Kirjanurkkaus

Uli katsoi häntä silmät pyöreinä, odottaen, toivoen, että tälläkin kertomuksella olisi tarkoitus niin kuin hän halusi kaikella olevan. Uli halusi aina nähdä kohtalon, Uli odotti, että jokainen pienikin sattumus muodostaisi osan suurta, kaikkialla hengittävää tarinaa, jonka sylissä hän voisi levätä turvallisesti, koska se oli ennalta määrätty ja muuttumaton. Siiri Enorantaa on kehuttu blogeissa vuolaasti ja kaikki hänen aiemmat teoksensa ovat olleet ehdolla jonkin kirjallisuuspalkinnon - milloin Finlandia Juniorin, milloin Kuvastajan - saajaksi. Surunhauras, lasinterävä kiinnitti huomioni jo komean kannen takia (joka on Laura Lyytikäisen käsialaa). Lisäksi Maria Turschaninoffin Maresin lukeminen viime vuonna palautti uskoni kotimaiseen, nuorille suunnattuun fantasiaan - nimenomaan sellaiseen, jossa on päähenkilönä vahva nainen tai tyttö. Joten Surunhauras, lasinterävä oli pakko lukea. Romaani nousi viime vuonna Finlandia Junior -ehdokkaiden joukkoon, se voitti Topelius-palkinnon...

Hissi nousi äärimmäisen hitaasti. Ainakin arvelin sen nousevan, mutta en ollut varma. Suuntavaistoni oli kadonnut, koska vauhti oli niin hidas. Hissi saattoi laskeutua tai olla täysin liikkumatonkin, mutta äskeisten tapahtumien perusteella tuntui näppärimmältä päätellä, että se nousi. Kyseessä oli kuitenkin vain arvaus, päätelmä vailla minkäänlaista perustaa. En tiennyt, oliko hissi noussut kaksitoista kerrosta ja laskenut kolme vai kiertänyt maapallon ympäri. Haruki Murakamin Maailmanloppu ja ihmemaa -romaanin alku on yksi suosikkialuistani ainakin mitä tulee Murakamin kirjoihin. Yli 500-sivuisen romaanin ensimmäinen kappale on tuossa yllä ja se jo luo tunnelman, joka säilyy oikeastaan läpi kirjan: minäkertoja lukijasta puhumattakaan ei ole koskaan aivan varma, mitä tapahtuu ja mistä on kyse. Vain yksi asia on varmaa: kaikki on mahdollista. Päähenkilö ja kertoja laskee hississä ajan kulukseen taskuissaan olevia kolikoita, kunnes hissin ovi lopulta aukeaa ja edessä seisoo vaalea...

Minun voimani oli parantaa ja parantaa aina vain uudelleen, korjata ja eheyttää. Minä olin siis vahva, vahva omassa itsessäni. Areth - hän oli vahva, mutta eri tavalla kuin minä, jumalansa tavalla. Vaikka hän aiheutti minulle suurta surua, niin suurta, että mieleni lähes sortui, en lopulta saattanut syyttää häntä, sillä tuolloin minun olisi pitänyt syyttää häntä siitä, mitä hän oli. Anni Nupposen alun perin omakustanteena ilmestynyt Nainen ja kuningas voitti vuonna 2009 Kuvastaja-palkinnon, joka myönnetään parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle. Sittemmin romaanin korjatun painoksen on julkaissut Vaskikirjat. Rakeinen ja kökkö kansi ei nosta odotuksia kovin korkealle ja kirja on jotenkin onnistuttu sitomaan niin kehnosti, että sivut uhkaavat irrota, jos niitä kääntelee liian rivakasti. Tarina on kuitenkin sen verran vetävä, että melko rivakasti niitä tuli välillä käänneltyä. :) Eelis on parannuksen salin ylin nainen ja taitava parantaja. Työssään hän kohtaa kuningas Arethin...

Miksi joku sallii itseään ohjailtavan ulkoa ja auliisti kahlitsee itsensä, ennen kuin kukaan ehtii sitä häneltä edes vaatia? Miksi ihminen on niin sokea, ettei osaa katsoa, mitä löytyy hänelle valmiiksi pedatun polun vierestä? Ja sekin on kumma, että monesti itsensä löytää vain koettelemusten kautta. Todellisen minän etsimistä, itsensä hyväksymistä sellaisenaan - tällaisia teemoja käsittelee Jyrki Vainosen Perintö . Lainasin Perinnön kirjastosta kotimaisia spefi-romaaneja suosittelevasta hyllystä (näistä Anne Leinosen Viivamaalari tuotti jo aiemmin pettymyksen). Tämänkin romaanin alun unenomainen harhailu sai melkein jättämään kirjan kesken, mutta kun tapahtumat pian alkoivat rullata, olin nopeasti koukussa. Perinnössä oli juuri sitä vinksahtaneisuutta, jota spefiltä kaipaan. Työhönsä leipiintynyt Mikael Silokäsi perii kaukaiselta sukulaiseltaan, edesmenneeltä rouva Bráthilta, Muistolan huvilan. Perinnön hän saa vain sillä ehdolla, että hän perustaa samaiseen huvilaan täysih...

Kansi: Laura Noponen - Teemme taidetta, sanon. - Tätä viivaa. - Siksikö tuota kutsutaan? - Tämä on tällainen taidejulistusjuttu. Ajatusten herättäminen, ihmisten keskuudessa liikkuminen. Taide tulee lähemmäs kokijaa. Saan itseni kiinni sepittämisestä. Minua ärsyttää ja hävettää. [...] Toisaalta hävettää, koska tekemämme homma on käytännössä päätöntä, enkä näe sen ja yhteiskunnan ongelmien välillä mitään hyödyllistä, saati muutosta. Jos kirjan päähenkilöä ärsyttää päättömän valkoisen viivan maalaaminen katuun, minua ärsyttää se, että erehdyin lukemaan kirjan, joka kertoo valkoisen viivan maalaamisesta katuun. Bongasin Viivamaalarin etsiessäni uutta luettavaa lähikirjastoni spefi-suosituksista (oli sellainen spefinen olo, tiedättehän..?), mutta tätä ei olisi tarvinnut suositella niin innokkaasti. Viivamaalari kertoo naisesta, jonka aamu alkaa hämmentävällä tavalla: pihalla kasvanut vaahtera on kadonnut jälkiä jättämättä. Maailma tuntuu muutenkin vinksahtaneelta. Outo nainen ...

Kansi: Ea Söderberg Ehkä se olenkin minä, joka on menettämässä järkensä. Koko tuntemani maailma ei ole voinut keikahtaa sijoiltaan, vaan se on minun mieleni, joka näyttää tavalliset tapahtumat aivan järjettömässä valossa. Niin sen täytyy olla. Tältäkö hulluksi tuleminen tuntuu? Tämän kirjasuosituksen sain eräältä ystävältäni. Helena Waris (jonka sukunimen meinaan jatkuvasti kirjoittaa "Wuori" kirjan nimen takia) ei ollut ennestään tuttu kirjailija, vaikka häneltä on ennen tätä ilmestynyt Pohjankontu -niminen fantasiatrilogia. Saarnikaupungissa elävä Lif tutustuu sähkökatkoksen aikana naapuriinsa Arriin. He ajautuvat yhdessä seikkailuun, johon liittyy olennaisesti keskellä kaupunkia kohoava salaperäinen Vuori. Kaupungin alla risteäviä katakombeja valvova Heli käskee Lifin seurata oravaa, joka näyttää tien vuorelle. Kaupunki määrätään evakuoitavaksi tappavan viruksen takia, ja Lif liittyy Vuorelle pyrkivien joukkoihin. Vähitellen selviää, että seikkailussa on kyse ra...

Koivut seisovat sievästi vierekkäin ja roikottavat keltaiseksi käyneitä lehtiään kuin ilkkuakseen minulle, kuinka syksy on taas tullut. Pudistan päätäni saadakseni näyn jättämän kauhun katoamaan, mutta se ei lähde niin helposti. Päivästä on äkkiä tullut pahaenteinen. Yhdeltä suosikkikirjailijoistani, Essi Tammimaalta , ilmestyi muutama kuukausi sitten yllättäen nuortenkirja, eikä mikä tahansa nuortenkirja, vaan fantasiatrilogian ensimmäinen osa. Tammimaan (silloisen Henrikssonin) esikoisteos, Ilmestys , lumosi minut aikoinaan, ja pari vuotta sitten ilmestynyt Paljain käsin oli myös hieno lukukokemus. Fantasiatrilogia nuorille kuulosti aika yllättävältä vedolta aiempien kirjojen jälkeen, ja oli mielenkiintoista lukea kirjailijan omaa pohdintaa nuorille kirjoittamisesta hänen blogistaan : On ollut äärettömän hauska kirjoittaa menevää fantasiakirjaa, mutta on myös tosi jännittävää kirjoittaa kirjaa, joka on suunnattu nuorille. Aluksi piti paljon miettiä sitä, miten nuoret jaksava...

Tai muistin nimen, joka kerran annettiin minulle, ja samassa minua kutsuttiin sillä nimellä, mutta niin kaukaa, etten olisi ikinä ehtinyt perille, vaikka olisin lähtenyt siinä paikassa kulkemaan. Ja kun astiat helisivät keittiössä, istuin jo pöydän ääressä kuten muut. Tainaron on niitä kirjoja, joista olen kuullut paljon ja jotka minun on pitänyt lukea jo vaikka kuinka kauan. Leena Krohnin kohdalla minulla on muutenkin aukko sivistyksessä (kirjailijan tuorein romaani, Hotel Sapiens , vaikuttaa muuten myös todella mielenkiintoiselta!). Tainaron on mysteeri, johon on vaikea päästä käsiksi. Kirjeromaani koostuu 28 lyhyestä kirjeestä, jotka nimettömäksi jäävä kertoja kirjoittaa yhtä lailla nimettömäksi jäävälle ystävälleen oudosta, hyönteisten asuttamasta Tainaronin kaupungista. Kertoja on itse kaupungissa ulkopuolinen, vieras, ehkäpä eräänlainen maahanmuuttaja, joka kummastelee paikallisten erikoisia tapoja. Romaani alkaa Tainaronista, eikä lukijalle koskaan selitetä tarkemmin,...

Sitten hobitti pani sormuksen sormeensa ja alkoi kaikujen vuoksi hiipiä vieläkin äänettömämmin kuin hobitti yleensä alas, alas, alas pimeään. Hän vapisi pelosta mutta hänen pienet kasvonsa olivat päättäväiset ja ankarat. Hän oli jo kovin erilainen hobitti kuin se joka oli kauan sitten rynnännyt Repunpäästä ilman nenäliinaa. Hänellä ei ollut ollut nenäliinaa ties kuinka pitkään aikaan. Hän löysti tikaria tupessa, kiristi vyötä ja jatkoi kulkuaan. J. R. R. Tolkienin fantasiaklassikko Hobitti piti tietenkin lukea uudelleen viime vuonna ilmestyneen, Peter Jacksonin ohjaaman elokuvan kunniaksi. Tai siis elokuvatrilogian ensimmäisen osan kunniaksi. Vaikka tämä oli laskelmieni mukaan jo viides kerta, kuin luin kirjan, sen tarina ei ole menettänyt tippaakaan taianomaisuudestaan vuosien varrella. Sympaattisen Bilbo Reppulin ja sekalaisen kääpiökomppanian vaaroja täynnä oleva matka Smaug-lohikäärmeen hallitsemalle Yksinäiselle vuorelle jaksaa viihdyttää ja jännittää aina vaan. :) Hobit...

According to my mother, all things are fixed. To her there was a reason for everything from the massacres in the West to the love she found in the East. But the mind behind all things, I call it Fate, is harsh and cold. It's so logical that no one could call him or herself a better person if he or she bowed down to it. Fate is fixed like brittle crystal in the dark. Nnedi Okorafor's novel Who Fears Death is almost impossible to categorize. On the one hand, it could easily fall under the genre of speculative fiction, but it also contains elements from a variety of other genres: fantasy, science fiction, alternative history, post-apocalyptic dystopia... It is realistic, but also contains magical and supernatural elements. The characters are all young people on the verge of adulthood, which would also imply that the novel is for young readers, but there is so much violence and sex in the novel that it's probably not for a very young audience... The novel is set in Afri...

"Bella?" I turned and he was leaning toward me, his pale, glorious face just inches from mine. My heart stopped beating. "Sleep well," he said. His breath blew in my face, stunning me. It was the same exquisite scent that clung to his jacket, but in a more concentrated form. I blinked, thoroughly dazed. He leaned away. Reading the first part of the "Twilight series" was nothing but a sudden, unexpected whim. I thought that not only my "teenage romance days" are behind me, but also that I am over my "vampire days". :) Besides, after reading - and loving - Anne Rice's vampire novels as a teenager, I felt that I had the right to be sceptical about this "new wave" of contemporary vampires: surely they are not half as sophisticated and interesting as Rice's ancient monsters? But instead of stubbornly holding on to my prejudiced beliefs, I decided to find out for myself by reading the famous Twilight , Stephenie Meyer...

Kansi: Jenni Noponen Minut pitää joka aamu vetää avaimella. Muuten saatan nukahtaa ikiuneen. Äitini sanoo, että näytän suurelta lumihiutaleelta, jonka sakarat sojottavat törröllä. Madeleine vastaa, että niinpä minut on helppo löytää lumimyrskyn sattuessa. Mathias Malzieun romaani kiinnosti minua sen vuoksi, että kustantamon myyntikuvaus upposi kerrankin minuun täysin. Maagisia sanoja olivat ensisijaisesti synkänkaunis , vinksahtanut ja timburtonmainen . Muiden blogien arviot viime vuoden loppupuolella eivät kuitenkaan olleet täysin vakuuttuneita. Kirjan luettuani minunkin täytyy todeta, että upea kansi ei tässä tapauksessa onnistu korvaamaan kansien välissä olevan tekstin höttöisyyttä. Sydämen mekaniikka on kyllä timburtonmainen - tavallaan. Tunnelmasta tuli vähän mieleen Corpse Bride . Kirjan päähenkilö, Jack, syntyy Edinburghissa maailman kylmimpänä päivänä vuonna 1874. Tohtori Madeleine pelastaa vastasyntyneen vauvan kiinnittämällä tämän sydämen avuksi pienen käkikellon. ...

Kansi: Sami Saramäki Tasapaino riippuu kaikesta mitä teet. Tuulet ja meret, veden, maan ja valon voimat, kaikki mitä ne ja kaikki mitä eläimet ja kasvit tekevät on oikein ja hyvää. Ne toimivat sopusoinnussa luonnon tasapainon säilyttämiseksi. Pyörremyrskystä ja sinivalaan laulusta kuivan lehden putoamiseen ja sääsken lentoon: kaikki on tasapainossa kokonaisuuden kanssa. Maameren tarinoiden kolmannessa osassa arkkimaagiksi ylennyt Varpushaukka purjehtii vuorostaan länteen, kohti Kaukaisinta rantaa, pyrkiessään selvittämään Maameren hiipuvien taikavoimien salaisuuden. Maagin mukana matkaa Arren, nuori prinssi Enladin maasta. Siinä missä Atuanin holvihaudoissa nähtiin maailma nuoren naisen silmien läpi, Kaukaisimmassa rannassa näkökulma on nuoren pojan. Kaukaisin ranta vaikutti jotenkin unenomaisemmalta ja filosofisemmalta kuin aiemmat kaksi osaa. Päiviä ja viikkoja kestävät purjehdukset antavat Le Guinille oivan tilaisuuden jakaa henkilökohtaiseen uskoonsa, eli taolaisuuteen p...

kansi: Sami Saramäki Meri vilisee haita ja ihmisten silmistä sukeltaa esiin julmuus. Ja siellä missä ihmiset palvovat pahaa ja nöyristelevät pahuuden edessä, siellä paha sikiää. On olemassa paikkoja joissa pahuus tiivistyy, paikkoja jotka kuuluvat kokonaan niille, joita me sanomme Nimettömiksi, Maan Pyhiksi ja Ikivoimiksi, Voimiksi jotka olivat olemassa ennen Valoa: kuoleman, tuhon ja hulluuden Voimiksi... Ursula K. Le Guinin Maameren tarinoiden kakkososa oli täysin erilainen kuin ensimmäinen (ja kolmas!). Nyt ollaan Atuanin Holvihautojen Kunnaalla, paikassa jossa jumalattaret palvovat Nimettömiä ja Jumalkuningas hallitsee. Symbolisessa rituaalissa 6-vuotias Tenar-tyttö valitaan Nimettömien uudeksi ylipapittareksi ja hän saa uuden nimen: Arha, eli Uhri. Atuanin kaupungin alla risteilee laaja labyrintti, Nimettömien asuinpaikka ja ylipapittaren valtakunta. Nuori Arha sopeutuu vaikeuksien kautta uuteen rooliinsa. Rasismi ja ennakkoluulot muunmaalaisia kohtaan ovat Holvihautoje...

kansi: Sami Saramäki Ja se karkaa uudestaan eikä pääse kuitenkaan todella pakoon, sillä minä löydän sen aina. Minut on sidottu siihen kammottavaan paholaiseen ja riipun siinä ikuisesti, jollen saa selville sanaa, joka hallitsee sitä: sen nimeä. Maameren tarinat 1-3 -kokoelman takakannessa Ursula K. Le Guinin fantasiakirjasarjaa verrataan ei enempää eikä vähempää kuin kahteen fantasiakirjallisuuden grand old manin tuotokseen, J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -trilogiaan ja C. S. Lewisin Narnia -tarinoihin. Kummankin herran tuotantoon olen tutustunut ja hieman hurahtanutkin eri ikävuosina, mutta Le Guin on pysynyt minulle aivan viime vuosiin asti suurena tuntemattomana. Puute on tietenkin korjattava ja niinpä vein ystäväni hyllystä Maameren tarinat sarjan kolmen ensimmäisen osan yhteispainoksen. Maameren tarinoiden ensimmäisessä osassa Varpushaukkana tunnettu poika pääsee Roken saaren velhokoulun oppiin. Siellä hänet nimetään Gediksi ja vihitään Maameren velhoksi. Oppiv...

Pidin lapsena C. S. Lewisin Narnia -sarjasta - myös niistä vanhoista elokuvista, joissa Aslan-leijona ei ollut vielä tietokoneanimaatiota nähnytkään ja liikkui sen vuoksi ehkä hieman kankeasti. ;) Jossain vaiheessa kasvoin ulos Narnian maailmasta. Tajusin, että Tolkien loi paljon paremman fantasiamaailman. :) Lewisin teosten uudet leffaversiot on selvästi suunnattu minua nuoremmille eivätkä kirjatkaan enää ihastuta. Myös Lewisin kirjojen ei-niin-piilo-uskonnollisuus ärsyttää.

Nightrunner -sarjan paras osa on varmaankin kakkonen, eli Stalking Darkness . Kirjan juoni jatkuu lähes saumattomasti siitä, mihin ensimmäinen osa päättyy, mutta toinen osa muodostaa silti jotenkin eheämmän ja jännittävämmän kokonaisuuden. Päähenkilöiden suhde syvenee ja saa outoja jännitteitä, avainhenkilöitä kuolee sopivan traagisesti ja pahat voimat ovat juuri niin kutkuttavan pahoja kuin niiden kunnon fantasiassa kuuluukin olla. Fangirl over and out. :)

"It's true that the rhekaro has been given the semblance of a child, but another form radiates beyond the physical. I don't understand it, but what I see around him is the form of a young dragon." Alec stared hard at Sebrahn, squinting his eyes, but saw nothing unusual. "A dragon? That's impossible! Sebrahn was made from bits of -- me!" The White Road is the fifth book in the Nightrunner Series and continues immediately from where Shadows Return ended. Considering how much I enjoyed Shadows Return , I had high hopes for its sequel. The White Road was released just a few days ago, on May 24, and I pre-ordered it from The Book Depository (recommended!) - receiving it within days of the release and also reading it straight away. And... I have to say I was disappointed. In the previous book, spies and nightrunners Alec and Seregil came into possession of a strange, white creature named Sebrahn, a rhekaro, "a child of no woman" created from...

Seregil balanced precariously atop the shard-lined wall, impatiently scanning the shadowy garden below for his misplaced partner. Alec has been right behind him when he'd shimmied out the library window, or so he thought. Everything about this job had taken too long... Lynn Flewelling's Nightrunner series is one of the vices from my younger and more vulnerable years. :) The first three books of the series (which - I was sure at the time - was meant to be a trilogy) gripped and fascinated me, so much so that I read them multiple times. It wasn't quite Harry Potter , but it was close... Besides, Seregil and Alec had a far more dangerous and alluring air about them with their electric relationship full of sexual tension and constant near-death-experiences. Teenage fangirl material at its best! ;) Now, almost 10 years after the publication of the third book of the "trilogy", Flewelling has decided to extend the series into what is now a pentalogy. The fifth book...

Silloin viha sai voiton Morgothissa ja hän sanoi: "Mutta minä voin käydä käsiksi sinuun ja kirottuun huoneeseesi, ja minun tahtoani vasten teidät särjetään, vaikka olisitte teräksestä tehdyt." [...] Silloin Morgoth ojensi pitkän kätensä Dor-lóminia kohti ja kirosi Húrinin ja Morwenin ja heidän jälkeläisensä näin sanoen: "Katso! Ajatukseni varjo on heidän päällään minne ikinä he menevät, ja vihani vainoaa heitä maailman ääriin saakka!" J. R. R. Tolkienin Húrinin lasten tarina on aiemmin kerrottu eri muodoissa ja jokseenkin pirstaleisena sekä Silmarillionissa (suom. 1979) että Keskeneräisten tarujen kirjassa (suom. 1986). Taru sormusten herrasta -trilogiassakin Húrin ja hänen poikansa Túrin mainitaan ohimennen "vanhan ajan mahtavina haltiamielinä". Pelkästään Hobitin ja Taru sormusten herrasta -romaanit lukeneet saattaa yllättää se, miten laaja ja monimutkainen esihistoria näiden romaanien tarinoita edeltää. Tolkien itse työsti ja kirjoitti esimerki...