Kirjanurkkaus

Kaj on jämähtänyt aloilleen vaikka hänen olisi pitänyt muuttaa kotoa pois jo vuosia sitten. Hänen elämänsä... joskus ajattelen että se on kuin juhla johon hän on tullut kutsumatta. Hän on livahtanut sisään eikä uskalla mennä ulos edes tupakalle, koska ei tiedä onnistuuko pääsemään takaisin sisälle. Ei ole väliä montako kertaa hänelle sanoo että hänestä pidetään, hän unohtaa sen joka kerta yhtä nopeasti. Pidän Kajsta enemmän kuin itsestäni mutta hän sanoo vain ettei niin erilaisia asioita voi verrata. Anne Swärdin Viimeiseen hengenvetoon oli yksi viime vuoden hienoimpia lukuelämyksiä. Se oli niitä kirjoja, jotka menevät jonnekin syvälle ytimeen asti ja joista on täysin mahdotonta kirjoittaa mitään järkevänkuuloista arvostelua. Niitä kirjoja, joiden jälkitunnelmissa haluaisi vain velloa hiljaa ja itsekseen, puhumatta tai kirjoittamatta mitään, ettei tunnelma hajoa pirstaleiksi... Tästä voimme myös päätellä, että odotukseni Swärdin nyt alkuvuodesta suomennettua esikoiskirjaa kohtaa...

Karoliinan innoittamana osallistun minäkin Blogistanian Globalian äänestykseen. Tässä siis ne vuonna 2011 Suomessa ilmestynyttä käännettyä kaunokirjallista teosta, jotka mielestäni ansaitsisivat palkinnon, sekä lyhyet perustelut: Anne Swärd : Viimeiseen hengenvetoon (Otava) Kiihkeänkaunis, tunteellinen romaani siitä, mikä on kahden ihmisen suhteessa syvintä ja haurainta. Kader Abdolah : Talo moskeijan vieressä (Bazar) Sympaattinen romaani, joka antaa Iranin kulttuurista ja uskonnosta monipuolisen ja värikkään kuvan mustavalkoisen sijaan. Erityisen onnistunut suomennos. Chris Cleave : Little Been tarina (Gummerus) Epäilenpä, että tämä ylsi Blogistanian viime vuoden luetuimpien kirjojen joukkoon - eikä syyttä. Taidokkaasti rakennettu romaani, jossa pienet lauseet, pienet teot saavat elämää suuremman merkityksen. Colm Tóibín : Brooklyn (Tammi) Samastuttava tarina irlantilaisen Eilisin muutosta Amerikkaan. Jää mieleen myös kansien sulkemisen jälkeen.

Aurinkoa, unta, leikkiä. Kesä oli vain meitä varten ja me sitä varten. Niin kauan kuin meillä oli toisemme, meillä oli kaikkea. Villihunajaan kastettuja heinäsirkkoja, kotoa salakuljetettuja ruoantähteitä. Me joimme sadevesitynnyristä, kävimme suihkussa kaatosadekuuroissa. Me nukuimme. Enemmän kuin mitään muuta me nukuimme, salaista unta, Lucas ei koskaan saanut tarpeekseen. Minun oli opeteltava pitämään siitäkin, tai ainakin olemaan hänen kanssaan kärsivällinen. [...] Me uskoimme olevamme turvassa kun heittäydyimme kaikkeen täysin valmistautumattomina, kuljimme lähellä rajaa mutta ylittämättä sitä, työnsimme sitä vain edessämme, ei ei eikä eikä. Tämän luettuna ensimmäinen ajatukseni oli 'apua, en osaa kirjoittaa tästä varmasti mitään'. Reilu viikko on vierähtänyt siitä, kun suljin kirjan kannet ja nyt tuntuu edelleen vaikealta yrittää pukea kokemusta sanoiksi. Muut ovat toki jo yrittäneet ja onnistuneet: kirjan koskettavan kauniin tunnelman on tavoittanut hienosti Ilse , sen...