Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaste. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. huhtikuuta 2013

Kysymyksiä ja vastauksia x11

Inna ilahdutti minua tällä blogeissa jo hetken pyörineellä haasteella (kiitos Inna!) ja pienellä viiveellä sain lopulta vastattua.

Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa. Säännöt ovat tässä:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


11 asiaa minusta


1. Kävin sunnuntaina tapaamassa joulupukkia.
2. Minulla on ensi viikolla syntymäpäivä.
3. Olen kiinnostunut valokuvauksesta.
4. Kahteen edelliseen kohtaa liittyen, suunnittelen järjestelmäkameran ostamista itselleni synttärilahjaksi.
5. Minusta tulee kesäkuussa kolmannen kerran täti.
6. Rakastan matkustamista.
7. Viimeisten viiden vuoden aikana olen asunut neljässä kaupungissa, kolmessa eri maassa.
8. Inhoan ruoanlaittoa, mutta kerään silti jatkuvasti hyvältä vaikuttavia reseptejä.
9. Olen pelkästään tämän vuoden aikana ostanut jo 19 kirjaa, mikä hirvittää minua aika paljon.
10. Haluaisin lähteä ulkomaille vapaaehtoistyöhön, joka liittyisi jotenkin eläimiin.
11. Sain tänään töissä hanhenmunan.


Saadut kysymykset:


1. Minkä kirjan olet lukenut viimeisimpänä?
Lauren Oliverin Kuin viimeistä päivää

2.Minkä elokuvan olet katsonut viimeisimpänä?
Winter's Bone.

3.Millainen olisi unelmiesi vapaapäivä?
Tämä onkin paha.. Herään aikavälillä 10-12 (joo, en ole aamuihmisiä), lueskelen sängyssä kirjaa, joku toinen laittaa minulle aamupalan, juon monta kuppia teetä, surffaan netissä, jos sää on hyvä niin voisin mennä ulos lukemaan tai ehkä kahvilaan, söisin ravintolassa ja illalla voisin käydä vielä elokuvissa. Jotakuinkin noin se voisi mennä.

4.Oma auto vai joukkoliikenne? Miksi?
Joukkoliikenne. Yksityisautoilu on epäekologista ja olen epävarma auton ratissa.

5. Kerro yksi muisto lapsuudestasi?
Vietimme sisarieni kanssa kesiä mummon ja mummon siskon luona. Mummon siskolla ja sen miehellä oli ihana mökki, jonka ranta oli maailman paras uimaranta, loivasti syvenevä hiekkaranta, jonka toisessa reunassa oli lisäksi kalliota. Mummo ja sen sisko kielsivät sukeltamasta, joten mentiin siskojen kanssa piiloon katseilta kallioiden ja pienen niemenkärjen taakse ja sukelleltiin siellä. :D

6. Minkä alan ammattilaiseksi et haluaisi koskaan päätyä?
Joku yhteiskunnallinen ammatti ei kyllä voisi paljon vähempää kiinnostaa eikä lakikaan.

7. Unelma-ammattisi lapsena?
Kirjastontäti tai meribiologi (olen sisämaan lapsi, enkä ollut koskaan nähnytkään merta kun halusin meribiologiksi).

8. Mitä kaikkea olet elämäsi aikana harrastanu?
Olen huono harrastamaan mitään. Varsinkaan mitään liikunnallista. Lukeminen on aina ollut lempiharrastukseni (yllätys!), tykkään myös katsella elokuvia ja kuunnella musiikkia ja livemusiikki on tosi jees, eli käyn satunnaisesti keikoilla. Viime vuosina olen kiinnostunut enemmän ja enemmän valokuvauksesta ja viimeisen puolen vuoden aikana olen alkanut joogaamaan. Huonekasveista tykkään myös.

9. Onko sinulla ollut/onko lemmikkejä? Mitä?
Joo, koiria on kotona ollut siitä asti kun olin 7-vuotias. Ennen oli myös pari kissaa ja hamsteria sekä akvaario. Haluaisin itselleni koiran tai kissan ja akvaarion, mutta elämäntilanne ei oikein tunnu sopivalta.

10. Mikä päätös on muuttanut elämääsi suuresti?
Tämäkin on aika hankala.. Varmaan ainakin opiskelualan valinta.

11. Kirja, joka on vaikuttanut sinuun eniten?
Aapinen. Ilman Aapista kaikki muut kirjat olisivat jääneet vaille huomiota.


Kysymykseni sinulle:


1. Oletko koskaan asunut muualla kuin Suomessa ja/tai haluaisitko tulevaisuudessa?
2. Käytkö mieluummin suihkussa aamulla vai illalla?
3. Lempibiisisi tällä hetkellä?
4. Minkä kirjan olisit halunnut kirjoittaa itse?
5. Mistä pidät itsessäsi eniten?
6. Onko sinulla sisaruksia?
7. Kenen julkisuuden henkilön elämää haluaisit elää yhden päivän ajan jos se olisi mahdollista?
8. Onko sinulla lemmikkejä? Mitä?
9. Lempimatkakohteesi?
10. Mitkä kolme kirjaa ottaisit mukaan autiolle saarelle?
11. Onko sinulla jotain erityistaitoja?


Haastan seuraavien blogien kirjoittajat. (Olipa muuten vaikea löytää blogeja, joissa tätä haastetta ei olisi vielä tehty!)

http://lemasquerouge.blogspot.fi/
http://kirjakasilaukussa.blogspot.fi/
http://kirjanurkkaus.blogspot.fi/
http://fiktiivi.blogspot.fi/
http://lukutuulia.blogspot.fi/
http://anuliini1975.blogspot.fi/  
http://kirja-kirppu.blogspot.fi/
http://lukemisenkartasto.blogspot.fi/ 
http://sarankirjat.blogspot.fi/ 
http://ammankirjablogi.blogspot.fi/
http://kirjanaisenblogi.blogspot.fi/

perjantai 4. tammikuuta 2013

Vuoden 2012 muistelua

Vuosi 2012 oli melkoisen vähälukuinen. Yhteensä 30 kirjaa eli keskimäärin 2,5 kirjaa per kuukausi. Näistä 16 oli englanninkielisiä ja 14 suomenkielisiä mikä menee mukavasti yhteen sen kanssa, että vietin puolet vuodesta ulkomailla. Ulkomailla tuli myös luettua vähemmän, osittain koska luen englanniksi hitaammin kuin suomeksi ja aika paljolti siksi, kun oli vaan niin paljon muuta ohjelmaa. Epäonnistuin suunnilleen kaikissa haasteissani viime vuonna, joten en aio haastaa itseäni tänä vuonna. :D Aioin lukea yhteensä 40 kirjaa ja luin nihkeästi sen 30.. Maailmalla matkailin ainoastaan Kanadassa enkä myöskään onnistunut vähentämään omassa hyllyssä lukemista odottavien kirjoje määrää. Loppujen lopuksi määrä taisi vähän kasvaakin. Aakkoshaastekin jäi yhdeksän kirjaa vajaaksi. Ups. So American haasteeseen luin yhteensä 20 yhdysvaltalaisen kirjailijan kirjoittamaa kirjaa. Yllätyin vähän miten paljon niitä oikeastaan oli. Lukemiseni on pahasti Yhdysvaltain suuntaan vinoutunut... Haasteen aloitettuani valloitin Georgian ja Virginian ja ennen haastetta vierailin useampaan otteeseen New Yorkissa ja myös muutamassa muussa, joiden tarkka tapahtumapaikka on vähän mysteeri (Hunger Games, The Raising, The Story of Beautiful Girl). Vuonna 2012 olin ihan koukussa kahteen kirjasarjaan, Ann Godbersenin Huumaa -sarjaan ja Suzanne Collinsin Hunger Games-trilogiaan. Yksittäisistä romaaneista suosikeikseni kohosivat Miika Nousiaisen Maaninkavaara, Elizabeth Gilbertin omaelämäkerrallinen Eat, Pray, Love, Ami McKayn The Virgin Cure, Margaret Mitchellin klassikko Tuulen viemää ja Lori Lansensin upea The Girls, joka saa kunnian olla paras kirja, jonka luin vuonna 2012. Heli Laaksosen kolumnikokoelma Pursu oli myös ihastuttava. Vuodelle 2013 en ole tehnyt mitään suunnitelmia, luen sitä mikä tuntuu hyvältä. Lukudiplomin aion suorittaa, pitäisi ryhdistäytyä se suhteen. Oman hyllyn kirjoja lueskelen toivottavasti vähän aktiivisemmin kuin aikaisemmin. Maailmalla matkailen kirjojen siivin toivottavasti myös vähän aktiivisemmin, mutta stressiä en aio ottaa. Sen verran haastan itseäni, pyrin lukemaan 35 kirjaa tänä vuonna.   

Hyvää Uutta Vuotta 2013 kaikille! Ja kiitos, kun olette jaksaneet lueskella raapustuksiani vuonna 2012. :)  

perjantai 12. lokakuuta 2012

Lukudiplomi

Satun blogin kautta löysin Lukudiplomi-haasteen, jonka hdcanis laittoi alulle. Höh, miksei tuommosia lukudiplomeja voinut suorittaa silloin kuin minä olin koulussa... Tosin hämärästi muistelen, että meilläkin oli alakoulussa, tai ala-aste se vielä silloin oli, Lukutoukka, jonka myös hdcanis mainitsi. Olen kyllä haastanut itseni jo melko monella eri tapaa, mutta en voi vastustaa tätä haastetta ja ehkäpä saan samalla ruksittua kirjoja myös muista haasteista pois.

Diplomin haluan suorittaa Sinuhen 9-luokan kirjoilla ja alapuolelle kokosin muutamia kiinnostavia kirjoja jokaisesta alakategoriasta.

JÄNNITYSTÄ

Dan Brown: Da Vinci -koodi
Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira
Carl Hiaasen - Löyhkä
Mary Shelley - Frankenstein
Bram Stoker - Dracula
Kate Thompson - Yön eläjä

MENNEISYYDEN TARINOITA

Donna Woolfolk Cross - Paavi Johanna
Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja
Jostein Gaarder - Sofian maailma
Väinö Linna - Tuntematon sotilas
Jean Untinen-Auel - Luolakarhun klaani (Maan lapset -sarja)

TULEVAISUUDEN TARUJA

Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille (sarja)
Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa
George Orwell - Vuonna 1984

FANTASIAA

Flavia Bujor - Ennuskiven mahti
Cornelia Funke - Mustesydän
Philip Pullman - Kultainen kompassi (Universumin tomu -sarja)
Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
Kiesten White - Paranormaali

IHMISIÄ

Marjaneh Bakhtiari - Mistään kotosin
Charlotte Bronte - Syrjästäkatsojan tarina
William Golding - Kärpästen herra
Victor Hugo - Kurjat
Alyson Noël - Punaiset tulppaanit
Lauren Oliver - Kuin viimeistä päivää

MATKALLA

Chimamanda Ngozi Adichie - Purppuranpunainen hibiskus
Arundhati Roy - Joutavuuksien jumala
Margaret Atwood - Penelopeia
Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
Nick Hornby - Poika
Harper Lee - Kuin surmaisi satakielen
Erlend Loe - Maria & José
Miika Nousiainen - Vadelmavenepakolainen
Johanna Sinisalo - Linnuaivot
Johann Wolfgang von Goethe - Nuoren Wertherin kärsimykset

LUONTOTARINOITA

Richard Adams - Ruohometsän tarinoita
Lucy Dillon - Eksyneiden sydänten koti
Kenneth Grahame - Kaislikossa suhisee
Aino Kallas - Sudenmorsian

HUUMORIA

Daniil Harms - Ensiksikin ja toiseksi
Miika Nousiainen - Metsäjätti
Arto Paasilinna - Hurmaava joukkoitsemurha

LYHYTPROOSAA

Claire Castillon - Äidin pikku pyöveli
Daniil Harms - Sattumia
Maria Jotuni - Kun on tunteet

RUNOJA JA NÄYTELMIÄ

Minna Canth - Anna-Liisa
Emily Dickinson - Maailma, tässä kirjeeni
Henrik Ibsen - Nukkekoti
Edgar Lee Masters - Spoon River Antologia
Pablo Neruda - Kysymysten kirja
William Shakespeare - Romeo ja Julia

maanantai 24. syyskuuta 2012

So American haaste

Kirjavan kammarin Karoliina lanseerasi aiemmin tänä vuonna So American haasteen, johon en kuitenkaan tarttunut. Nyt Tuulen viemää lukiessani ja muutaman kuukauden Yhdysvalloissa asuttuani haaste kuitenkin alkoi kiinnostaa ja päätin tarttua siihen. Tosin vain niiltä osin, että osallistun haasteen osiin yksi ja kolme, eli lasken montako kirjaa yhdysvaltalaisilta kirjalijoilta luen tänä vuonna ja lisäksi monessa osavaltiossa vierailen. Osavaltioiden osalta ajattelin kyllä jatkaa niin kauan, että saan kaikki 50 täyteen. Ja olen ehkä vielä niin tiukkapipoinen, että lasken mukaan vain osavaltiot, joissa vierailen haasteen aloittamisen jälkeen poislukien Georgian, johon Tuulen viemää sijoittuu ja jota lukiessa koko haaste alkoi kiinnostaa.. Joo, meni hieman monimutkaiseksi.. :D

Minulla ei itse asiassa ole mitään käsitystä siitä miten paljon luen kirjoja yhdysvaltalaisilta kirjailijoilta noin yleensä, joten mielenkiintoista nähdä moneenko pääsen tämä vuoden loppuun mennessä. Pitäisikin ehkä tehdä ruveta kirjaamaan ylös kirjailijan kotimaa ja kirjojen tapahtumapaikka... Reading globally haaste on jumittanut paikoillaan jo niin kauan, että pitäisi vähän ryhdistäytyä. Ehkä otan ensi vuoden tavoitteeksi lukea mahdollisimmann monipuolisesti eri puolilta maailmaa. Tälle vuodelle pitäisi kyllä saada vielä ainakin Kanada-pinna, koska Kanadaan sijoittuva kirja odottaa vuoroaan lipaston päällä... Sitä ennen valloitan kuitenkin Virginian.

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Day 30 – Your favourite book of all time

Margaret Atwoodin Sokea surmaaja. Siitä on muutama vuosi kun luin sen, mutta muistan, että rakastin sitä välittömästi. Sittemmin olen metsästänyt sitä divareista omaan hyllyyni. Vielä ei ole onnistanut.

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Päivät 27, 28 & 29

Äh, unohdin tämän taas...


Day 27 – The most surprising plot twist or ending

Joanne Harrisin Herrasmiehiä ja huijareita. En tosiaan arvannut mitään etukäteen. Minua vietiin kuin pässiä narussa, niin sanotusti.


Day 28 – Favourite title
Tässä nyt muutamia kirjoja, jotka tulee mieleen.

Her Fearful Symmetry (en tiedä mikä tuossa vetoaa)
Tuokio tuulessa
Tuulen viemää (joo, tykkään tuulesta)
Kukkien verellä kirjoitettu
Never Let Me Go
Missä kuljimme kerran


Day 29 – A book everyone hated but you liked

Ja nyt pääsimmekin koko haasteen ehkä vaikeimpaan kohtaan. Minulla ei ole tästä harmainta aavistusta. En ylipäänsä puhu kovin paljon kirjoista muiden ihmisten kanssa eikä tule blogimaailmastakaan mitään mieleen.. En pysty sanomaan mitään.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Day 26 – A book that changed your opinion about something

En ole ollut erityisen kiinnostunut runoista, mutta joku opettaja luki joskus runoja Hal Sirowitzin kokoelmasta Äiti sanoi ja runot olivat niin kiinnostavia, että minun oli lainattava se kirjastosta. Se oli ensimmäinen runokokoelma, jonka luin. Sen jälkeenkin luetut runokokoelmat voi varmaan laskea melkein yhden käden sormin, mutta ehkä tuo Äiti sanoi muutti jonkin verran käsitystäni runoista. Nykyään niitä on minusta välillä ihan mukavakin lukea runoja.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Päivät 24 ja 25

Day 24 – A book that you wish more people would’ve read

Onko ihan tylsää sanoa jo aiemmin mainittu On the Origin of Species? Vaikka olisikin, niin sanon silti, minusta se on tärkeä kirja ja kuuluu yleissivistykseen.


Day 25 – A character who you can relate to the most

Ja tämäkin on tullut mainittua jo miljoona kertaa, mutta Sue Graftonin luoma Kinsey Millhone. Tunnen sielunsiskoutta Kinseytä kohtaan, vaikka en ole ihan varma olemmeko sittenkään niin samanlaisia.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Päivät 22 ja 23

Favourite book you own


Tykkään hankkia itselleni ne kirjat, joista pidän, niin kuin varmaan aika monet. Siksipä onkin nyt hankalaa sanoa, mikä omistamistani kirjoista on suosikkini. Kotiopettajattaren romaani, Ylpeys ja ennakkoluulo, Outoja otuksia, Herrasmiehiä ja huijareita...


Taidan kuitenkin lähteä hieman eri linjoille ja sanoa Darwinin On the Origin of Species, koska se on muovannut käsitystäni maailmasta ja elämästä kaikkein eniten.



A book you wanted to read for a long time but still haven't


Minulla on kymmeniä kirjoja käsittelevä lista kirjoista, jotka haluaisin lukea mutta en vieläkään ole lukenut. Osa kirjoista on lisätty listaan varmaan kymmenen vuotta sitten... Valitse niistä sitten yksi. Olkoon se nyt sitten Dorian Greyn muotokuva,sen olen halunnut lukea jo pitkään. En edes tiedä miksi.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Day 21 – Favourite book from your childhood

Lapsuuden suosikkikirja, minulla ei varmaan ollut mitään yksittäistä suosikkikirjaa. Luin niitä jo aiemmin mainittuja Nummelan ponitalli -kirjoja ja muita Merja ja Marvi Jalon hevoskirjoja. Luin tietysti myös Neiti Etsiviä ja Dana-tytöt -kirjoja. Vihervaaran Annat ja Pienet runotytöt tuli myös luettua. Mitään yksittäistä kirjaa ei vaan tule mieleen.

Ei kun tuleepas! Muistin juuri, että tykkäsin hirveästi siitä yhdestä lastenkirjasta missä Jori ja Matilda -nimiset hiiret menevät naimisiin ja muuttavat nukkekotiin.. Piti oikein googlettaa, mikä se kirja oli. Heather S. Buchanan: Jori ja Matilda muuttavat nukketaloon. Se se on!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Day 19 – Favourite book turned into a movie

Mitähän päässäni on eilen liikkunut, kun olen elänyt jo haastepäivää numero 20.. Romanttinen suosikkikirjani olisi pitänyt paljastaa vasta tänään, no en ole tänään sen romanttisemmalla tuulella kuin eilen, joten vastaus ei olisi muuttunut mitenkään. Tänään sitten vuorossa lempikirja, josta on tehty elokuva.

Tai pikemminkin lempielokuva, joka perustuu kirjaan. Eli Irvine Welshin Trainspotting, josta Danny Boyle ohjasi vuonna 1996 samannimisen elokuvan. Näin elokuvan kauan ennen kuin luin kirjan ja tykkään kummastakin valtavasti. Minusta ne toimivat erillisinäkin teoksina, omina itsenään, hirveän hyvin. Ja Ewan McGregor on ihana.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Day 20 – Favourite romance book

Voi hitsi, että pitikin tulla tämmönen just tänään, kun tuntuu, että pää on kaikkea muuta kuin romanttisia ajatuksia täynnä...

Cecelia Ahernin P.S. Rakastan sinua on ihana ja romanttinen, en ole varma onko se suosikkini, mutta korkealle se sijoittuu.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Day 18 – A book that disappointed you

Tätä piti miettiä hetki, mutta sitten keksin. Virpi Hämeen-Anttilan Alastonkuvia. Suden vuosi oli minusta todella hyvä ja minulla oli odotukset korkealla Alastonkuvien suhteen, mutta en oikeastaan pitänyt siitä erityisen paljon. Nyt en enää tiedä uskallanko lukea enempää Hämeen-Anttilan kirjoja...

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Day 17 – Favourite quote from your favourite book

Nick Hornbyn High Fidelity on yksi suosikeistani ja päätin lainata sitä, koska siinä on yksi kohta joka jäi voimakkaasti mieleeni, kun luin kirjaa.

I can see everything once it's already happened - I'm very good at the past. It's the present I can't understand. -Nick Hornby (High Fidelity)

Day 16 – Favourite female character

Suosikkinaishahmoni on jo aiemmin mainittu Kinsey Millhone. Tykkään Kinseyn itsenäisyydestä ja siitä, että hän tuntuu olevan sinut itsensä kanssa. Kinsey on vahva ja rohkea nainen, joka ei tarvitse miestä pitämään huolta itsestään.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Day 15 – Favourite male character

Tämä voi olla jonkun mielestä vähän outo valinta, mutta minulla on ollut vuosikausia pieni pala sydämestäni varattuna Kay Scarpetta-kirjojen etsivä Pete Marinolle. En pysty oikein selvittämään tätä järkevästi, mutta minuun on aina vedonnut hänen uskollisuutensa Scarpetalle. Onhan se mies melko karkeakäytöksinen ja roisi suustaan, mutta minusta on aina tuntunut siltä, että karskin äijäkuoren alla on silti melko herkkä ja omalla tapaa lämmin ihminen. En tosin ole nyt moneen vuoteen lukenut yhtään Scarpetta-kirjaa, joten voi olla, että Marino on muuttunut tai minä olen muuttunut tässä vuosien varrella.


torstai 14. huhtikuuta 2011

Päivät 13 ja 14

Hups, nyt se tapahtui. Unohdin haasteen eilen ihan täysin. Tänään siis haastekysymyksiä kaksin kappalein.

Day 13 – Your favourite writer

Kuka minun lempikirjailija oikeastaan on? En minä vaan tiedä. Tykkään monista kirjailijoista. Miten valita yksi kirjailija, kun on useita lempikirjailijoita eri genreissä? Yksi, joka on ylitse muiden?

Sanon Jane Austenin, ihan vaan sen takia (no okei ei pelkästään sen takia), että voin mainita Ylpeyden ja ennakkoluulon tässä haasteessa.


Day 14 – Favourite book of your favourite writer

Eli Ylpeys ja ennakkoluulo. BBC:n minisarjaan sarjaan rakastuin ensisilmäyksellä. Kirjan hienouden tajusin kunnolla vasta toisella lukukerralla. Jane Austen osasi.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Day 12 – A book you used to love but don’t anymore

Tämänpäiväinen haaste on taas vähän hankalampi, kun en oikein keksi mikä voisi olla sellainen kirja, jota ennen rakastin, mutta en enää. Pitää kai sanoa joku lastenkirja. Luin alakouluikäisenä Neiti Etsiviä niin kuin monet muutkin ja tykkäsin niistä kovasti, mutta nykyään ne ovat ehkä menettäneet taikansa. Tai no en ole lukenut niitä vuosikausiin, mutta luulen, että ne eivät enää toimisi entiseen malliin. En keksi mitään muutakaan.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Day 11 – A book you hated

Hahhah, tämänkin kirjan olen maininnut aiemmin, mutta Hallgrimur Helgasonin 101 Reykjavik, täytti minut inholla ja halveksunnalla, jollaista en ole sitä ennen enkä sen koommin kokenut mitään kirjaa lukiessani. Vihasin päähenkilöä sydämeni kyllyydestä enkä saanut kirjasta muutenkaan mitään irti. Varsin traumaattinen kirja siis.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Day 10 – Favourite classic book

Olin kahden vaiheilla tämän suhteen. Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo vs. Bronten Kotiopettajattaren romaani. Kotiopettajattaren romaani vei tällä kertaa voiton. Kotiopettajattaren romaani teki minuun vaikutuksen ensimmäisellä lukukerralla, Ylpeys ja ennakkoluulo vasta toisella.