Säkenöivät tytöt

Säkenöivät tytöt 
The Shining Girls
Lauren Beukes 2013
Schildts & Söderströms 2013
361 s.

Tässä tarinassa on jännittävät lähtökohdat; Harper Curtis löytää vuonna 1931 avaimen merkilliseen taloon, jonka kautta hän pystyy matkustamaan ajassa. Harper alkaa liikkua ajasta toiseen metsästäen säkenöiviä tyttöjä, jotka loistavat hänen silmissään kirkkaammin kuin muut. Vuonna 1989 yksi uhreista, Kirby Mazrachi, jää henkiin ja alkaa jahdata syyllistä. 

Odotukset olivat korkealla, koska takakannessa oli Gillian Flynnin ylistävä arvio ja Flynnin Gone Girl oli ehkä koukuttavin kirja, jonka luin viime vuonna. Gone Girl oli intensiivinen ja tajunnanräjäyttävä, mutta tämä sen sijaan.. ei ollut. Tarina ei antanut minkäänlaista selitystä sille miksi talo oli sellainen kuin oli ja miksi tytöt näkyivät säihkyvinä Curtisille. Curtisin teoille ei annettu mitään motivaatiota. Asiat vain todettiin. Lisäksi henkilöt olivat melko yksiulotteisia. Jotta ei nyt menisi ihan lyttäämiseksi, niin aikahyppelystä huolimatta tämä ei ollut sekava ja tarinaa oli melko vaivatonta seurata. Summa summarum, ei jäänyt suuremmin mieleen.

Tapahtumapaikkana oli Chicago, joten So American -haasteeseen tuli uusi osavaltio, Illinois.

Elämäni asennot

Elämäni asennot 
Mitä jooga minulle opetti
Poser. My Life in Twenty-three Yoga Poses  
Claire Dederer 2011
Tammi 2012
378 s.

Claire Dederer etsi joogasta apua selkävaivoihinsa, mutta päätyi joogan kautta pohtimaan koko elämäänsä äitinä, tyttärenä, ystävänä ja vaimona. Claire itse on 70-luvulla varttunut eroperheen lapsi, jonka äiti edustaa naissukupolvea, joka karkasi "etsimään itseään" ja järkytti perheen tasapainoa. Vastaiskuna äitinsä sukupolvelle Clairesta tuli yltiösuorittaja, joka haluaa tarjota lapsilleen onnellisen perheen ja terveen ja monipuolisen elämän oman hyvinvointinsa kustannuksella. 

Olen lähinnä wannabe-joogaaja, ajattelen sitä ja suunnittelen joogan harjoittamista, mutta en kuitenkaan käytännössä harjoita sitä säännöllisesti, vaikka tiedän, että nauttisin siitä ja se olisi minulle hyväksi. Tämän kirjan lukemisen jälkeen, minulla kuitenkin on epätoivoinen halu tehdä joogasta säännöllinen harrastus. Ehkä tämä vuoden vaihtuminen olisi sopiva käännekohta?

Kirjan kansilehdessä oli ylistävä arvio kirjasta Elizabeth Gilbertiltä ja se oli minusta hyvä merkki, koska tykkäsin niin paljon hänen Eat, Pray, Love -kirjastaan. Ja olin oikeassa. Lyhyesti sanottuna nautin tämän kirjan lukemisesta. Se oli kiehtova sukellus joogan maailmaan ja jännittävä kasvutarina. Claire Dederer on hauska kirjoittaja ja olisin viihtynyt hänen seurassaan kauemminkin. 

So American: Washington. (Sivuhuomautus: Jostain kummallisesta syystä olen varma, että tykkäisin Seattlen seudusta, vaikka siellä nähtävästi sataa paljon.)

Jos saat tämän kirjeen

Postmistress
Sarah Blake 2010
Bazar 2013

Ilahduin suunnattomasti, kun löysin tämän kirjaston vastapalautettujen hyllystä. Katselin tätä(kin) viime vuonna Jenkeissä  enkä tiennyt, että tämä on käännetty suomeksi.

Kirjan keskiössä on kolme naista, jotka kukin kohtaavat toisen maailmansodan eri tavoin. Emma Fitch, nuoren lääkärin vaimo, odottaa miestään palaavaksi Lontoosta, jonne mies on paennut auttamaan pommitusten uhreja tehtyään kohtalokkaan virheen työssään. Iris, pikkukaupungin postinhoitaja, jonka käsien kautta kulkevat viestit rintamalle ja takaisin. Frankie Bard, nuori toimittaja, "radiotyttö", jonka radiolähetykset Lontoosta tuovat sodan ihmisten koteihin.

Kasassa on mielenkiintoinen tarina, ehdottomasti. Kieli on kaunista ja miellyttävää lukea. Ja silti olo jäi tyhjäksi. En tiedä, mikä tästä jäi puuttumaan, mutta ei vain iskenyt. Tai jäi sellaiseksi mitättömäksi "ihan kiva"-lukukokemukseksi. Lisäksi Frankien osa tarinasta oli minusta kaikista vähiten kiinnostava, vaikka sen kai oli tarkoitus olla "se juttu" tässä tarinassa. 

Minun kanssani samoilla linjoilla, että jotenkin vajaaksi jäi ovat olleet Annika Rakkaudesta kirjoihin -blogista ja Kirjakammarin Jenni K. Kirjasähkökäyrän Mai tykkäsi enemmän. Muissa blogeissa oli jo puhetta tästä, mutta minunkin on pakko kehua kantta. Todella kaunis.  

Sain tästä uuden osavaltion So American -haasteeseen: Massachusetts.

Rakkaudesta Lilahiin

For the Love of Lilah
Nora Roberts 1991
Harlequin Silk 2011

Lilah on Calhounin siskoksista toiseksi vanhin, 27-vuotias luonto-opas, joka elää siskojensa ja tätinsä Cocon kanssa suvun vanhassa talossa Bar Harborin saarella Mainessa. Myrskyisenä yönä Lilah pelastaa mereen joutuneen miehen, historianprofessori Max Quartermainin. Kiitokseksi henkensä pelastamisesta ja majapaikkaa vastaan Max rupeaa auttamaan Calhounin perhettä tyttöjen isoisoäidille kuuluneen kadonneen smaragdikorun etsinnässä. Korulle olisi kuitenkin muitakin ottajia eikä romantiikaltakaan vältytä.    

Tein ihan ennennäkemättömän mokan ja otin juhannusreissulle liian vähän kirjoja mukaan. Niinpä oli pakko napata mukaan paluumatkalukemiseksi äidiltä tämä Harlequin julkaisema Nora Roberts pokkari. Olisin varmaan jossain vaiheessa lukenut tämän kuitenkin niin tuli lyötyä kaksi kärpästä samalla iskulla. Ikävä kyllä tämä oli ihan kauheaa roskaa, jos suoraan sanotaan. Inhosin Lilahia ihan yli kaiken, ärsyttävin ja naiivein sievistelijä, johon olen pitkään aikaan törmännyt. Tietysti se piti kätkeä muka niin vapaamieliseen ja boheemiin ulkokuoreen. Ja Max, kirjan miessankari oli vähintään yhtä ärsyttävä, ujo ja fiksu akateemikko olevinaan, mutta loppupeleissä ihan macho luolamies. Ei kiitos. Kumpikin oli niin epäuskottavia ja paperisia hahmoja, että ärsytti. Varsinkin kun olin tätä ennen lukenut Sophie Kinsellan oikeasti hyvän viihdekirjan. 

Tämä oli muuten kolmas osa, ilmeisesti viisiosaista, Calhounin naiset sarjaa, mutta en varsinaisesti kärsinyt siitä, että kaksi aiempaa osaa ovat lukematta, kun aiempia tapahtumia kerrattiin ihan riittävästi. Tarinan sivujuonteena oli takaumia vuoteen 1913 Biancan elämään, mutta minusta ne olivat aika turhia tai ne olisi voitu toteuttaa jotenkin muulla tavalla, esimerkiksi kirje- tai päiväkirjamuodossa. En lämmennnyt, en, mutta voisin ehkä siltä vilkaista sarjan muut osat jos kohdalle osuvat. En jotenkin osaa jättää sarjan lukemista vain yhteen osaan ja haluan tietää miten lopulta käy, vaikka sarja olisikin hirveää huttua.

Mainen sain kuitattua So American haasteessa, että sikäli ihan OK.

Gone Girl

Gillian Flynn 2012
Phoenix paperback 2012

Ensiksi täytyy sanoa, että katselin tätä kiinnostuneena jo viime syksynä Amerikassa, mutta hyllyyn jäi. Stockan Hullujen päivien yhteydessä löysin kirjan alepöydältä ja nappasin mukaan. Pari kolme viikkoa sitten tajusin yhtäkkiä, että tämä on isohitti, josta on juuri ilmestynyt suomenkielinen käännös ja oli pakko nostaa kirjaa lukulistallani reippaasti ylöspäin, että voisin kerrankin olla ajanhermolla edes jonkun kirjan suhteen. Niinpä tästä tuli ensimmäisen kesälomaviikkoni kirja ja huh, että olen iloinen, että luin tämän nyt enkä jättänyt roikkumaan jonnekin hamaan tulevaisuuteen.

Kirja alkaa Amyn ja Nickin 5-vuotis hääpäivän aamusta, jolloin käy ilmi, että avioliitossa ei ole kaikki ihan kunnossa. Myöhemmin päivällä Nick saa huolestuttavan puhelinsoiton ja lähtee kotiin tarkistamaan tilanteen. Kotona odottaa avoin ulko-ovi ja olohuone, jossa on kamppailun jälkiä. Amysta ei näy jälkeäkään. Näistä lähtökohdista lähdetään seuraamaan miten Amyn etsintä etenee ja siinä sivussa valoitetaan mitä Amyn ja Nickin avioliitossa tapahtui ennen heinäkuun aamua. Pian Nickistä alkaa paljastua epäilyttäviä seikkoja ja hänestä tulee poliisin ykkösepäilty. Mikä on kuitenkin totuus?

Kirjan ensimmäinen puolisko oli minusta erittäin hyvää jännityskirjallisuutta, tykkäsin kerronnasta, jossa vuorottelivat nykyhetki Nickin silmin ja menneisyys Amyn päiväkirjan muodossa. Fanitan muutenkin useita kertojia, joten tämä oli sikälikin minulle mieluisa kerrontatapa. Alkupuolisko oli erittäin vetävästi kirjoitettu ja Amyn ja Nickin näkökulmat vastakohtaisuudessaan kysymyksiä herättävää luettavaa. Sitten pääsin toiseen puoliskoon ja siinä vaiheessa matto vedettiin totaalisesti jalkojen alta. Tarina nousi täysin uudelle tasolle, jota oli karmivaa lukea. Karmivaa, mutta äärimmäisen koukuttavaa ja synkällä tavalla jopa hauskaa, ahminkin lopun ihan eri vauhtia kuin alun. Loppu oli jotain muuta kuin odotin (ja olisin ehkä toivonut), mutta äärimmäisen rohkea ratkaisu. Gillian Flynn on kirjoittanut nerokkaan kieron trillerin ja lisätään ehdottomasti listalle kirjailijoista, joita janoan saada lukea lisää. Tämä kilpailee ehdottomasti kärkisijoista vuoden parhaana lukukokemuksena. Lukekaa tekin!

Pakko muuten kommentoida sitä käännöstä, suomenkielinen nimi Kiltti tyttö on ihan kamala! Siis ihan hirveä! Ja luin takakansitekstin, kun olin vielä varsin alkuvaiheessa kirjaa ja minua ärsytti myös se ihan suunnattomasti, en tosin muista enää miksi. Englanninkielisen painokseni takakannen teksti virittää minusta jotenkin paremmin tunnelmaan.. Tosin minusta on ehkä parasta jos ei muutenkaan muodosta kirjaa suurempaa ennakkokäsitystä takakannen tekstin perusteella tai lue arvosteluja. Sen vuoksi en nyt linkkaa tähän muitakaan arvioita kirjasta. Tästä kirjasta on ylipäänsä hirveän vaikea kirjoittaa mitään, koska olisi niin suuri tarve kirjoittaa kaikenlaista, mutta ei halua spoilata vahingossa. Kunpa kuuluisin lukupiiriin, jossa voisi teekupposen ääressä keskustella tästä kirjasta..

Tästä sain muuten pitkästä aikaa uuden osavaltion So American -haasteeseen: Missouri.

Kuin viimeistä päivää

Before I Fall

Lauren Oliver 2010

WSOY 2010

Samantha Kingstonilla on kaikki; hän kuuluu koulun parhaisiin piireihin, hänellä on kolme luottoystävää, ihana poikaystävä ja koko maailma käsissään. Sitten yksi perjantai-ilta muuttaa kaiken. Sam kuolee. Samin suureksi yllätykseksi hän herää seuraavana aamuna ja huomaa elävänsä elämänsä viimeistä päivää uudelleen ja uudelleen. Päivä toisensa perään kumoaa edellisen tai vaihtaa suuntaa, kun Sam yrittää pelastaa itsensä. Seitsemän vaihtoehtoista totuutta paljastavat Samille yllättäviä asioita sekä hänestä itsestään, että hänen lähipiiristään ja vaikuttavat kaikkien tulevaisuuteen.

Tämä oli rankka lukukokemus; äärettömän kaunis ja äärettömän surullinen, mutta todella rankka. Jos tämä kirja olisi ilmestynyt silloin kun olin itse Samin ikäinen, 17-vuotias, en todennäköisesti olisi kirjaa lukenut, koska kuolevaisuuden kohtaaminen edes kirjallisessa muodossa olisi ollut itselleni liian vaikea käsitellä. Nyt reilun vuosikymmenen vanhempana pystyn asettamaan asiat paremmin perspektiiviin, mutta aihepiiri on silti pysäyttävä. Oman kuolevaisuutensa hyväksyminen on varmaan vaikeimpia asioita ihmiselämässä, sen miten rajallista aika on. Erityisesti, kun kyseessä on nuori ihminen. 

Synkästä aiheesta huolimatta tämä ei ole synkkä tai masentava kirja. Ainakaan minun mielestä. Ennen kaikkea tämä on kasvutarina. Ei tarvitse montaa sivua lukea, kun tajuaa, että Sam ja hänen ystävänsä ovat melkoisia narttuja. Todella, todella pinnallisia, itsekeskeisiä, ilkeitä ja vastenmielisiä tapauksia. Eläessään uudelleen ja uudelleen elämänsä viimeistä päivää Sam alkaa tajuta miten suuret vaikutukset pienellä teolla voi olla ja hän todella yrittää muuttua. Ja muuttuukin. Kirjan lopun Sam on aivan eri ihminen kuin kirjan alun.

Voin tunnustaa, että kirjan loppu sai minut vollottamaan ihan holtittomasti. Vähän monitulkintainen, mutta ehdottomasti hieno. Jos loppu olisi ollut erilainen, onnellisempi, niin se olisi pilannut kirjan, tehnyt siitä "kesyn". Tuli kuitenkin todella surullinen olo niiden vuoksi, jotka jäivät henkiin.  

Tästä ei nyt tullut yhtään semmoinen arvio, minkälaisen olisin halunnut kirjoittaa, koska en vain pysty ilmaisemaan itseäni niin kuin haluaisin, mutta tällä nyt vaan on mentävä. Lukekaa! Haluaisin ihan hirveästi keskustella tästä.

Ai niin, tällä valloitan sekä Connecticutin, että lukudiplomin Ihmisiä -kategorian.         

Takaisin luontoon

Nature Girl
Carl Hiaasen 2006
Helsinki-Kirjat 2011

Haksahdin teini-ikäisenä pahemman kerran Carl Hiaasenin tuotantoon. Välissä meni useampi vuosi, etten herran tuotantoa lukenut eikä sitä ole taidettu kääntääkään kovin aktiivisesti. Niinpä joululomalla riemastuin, kun löysin tämän herkkupalan kirjastosta. Tosin alkuun tuntui vähän siltä, että aika on kullannut muistot ja minusta on tullut tosikko, mutta sitten aavistuksen ehkä hitaan alun jälkeen pääsin tarinaan mukaan ja hihittelin vienosti lukiessani. Oli tämä nyt aika taattua Hiaasen-kamaa, (puoli)hulluja hahmoja, outoja, mutta hupaisia vammautumisia, kummallisia rikoksia ja vahva kannanotto luonnon puolesta.

Puhelinmyyjä soittaa Honey Santanalle kesken päivällisen ja miehen hävytön käytös saa Honeyn sotapolulle. Eronnut Honey elää asuntovaunualueella poikansa kanssa ja yrittää tehdä maailmasta parempaa paikkaa pojalleen. Ikävä kyllä Honey ei ole ihan tasapainoisimmasta päästä ja tuppaa menemään äärimmäisyyksiin. Ero entisestä miehestäkään ei ole ihan selvä vielä. Toisaalla puoliseminoleintiaani Sammy Tigertail haluaa paeta hetkeksi pois valkoisten maailmasta, mutta yritykseksi se jää ja Sammy saa pian riesakseen takertuvaisen opiskelijatytön. Lisäksi soppaan sekaantuu puhelinmyyjän vaimon palkkaama yksityisetsivä, hygieniaongelmista kärsivä pakkomielteinen kalakauppias ja puhelinmyyjän rakastajatar. Seuraa sarja absurdeja tapahtumia ennen kuin eriskummallinen seurue päätyy selvittelemään välejään syrjäiselle saarelle. 

Suosittelen. 

(En tykkää tuosta kannesta, aiemmin julkaistuissa Hiaasenin romaaneissa oli räikeän väriset ja kornit kansikuvat. Ei tämä uusinkaan varsinaisesti ole mitenkään tyylikäs, mutta niissä vanhoissa on niin mauttomat kannet, että ne ovat jo hienoja. :D)     

Edit: 26.1.2013 Unohdin aiemmin kirjoittaa, että valloitin tällä Floridan Yhdysvaltain osavaltiot haasteessani.

Vuoden 2012 muistelua

Vuosi 2012 oli melkoisen vähälukuinen. Yhteensä 30 kirjaa eli keskimäärin 2,5 kirjaa per kuukausi. Näistä 16 oli englanninkielisiä ja 14 suomenkielisiä mikä menee mukavasti yhteen sen kanssa, että vietin puolet vuodesta ulkomailla. Ulkomailla tuli myös luettua vähemmän, osittain koska luen englanniksi hitaammin kuin suomeksi ja aika paljolti siksi, kun oli vaan niin paljon muuta ohjelmaa. Epäonnistuin suunnilleen kaikissa haasteissani viime vuonna, joten en aio haastaa itseäni tänä vuonna. :D Aioin lukea yhteensä 40 kirjaa ja luin nihkeästi sen 30.. Maailmalla matkailin ainoastaan Kanadassa enkä myöskään onnistunut vähentämään omassa hyllyssä lukemista odottavien kirjoje määrää. Loppujen lopuksi määrä taisi vähän kasvaakin. Aakkoshaastekin jäi yhdeksän kirjaa vajaaksi. Ups. So American haasteeseen luin yhteensä 20 yhdysvaltalaisen kirjailijan kirjoittamaa kirjaa. Yllätyin vähän miten paljon niitä oikeastaan oli. Lukemiseni on pahasti Yhdysvaltain suuntaan vinoutunut... Haasteen aloitettuani valloitin Georgian ja Virginian ja ennen haastetta vierailin useampaan otteeseen New Yorkissa ja myös muutamassa muussa, joiden tarkka tapahtumapaikka on vähän mysteeri (Hunger Games, The Raising, The Story of Beautiful Girl). Vuonna 2012 olin ihan koukussa kahteen kirjasarjaan, Ann Godbersenin Huumaa -sarjaan ja Suzanne Collinsin Hunger Games-trilogiaan. Yksittäisistä romaaneista suosikeikseni kohosivat Miika Nousiaisen Maaninkavaara, Elizabeth Gilbertin omaelämäkerrallinen Eat, Pray, Love, Ami McKayn The Virgin Cure, Margaret Mitchellin klassikko Tuulen viemää ja Lori Lansensin upea The Girls, joka saa kunnian olla paras kirja, jonka luin vuonna 2012. Heli Laaksosen kolumnikokoelma Pursu oli myös ihastuttava. Vuodelle 2013 en ole tehnyt mitään suunnitelmia, luen sitä mikä tuntuu hyvältä. Lukudiplomin aion suorittaa, pitäisi ryhdistäytyä se suhteen. Oman hyllyn kirjoja lueskelen toivottavasti vähän aktiivisemmin kuin aikaisemmin. Maailmalla matkailen kirjojen siivin toivottavasti myös vähän aktiivisemmin, mutta stressiä en aio ottaa. Sen verran haastan itseäni, pyrin lukemaan 35 kirjaa tänä vuonna.   

Hyvää Uutta Vuotta 2013 kaikille! Ja kiitos, kun olette jaksaneet lueskella raapustuksiani vuonna 2012. :)  

Dead Man Waltzing

Ella Barrick 2012
Obsidian 2012

Tämä jatkaa Ballroom Dance Mystery -sarjaa, jonka ensimmäisen osan luin heinäkuussa. Tässä kirjassa murhatuksi tulee tanssisalien legenda Corinne Blakely. Stacy itse ei joudu tällä kertaa syytettyjen penkille, mutta Stacyn studiolla työskentelevä Maurice sen sijaan joutuu. Maurice oli Corinnen aviomies numero kaksi kauan aikaa sitten, mutta he ovat pysyneet läheisinä ystävinä vuosien saatossa. Kuolemansa aikoihin Corinne oli aikeissa julkaista elämäkertansa, joka olisi paljastunut arkoja asioita monista ihmisistä, ja näin ollen monellakin olisi motiivi murhata Corinne ja estää salaisuuksien julkitulo. Poliisi sen sijaan on vakuuttunut, että Maurice on syyllinen ja niinpä Stacy sekaantuu juttuun pelastaakseen ystävänsä ja työntekijänsä.

Tämä oli yhtä kepeä ja helppolukuinen kuin edeltäjänsäkin. Oikein oivallinen  aivojen nollauskirja Tuulen viemää jälkeen. Eipä tästä oikein muuta sanottavaa ole. Odotan innolla, miten Stacyn ja Tavin suhde etenee. Ilmassa on selkeästi romanssin siemeniä. Kirjan lopussa oli pieni näyte seuraavasta osasta ja epäilen, että joudun tilaamaan sen nettikirjakaupasta, kun se julkaistaan ensi keväänä

'

Huomasin muuten juuri, että Laura DiSilverio, jonka pseudonyymi Ella Barrick on, kirjoittaa useampaakin dekkarisarjaa. Pitääkin ehkä tutustua niihin lähemmin.

Tällä kirjalla valloitin Virginian. 

So American haaste

Kirjavan kammarin Karoliina lanseerasi aiemmin tänä vuonna So American haasteen, johon en kuitenkaan tarttunut. Nyt Tuulen viemää lukiessani ja muutaman kuukauden Yhdysvalloissa asuttuani haaste kuitenkin alkoi kiinnostaa ja päätin tarttua siihen. Tosin vain niiltä osin, että osallistun haasteen osiin yksi ja kolme, eli lasken montako kirjaa yhdysvaltalaisilta kirjalijoilta luen tänä vuonna ja lisäksi monessa osavaltiossa vierailen. Osavaltioiden osalta ajattelin kyllä jatkaa niin kauan, että saan kaikki 50 täyteen. Ja olen ehkä vielä niin tiukkapipoinen, että lasken mukaan vain osavaltiot, joissa vierailen haasteen aloittamisen jälkeen poislukien Georgian, johon Tuulen viemää sijoittuu ja jota lukiessa koko haaste alkoi kiinnostaa.. Joo, meni hieman monimutkaiseksi.. :D

Minulla ei itse asiassa ole mitään käsitystä siitä miten paljon luen kirjoja yhdysvaltalaisilta kirjailijoilta noin yleensä, joten mielenkiintoista nähdä moneenko pääsen tämä vuoden loppuun mennessä. Pitäisikin ehkä tehdä ruveta kirjaamaan ylös kirjailijan kotimaa ja kirjojen tapahtumapaikka... Reading globally haaste on jumittanut paikoillaan jo niin kauan, että pitäisi vähän ryhdistäytyä. Ehkä otan ensi vuoden tavoitteeksi lukea mahdollisimmann monipuolisesti eri puolilta maailmaa. Tälle vuodelle pitäisi kyllä saada vielä ainakin Kanada-pinna, koska Kanadaan sijoittuva kirja odottaa vuoroaan lipaston päällä... Sitä ennen valloitan kuitenkin Virginian.

Tuulen viemää

Gone with the wind

Margaret Mitchell 1936

2. painos Otava 2008

Varoitan heti, että voin paljastaa juonesta jonkun mielestä liikaa tätä kirjoittaessani, mutta jos joku ei oikeasti tiedä, mistä tämä kirja kertoo niin häpeä! 

Tahkosin tätä tiiliskiveä liki kaksi kuukautta, mikä ei suinkaan johtunut siitä, että tämä olisi huono, ikävystyttävä tai jotenkin muuten ei-luettava. Tämä on nimittäin kaikkea muuta, minä vain olen hidas lukija ja olisi ollut väärin kirjaa kohtaan lukea se huolimattomasti. Vuonna 1939 valmistuneen elokuvan olen nähnyt, mutta siitä on useampi vuosi, kun katsoin sen ja onnekseni olen unohtanut sen melko hyvin. Muistan kyllä pitäneeni elokuvasta kovasti, mutta koska suurin osa tapahtumista oli painunut unholaan ei elokuvan näkeminen häirinnyt lukemista.

Romaani on uskomattoman rikas ajankuva Yhdysvaltain sisällisodan aikaisesta Georgiasta ja sen jälleenrakentamisesta sodan jälkeen. Kirja lisäsi tietämystäni sodan syistä ja seurauksista, mitkä ennen kirjaa olivat kyllä melko olemattomat. Tietysti tiesin sodan syyn suurin piirtein, pohjoisvaltiot halusivat lakkauttaa etelävaltioissa kukoistavan orjakulttuurin, mutta muuten en kyllä tiennyt paljon mitään. Orjuus näytteleekin kirjassa suurta osaa ja vaikka orjat O'Haran perheessä ovat osa perhettä ja rakastettuja, niin silti tuli hassu olo, että mustat orjat olivat kuitenkin hierarkiassa valkoisten alapuolella. Vähän niin kuin lemmikit, uskollisia ja rakastettavia, mutta hieman kykenemättömiä elämään omillaan, tarvitsevat alituiseen jonkun sanomaan mitä tehdä seuraavaksi. Hieman tyhmiä ja kykenemättömiä omaan ajatteluun. Hämmentävää. Ja vähän poliittisesti epäkorrektia nykyihmisen näkökulmasta. Ainakin toivon niin. Nyt kuitenkin siirryn rakkaustarinaan, jolle edellä mainittu luo puitteet.      

Aloitan sanomalla, että inhosin Scarlettia silmittömästi heti alusta asti. Suuresta vastenmielisyydestäni huolimatta minun oli kuitenkin ihailtava hänen vahvuuttaan ja älykkyyttään ja sinnikkyyttään, hänen selviytymiskykyään. En missään vaiheessa tajunnut mitä ihmettä hän näki Ashleyssa. Tai tajusin, koska olisin itsekin ottanut Ashleyn jos minun olisi pitänyt valita hänen ja Rhettin väliltä, mutta mitä en tajunnut oli se, että miten ihmeessä Scarlett kuvitteli, että hän ja Ashley voisivat muodostaa toimivan avioliiton. Minulle oli alusta asti ilmiselvää, että he kaksi olivat kerta kaikkiaan liian erilaisia. Sitten luin Morren arvion kirjasta ja tajusin, että olen mahdollisesti ollut vähän turhan ankara. Kirjan lopussa Scarlett on 28-vuotias, samanikäinen kuin minä nyt ja kun miettii, olenko itsekään ollut ihmissuhdeasioissani kovinkaan kypsä, niin vastaus on ei. 

Rhett oli minulle pitkään hieman kysymysmerkki. Hänen teräväkatseisuutensa ja pistävä kielensä olisi varmaan tuntunut melko vaivaannuttavalta, mutta en siltikään ymmärrä sitä ilkeyttä, jolla Scarlett häneen suhtautui suurimman osan aikaa. Koin melkoisen valaistumisen, kun tajusin, että hän oikeasti rakastaa Scarlettia. Häkellyin suorastaan. Mitä ihmettä, Rhett oikeasti rakastaa Scarlettia...

Kirjan viimeinen luku oli ehkä surullisinta luettavaa rakkauden kuolemasta mitä koskaan olen lukenut. Kun sydän on särkynyt liian monta kertaa eikä enää välitä.  

"Minun rakkauteni kului loppuun" jatkoi Rhett, "Ashley Wilkes ja sinun mielipuolinen itsepäisyytesi, jolla riiput kuin bulldogi kiinni siinä, mitä kerran olet kuvitellut haluavasi... Minun rakkauteni kului loppuun." 

 

Kun jäljellä ei ole enää muuta kuin sääli ja hyväntahtoisuus, niin kuin Rhett asian ilmaisi.

"Siitä kaikesta on jäljellä vain kaksi tunnetta, ja niitä sinä vihaat enemmän kuin mitään muuta - sääli ja jonkinlainen omituinen hyväntahtoisuus."

Kirjan lopussa olin vain pohjattoman surullinen. Ja kääntänyt kelkkani täydellisesti. Kirjan lopussa olisin valinnut Rhettin, ei epäilystäkään. 

Yhdysvaltain osavaltiot: Georgia