Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Tolkien J. R. R. merkityt tekstit.

J. R. R. Tolkien: Hobitti

Sitten hobitti pani sormuksen sormeensa ja alkoi kaikujen vuoksi hiipiä vieläkin äänettömämmin kuin hobitti yleensä alas, alas, alas pimeään. Hän vapisi pelosta mutta hänen pienet kasvonsa olivat päättäväiset ja ankarat. Hän oli jo kovin erilainen hobitti kuin se joka oli kauan sitten rynnännyt Repunpäästä ilman nenäliinaa. Hänellä ei ollut ollut nenäliinaa ties kuinka pitkään aikaan. Hän löysti tikaria tupessa, kiristi vyötä ja jatkoi kulkuaan. J. R. R. Tolkienin fantasiaklassikko Hobitti piti tietenkin lukea uudelleen viime vuonna ilmestyneen, Peter Jacksonin ohjaaman elokuvan kunniaksi. Tai siis elokuvatrilogian ensimmäisen osan kunniaksi. Vaikka tämä oli laskelmieni mukaan jo viides kerta, kuin luin kirjan, sen tarina ei ole menettänyt tippaakaan taianomaisuudestaan vuosien varrella. Sympaattisen Bilbo Reppulin ja sekalaisen kääpiökomppanian vaaroja täynnä oleva matka Smaug-lohikäärmeen hallitsemalle Yksinäiselle vuorelle jaksaa viihdyttää ja jännittää aina vaan. :) Hobit...

Päivä 28 - Paras kirjan nimi

Haruki Murakamin kirjoilla on usein hienoja nimiä. Suosikkejani ovat Hard-boiled Wonderland and the End of the World (sananmukaisesti "Kovaksikeitetty ihmemaa ja maailmanloppu") sekä The Wind-Up Bird Chronicle ("Vedettävän linnun kronikka"). Jostain syystä pidän muutenkin pitkistä ja kummallisista kirjan nimistä. Sylvia Plathin Johnny Panic and the Bible of Dreams -novellikokoelmaan taisin tarttua pelkästään hauskan nimen perusteella. Samoin Yukio Mishiman The Sailor Who Fell From Grace With the Sea ("Merimies, joka joutui epäsuosioon meren kanssa") kiinnosti aluksi nimen takia. Iris Murdochin The Sea, the Sea (suom. Meri, meri ) -romaanilla taas on hieno, runollinen nimi. Ja tietenkin J. R. R. Tolkienin Silmarillion suorastaan rullaa kielen päällä. :)

Päivä 22 - Oman kirjahyllyn suosikkeja

Kaikenlaisia kirjoja on tullut vuosien aikana haalittua omaan kirjahyllyyn asti ja vähän turhan moni hyllyn asukeista on vielä lukematta. LibraryThingin mukaan hyllyistä löytyy 266 kirjaa, joista peräti 90 on vielä luettavien listalla. Sarjassamme turhaa, mutta kummallisen kiehtovaa triviaa: jos kirjani pinottaisiin yhteen pinoon, siitä tulisi yhtä korkea kuin Stonehenge, eli n. 7,5 m korkea pino. Tämänkin tiedon tarjoaa LibraryThing. :) Suosikkeja mahtuu joukkoon useitakin, mutta esittelen kuitenkin tässä kolme erikoisempaa ja minulle henkilökohtaisesti tärkeää kirjaa.  Ensimmäinen on Steve McCurryn The Unguarded Moment . Kyseessä on oikeastaan valokuvakokoelma, joissa on McCurryn ottamia kuvia ympäri maailmaa, erityisesti Kaakkois-Aasiasta. McCurryn valokuvat ovat todella vaikuttavia ja hätkähdyttäviä - tunnetuin on varmastikin afgaanityttöä esittävä The Afghan Girl . Kirja on minulle tärkeä myös sen vuoksi , että olen saanut sen lahjaksi tyttöystävältäni (josta tulee vii...

Päivä 19 - Suosikkikirja, josta on tehty elokuva

Tuijotin luettujen kirjojen listaani ja yritin löytää jonkin suomalaisen kirjan, josta olisi tehty elokuva. Kumman harvassa ne tuntuvat olevan, lukuun ottamatta tietenkään jotain Seitsemän veljestä -tyyppistä klassikkoa. Englanninkielisen ja käännöskirjallisuuden puolelta löytyy sitten useampikin elokuvaksi sovitettu kirja. Suosikkeihin kuuluvat ainakin Sarah Watersin Fingersmith ( Silmänkääntäjä ), Jeffrey Eugenidesin The Virgin Suicides ( Kauniina kuolleet ) sekä Anthony Burgessin A Clockwork Orange ( Kellopeliappelsiini ), jotka olen kaikki itse asiassa lukenut vasta ko. kirjasta tehdyn elokuvan innoittamana. Viime aikoina suosikeiksi ovat nousseet Vikas Swarupin Q and A ( Tyhjentävä vastaus/Slummien miljonääri ), vaikka tämän kohdalla elokuva taisi jopa voittaa kirjan vertailussa. Äskettäin ilmestynyt Never Let Me Go ( Ole luonani aina ) on myös katsomisen arvoinen, mutta tässä tapauksessa Kazuo Ishiguron kirja taas päihitti leffan. Ykkössuosikiksi en voi kuitenkaan nos...

J. R. R. Tolkien - Húrinin lasten tarina

Silloin viha sai voiton Morgothissa ja hän sanoi: "Mutta minä voin käydä käsiksi sinuun ja kirottuun huoneeseesi, ja minun tahtoani vasten teidät särjetään, vaikka olisitte teräksestä tehdyt." [...] Silloin Morgoth ojensi pitkän kätensä Dor-lóminia kohti ja kirosi Húrinin ja Morwenin ja heidän jälkeläisensä näin sanoen: "Katso! Ajatukseni varjo on heidän päällään minne ikinä he menevät, ja vihani vainoaa heitä maailman ääriin saakka!" J. R. R. Tolkienin Húrinin lasten tarina on aiemmin kerrottu eri muodoissa ja jokseenkin pirstaleisena sekä Silmarillionissa (suom. 1979) että Keskeneräisten tarujen kirjassa (suom. 1986). Taru sormusten herrasta -trilogiassakin Húrin ja hänen poikansa Túrin mainitaan ohimennen "vanhan ajan mahtavina haltiamielinä". Pelkästään Hobitin ja Taru sormusten herrasta -romaanit lukeneet saattaa yllättää se, miten laaja ja monimutkainen esihistoria näiden romaanien tarinoita edeltää. Tolkien itse työsti ja kirjoitti esimerki...