Vadelmavenepakolainen

Miika Nousiainen 2007
Otava 2011 (5. painos)

Mikko Virtanen ei tahdo olla suomalainen mies. Omien sanojensa mukaan hän on kansallisuustransu ja tuntenut lapsesta asti syvää kaipuuta Ruotsia kohtaan. Tullakseen ruotsalaiseksi mieheksi Mikko on valmis tekemään ihan mitä vain. Mikosta sukeutuu Mikael Andersson huolehtivainen, keskusteleva perheenisä Göteborgista. Mitä sitten tapahtuu, kun huolella rakennetut kulissit alkavat sortua?

En voi kuin ihmetellä mistä Miika Nousiainen on keksinyt tähän romaaniin aiheen. Onneksi on keksinyt, sen verran huikeaa tekstiä tämä on. Alkuun Mikon ehdoton Ruotsin ja ruotsalaisuuden puolesta puhuminen huvittaa, sitten tarina alkaa saada synkempiä sävyjä, kun Mikko keinoja kaihtamatta tavoittelee unelmaansa ja, sen saavutettuaan, pitää kulisseja pystyssä. Miika Nousiaisen esikoisteos on kyllä osoitus kirjallisesta lahjakkuudesta. Samalla kerralla irvaillaan lempeästi sekä Suomelle että Ruotsille.  Näen tässä yhteyttä myös kirjailijan toiseen teokseen Maaninkavaaraan, molempien päähenkilöt ovat miehiä, jotka suhtautuvat intohimoisesti (vai pakkomielteisesti?) johonkin asiaan ja menevät äärimmäisyyksiin tavoitellessaan haluamaansa, oli se sitten Suomen kestävyysjuoksun kulta-aikojen palautus tai kansalaisuuden vaihtaminen. Jännästi Nousiainen myös peilaa koko henkilön maailmankuvaa pakkomielteen kohteena olevan asian kautta. 

Tämä oli nyt toinen Miika Nousiainen minulle. Maaninkavaaran luin viime pääsiäisen aikaan ja näiden kahden jälkeen uskallan sanoa, että Miika Nousiainen on noussut yhdeksi suomalaisista suosikkikirjailijoistani. Tai ei pelkästään suomalaisista, koska luen niin vähän suomalaista, vaan yhdeksi suosikkikirjailijoistani. Sitten pitäisi ottaa vielä Metsäjätti tähtäimeen... (Sivumennen sanoen olen myös hieman ihastunut kirjailijaan, koska hän on niin hauska Nelosen Hyvissä ja huonoissa uutisissa.) Ai niin ja ennen kuin unohdan, niin tällä kirjalla korkkasin vihdoin lukudiplomihaasteen ja pyyhin yli kategorian "Matkalla".          

Takaisin luontoon

Nature Girl
Carl Hiaasen 2006
Helsinki-Kirjat 2011

Haksahdin teini-ikäisenä pahemman kerran Carl Hiaasenin tuotantoon. Välissä meni useampi vuosi, etten herran tuotantoa lukenut eikä sitä ole taidettu kääntääkään kovin aktiivisesti. Niinpä joululomalla riemastuin, kun löysin tämän herkkupalan kirjastosta. Tosin alkuun tuntui vähän siltä, että aika on kullannut muistot ja minusta on tullut tosikko, mutta sitten aavistuksen ehkä hitaan alun jälkeen pääsin tarinaan mukaan ja hihittelin vienosti lukiessani. Oli tämä nyt aika taattua Hiaasen-kamaa, (puoli)hulluja hahmoja, outoja, mutta hupaisia vammautumisia, kummallisia rikoksia ja vahva kannanotto luonnon puolesta.

Puhelinmyyjä soittaa Honey Santanalle kesken päivällisen ja miehen hävytön käytös saa Honeyn sotapolulle. Eronnut Honey elää asuntovaunualueella poikansa kanssa ja yrittää tehdä maailmasta parempaa paikkaa pojalleen. Ikävä kyllä Honey ei ole ihan tasapainoisimmasta päästä ja tuppaa menemään äärimmäisyyksiin. Ero entisestä miehestäkään ei ole ihan selvä vielä. Toisaalla puoliseminoleintiaani Sammy Tigertail haluaa paeta hetkeksi pois valkoisten maailmasta, mutta yritykseksi se jää ja Sammy saa pian riesakseen takertuvaisen opiskelijatytön. Lisäksi soppaan sekaantuu puhelinmyyjän vaimon palkkaama yksityisetsivä, hygieniaongelmista kärsivä pakkomielteinen kalakauppias ja puhelinmyyjän rakastajatar. Seuraa sarja absurdeja tapahtumia ennen kuin eriskummallinen seurue päätyy selvittelemään välejään syrjäiselle saarelle. 

Suosittelen. 

(En tykkää tuosta kannesta, aiemmin julkaistuissa Hiaasenin romaaneissa oli räikeän väriset ja kornit kansikuvat. Ei tämä uusinkaan varsinaisesti ole mitenkään tyylikäs, mutta niissä vanhoissa on niin mauttomat kannet, että ne ovat jo hienoja. :D)     

Edit: 26.1.2013 Unohdin aiemmin kirjoittaa, että valloitin tällä Floridan Yhdysvaltain osavaltiot haasteessani.

Läpeensä tyytyväiset

Annukka Ahlqvist & Leila Makkonen
Otava 2003

Leilan ja Annukan extreme-harjoitukset elämän peruskysymysten äärellä lähestyvät inhimillisen kestokyvyn viimeistä rajaa. Onnistuuko Leilalta perhe-elämä lähiössä? Miten käy Annukan yllätysraskauden? Pitääkö aviovaimon tutustua miehen sukulaisiin? Miten siivoavasta sivupersoonasta pääsee eroon? Ja ennen kaikkea: voiko nainen koskaan olla läpeensä tyytyväinen?

Kaksikko on aiemmin julkaissut kirjat Täydessä tällingissä, Melua mekossa, Sen pituinen se, Tanssii kaikkien kanssa ja Kurvit suoriksi. Teokset perustuvat ohjelmasarjaan Leila ja Annukka, joka on YleX-radiokanavan suosituimpia ohjelmia.


Tutustuin näihin hulluihin eukkoihin jo edesmenneen Radiomafian aikaan ja ihastuneena seurailin naisten kohellusta myös Radiomafian seuraajalta YleX:ltä. Tämän kirjan sain siskoiltani joululahjaksi jokunen vuosi sitten ja muistaakseni olen lukenut, jos en nyt ihan kaikkia, niin ainakin suurimman osan muista kirjoista. Joku voi pitää dialogimuotoista tekstiä ehkä rasittavana, mutta minusta se on hauskaa. Ihan pimeitähän nämä naiset ovat, mutta hervottoman hauskoja. Nauroin ääneen. Ylen Elävästä arkistosta voi näköjään kuunnella pätkiä naisten jutuista, joten taidanpa verestää hieman muistoja ja kuunnella jonkun pätkän.

Kuva

Maisa ja Kaarina: Naisten lajit

Sari Luhtanen & Tiina Paju
Otava 2009

Maailma on täynnä ryppyotsaisia naisten liikuntaoppaita - tässä on vihdoin vastaisku!

Maisa ja Kaarina löytävät liikunnan iloa alennusmyynnin sovituskoppijumpasta ja muistuttavat mehukkaan perheriidan kalorinkulutuspotentiaalista. Parivaljakko käy läpi arjen teholajit mykkäkoulusta moderniin kymmenotteluun, ja armoton lajivertailu paljastaa, mitä yhteistä on muun muassa shoppailulla ja mäkihypyllä.

Tämän kävin hätäisesti lainaamassa tänään kirjastosta ja lukaisin nopeasti. On tässä vähän huijauksen makua, kun tekstiä on näin vähän, mutta kirja kuin kirja. Ihan hauska. Olen elinikäinen anti-urheilija ja että tämä kirja oli kyllä ihan piristävä.

Kuva