Kirjanurkkaus

Blogini on ollut viime aikoina lähestulkoon tauolla, mutta halusin kuitenkin osallistua taas Blogistanian parhaiden kirjojen äänestykseen. Blogistanian Finlandia ja Globalia jaetaan tänä vuonna kymmenettä kertaa ja olen osallistunut äänestykseen joka vuosi, joten perinnettä ei saa rikkoa, vaikka postaustahti olisi miten surkea. ;) Tällä kertaa äänestän kuitenkin vain kahdessa kategoriassa. Tässä siis Kirjanurkkauksen ehdokkaat vuoden parhaaksi kotimaiseksi kaunokirjaksi sekä tietokirjaksi. Arviot löytyvät linkkien takaa.   Blogistanian Finlandia   3 pistettä: Tiitu Takalo: Memento mori (WSOY)   Blogistanian Tieto 3 pistettä: Caroline Criado Perez: Näkymättömät naiset: näin tilastot paljastavat miten maailma on suunniteltu miehille (WSOY)

4. joulukuuta 2015 sarjakuvataiteilija ja kaksinkertainen Sarjakuva-Finlandia-voittaja Tiitu Takalo menee leffaillan jälkeen nukkumaan, mutta herää yöllä äkilliseen päänsärkyyn. Kun särkylääkkeistä ei ole apua ja olo vain pahenee, Takalo viedään lopulta ambulanssilla ensiapuun, jossa hänellä todetaan aivoverenvuoto. Tästä alkaa Takalon omaelämäkerrallinen sarjakuvamuotoinen sairaus- tai oikeastaan toipumiskertomus. Sairaalapäivät, lääkärien ja hoitajien puheet ja jopa huonetoverin liikkeet on kuvattu hämmästyttävällä tarkkuudella. Takalo piirtää avoimesti näkyviin omat mietteensä ja tunteensa, avuttomuutensa ja epätoivonsa, kehonsa arvet ja tuskan ilmeet.  Aika käy pitkäksi, kun joutuu makaamaan voimattomana sängyssä, mutta lukeminenkaan ei onnistu. Voimattomuus on konkreettista ja olo on välillä kuin sätkynukella, joka ei pysty itse vaikuttamaan mihinkään. Huoneen televisiokin saattaa jäädä päälle, kun sitä ei voi itse sammuttaa. "Hei... kuuleeko kukaan?" Memento mori , s. 7...

Joskus minusta tuntuu, että kaikella on ollut jonkinlainen tarkoitus, että voisin sanoa oppineeni jotain. Toisinaan olen varma siitä, etten ole oppinut mitään. Joitakin asioita voi tietenkin ymmärtää vasta jälkikäteen, kun katsoo taaksepäin ja huomaa, miten kaikki pisteet johtavat samaan kohtaan. Pisteitä ei voi liittää yhteen etukäteen, voi vain aavistaa, että niistä joskus muodostuu kuvio. Viime aikoina on ilmestynyt useampia kirjoja uskonnollisista yhteistöistä, tunnetuimpina kenties Pauliina Rauhalan vanhoillislestadiolaisuudesta kertovat Taivaslaulu (2013) ja Synninkantajat (2018). Rauhalan romaaneja en kaikista kehuista huolimatta ole vielä lukenut, mutta Ben Kallandin esikoisteokseen tartuin, koska sekin on saanut lukuisia ylistäviä arvioita sekä blogeissa että muussa mediassa. Vien sinut kotiin osoittautuikin viiden tähden kirjaksi. Romaani alkaa dramaattisella ensimmäisellä lauseella: Samana päivänä, kun minun piti matkustaa New Yorkista Helsinkiin Sofian hautajaisiin...

Viime vuosi oli lähes kymmenvuotisen blogihistoriani hiljaisin bloggaustahdin perusteella johtuen lähinnä muussa elämässä tapahtuneista muutoksista. Kirjoja tuli kuitenkin luettua entiseen tahtiin, mutta nyt harmittaa, etten ole ehtinyt kaikista hyvistä blogata, jossa pystyisin asettamaan ne ehdolle Blogistanian kirjallisuuspalkintojen kategorioihin. Viime vuonna ilmestyi valtavasti varsinkin hyviä kotimaisia teoksia, joista monen jääminen pois kolmen parhaan joukosta harmittaa. Käännöskirjallisuutta tuli luettua vähemmän, koska kotimaisissakin riitti ihmeteltävää. Tutustuin lukuisiin mainioihin lastenkirjauutuuksiin tyttäreni kanssa, mutta valitettavan harva niistä päätyi blogiin asti. Tieto-kategoriaan löytyi sentään kolme hyvää ehdokasta. Tässä siis ehdokkaani vuoden 2017 parhaiksi kirjoiksi. Jokaisen perään lisään lyhyen lainauksen arviostani: Blogistanian Finlandia 3 pistettä : Annastiina Storm: Me täytytään valosta (S&S) "Pikkulapsen näkökulmasta kirjoitettu...

Miksi ystävyys ei ollut yhtä hyvä kuin rakkaussuhde? Miksi se ei ollut jopa parempi? [...] Ystävinä kaksi ihmistä pysyi yhdessä päivästä toiseen, vaikka heitä ei sitonut yhteen seksi tai fyysinen viehätys tai raha tai lapset tai omaisuus, vaan ainoastaan se, että yhteisestä sopimuksesta jatkettiin, omistauduttiin molemminpuoliselle liitolle, jota ei voinut koskaan virallistaa. Ystävyys oli sitä, että seurasi toisen elämän kurjuuden hidasta tipottelua ja pitkiä tylsiä jaksoja ja ajoittaisia voittoja. Se oli sitä, että sai kunnian olla läsnä toisen kurjimmalla hetkellä ja samalla tietää, että sai vastavuoroisesti olla kurjana toisen lähellä. Ällistyttävä, järkyttävä, hauska, liikuttava, lohduton, lohdullinen, kuohuttava... Tälle romaanille lukijat ja kriitikot ovat suoltaneet rutkasti adjektiiveja - osin ristiriitaisiakin. Luin tämän tiiliskiven jo aikoja sitten, mutta arvion kirjoittaminen on ollut vaikeaa: Pieni elämä tuntuu jo hieman loppuunkalutulta, kun sitä on hypetetty kaikki...