Näytetään tekstit, joissa on tunniste Loe Erlend. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Loe Erlend. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Maria & José

Maria & José
Erlend Loe 1994
Like 2002

Lukaisin tämä perjantai-iltana, kirja on ohut ja lukemiseen menee maksimissaan vartti, koska joka toinen sivu on kuvitettu. Mitä ihmettä tästä nyt sanoisi.. Erlend Loe kynänjälki on selkeästi tunnistettavissa ja Kim Hiorthøyn piirrosjälki on taitavaa, mutta mitä ihmettä minä oikein luin?! Eräänlainen rakkaustarina vai pitäisikö sanoa erikoinen rakkaustarina Mariasta ja Josésta. Lukekaa itse, olen vieläkin hämmentynyt. Ei tämän lukemiseen ainakaan kauan mene.   

torstai 28. tammikuuta 2010

Tosiasioita Suomesta

(Fakta on Finland)
Erlend Loe
Like 2002


"Mitä muuta Suomessa on? Siellä on Lahti, se hiihtohuijauspaikka, ja Kirvesniemen pariskunta, mikä sen naisen nimi nyt olikaan, ensin hänellä oli jokin muu sukunimi ja sitten hän meni naimisiin, Harrinko kanssa se oli? Ja tuhansia järviä, ja Jean, suuri Sibelius, ja muotoilua, ja Nokia, herrajumala, tuottavin yhtiö koko Euroopassa, minulla on itsellänikin Nokian puhelin, se on luotettava kuin mikä ja siinä on infrapunaporttikin niille, jotka sellaista tarvitsevat, mutta minä en tarvitse, en pidä infrapunaporteista enkä infrapunaisista asioista ylipäätään, ne tuovat mieleeni sairauden, syövän, ja kuoleman, ja kuolema merkitsee muutosta, samoin kuin vesi, se merkitsee muutosta enemmän kuin mikään muu, ja siitä minä en pidä, helvettiin koko infrapuna.
Ja suomalaisilla on Kalevala, helkkari sentään, Kalevala, muinaiseepos vai mikä se nyt on, olen nähnyt otteita siitä televisiossa, kummalliset partaveikot juoksentelevat ympäriinsä ja laulavat ja uhraavat naisia ja toisiaan jumalille ja vaikka kenelle. Ja heillä on poroja, heillä on kasapäin kaksoisvokaaleja ja heillä on viinaa.

Tiedän Suomesta vaikka mitä."


Jos ylläoleva takakannen teksti tuntuu sinusta rasittavalta ja/tai ärsyttävältä lukea, niin ei ehkä kannata lukea tätä romaania. Tämä koko romaani on nimittäin samanlaista loputonta tajunnanvirtaa, pitkiä lauseita ja poukkoilevia ajatuskuvioita. Dialoginpätkiä ei ole mitenkään erotettu muusta tekstistä ja tekstiä joutuu lukemaan ajatuksen kanssa, koska muuten putoaa kyydistä. Kaikkia tämä ei takuulla miellytä, mutta Minä Rakastan Erlend Loeta, Loe'a(?). Minusta tämä oli ihan mahtava.

Oikeastaan kaikki olennainen tiivistyy tässä etukannen sisäpuolen kuvauksessa: "Koko homman juju on siinä, että Loe yhdistää naiivin, surrealistisen ja absurdin ainutkertaisella tavalla. Lukija ihmettelee aika ajoin, mistä se tuonkin keksi."

Kuva.

torstai 20. marraskuuta 2008

Muleum

Erlend Loe
Johnny Kniga 2008


Sain äskettäin selville, että joka päivä kuolee noin 155 000 ihmistä. Se tekee yhteensä 57 miljoonaa vuodessa. 6 458 tunnissa. 108 minuutissa. Kysyn itseltäni tuntuuko se lohdulliselta. Tavallaan kyllä. Tavallaan ei.

Julie on menettänyt koko perheensä lento-onnettomuudessa Afrikassa. Hän on aivan yksin tässä maailmassa, masentunut ja itsetuhoinen.

Muleum on kertomus vuodesta, jonka aikana Julie pyrkii monin tavoin pääsemään hengestään siinä kuitenkaan onnistumatta. Kun kuoleminen ei onnistu, Julie löytääkin elämänhalunsa.

Jo läpimurtoromaanissaan Supernaiivi (suom. 1998) Erlend Loe hurmasi lukijat lohduttavalla huumorilla kertoessaan itsensä hukanneesta 25-vuotiaasta nuoresta miehestä. Tämä nuoren naisen kriisitarina on samalla tavoin lohdullinen, eheyttävä ja humoristinen – sekä yllätyksiä täynnä.


Opiskelujen kanssa on hirveän kiire, joten tämän, alle 200-sivuisen, kirjan lukemiseen meni puolitoista viikkoa. Ärsyttävää. Taidan olla valmis julistamaan Erlend Loen yhdeksi suosikkikirjailijoistani. Loe kirjoittaa absurdeja, mutta oudon todellisia tarinoita. Vaikea kuvailla sitä tunnelmaa, mikä Loen kirjoissa vallitsee. Loe käsittelee synkkiä aiheita kepeydellä ja huumorilla niitä mitenkään vähättelemättä. Laitan tähän loppuun vielä yhden lainauksen kirjasta, joka teki minuun vaikutuksen.

"Terveet ihmiset eivät voi ymmärtää miltä tuntuu olla sairas ja ihmiset, jotka haluavat elää eivät voi ymmärtää miksi joku haluaa kuolla. Niin se vain. Me voimme osoittaa myötätuntoa ja yrittää lohduttaa toisia, mutta jälkeenpäin työnnämme ikävät asiat pois mielestä ja jatkamme omaa elämäämme. Ja niin sen täytyykin olla. En usko, että tuskaa pystyy jakamaan. Jos pystyisi, elämä muuttuisi sietämättömäksi myös niille, jotka eivät koe pahoja asioita, ja silloin lakkaisimme todennäköisesti lisääntymästä ja se olisi viimeinen naula meidän arkkuumme."