Elämäni asennot

Elämäni asennot 
Mitä jooga minulle opetti
Poser. My Life in Twenty-three Yoga Poses  
Claire Dederer 2011
Tammi 2012
378 s.

Claire Dederer etsi joogasta apua selkävaivoihinsa, mutta päätyi joogan kautta pohtimaan koko elämäänsä äitinä, tyttärenä, ystävänä ja vaimona. Claire itse on 70-luvulla varttunut eroperheen lapsi, jonka äiti edustaa naissukupolvea, joka karkasi "etsimään itseään" ja järkytti perheen tasapainoa. Vastaiskuna äitinsä sukupolvelle Clairesta tuli yltiösuorittaja, joka haluaa tarjota lapsilleen onnellisen perheen ja terveen ja monipuolisen elämän oman hyvinvointinsa kustannuksella. 

Olen lähinnä wannabe-joogaaja, ajattelen sitä ja suunnittelen joogan harjoittamista, mutta en kuitenkaan käytännössä harjoita sitä säännöllisesti, vaikka tiedän, että nauttisin siitä ja se olisi minulle hyväksi. Tämän kirjan lukemisen jälkeen, minulla kuitenkin on epätoivoinen halu tehdä joogasta säännöllinen harrastus. Ehkä tämä vuoden vaihtuminen olisi sopiva käännekohta?

Kirjan kansilehdessä oli ylistävä arvio kirjasta Elizabeth Gilbertiltä ja se oli minusta hyvä merkki, koska tykkäsin niin paljon hänen Eat, Pray, Love -kirjastaan. Ja olin oikeassa. Lyhyesti sanottuna nautin tämän kirjan lukemisesta. Se oli kiehtova sukellus joogan maailmaan ja jännittävä kasvutarina. Claire Dederer on hauska kirjoittaja ja olisin viihtynyt hänen seurassaan kauemminkin. 

So American: Washington. (Sivuhuomautus: Jostain kummallisesta syystä olen varma, että tykkäisin Seattlen seudusta, vaikka siellä nähtävästi sataa paljon.)

Nuoruuteni Dublin

44 - A Dublin Memoir

Peter Sheridan 1999

WSOY 2000

Aika kauan sai Peter Sheridanin nuoruusmuistelmat odottaa lukuvuoroaan ennen kuin siihen tartuin. Juhannuksen jälkimainingeissa se tuntui hetken aikaa jo hieman väärältä valinnalta, mutta alkukankeudesta eroon päästyäni ihastuin kirjaan suuresti. Peter Sheridan oli minulle ennalta tuntematon ihminen ja lainasin kirjan nimen perusteella, Nuoruus Dublinissa kuulosti vastustamattomalta vanhan Irlanti-fanin korvissa. 

Muistelmat alkavat uudenvuodenaatosta 1959 ja päättyvät vuoden 1969 alkupäiviin. Kymmenen vuoden aikana päästään mukaan Peter Sheridanin perheen ala- ja ylämäkiin ja seurataan miten kirjailija varttuu nuorukaiseksi ja saa alkusysäyksen teatteriuralle. 

Kirjan kantavin teema on varmaan perhe, mutta myös Peterin suhde omaan isäänsä. Kirja maalaa värikkään kuvan Sheridanin perheestä; isästä, joka työskentelee rautatieaseman lippumyymälässä viitenä päivänä viikossa ja kolmena iltana vinttikoiraradalla. Näitä töitä hän teki muille ihmisille. Sen sijaan kotona, hän rakentelee ja nikkaroi asioita. "Omassa valtakunnassaan hän teki kutsumustyötä. Siellä hän pönkitti rintavarustuksia." Isä on monimutkainen persoona, joka säätelee muun perheen elämää. Perheen äiti on perheen selkäranka, paha suustaan, mutta pitää huolta perheestään. Äidittä kasvaminen  oli tehnyt hänestä sitkeän, pärjääjän. "Kääntöpuoli oli se, että hän halusi olla äiti koko maailmalle." Isoveli Shea, äidin lellikki, "äiti kertoi Shealle asioita, joita hän ei kertonyt edes isälle", sisko Ita, joka on pieni fyysisesti, "oli kuin hän ei olisi halunnut vallata liikaa tilaa maailmasta, koska hän halusi jättää tilaa toisille" ja näkee asioita ennalta. Pikkuveli Frankie, joka näkee televisiossa kotinsa kuun ja kotiutuu sinne. "Me näimme Takaa-ajetun pakenevan paikasta toiseen ympäri Amerikkaa, Frankie näki kuun tanssivan." 

Kirjassa on myös hyvin raskaita teemoja, jotka hieman yllättivätkin minut; seksuaalista hyväksikäyttöä ja veljen kuolema. Näistä huolimatta, minulle ei jäänyt kirjasta raskas olo vaan hyvin elämänmakuinen iloineen ja suruineen. Sheridan on kirjoittanut useita näytelmiä, saanut kirjallisuspalkintoja ja näytellyt televisiossa ja hänen draaman tajunsa näkyy hyvin tässä kirjassa. Hieno satunnainen löytö.     

Bossypants

Bossypants
Tina Fey 2011
Hachette Audio 2011
Read by Tina Fey

Marraskuun loppupuolella haltuuni päätyi Tina Feyn muistelmateos Bossypants viitenä MP3-tiedostona. En muista milloin olen viimeksi kuunnellut äänikirjaa, ehkä lapsena jos koskaan. Olin hieman epäluuloinen, vaikka aika monessa kirjablogissa niitä on kuunneltu viime aikoina. Latasin MP kolmoset kännykkääni ja lähdin Itsenäisyyspäivänä kävelylenkille napit korvilla. Voilà! Tinan ääni imaisi minut heti mukaansa. Siis Tina Fey on ihana! Fiksu, hauska ja kaunis. Mikä esikuva kaikille naisille. Siis tätä mieltä olin aika pitkälti jo ennen kuin kuuntelin äänikirjan. Äänikirja vain vahvisti käsitystäni. Alussa Tina kertoo enemmän lapsuudestaan ja nuoruudestaan ja loppua kohden enemmän siitä, miten hän päätyi ammatillisesti siihen pisteeseen, missä hän nyt on. Väliin mahtuu myös varsin henkilökohtaisia tarinoita. Ja kaikki tämä Tina Feyn mahtavan itseironisen huumorin säestämänä. Välillä kirja vaikuttaa ehkä hieman kevyeltä ja sekavalta, mutta väliin mahtuu myös todella hienoja oivalluksia naiseudesta, kauneudesta, äitiydestä, hyvästä johtajuudesta ja elämästä yleensä. 

Jos Tina Fey ei ole ennestään tuttu, niin hänen ansioihinsa kuuluu legendaarisen, jo vuodesta 1975 Yhdysvalloissa pyörineen, Saturday Night Liven ensimmäisen naispuolisen pääkäsikirjoittajan titteli. Lisäksi hän on esiintynyt samaisessa sarjassa. Vuonna 2006 hän jätti sarjan ja loi Suomenkin televisiossa pyörivän komedia-sarjan 30 Rock. Hän on voittanut lukuisia palkintoja sekä käsikirjoituksistaan että näyttelemisestään ja vuonna 2010 hänestä tuli nuorin Mark Twain Prize for American Humor -palkinnon voittaja. Ja lisäksi hän on naimisissa ja kahden lapsen äiti. (Nämä tiedot ovat peräisin Wikipediasta ja Internet Movie Databasesta.) Kerrassaan ehtivä nainen!

Yleisesti ottaen minusta oli yllättävän kiva kuunnella äänikirjaa. Tosin tein sellaisia huomioita, että en voi kuunnella kerralla hirveän pitkiä pätkiä, koska ajatukseni rupeavat karkailemaan ja takaisin päin on hankalampi mennä kuin oikeaa kirjaa lukiessa. Noin viidentoista minuutin bussimatkat töihin ja takaisin olivat sopivan mittaisia, toisaalta myös kävelylenkillä oli mukava kuunnella. Tässä äänikirjassa minua tosin välillä ärsytti ajoittain huono äänenlaatu, ääni ikään kuin haipui jonnekin. Muuten tykkäsin.     

Kuva
   

The Intimate Adventures of a London Call Girl

Belle de Jour
Phoenix 2005

'It occurs to me that that in a world of twelve-year-olds in sexy boots and nans in sparkly minidresses, the surest way to tell the prostitute walking into a hotel is to look for the lady in the designer suit'

Belle de Jour is the nom de plume of a high-class call girl working in London. This is her story.

From the summer of 2003 to the autumn of 2004 Belle charted her day-to-day adventures on and off the field in a frank, funny and award-winning web diary. Now, in her Intimate Adventures, Belle elaborates on those diary entries, revealing (among other things) how she became a working girl, what it feels like to do it for money, and where to buy the best knickers for the job. From debating the literary merits of Martin Amis with naked clients to smuggling whips into luxury hotels, this is a no-holds-barred account of the high-class sex-trade, and an insight into the secret life of an extraordinary woman.

Tämä odotti hyllyssäni varmaan melkein kaksi vuotta ennen kuin lopulta luin tämän. Olihan tämä ihan ok, mutta olen kai sen verran romantikko, että tavallaan tätä oli vähän masentavaa lukea. Yhden illan jutut ja maksullinen seksi eivät oikein taida olla minun juttuja. Tykkäsin kuitenkin kirjan päiväkirjanomaisesta rakenteesta, minusta tuntuu, että minulla ei ole nykyään aikaa keskittyä pidempään lukuun. Luen mieluummin koko luvun kerralla ja jos minulla ei ole aikaa keskittyä kokonaiseen lukuun kerralla, se meinaa jäädä kokonaan lukematta. Tässä tykkäsin kuitenkin siitä, että kirjaa pystyi lukemaan lyhyissä pätkissä. Kielellisesti tämä ei ollut niin simppeli kuin esimerkiksi aiemmin lukemani Twilight, mutta pysyin suunnilleen kärryillä. Osa sanastosta oli vähän vierasta. Belle de Jour -pseudonyymin taakse kätkeytyvä nainen on muuten mielenkiintoinen tapaus.

Kuva

Hymni rakkaudelle

(Hymnes à l'amour)
Anne Wiazemsky
WSOY 1998

Sydämellinen kuvaus perheestä ja suurista tunteista

Miksi Annen isä pyysi testamentissaan, että eräälle Genevessä asuvalle naiselle annettaisiin Edith Piafin levy Hymni rakkaudelle? Miksi sama laulu merkitsi niin paljon Annen äidille?

Paljon myöhemmin Anne päättää lähteä Geneveen tapaamaan salaperäistä naista, joka oli rakastunut hänen isäänsä.

Anne Wiazemskyn perhekuvaus kätkee sisäänsä monta hymniä rakkaudelle. Hän kertoo hellästi venäläissyntyisestä diplomaatti-isästään ja musikaalisesta äidistään, joiden avioliittoa varjosti uskottomuus. Madeleine-kotiapulainen, joka piti huolta lapsista, oli Annen elämän tärkeimpiä ihmisiä - siitäkin huolimatta, että joutui myöhemmin rappiolle. Nobel-kirjailija Francois Mauriac, Annen äidinisä, kannusti tyttöä ja oli hänen tukenaan vaikeina aikoina.

Suru, onni ja kiitollisuus, lapsuudenkokemukset ja nykypäivä lomittuvat teoksessa, joka on hyvää- (loppu jää kirjaston lapun alle).


Tämä on ilmeisesti muistelmateos. Tässä oli tavallaan aika ajankohtainen aihe, koska olen itsekin mietiskellyt viime aikoina lapsuutta ja perhesuhteita, mutta en silti oikein osaa sanoa romaanista mitään. Luulen, että olisin voinut pitääkin tästä, jos olisin osannut keskittyä tähän kunnolla alusta loppuun asti, mutta alku meni jotenkin huitaisten ohi. Lisäksi tässä oli vain 156 sivua, joten tämä loppui ennen kuin pääsin kunnolla vauhtiin.

Pojan kuolema

Veikko Huovinen

WSOY 2007

"Millainen Pekka oli luonteeltaan? Siinäpä vasta arvoitus. Tunsin hänet ja en tuntenut. Hän oli varsin erikoislaatuinen pojaksi ja nuoreksi mieheksi. Hyvin kirjava punos, pahimmillaan kuin riimuverkon imake. Herttaisuus, lukeneisuus, haavemielisyys, humaanisuus ja avuttomuus käytännön asioissa taistelivat groteskiuden, itsepäisyyden, satiirisen nokkeluuden, laiskuuden, ylimielisyyden ja kriittisen älyn kanssa. Pikkusielu hän ei ollut."

Lokakuun 16. päivänä vuonna 2005 Pekka Kalevi Huovinen, 41, meni Pieneen-Kiimasjärveen. Hänet löydettiin ja haudattiin keväällä 2006.

Lahjakas poika oli jo sitä ennen ajautunut syrjään. Opinnot olivat jääneet kesken jo vuosia sitten, ja Pekka oli päätynyt erakoksi Hailuotoon mökkiin, jonka huolehtivat mutta voimattomat vanhemmat olivat mielessään ristineet Yksinäisyyden taloksi. Hoitojaksot ja lääkkeet eivät nekään olleet purreet voimat vievään masennukseen.

Pojan kuolema on Veikko Huovisen koruton mutta lämmin teos. Se on isän viimeinen viesti, kirja pojan kuolemasta mutta myös hänen elämästään ja siitä mitä jäljelle jää. Kirjailija toivoo, että siitä on apua muille vastaavassa tilanteessa oleville omaisille.

Ei ehkä helpoin kirja aloittaa tutustuminen Huovisen tuotantoon, mutta kauniisti hän kirjoitti oman poikansa elämästä ja kuolemasta. Pidin kovasti Huovisen kirjoitustyylistä. Esittelytekstin viimeinen kappale oikeastaan kertoo kaiken olennaisen.

Kuva