Oopperarakastaja

(Operaelskeren)
Klaus Rifbjerg
WSOY 1967

Helmer Franck on menestyvä mies: professorinvirka, luottamustoimia, sivutuloja, viihtyisä koti, onnellinen avioliitto. Hän osaa ja haluaa nauttia elämästä, jonka pikantteja mausteita ovat herkullinen ruoka, valikoidut viinit, hienoimmat sikarimerkit - ja ooppera. Elämä on järjestyksessä kuin valmiiksi ratkaistu yhtälö siihen saakka kunnes hän kohtaa oopperalaulajatar Mira Hjelmin.

Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, pyörryttävä elämys samppanjan salakavalien kuplien poreillessa, eroottinen farssi Don Juan-tragedian alkusoittona. Tästä kohtauksesta alkaa Helmer Franckin päväkirja. Salaa kuin lunttaava koulupoika hän vie tavallisen tilikirjan lehdille surkuhupaisat rakkauskohtauksensa, kertoo suhteesta vaimoon ja nuoruudenystävään, erittelee nautinnonfilosofiaansa. Korkeasti oppineen julkisivun takaa paljastuu hämmentynyt ihminen, joka ei osaa vastata kysymykseen: rakastatko minua? - En ole koskaan ymmärtänyt sitä sanaa, en ole koskaan keksinyt, mitä se sisältää.


En olisi tätä muuten lukenut, mutta tämä oli se wannabe-bookcrossing -kirja, jonka nappasin mukaan jo joskus tammikuussa(?). Lyhyesti sanottuna en pitänyt. Kirjoitustyyli ole sellainen, että ei vaan iskenyt. Ihan liikaa vertauskuvia ja sanoilla kikkailua. En vaan saanut tästä mitään irti. Tarina ei kiinnostunut niin paljon, että olisin jaksanut siihen kunnolla keskittyä ja keskittymistä tämä vaati, kun ei oikein ollut selkeää kappalajakoa vaan samassa kappaleessa kerrottiin nykyhetkestä, siitä mitä Miran kanssa oli tapahtunut ja parhaassa tapauksessa vielä Helmerin vanhempien suhteesta ja ties mistä. Rasittava lukukokemus. En edes pitänyt yhdestäkään kirjan henkilöstä, en saanut niistä mitään otetta. En voinut oikein sympatisoida Helmerin vaimoakaan, kun en tajunnut sitä pidättyvyyttä, millä hän miehensä pikku seikkailuun suhtautua. Melkoista ajanhukkaa koko kirjan lukeminen. Tämä oli vielä saanut jonkun Tanskan akatemian suurpalkinnon... No joo, pistän tämän kiertoon lähipäivinä, kun kerran tulin tämän bookcrossingiin rekisteröineeksi. Toivottavasti joku muu saa tästä enemmän irti kuin minä.

Wannabe bookcrossaaja

Kävin tänään kirjastossa ja löysin sieltä bookcrossing-hyllyn. Olen kuullut bookcrossing-liikkeestä aiemminkin ja ajatellut, että jos joskus satun törmäämään vapaana olevaan kirjaan jossakin niin voin ihan hyvin liittyä ko. yhteisöön tai miksi sitä nyt pitäisi tituuleerata ja kokeilla bookcrossausta. No, siinä hyllyssä oli neljä kirjaa, joista sitten valkkasin hetken harkittuani yhden kirjan mukaan otettavaksi. Sellaisen kirjan, mitä en varmasti olisi vilkaissutkaan tarkemmin jos olisin siihen kirjaston hyllyssä törmännyt. Kyseessä on siis Klaus Rifbjergin Oopperarakastaja (never heard about it). Tulin kotiin, rekisteröin itseni bookcrossingiin ja olin just kirjaamassa löytöni nettisivuille, kun tein nolohkon havainnon; ei mun hieno bookcrossing-kirjani oikeasti ollutkaan bookcrossing-kirja. Joku ystävällinen sielu vaan oli jättänyt kirjansa bookcrossing-hyllyyn muiden otettavaksi varustettuna "Vapaasti kiertoon, ole hyvä!" -post-it-tarralla. Koska olen jokseenkin puusilmä ja havaintojen tekokykyni (ja päättelykykyni) puutteet saa itsenikin toisinaan hämilleen, niin en minä tietenkään huomannut, että en ottanut mukaani mitään "oikeaa" bookcrossing-kirjaa vaan jonkun bookcrossing-wannaben. Tämä on ihan elämäni tarina-osastoa. Mun suunnitelmat ja tekoset ym. you name it, eivät koskaan mene niin kuin olen ne suunnitellut vaan niihin tulee aina joku outo lisäaspekti. Tilanteen ironiaa lisää se, että kaikki kolme muuta hyllyssä ollutta kirjaa taisi olla ihan bookcrossingiin rekisteröityjä, mutta silti onnistuin valitsemaan sen ainoan joka ei ollut. Heh. Pakko siteerata niitä ärsyttäviä DNA-mainoksia: elämä on. Taidan nyt rekisteröidä itse upean löytöni bookcrossingiin ja pistää sen kiertoon, kun jossain vaiheessa saan sen luettua.