä kukaan Angel's Fistissä tunnu uskovan hermoheikkonapidetyn Reecen kertomusta- paitsi salskea mutta yrmeä erakkokirjailija, Brody. Reecen on pakko alkaa luottaa Brodyn lisäksi itseensä saadakseen Angel's Fistissä vaanivan murhaajan satimeen.



Kaikki Nora Robertsia lukeneet tunnistavat kyllä kaavan: nainen tapaa miehen, välissä on hankaluuksia, joihin usein liittyy murha, pari päätyy petiin, mysteeri ratkeaa ja tarinan lopussa voikin sitten jo kuulla kuvitteellisten hääkellojen iloisen kilkatuksen. En muista yhtään Robertsin kirjaa, jossa tämä sama kaava ei toistuisi, mutta toisaalta miksi keksiä pyörää uudestaan? Ihan toimivaa viihdettä. Sopi mainiosti Originin jälkeiseen aikaan ja jouluviihteeksi.

Kuva

Shakespearen salaisuus

(Interred with Their Bones)

Jennifer Lee Carrell

Bazar 2010

Kauan sitten kadonnut näytelmä...

Häikäilemätön murhaaja...

Amerikkalainen Shakespeareen erikoistunut kirjallisuudentutkija Kate Stanley on Lontoossa ohjaamassa Hamlet-näytelmää. Ennen ensi-iltaa hän tapaa omintakeisen tutkijakollegan, joka kertoo tietävänsä jotain järisyttävää, mutta ei paljasta mitä. Ennen kuin Kate saa tietää mitä asia koskee, teatterissa syttyy raju tulipalo. Kun palo on saatu sammutettua, rakennuksesta löytyy ruumis. Teatterin lavalla on tehty murha, joka muistuttaa karmivalla tavalla Hamletin isän kuolemaa.

Pian Kate uppoutuu Shakespearea koskevien salaisuuksien vyyhtiin. Yrittäessään selvittää arvoituksellista palapelia hän joutuu matkustamaan eri puolille maailmaa, mutta joku seuraa hänen kannoillaan. Liikkeellä on myös sarjamurhaaja, jonka murhat on suunniteltu Shakespearen näytelmien mukaan.

"Pahat työmme usein eloon jäävät,

vaan hyvät luiden kera haudataan."

Jatketaan Shakespeareen linkittyvällä linjalla. En tunne Shakespearen tuotantoa kovin hyvin, mikä on harmi, koska Shakespearen tuntemuksesta olisi ollut hyötyä tätä lukiessa. Siitä huolimatta ja ehkä aiheen tuntemattomuuden ansiosta, kirja oli oikein jännittävä jä sivistävä. Toimintaa riitti ja kirjallisuusviittaukset olivat kiehtovia. Lukeminen vaan venähti taas vähän pidemmälle ajalle ja välillä piti selailla taaksepäin muistin palauttamiseksi. Suosittelen.

Kuva

Julian rakkaus

(Juliet)

Anne Fortier

Tammi 2010

Julian isotäti Rose kuolee ja jättää jälkeensä merkillisen perinnön: kaksossisko Janice saa talon ja kaiken omaisuuden ja Julia pelkän kirjekuoren, joka sisältää avaimen, passin ja kirjeen. Kirjeen mukaan Julia onkin oikealta nimeltään Giulietta Tolomei ja häntä odottaa Sienassa äidin jättämä perintö.

Perintö osoittautuu kasaksi vanhoja papereita, jotka eivät ensi näkemältä vaikuta kovinkaan arvokkailta. Pikkuhiljaa papereiden merkitys kuitenkin selviää, ja Julian eteen avautuu 1300-luvulla eläneen Giulietta Tolomein koskettava tarina - sama tarina, josta on vuosisatojen saatossa kirjoitettu useita versioita ja jonka tunnetuin muoto on William Shakespearen Romeo ja Julia.

Yllättävän moni ihminen on kiinnostunut Julian asioista. Häntä varjostetaan Sienan yössä, ja hänen hotellihuoneeseensa murtaudutaan. Italian-matkasta tulee lopulta melkoinen tunteiden vuoristorata, kun Julia törmää mieheen nimeltä Romeo.

Vauhdikas Julian rakkaus vie lukijan

jännittävälle ja romanttiselle seikkailulle

Sienan palatseihin, torneihin ja tunneleihin!

Romantiikan nälkäiselle lukijalle, jollaiseksi itsekin välillä tunnustaudun, tämä toimii hienosti. Tykkäsin kirjan sankarittaresta tai sankarittarista, miehet olivat tietenkin ah niin ihania ja pidin kirjan rakenteesta, jossa nykyhetki ja 1300-luku vuorottelivat. Tapahtumapaikka oli kiehtova Siena, jonka olemassaolosta hädin tuskin tiesin ennen tätä ja nyt haluan matkustaa sinne. Vähän harmitti, että Shakespearen Romeo ja Julia ei ole minulle tutumpi, mutta ei sitä tarvitse tuntea nauttiakseen romaanista. Tätä lisää, kiitos.

Kuva

Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä

Kim Novak badade aldrig i Genesarets sjö

Håkan Nesser

Tammi 2005

Sinä kesänä, 1960-luvun alussa, 14-vuotiaan Erikin äiti joutuu sairaalaan ja isä uumoilee, että kesästä tulee kova. Erik lähetetään lomanviettoon jo aikuisen Henry-veljensä sekä koulutoverinsa Edmundin kanssa perheen kesähuvilalle, jota kutsutaan Genesaretiksi. Henry kirjoittaa kirjaa, ja Erik ja Edmund saavat kaikessa rauhassa nauttia kaikkien aikojen kesästä. Lähistöllä kesäänsä viettää myös käsipallolegenda Berra Albertsson ja hänen kihlattunsa Ewa Kaludis, joka on poikien mielestä ilmetty Kim Novak. Kun Ewa tulee käymään Genesaretissa Henryn vieraana, pojat arvelevat, että tilannetta on syytä pitää silmällä…

Håkan Nesser kuvaa taitavasti kesää, jolloin Se Kamala langettaa varjonsa aurinkoisen idyllin ylle ja muuttaa kaikkien osallisten elämän pysyvästi.

Pyörittelin tätä iät ja ajat käsissäni aina kirjakaupassa käydessäni, pääasiassa varmaan siksi, että kirjan nimi oli niin kerrassaan outo. Lopulta ostin tämän Suomalaisen kirjakaupan alesta kahdella eurolla. Sittemmin luin myös positiivisia arvioita kirjasta. Nyt luin tämän itse ja myönnän, että oli erittäin vangitseva. Olisin varmaan lukenut tämän yhdeltä istumalta jos olisin voinut, mutta nyt luin puolet menomatkalla Juhannuksen viettoon ja toisen puolikkaan paluumatkalla. Tapa, jolla kirja piti otteessaan edetessään kohti Sitä Kamalaa, jonka tiesi tapahtuvan, mutta ei tiennyt mitä tapahtuu ja milloin, oli koukuttava. Jännityksen tiivistyminen oli käsin kosketeltavaa. Psykologista jännitystä parhaimmillaan, ehdottomasti. Loppu oli hämmentävä, antoi vastauksen tärkeimpään kysymykseen, mutta jätti kaiken muun auki. Tykkäsin. Pitää varmaan tutustua laajemminkin Nesserin tuotantoon.

Kuva

Uhrihärkä

Tuula Mai Salmela
Tammi 2007

Orkideat kukkivat keväisessä Espanjassa.
Mustanpuhuvan härän vartioiman vuoren juurella
lepäävä Fuengirola valmistautuu pääsiäisviikon
kärsimysnäytelmään.

Kun akateeminen pätkätyöläinen, molekyylibiologian tohtori Maana Santanen lähtee palmusunnuntaina Aurinkorannikolle ottamaan vastaan arvostettua tiedepalkintoa, Helsingissä vihmoo hyytävää tihkua. Luvassa on muhkean palkintosekin lisäksi viikko huoletonta oleskelua etelän auringossa: herkullisia tapasaterioita bodegoissa, hauskanpitoa suomalaisyhteisössä asustavan Even kanssa ja verkkaisia kävelyretkiä keväisen vehmaassa luonnossa.

Pian Maana saa kuitenkin huomata, että hänen ja tutkijakollega Antonio Bustamenten muuntogeenistä papua koskeva tutkimus on herättänyt yllättävän voimakkaita tunteita. Mediamylläkän todelliset mittasuhteet paljastuvat viimeistään, kun kaksikko joutuu pakenemaan aggressiivisia toimittajia ja tomaatteja heitteleviä mielenosoittajia kesken palkintojenjakojuhlallisuuksien.

Löytäessään hotellihuoneensa pengottuna Maana alkaa epäillä, että joku haluaa häneltä muutakin kuin haastattelun. Mutta kuka? Mustaan nahka-asuun sonnustautuneet motoristit, jotka seuraavat Maanaa pitkin Los Bolichen ja Málagan kapeita kujia? Rastatukkainen geeniruoanvastustaja? Vai sittenkin PDRD, monikansallinen yritys, joka on jo aiemmin yrittänyt ostaa option heidän papututkimukseensa ja jonka tarjouksen he ovat Antonion kanssa yksimielisesti torjuneet.

Tuula Mai Salmelan kolmas Maana Santanen -romaani on paitsi hengästyttävä jännitystarina myös väkevä kertomus ajastamme, jossa ahneus on nostettu hyveeksi ja maapallon kasvikunnan perimä on kaupan eniten tarjoavalle.


Tässä kyllä riitti menoa ja meininkiä enemmän kuin kahdessa edellisessä osassa yhteensä. Ei hullumpi jännitystarina. Geenitekniikka on ollut keskeisessä osassa kaikissa Maana Santanen -romaaneissa ja olen mietiskellyt omaa kantaani geenitekniikkaan. Tajusin, että minulla ei oikeastaan ole selkeää kantaa. Lähtökohtaisesti olen kai sitä mieltä, että geenitekniikka on ihan ok, mutta sitten samanaikaisesti en pidä ajatuksesta, että ihminen kajoaa jonkun tuhansien vuosien evoluution tuloksena syntyneen lajin perimään oman etunsa takia. Hyvin, hyvin vaikea aihe.

Kuva

Labyrintti

(Labyrinth)
Kate Mosse
Otava 2006

Heinäkuussa 2005 Alice Tanner viettää kesää arkeologisilla kaivauksilla Pyreneiden vuoristossa lähellä Carcassonnen keskiaikaista kaupunkia. Sattumalta hän löytää vuorelta ikivanhan hautaluolan, jonka lattialla makaa toisiaan syleillen kaksi murenevaa luurankoa, välissään kivisormus. Outo tunne valtaa Alicen, kuin hän olisi ollut paikassa ennenkin. Tietämättään Alice tulee vapauttaneeksi voimia, joiden oli tarkoitus pysyä kätkettynä.

Heinäkuussa 1209 Carcassonnea uhkaa kerettiläisiä vastaan suunnattu ristiretki. Nuori Alaïs saa isältään kirjan, jota hänen on suojeltava henkensä uhalla. Kirja kätkee sisäänsä Graalin salaisuuden, ja sen suojelijoiden tunnusmerkkinä on labyrinttikuvioinen sormus. Mutta Alaïs ei voi aavistaa, millaisia uhrauksia vaatii piilottaa salaisuus, joka juontaa juurensa tuhansien vuosien taakse aina muinaisen Egyptin aavikoille.

Kiehtova tarina, mutta lukukokemusta häiritsi hiukan se, että oli välissä viikon reissussa, eikä kirja ollut mukana. Tuli ikävä tauko lukemiseen, kun en viitsinyt raahata kirjaa mukana. Mitä tästä nyt sanoisi? Tykkäsin tarinasta ja tietysti legenda Pyhästä Graalista on aina kiinnostava. Kirjan hahmot jäivät kyllä vähän etäisiksi. Alaïs oli ylivoimaisesti kiinnostavin hahmo ja minusta tuntuu, että muokattuna kirja olisi toiminut ihan hyvin ilman tätä nykyaika osuuttakin. Erityisesti olisin kaivannut selitystä Willin mukaantulolle, jotenkin turha hahmo. Kokonaisuutena ihan hyvä lukukokemus ja lisäksi haluan nyt matkustaa Carcassonneen. Taas yksi kohde alati kasvavaan kiinnostavien matkustuskohteideni listaan...

Ansassa

(Trapped)
Chris Jordan
MIRA Books 2009

"Äiti minä tarvitsen apuasi. Sinun pitää soittaa..."
Siinä kaikki. Puhelu katkeaa kesken lauseen.
Ei kuulu rätinää, ei mitään.
Vain lopullinen, lamaannuttava hiljaisuus.

Long Islandilla asuva yksinhuoltaja Janey Garner on suunniltaan huomatessaan kuusitoistavuotiaan, lapsuudessaan leukemiasta toipuneen, Kelly tyttärensä kadonneen. Hänen järkytyksekseen poliisi uskoo Kellyn karanneen vapaaehtoisesti poikaystävänsä Sethin kanssa. Janey on aivan varma, että jotakin kamalaa on tapahtunut. Miksei hän tiennyt, että Kellyllä no poikaystävä? Miksi Kelly ei ollut kertonut? Pian Janeylle selviää, että hänen pikkutytöllään on ollut useita vaarallisia salaisuuksia...

Janey on vakuuttunut siitä, ettei Kelly ole karannut, vaan että tyttöä pidetään jossain vastoin tahtoaan. Hän palkkaa entisen FBI-agentin Randall Shanemn seuraamaan Kellyn jälkiä. Ja yhtäkkiä selviääkin, että jokainen askel vie heidät lähemmäs kylmäveristä saalistajaa, joka vaanii varjoissa...

Hurja jännityskertomus ja jokaisen vanhemman painajainen...

Ei mikään varsinainen mestariteos, sen voin sanoa heti. En ehkä odottanutkaan kauhean paljon tällaiselta kaupan jännityspokkarilta, jonka kustannusoikeuksista Suomessa vastaa Harlequin... No romanttinen tämä ei ollut. Sinänsä tykkäsin siitä, että luvut olivat lyhyitä ja juoni eteni ihan rivakasti, mutta mikä tökki ja pahasti, oli tämä Janey. Minusta hän oli jotenkin todella epäuskottava. Ajattelin, että huomaa jotenkin, että on miehen keksimä hahmo. Jokin siinä vaan harasi vastaan, kun katsottiin asioita Janeyn näkökulmasta. Ja se juttu Kellyn isästä oli vähän silleen, että you got to be kidding me. Ei tämä kuitenkaan ihan kamala ollut, ihan luettava, mutta paljon parempiakin jännityskirjoja on. Ei kyllä erityisesti jännittänyt, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Ehkä olen turtunut.

Herrasmiehiä ja huijareita

(Gentlemen and Players)
Joanne Harris
Loisto 2007


Yllätyksellinen jännitys- ja veijariromaani kuvaa pahuuden viehätysvoimaa, mutta myös peräänantamatonta hyvyyttä

Perinteisen ja kunniakkaan St. Oswaldin poikakoulun ilmapiiri on muuttunut. Henkilökunnan vanhin, oppilaiden Quasimodoksi kutsuma latinanopettaja Roy Straitley, käy omaa yksinäistä taisteluaan uuden ajan vaatimuksia, tietokoneita ja organisaatiouudistuksia, vastaan. Epämieluisien muutoksien ja henkilökunnan pienten kahnausten keskellä on kuitenkin tekeillä myös jotain paljon vakavampaa.

Eräs henkilökunnan jäsenistä ei ole voinut unohtaa, mitä St. Oswaldissa tapahtui kolmetoista vuotta aikaisemmin. Hän on ujuttautunut kouluun kaivaakseen luurangot kaapista ja haluaa pahaa niin Straitleylle kuin koko koululle. Kostonhuumassaan hän ei kaihda mitään, ei edes murhaa.


Parhautta. Tämä kirja oli ihan parhautta. Lukeminen oli nautintoa alusta loppuun. Meni välittömästi suosikkikirjojeni Top5-listalle. Jos Joanne Harrisin muut kirjat ovat yhtä hyviä kuin tämä, niin olen löytänyt uuden suosikkikirjailijan. Miksi tämä sitten oli niin loistava? Minua viehätti alusta asti Harrisin kirjoitustyyli, se näennäinen kepeys ja musta huumori, joka kätki alleen synkän pohjavireen. Olen tainnut mainnut aiemmin, että rakastan romaaneja, joissa tarina kulkee useammassa aikatasossa ja useamman kuin yhden henkilön näkökulmasta. Siitä tämä saa lisää pisteitä. Lisäksi pidin tosi paljon Roy Straitleystä. Olin aluksi hieman kauhuissani siitä, miten leppymätön kirjan toinen päähenkilö oli kostonhimossaan enkä jotenkin edes käsittänyt sitä mistä kostonhimo ja kaikki katkeruus kumpusi, mutta se unohtui, kun koko totuus lopulta paljastui. En tosiaan osannut odottaa sitä. Kaikki siihen asti paljastunut meni ihan päälaelleen. Mahtavaa. Nostan näkymätöntä hattua Joanne Harrisille.

Yö kuuluu minulle

(Nighttime is My Time)
Mary Higgins Clark
Tammi 2005

”Minä olen Pöllö, ja yö kuuluu minulle…”

Jean Sheridan, arvostettu historioitsija ja kirjailija, on kutsuttu Stonecroft Academyn entisten opiskelijoiden tapaamiseen. Hänet ja kuusi muuta samalta vuosikurssilta on valittu kokouksen kunniavieraiksi. Tunnelmaa varjostaa se, että yksi kutsutuista, Hollywood-agentti Alison Kendall, on löydetty kuolleena uima-altaastaan vain vähän ennen kokousta. Häntä ennen on neljä muuta luokkatoveria saanut surmansa äkillisesti, kaikki samasta kouluaikaisesta tyttöjen lounasseurueesta. Lisäksi Jean saa uhkaavia fakseja, jotka liittyvät hänen tyttäreensä Lilyyn. Jean on antanut vastasyntyneen lapsensa adoptoitavaksi kaksikymmentä vuotta aiemmin eikä ole kertonut asiasta kenellekään. Yrittääkö joku nyt kiristää tiedolla rahaa vai onko Lily vaarassa?

Kaikki kunniavieraat ovat menestyneet elämässään hyvin, mutta kaikilla on myös salaiset, kipeät kokemuksensa. Heidän joukossaan on yksi, joka aikoo kostaa kouluaikana kokemansa pilkan ja nöyryytyksen tappamalla kaikki lounasseurueen tytöt. Jäljellä on enää kaksi: Laura Wilcox ja Jean Sheridan…


Varsin oivallinen jännäri. Pidin tästä enemmän kuin tuosta Kodin suojassa -kirjasta, minkä luin pari viikkoa sitten. Itse en ainakaan osannut päätellä syyllistä ennen aikojaan, epäilyksiä kyllä oli suuntaan jos toiseen, mutta en tiennyt varmasti. Ihan kelpo teos. Ei nyt ole oikein mitään erityistä sanottavaa. Jotenkin tämän oli minusta hallitumpi kokonaisuus kuin em. Kodin suojassa.

Kodin suojassa

(No Place Like Home)
Mary Higgins Clark Tammi 2006

Liza Barton on vain 10-vuotias, kun hän ampuu vahingossa äitinsä yrittäessään suojella tätä isäpuolensa hyökkäykseltä. Vaikka Liza todetaan oikeudessa syyttömäksi, hänet leimataan tunteettomaksi tappajaksi. Jotta Liza pääsisi uden eläm alkuun, hänet adoptoidaan toiselle paikkakunnalle ja hänelle annetaan uusi nimi, Celia.

Ehdittyään 28 vuoden ikään Celia on menestynyt sisustussuunnittelija ja asuu NewYorkissa. Hän on naimisissa vanhemman leskimiehen kanssa, ja heillä on pieni Jack-poika. Traagisen menneisyytensä Celia pitää visusti salassa.

Paria vuotta myöhemmin Celian aviomies on kuollut ja hän on löytänyt uuden kumppanin. Celian uusi aviomies. Alex Nolan yllättää hänet ostamalla hänelle syntymäpäivälahjaksi talon New Jerseystä. Kun he menevät katsomaan uutta kotiaan, Celia kokee järkytyksen: hän huomaa seisovansa lapsuudenaikaisen kotitalonsa pihalla - saman talon, jossa hän tappoi äitinsä.

Celia perheineen muuttaa taloon. Pikkuhiljaa alkaa ilmaantua merkkejä siitä, että joku tietää Celian synkän salaisuuden. Pian paikkakunnalla alkaa tapahtua murhia, ja Celia on yksi epäillyistä. Yrittäessään todistaa syyttömyyttään hän ei huomaa olevansa itsekin vaarassa.

Että semmoinen tapaus. Tuli vähän sellainen olo, että olen tainnut lukea vastaavanlaisen tarinan Higgins Clarkilta aiemminkin. Ihan ok, ei mitenkään piinaavaa jännitystä, mutta muuten ihan kelpo tarina. Yksi asia minua kyllä ärsytti suunnattomasti. Nimittäin se, että Celian osalta tarinaa kerrottiin ensimmäisessä persoonassa, minä-kertoja, mutta muiden osalta kolmannessa persoonassa. Luen yleensä kirjaa ihan tyytyväisenä oli kyseessä sitten minä-kertoja tai kaikkitietävä(?) kertoja, mutta nyt kyllä häiritsi tuo kertojan vaihtuminen. En tiedä onko se vaan minä, mutta minusta Celia jäi jotenkin hengettömäksi vaikka lukija pääsikin hän "päänsä" sisään. Kokonaisuutena ihan ok kirja.

Vapaata riistaa

(Open Season)
Linda Howard WSOY 2005

Räiskyvää menoa, kirpakkaa jännitystä, säkenöivää huumoria ja mehevää seksiä.

Daisy Minor, pikkukaupungin kirjastonhoitaja, saa 34-vuotispäivänään tarpeekseen tylsästä elämästään, tanttamaisista vaatteistaan ja asumisesta äitinsä kanssa. Hän haluaa olla tanssipaikan kaunein ja halutuin tyttö, iskeä miehen ja perustaa perheen.
Muodonmuutos onnistuu yli odotusten: Daisyn ensimmäinen ilta Buffalo Clubilla päättyy tappeluun ja neiti itse joutuu vasten tahtoaan poliisipäällikkö Jack Russon syliin. Pahempaa on tulossa: Daisy on tietämättään nähnyt murhan, joka liittyy kansainväliseen naisten salakuljetukseen. Keinoja kaihtamattomat rikolliset haluavat vaientaa avaintodistajansa. Silmukka kiristyy, murhaajat lähestyvät, Daisyn ja Jackin välillä kipunoi…

Jännitysviihteen uusi kuuma nimi Linda Howard valloittaa lukijansa.

Voi luoja, mistähän aloittaisin. Mietin useampaan otteeseen, että kehtaanko tunnustaa lukevani näin käsittämätöntä höttöä, jonka harlekiinipokkarista erottaa vain kovat kannet ja kustantaja, mutta tulin sitten siihen lopputulokseen, että kaipa minun pitää paljastaa kaikki kirjalliset luurangot tässä blogissa eikä teeskennellä jotain muuta kuin mitä on. Oletan olevani ihan normaalin ÄÖ:n omaava akateemista tutkintoa suorittava ihminen, joten minua nolottaa, että oikeasti luen tämän sepustuksen kaltaista pötyä. Olen lukenut kirjailijalta pari muutakin romaania, mutta en muista että ne olisi ollut näin nolostuttavia lukukokemuksia. No ehkä aika kultaa muistot tässäkin tapauksessa... Siis joo, olihan tämä nopea lukea ja sujuvasti kirjoitettu, mutta siitä huolimatta... Juoni oli ihan järkyttävän ennalta arvattava ja henkilöt jokseenkin epäuskottavia. Toivottavasti en pilaa kenenkään "lukunautintoa" tällä huomautuksella, mutta siis oikeasti kuka rakastuu ja paukkasee naimisiin about kaksi viikkoa ensitapaamisen jälkeen? Tai no onhan niitäkin ihmisiä, mutta ei siinä ole kyllä minun mielestä mitään romanttista ja suhtaudun sellaiseen lähinnä epäuskoisesti. Lust not love. Ja nyt päästäänkin sitten takakannen mainostamaan "mehevään" seksiin. Aww, kiemurtelin sisäisesti lukiessani niitä pätkiä enkä suinkaan siksi että, se olisi ollut niin kuumaa luettavaa. Onneksi näitä kohtia ei ollut kovin montaa... Jännitystä tämä kirja ei ole nähnytkään ja mun mielestä kirjan oikeasti mielenkiintoisin lause oli romaanin viimeinen lause. Kannesta ja suomenkielisestä nimestä en edes sano mitään. Kaikista nolointa tässä jutussa kuitenkin on se, että jos törmäisin kirjastossa muihin kirjailijan "teoksiin", niin saattaisin hyvinkin lainata...