Hairahdus ja haaste

Hairahdin ostamaan vielä kaksi kirjaa Suomalaisen kirjakaupan alesta. Ei hyvä. Mutta ei niitä voinut sinne jättää! Ian McEwanin Sementtipuutarhaa katselin jo aiemmin ja nyt se oli vielä 40 % lisäalessa, joten mukaan lähti. Alan Drew'n Vesipuutarhat pokkarina lähti myös mukaan, sitäkin olen katsellut jo aiemmin. Varsinaisen ostosysäyksen antoi se, että se oli pöydällä ainoa laatuaan. Iski kauhea paniikki, mitä jos se onkin oikea kirjojen kirja ja ikuisesti saavuttamattomissa, jos en sitä nyt osta. Niin siinä sitten kävi, en voinut olla ostamatta. Uusien kirjojen ostonopeuteni ylittää lukunopeuteni, tarvitsisin porttikiellon kirjakauppoihin... Tajusin muuten juuri, että molempien kirjojen nimessä esiintyy sana puutarha. Se oli kyllä ihan tahatonta.

Sitten se haaste, en muista ketkä bloggaajat ovat mukana kirjallisessa maailmanvalloituksessa, ja olen liian laiska tarkistamaan, mutta päätin itsekin lähteä leikkiin mukaan. Oikeastaan olen harrastanut sitä jo Librarythingin Reading Globally -ryhmässä, mutta koska en ole saanut lisättyä uutta maata listaani varmaan yli vuoteen, päätin nyt aloittaa alusta täällä blogissa. En aseta itselleni mitään aikarajoja, joten katsotaan nyt miten tässä edetään vai edetäänkö lainkaan. Tavoitteena on kuitenkin lukea yksi kirja jokaisesta YK:n tunnustamasta maasta, joita on 192. Jotta kirja täyttäisi vaatimukseni, kirjoittajan täytyy olla kotoisin ko. maasta tai olla vähintään asunut siellä pitempään. Ja kirjan tapahtumien tulee sijoittua ko. maahan. Tarvittaessa voin joustaa säännöistä, mutta vain jos on pakko.

Eipä sitten muuta. Taidan mennä nyt lukemaan.

Kultaiset linnut

Edith Södergran
Karisto 2005


Tässä ei ole mitään kunnollista takakannen tekstiä, mutta kyseessä on siis kokoelma Edith Södergranin runoja Uuno Kailaan suomentamana.

En lue kovin usein runoja, mutta Edith Södergranin (1892-1923) runoissa on jotain mistä pidän. Ostin tämän kokoelman pari viikkoa sitten ja olen nyt pikku hiljaa lukenut näitä runoja. Edith Södergranin runoissa on jotain sellaista synkkyyttä ja kaipausta ja "elämänpaloa" niin kuin kustantaja kirjoittaa kokoelman jälkikirjoituksessa, että se vetoaa minuun. Ei mitään imeliä rakkausrunoja tms. jotka yhdistän Tommy Tabermanniin, anteeksi vain Tommy. En ole koskaan lukenut yhtään Tommy Tabermannin runokokoelmaa, joten tämä on luultavasti vain joku kummallinen ennakkoasenne. Okei, palataan asiaan. En osaa tulkita runoja! Pidän siitä tunnelmasta, joka näissä runoissa on, mutta en osaa sanoa sen kummemmin analysoida niiden kieltä. Antaa olla. Yritin valita tähän loppuun pari runoa, joista erityisesti pidin, mutta se oli vaikeaa. Tässä kuitenkin jotain.

Minun sieluni
Minun sieluni ei voi kertoa eikä tietää mitään totuutta,
minun sieluni voi vain itkeä ja nauraa ja väännellä käsiään;
minun sieluni ei voi muistaa eikä puolustaa,
minun sieluni ei voi harkita eikä näyttää toteen.
Lapsena minä näin meren: se oli sininen,
nuoruudessani kohtasin kukan: se oli punainen,
nyt istuu vierelläni muukalainen: hänessä ei ole väriä,
mutta en pelkää häntä enempää kuin neito pelkäsi
louhikäärmettä.
Ritarin tullessa neito oli punainen ja valkoinen,
mutta minun silmieni alla on mustat renkaat.
Ja sitten vielä toinen, joka on yksi kokoelman parhaista runoista mielestäni.
Elämä

Minä, oma vankini, sanon näin:
elämä ei ole kevät, vaaleanvihreään samettiin puettu,
eikä hyväily, jonka saamme harvoin,
elämä ei ole päätös lähteä
eikä kaksi valkoista kättä, jotka pidättävät.
Elämä on ahdas kehä, jonka vankeja olemme,
näkymätön piiri, jonka yli emme koskaan astu,
elämä on läheinen onni, joka kulkee ohitsemme,
tuhannet askelet, joita emme kykene astumaan.
Elämä on halveksua itseään
ja maata kaivon pohjalla hievahtamatta
ja tietää, että ylhäällä paistaa aurinko
ja ilmassa lentävät kultaiset linnut
ja nuolennopeat päivät kiitävät ohi.
Elämä on viitata lyhyet hyvästit
ja mennä kotiin ja nukkua...
Elämä on olla muukalainen itselleen
ja uusi maa jokaiselle muulle, joka tulee.
Elämä on laiminlyödä oma onnensa
ja työntää luotansa ainoa hetki,
elämä on uskoa olevansa heikko eikä tohtia.

Voiko sitä enää paremmin ilmaista?

Ostoksilla

Päätin tänään käydä Suomalaisessa kirjakaupassa kun siellä oli joku -30 % lisäale. Oikeastaan menin etsimään keittokirjaa, mutta lähdin pois Louisa M. Alcottin Pikku naisia -romskun kanssa. Oikea heräteostos, mutta hintaa kertyi 5,60 kun normaali hinta oli 27,30, joten varmaan minä sellaista tarjousta jätän käyttämättä. Sehän on klassikko ja kaikkea. En edes muista olenko sitä lukenut, luulen kyllä, että joskus ala-asteikäisenä luin sen Pieni runotyttö -kirjojen ja Vihervaaran Annojen ohella. Pitää kuitenkin lukea uudestaan nyt, kun se on omassa hyllyssä.

LÖYTÖ!

Voi onnea, löysin tänään Suomalaisen kirjakaupan muuttomyynnistä Erlend Loen Volvon kuorma-autot huimaan kuuden euron hintaan! Okei, äiti halusi lahjoittaa sen minulle, joten en itse edes köyhtynyt, mutta silti... Olen metsästänyt sitä kirjahyllyyni kohtuuhintaan siitä asti, kun ostin viime syksynä Dopplerin seitsemällä eurolla myöskin Suomalaisesta kirjakaupasta. Suomalaisen kirjakaupan hinnat ovat yleensä opiskelijalle vähän turhan kalliita, mutta välillä sieltä tekee kivoja löytöjä. Happy!