Kirjanurkkaus

Elämäni ensimmäisenä päivänä mä haluaisin olla kukatahansa. Se kukatahansa, johon katse ei osu. Joka saa mennä metrossa, ratikassa, junassa, lentokoneessa niin, että se on joku vain. Ei friikki. Ei erityistapaus. Ei sellainen jota katsotaan hitaasti tai kaksi kertaa. Mä menisin kahvilaan ja ottaisin ison kolan ja lukisin kaikki lehdet, mitä niillä on.  Friillä pyörii parhaillaan sympaattinen tosi-tv-sarja Minä olen Jazz , joka kertoo 14-vuotiaan teinitytön perheestä ja arjesta. Oman mausteensa mukaan tuo se, että Jazz on syntymässä pojaksi määritelty transsukupuolinen nuori. Huumorintajuisen ja sanavalmiin tytön arkea on yllättävän viihdyttävää seurata, varsinkin, kun kyseessä ei ole mikään traaginen nyyhkytarina, jossa vanhemmat eivät hyväksy ja sisarukset eivät tue. Jazz on saanut elää taaperosta asti omaksi kokemassaan sukupuolessa, ja isoveljetkin puolustavat häntä raivokkaasti kavereilleen. Ihailtavan rohkeaa. Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin kertoo myös tr...

Uli katsoi häntä silmät pyöreinä, odottaen, toivoen, että tälläkin kertomuksella olisi tarkoitus niin kuin hän halusi kaikella olevan. Uli halusi aina nähdä kohtalon, Uli odotti, että jokainen pienikin sattumus muodostaisi osan suurta, kaikkialla hengittävää tarinaa, jonka sylissä hän voisi levätä turvallisesti, koska se oli ennalta määrätty ja muuttumaton. Siiri Enorantaa on kehuttu blogeissa vuolaasti ja kaikki hänen aiemmat teoksensa ovat olleet ehdolla jonkin kirjallisuuspalkinnon - milloin Finlandia Juniorin, milloin Kuvastajan - saajaksi. Surunhauras, lasinterävä kiinnitti huomioni jo komean kannen takia (joka on Laura Lyytikäisen käsialaa). Lisäksi Maria Turschaninoffin Maresin lukeminen viime vuonna palautti uskoni kotimaiseen, nuorille suunnattuun fantasiaan - nimenomaan sellaiseen, jossa on päähenkilönä vahva nainen tai tyttö. Joten Surunhauras, lasinterävä oli pakko lukea. Romaani nousi viime vuonna Finlandia Junior -ehdokkaiden joukkoon, se voitti Topelius-palkinnon...