Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Tournier Michel merkityt tekstit.

Michel Tournier: Perjantai

Hän seurasi juuri huvittuneena pientä hullunrohkeata rapua joka kohotteli häntä kohti kaksia eripituisia saksiaan niin kuin kaksintaistelija kalpaansa ja miekkaansa, kun jäi siihen kuin salaman lyömänä tuijottamaan paljaan jalan jälkeä. Yhtä hämmästyksen lyömä hän olisi ollut jos olisi keksinyt oman jalanjälkensä hiekasta tai liejusta, varsinkin kun oli jo aikaa sitten lakannut kävelemästä muuten kuin saappaat jalassa. Mutta hänen silmäinsä alla oleva jälki oli painunut kallioon itseensä . Oliko kyseessä toisen ihmisen jalanjälki? Michel Tournierin romaani Perjantai on uusi versio Robinson Crusoen tarinasta. Romaani seuraa perinteistä haaksirikko- ja selviytymistarinaa pääpiirteittäin heti alusta lähtien. Englantilainen Robinson Crusoe jää ainoana eloon Virginia -laivan haaksirikkoutuessa myrskyssä. Autiolle saarelle pelastautunut Robinson antaa uudelle kodilleen nimen Speranza, "Toivo". Tournierin luomassa Robinsonissa on kuitenkin jotain hyvin erilaista kuin Daniel...

Michel Tournier: Meteorit

Jean-Paulin hirviömäisyyttä kuvasi se mitä me keskenämme sanoimme "sirkukseksi"; jokaisen vierailun yhteydessä toistuva tylsä karuselli alkoi yhdennäköisyyden aiheuttamilla hämmästyneillä huudahduksilla ja jatkui vertailuna, vaihtamisena ja sotkemisena. Maria-Barbara oli näet todellisuudessa ainoa ihminen maailmassa, joka osasi erottaa meidät - paitsi nukkuessamme, sen hän tunnusti meille, sillä uni hävitti meistä kaiken erilaisuuden niin kuin nousuvesi pyyhkii pois hiekasta lasten jättämät jäljet. Palkitun ranskalaisen kirjailijan Michel Tournierin romaani on rönsyilevää ja hidasta luettavaa, mutta ennen kaikkea täynnä suurta viisautta. Tämä on sitten varmaan sitä nykyajan klassista korkeakirjallisuutta. Tournier käyttää runsaasti symboliikkaa ja allegorioita sekä viittauksia uskontoihin, filosofiaan ja mytologioihin. Jotkin näistä jäivät ainakin minulle epäselviksi. Silti itse tarinasta pystyi nauttimaan erityisesti kirjan loppupuolella. Romaani on kyllästetty erilaisi...