Kirjanurkkaus

Minua taas riivaa kirjoittamisen pakkomielle: se nostaa päätään päivin ja öin. Saneleva, käskevä pakkomielle, josta en pysty pyristelemään eroon. Ja se vain paisuu entisestään aina kun hauraaseen tomumajaani iskee milloin mikäkin kuume, joka jälleen lähettää kirjoituskärpäsen lentoon.  Allah99 on Suomessa asuvan irakilaislähtöisen Hassan Blasimin ensimmäinen romaani palkittujen novellikokoelmien ( Vapaudenaukion mielipuoli ja Irakin Purkkajeesus ) jälkeen. Vaikka teos onkin luokiteltu romaaniksi, se on oikeastaan eräänlainen tarinakokoelma, joka viis veisaa perinteisen romaanin muodosta ja säännöistä. Suomentaja Sampsa Peltonen kuvailee teosta esipuheessaan näin: Teosta on tituleerattu romaaniksi, mutta oikeastaan sen genre on yhtä holtiton kuin sisältökin. Kirjassa on kehysjuoni, mutta sisäkkäiset kertomukset huitelevat reippaasti kehyksen ulkopuolella, kun maailmanpoliittiset olosuhteet kietoutuvat henkilöhahmojen yksityiselämään usein absurdilla tavalla. Pelkäsin etukät...

Kansi: Emmi Nieminen Saanko esitellä: omasta mielestäni viime vuoden tärkein, ajankohtaisin ja aivan liian vähän huomiota saanut sarjakuvateos. Minäkään en tähän olisi törmännyt ilman hyvän ystäväni suositusta ja lainaa. Tutkiva toimittaja Emmi Niemisen ja kuvittaja, sarjakuvataiteilija Johanna Vehkoon Vihan ja inhon internet pureutuu verkkovihaan eli tuohon häkellyttävän suureen ilmiöön, jossa mikä tahansa aihe voi aiheuttaa käsittämätöntä raivoa netin keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa. Useimmiten huutelijoina ovat anonyymit miehet ja kohteena eri vähemmistöjen edustajat ja naiset. Niemisen ja Vehkoon journalistinen sarjakuva-albumi on osa Feministisen ajatushautomo Hatun Naiset esiin! -hanketta. Teoksessa pohditaan internetin vihapuhetta monesta näkökulmasta: ääneen pääsevät sekä sen kohteet että lähteet sekä tutkijat ja asiantuntijat. Monet vihapuheen kohteet (teoksessa vältetään käyttämästä sanaa "uhri") ovat yksinkertaisesti "vain" na...

Kuolema oli vaatteet ihmisen yllä, ja koko kaupunki oli kääriytynyt tuhkaan upotettuihin liinavaatteisiin, se yski muurauslaastia ja suihkutti ympärilleen aavemaista sumua, ja se oli niin lähellä, että koko elämä muutti olemustaan: se ei ollut enää ainutkertainen matka vaan lyhyt viilto, neulanpisto sormenpäässä, puukonisku hämärällä kujalla, eikä mikään siinä ollut ainutkertaista. Peräänkuulutin nelisen vuotta sitten Suomeen tulleiden ensimmäisen ja toisen polven maahanmuuttajien kirjoittamia, omakohtaisia romaaneja. Tänä vuonna esiin nousi erityisesti kaksi esikoisteosta, jotka kuuluvat tuohon kastiin: Nura Farahin Aavikon tyttäret ja Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia . Kissani Jugoslavia voitti vuoden parhaalle esikoisromaanille myönnetyn HS:n kirjallisuuspalkinnon, eikä suotta. Statovcin romaani on rohkean symbolinen ja avoimen omakohtainen, maaginen, runollinen ja raaka. Se on kiehtova hybridi, joka pakenee lokerointia. Se on ja ei ole maahanmuuttajaromaani, on ja ei ol...

Hyljeksintä satuttaa enemmän kuin kepiniskut, jotka murskaavat loppujen lopuksi vain ruumiin, eivät sielua. Syrjintä jättää ihmiseen näkymättömän arven, joka ei katoa koskaan ja jonka kanssa on opittava elämään ja selviämään. Sillä heidän tahtoaan ei voi nujertaa. Odotukseni tätä romaania kohtaan olivat etukäteen korkealla jo hauskan nimen ja silmiinpistävän kannen takia. Ranskalaiskirjailijan esikoisromaania on hehkutettu sekä sen kotimaassa että niissä kymmenissä maissa, joiden kielille se on jo ehditty kääntää. Ajatušatru-niminen, intialainen fakiiri matkustaa Ranskaan mielessään vain yksi päämäärä: Ikea, jossa myydään Frållenöpik-piikkimaton uusinta mallia. Taikurina ja silmänkääntäjänä kyseenalaista mainetta niittänyt fakiiri joutuu kuitenkin Euroopassa melkoiseen pyöritykseen, joka alkaa siitä, kun hän piiloutuu yöksi erääseen vaatekaappiin Ikeassa. Laittomaksi siirtolaiseksi epäilty fakiiri matkustaa milloin rekan perävaunussa, milloin Louis Vuittonin matka-arkussa, millo...

Tilanne: Olen sopinut vaimoni kanssa, että hän lähtee töistä vähän aikaisemmin ja tulee kotiin hoitamaan vauvaa, ja minä puolestani lähden rentoutumaan ja viettämään "omaa aikaa" kaupungille. Sen sijaan, että suuntaisin jonnekin hemmotteluhoitoon tai salille, saati drinkille tai edes kahvilaan, päädyn tietenkin kirjastoon, jonka hyllyjen välissä kiertely kuuluu tietenkin rentoutumiskeinojen top-kymppiin. Ajattelen, että mikäs tässä, voisin vaikka lukea jotain sarjakuvaa kaikessa rauhassa. Kerrankin minulla on hetki aikaa. Sarjakuvahyllystä bongaan Ville Tietäväisen Näkymättömät kädet : muissa kirjablogeissa ja mediassa runsaasti näkyvyyttä saanut, kehuttu ja Sarjakuva-Finlandian voittanut teos, joka on ollut lukulistallani jo kauan. Tartun kirjaan (painava!) ja etsin mukavan tuoli+pöytä -yhdistelmän eräästä kirjaston rauhallisemmista nurkista. Alan lukea. Hetken kuluttua nostan katseeni. Olen ollut täysin uppoutunut kirjan maailmaan, unohtanut ajan ja paikan, kelloon vi...

Basaarin kalakauppiaasta voi tehdä maapallolle eksyneen avaruusaluksen, ja munakoisot voi muuttaa filosofian oppitunneiksi. Tärkeintä on se, että tarkkailee näkemäänsä yhtä hartaasti kuin sellainen joka harkitsee parvekkeella itsemurhaa. Tärkeää on myös, ettei mielikuvitus ole viihteellinen, vaan likainen ja äärimmäisen vakavahenkinen; sielultaan pitää olla askeettinen ja kuolemaisillaan. Tällaiset ohjeet kirjailijan urasta haaveileville antaa novellisti Khalid al-Hamrani, joka on itsekin henkilönä novellissa Hassan Blasimin kokoelmassa. Tämän novellikokoelman löytymisestä pitää kiittää Mari A :n blogikirjoitusta sekä Hesarin arvostelua ; ne saivat minut kiinnostumaan kirjasta. Suomessa asuva irakilaissyntyinen Blasim on niittänyt novelleillaan mainetta ja kiitosta erityisesti Englannissa jo ennen tämän suomennoksen ilmestymistä. Onneksi kirja suomennettiin: maahanmuuttajataustaisten kirjailijoiden teoksia ilmestyy edelleenkin Suomessa häpeällisen vähän. Ja Blasimin novellikokoe...

Pöytäni ääressä avasin Koraanin ja aloin taas opetella ulkoa säkeitä siitä kohdasta, johon olin jäänyt. Koivikossa olin tajunnut, että minun pitäisi opiskella hafiziksi . Silloin vanhempani pelastuisivat. Niin Mina oli sanonut. Jokainen hafiz saa paikan paratiisista itsensä lisäksi myös vanhemmilleen. Isä pelastuisi juomisesta ja rakastajattarista riippumatta. Pistin Ayad Akhtarin esikoisromaanin nimen korvan taakse muistiin jo keväällä, kun bongasin sen Otavan katalogista. Ulkomaisissa blogeissakin hehkutettu kirja kuulosti mielenkiintoiselta, vaikka toisaalta aihe on melko loppuun kaluttu: näitä Yhdysvaltoihin sijoittuvia maahanmuuttajataustaisten henkilöiden kasvu- ja sopeutumistarinoita on pilvin pimein. Appelsiininkuorten katu on osa tätä amerikkalaista maahanmuuttajakirjallisuutta, jossa kulttuurit ja uskonnot törmäilevät yhteen niin että ryskyy. Romaani on kasvukertomus nuoresta Hayatista, jonka pakistanilaistaustainen perhe elää amerikkalaisessa lähiössä. Kymmenvuotias...

I was born with a talent. Not for dance, or comedy, or anything so delightful. I've always had a knack for school. Everything that was taught there, I could learn: quickly and without too much effort. [...] This is not to say that my education was always easy for me. When Ma and I moved to the U.S., I spoke only a few words of English, and for a very long time, I struggled. Girl in Translation has been read and praised in many Finnish book blogs, especially last year when its translation, Käännöksiä , was published. This book was on my To-Be-Read list for a long time before I finally bought it and read it. Although the book is - as its name implies - about translations and translating, I wanted to read it as the untranslated, original English version. The novel tells the story of Kim Chang and her mother, who immigrate to New York from Hong Kong. They are given the chance to start a new life in a new country, thanks to a seemingly helpful relative. But the promised land isn...

Päällys: Tuula Mäkiä Minut kihlattiin kehdossa. Tätä Layla ajatteli unessaan viimeiseksi. Hän havahtui hääyön jälkeisenä aamuna aviomiehensä Muratin liikkeisiin. Tämä sytytti valon ja käski Laylan nousta patjalta. Edellisestä päivityksestä on kulunut aikaa. Syytän kummallista ja kiireistä päivärytmiäni, joka on erinäisistä syistä johtuen muuttunut viime aikoina melko radikaalisti. Tuntuu että lukemiseen on vähemmän aikaa, eikä blogikirjoitusten laatiminen ole viime aikoina hirveästi innostanut. Muiden blogien lukemiset ja kommentoimiset ovat myös jääneet vähemmälle. Mutta täällä ollaan ja pysytään edelleen, enemmän tai vähemmän tiiviisti! :) Laylan lukemisesta on jo kulunut jonkin aikaa ja tuo aika on hämärtänyt lukumuistojen ääriviivat sumeiksi ja epämääräisiksi. Layla oli ensimmäinen Jari Tervon kirja, jonka luin (kuten muutamalle muullekin bloggaajalle!). Eniten lukuintoon vaikutti ehkä Jorin arvostelu kirjasta. Pidin etukäteen Tervon kirjoja jonain, joka ei vain ollut min...

Tilanteen julma turhanpäiväisyys kauhistutti Robbieta. Katsoessaan tyhjään olohuoneeseen hän tunsi itsensä hirvittävän vieraantuneeksi perhe-elämän puitteista: takanreunusta koristavista kehystetyistä valokuvista, tarkasti aidon mahonkijäljitelmäsohvapöydän keskelle asetellusta kakkupaperista, keinonahkasohvasta. Mikään niistä ei tepsinyt. Näitä tavaroita he olivat jossain vaiheessa huijanneet toisensa himoamaan - uskomaan, että ne toisivat heidän perhe-elämäänsä jotakin muutoin saavuttamatonta. Mutta eivät ne olleet, eivät ainakaan Robbielle. Mikään niistä ei ollut tehnyt häntä onnellisemmaksi. Tätä lukiessa alkoi hirvittää, miten ajankohtaisesta romaanista on kyse. Piti oikein tarkistaa, milloin Helen Walsh on romaaninsa kirjoittanut (2008) ja mihin vuoteen sen alun tapahtumat sijoittuvat (1975). Maahanmuuttajavastaisuus nostaa päätään, rasismista on tullut arkipäivää ja kaiken tämän ohella englantilaisten työläisperheiden nuoret kokeilevat rajojaan Manchesterin vanhassa teollisu...

Kansi: Kosti Antikainen Heti alkuun voin kertoa teille että me asuttiin seitsemännessä kerroksessa ilman hissiä, ja siitä se olikin ainainen riesa Madame Rosalle, jonka piti kantaa kaikki kilonsa vain kahdella jalalla, ja kun oli sitä muutakin huolta ja vaivaa. Madame Rosa muistutti meille siitä aina kun ei valittanut jostakin muusta, sillä hän oli lisäksi vielä juutalainen. Eikä hänen terveydessäänkään kehumista ollut, ja voin kyllä tässä heti kärkeen sanoa että sellainen nainen olisi ansainnut hissin. Näin alkaa ranskalaisen Emile Ajarin Goncourt-palkittu romaani, Elämä edessäpäin . Kertojana toimii orpo, 10-vuotias arabipoika Mohammed, eli Momo, joka asuu Pariisin köyhässä Bellevillen kaupunginosassa. Madame Rosa puolestaan on vanha nainen, Auschwitzin selviytyjä, maailmanmatkaaja, räväkkä ja värikäs persoona. Madame Rosa on nuorempana ansainnut elantonsa prostituoituna Marokossa ja Algeriassa. Sittemmin hän on perustanut täysihoitolan "huoranpenikoille" (kuten hän i...

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Kuvitelkaapa, miten rasittavaa olisi kertoa tämä tarina kotikylän tytöille. Siinä onkin todellinen syy siihen, miksi kukaan ei kerro meille afrikkalaisille mitään. Ei se johdu siitä, että meidän mantereemme haluttaisiin pitää pimennossa. Kenelläkään ei vain ole aikaa istuutua selittämään meille juurta jaksain ensimmäistä maailmaa. Tai ehkä te haluaisitte selittää, mutta ette osaa. Teidän kulttuurinne on pitkälle kehittynyt - kuin tietokone tai lääke, jota otatte päänsärkyyn. Osaatte käyttää sitä, mutta ette selittää, miten se toimii. Ette ainakaan tytöille, jotka pinoavat polttopuunsa talon seinustalle. Uskallan täten julistaa Chris Cleaven Little Been tarinan yhdeksi tämän vuoden kirjallisiksi kohokohdiksi - jo näin vuoden puolivälin tienoilla. :) Tätä on ihasteltu, ihmetelty, ylistetty ja analysoitu jo monessa blogissa. Kirja lumosi Susan , Booksy haluaisi luetuttaa sen mahdollisimman monella, Jenni luki sen päivässä ja Katja/Lumiomena viidessä ...

Cover: John Gall, Gavin Hellier What I owe Shiva most is this: to tell the story. It is one my mother, Sister Mary Joseph Praise, did not reveal and my fearless father, Thomas Stone, ran from, and which I had to piece together. Only the telling can heal the rift that separates my brother and me. Yes, I have infinite faith in the craft of surgery, but no surgeon can heal the kind of wound that divides two brothers. Where silk and steel fail, story must succeed.  The main reason why I wanted to read this book was that it kept on popping up everywhere when I was browsing the internet looking for reviews and material on Arundhati Roy's The God of Small Things (a big favourite of mine). The two novels were often described as similar, although their settings sounded completely different: Roy's book takes place mainly in India and tells about the life of a family with a pickle factory in Kerala. Abraham Verghese's novel is set (mostly) in Ethiopia and describes characters ...

B-rappuun oli juuri muuttanut mustalaisperhe jota Aniksen vanhemmat melkein pelkäsivät, eivät ymmärtäneet sanaakaan niiden puheesta ja äiti ihmetteli kun naiset olivat unohtaneet kampoja hiuksiinsa. Olivatpa hajamielistä väkeä. Kerran joku leveä, silkeissään kahiseva nainen oli yrittänyt povata äidille pesutuvassa ja äiti oli pinkaissut sanaa sanomatta karkuun. Yritti manata henkiä, äiti kertoi hengästyneenä eteisessä, sellaista djinnien spiritismiä. Joskus äiti sekoitti spinningin ja spiritismin. Luin Parvekejumalat jo muutama viikko sitten, mutta en ole vielä saanut minkäänlaista arviota aikaiseksi. Parissa viikossa tuoreimmat mielikuvat kirjasta ovat jo ehtineet haihtua tai korvautua uusilla lukuelämyksillä (päällimmäisenä mielessä ovat tällä hetkellä Salmelan 27 eli kuolema tekee taiteilijan ja Kyrön Mielensäpahoittaja , joista lisää myöhemmin). Mutta yritän palata vielä Snellmaniin ; pitäähän tästä jotain kirjoittaa! Ensimmäisenä täytyy sanoa, että Parvekejumalat sai m...

Kiinnostuin Marjane Satrapin Persepoliksesta alun perin Sallan arvion myötä. Luen todella vähän sarjakuvia, mutta tämä ja Alison Bechdelin Hautuukoti ovat saaneet minut janoamaan lisää. Persepolis on kaksiosainen omaelämäkerrallinen tarina. Ensimmäinen osa, Persepolis - iranilainen lapsuuteni kertoo Marjane-tytön lapsuudesta 1980-luvulla, kun Iran alkoi muuttua radikaalisti fundamentalistisempaan suuntaan. Tytöt hunnutettiin, alkoholi ja musiikki kiellettiin ja katupartiot valvoivat ihmisten siveellisyyttä ja islamilaisen lain noudattamista. Marjanen vapaamieliset vanhemmat marssivat tuhansien muiden lailla mielenosoituksissa, kunnes mielenosoittajien vangitsemisista, kiduttamisista ja tappamisista tuli arkipäivää. Perheet jatkavat kapinointia kotiensa seinien suojissa. Kadulla päästä varpaisiin peitetyt tytöt riisuvat salaisiin kotibileisiin tultuaan huntunsa - alta saattaa paljastua minihame ja korkokengät. Viini virtaa ja Iron Maidenin piraattikasetti soi. Mutta koteihinkin...