Kirjanurkkaus

History isn't the lies of the victors, as I once glibly assured Old Joe Hunt; I know that now. It's more the memories of the survivors, most of whom are neither victorious nor defeated. Last year's Booker Prize winner was a must-read for me. I have never read anything by Julian Barnes before, which is clearly a mistake. If the rest of his novels are half as good as The Sense of an Ending , they are definitely worth reading. The main character, Tony, and his friends Alex and Colin meet Adrian Finn at school. Serious, philosophical and infinitely mysterious, Adrian becomes the glue that holds their small clique together, even after their graduation. But then Adrian commits suicide and the three remaining friends lose touch with each other. Now Tony is retired, divorced and ageing. He feels content with his life, accepting the inevitable forgetfulness that age brings. But a letter from a lawyer raises new questions about what really happened to Adrian and why. As Tony ...

There are many ways of loving India, many things to love her for - the scenery, the history, the poetry, the music, and indeed the physical beauty of the men and women - but all, said the Major, are dangerous for the European who allows himself to love too much. India always, he said, finds out the weak spot and presses on it. I read Heat and Dust for my Booker challenge ; the novel won the Booker Prize in 1975. It seems like a very typical Booker winner: a critical portrayal of the British Empire, race and Englishness. It was strange reading this book, because it took quite a long time for me to find out or decide whether the main character and narrator of the novel was a man or woman. Although I don't know why that is so important to know... :) The narrator's name is never mentioned and she (yes, it turns out that she is a she) doesn't tell much about herself - at first. Also, after I finished reading the book and googled Ruth Prawer Jhabvala , I was astonished to f...

Suuret hovimestarit ovat suuria, koska heillä on kyky täyttää ja säilyttää ammattiroolinsa aina; heitä eivät ulkonaiset tapahtumat järkytä, olivatpa ne sitten kuinka yllättäviä, hälyttäviä ja vaikeita tahansa. He kantavat ammattiosaansa niin kuin säädyllinen herrasmies pukuaan; he eivät anna huligaanien eivätkä olosuhteiden repiä sitä yltään muiden nähden; he heittävät sen yltään silloin ja vain silloin kuin itse niin tahtovat, ja se tapahtuu poikkeuksetta vain omassa täydellisessä yksinäisyydessä. Kuten jo sanoin, sitä on arvokkuus. Kazuo Ishiguron Pitkän päivän illassa ei tapahdu juuri mitään ja silti se sisältää niin paljon. Romaanin päähenkilö, perienglantilainen hovimestari Stevens, lähtee automatkalle tapaamaan entistä taloudenhoitajaa, miss Kentonia. Matkallaan hän muistelee ja pohtii seikkaperäisesti elämäänsä lordi Darlingtonin hovimestarina ja kuvailee yrityksiään sopeutua nykyisen isäntänsä, amerikkalaisen liikemiehen modernimpiin käsityksiin taloudenpidosta ja hovimestar...

Ensimmäisen kerran ikimuistoisiin aikoihin kaikki vieraat joivat yhdessä kahvia salongissa. Seurue ei ollut oikein homogeeninen, mutta rouva Pusey, jonka huulipuna oli hieman sotkeutunut yleisessä tohinassa, ei näyttänyt panevan sitä pahakseen. Mme de Bonneuil, joka ei kuullut mitään ja oli tottunut tekemään velvollisuutensa, tai ehkä vain tekemään niin kuin häneltä odotettiin, istui urheana mukana, hymyili aika ajoin rouva Puseylle ja nyökkäili herttaisesti Jenniferille. En ole täysin unohtanut vuoden alussa itselleni asettamaa Booker-haastetta , eli tavoitetta lukea Booker-palkinnon voittaneita romaaneja. :) Anita Brooknerin Rantahotelli kuuluu vähän vanhempaan voittajakastiin; sen palkinto on vuodelta 1984. Romaani itsessään on siis jo hiukan vanhempi ja myös kirjoitettu sellaisella vähän vanhanaikaisella, rönsyilevällä kerrontatyylillä, kuten tuosta sitaatista varmaan huomaa. Kirjassa oli kuitenkin omituisinta se, että en osannut sijoittaa sen tapahtumia mihinkään aikaan. Väl...

That is why the past is such a retreat for me, I go there eagerly, rubbing my hands and shaking off the cold present and the colder future. And yet, what existence, really, does it have, the past? After all, it is only what the present was, once, the present that is gone, no more than that. And yet. I read this novel some time ago as part of my 2011 reading challenge about Booker Prize winners, but haven't had time to write anything about it yet. Irish author John Banville's novel won the Booker in 2005 and I have to say that so far it is the Booker winner that has disappointed me the most (well, I haven't read that many of them yet...). And I can't believe that it was up against Kazuo Ishiguro's Never Let Me Go , and came out as the winner! The novel's main character is an ageing art historian, Max Morden, who returns to the seaside where he spent his holidays as a child. We gradually learn that he is trying to recover from the recent loss of his wife to...

U usi vuosi pärähti jo käyntiin, vaikka edelliseltä vuodelta on vielä pari kirja-arvostelua tekemättä. Jonossa odottaa Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja (nerokas!) ja John Banvillen The Sea (pettymys!), joista lisää myöhemmin. Suhtaudun uudenvuodenlupauksiin vähintäänkin skeptisesti, mutta päätin kehitelllä muutamia lukuhaasteita ja -tavoitteita muiden blogistien innoittamana.  Yritän ensinnäkin lukea tänä vuonna enemmän novelleja ja novellikokoelmia. Viime vuoden puolella luin mm. Tuuve Aron , Dan Rhodesin ja Jhumpa Lahirin novellikokoelmat. Ja ikuinen suosikki on tietenkin Haruki Murakami . Mutta uudempia kotimaisiakin novelleja voisi kokeilla, mm. Miina Supisen Apatosauruksen maa , Eeva Rohaksen Keltaiset tyypit ja Riku Korhosen Hyvästi tytöt kiinnostavat. Muita suosituksia otetaan enemmän kuin mielellään vastaan! Tämän lisäksi jatkan ikuisuusprojektiani: eli omassa kirjahyllyssä nököttävien lukemattomien (sanan kummassakin merkityksessä) kirjojen lukemis...

In those early amorphous years when memory has only just begun, when life was full of Beginnings and no Ends, and Everything was Forever, Esthappen and Rahel thought of themselves together as Me, and separately, individually, as We or Us. As though they were a rare breed of Siamese twins, physically separate, but with joint identities. Now, these years later, Rahel has a memory of waking up one night giggling at Estha's funny dream. She has other memories too that she has no right to have. First, a word of warning: I am absolutely incapable of writing a sensible, objective or even critical review of this novel. Why? Because I have read this novel too many times, read too many reviews and articles about it, thought about it for too many years and written over one-hundred pages of thesis on it. So writing a good, ordinary blog review seems...difficult, to put it mildly. But I'm doing it anyway, because I have a firm belief that this book is misunderstood by too many people and t...

If I were making a country, I'd get the sewage pipes first, then the democracy, then I'd go about giving pamphlets and statues of Gandhi to other people, but what do I know? I'm just a murderer! The White Tiger won the Booker Prize in 2008 and I've read many good reviews about it, so I've been waiting to get my hands on the book for some time. The story of a lower-class entrepreneur, driving cars for the rich in India was bound to be interesting. The White Tiger consists of a series of letters, written by Balram Halwai (alias "Munna"), also known as 'The White Tiger', a Thinking Man and an entrepreneur. The letters are addressed to His Excellency Wen Jiabao, Chinese Premier, who is coming to India for an official visit to "know the truth about Bangalore" by hearing the success stories of Indian entrepreneurs. Balram Halwai takes on the challenge of introducing Wen Jiabao to the life of a self-made entrepreneur in India, because, as ...