Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Storm Annastiina merkityt tekstit.

Annastiina Storm: Kerro, kerro

Kansi: Emma Strömberg Olen perimmäisellä perähikiällä outojen ihmisten ja mahdollisesti rakoilevan mieleni kanssa, eikä minulla ole mitään kytköstä omaan kotiini, omaan todellisuuteeni. Jos sellaista on koskaan ollutkaan. Annastiina Stormin esikoisromaani Me täytytään valosta (S&S) oli yksi Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaista vuonna 2017. Omaääninen, satujen symboliikalla maustettu tarina perheestä oli minulle tuon vuoden paras kotimainen kaunokirjallinen teos. Niinpä odotukset Stormin toista romaania kohtaan olivat jo etukäteen korkealla. "Kerro, kerro kuvastin", vetoaa Lumikin ilkeä äitipuoli peiliinsä klassikkosadussa. Storminkin romaanissa pohdiskellaan kertomista ja myös kertomatta jättämistä. Sitä, miten saman tarinan voi kertoa monella eri tapaa ja kenellä on oikeus kertoa se. Kuvastimenkin vastaus ja sen näyttämä kuva riippuu siitä, kuka siihen milloinkin katsoo. Eikä peili välttämättä aina paljasta koko totuutta vaan saattaa vääristää sit...

Annastiina Storm: Me täytytään valosta

Jossain on piilossa ilo. Sen etsiminen tuntuu sellaiselta hakuammunnalta, ettei edes yhteen yritykseen riitä jaksaminen. Ainoa toivo on, että se itse kyllästyy kyyristelemään pimeässä ja tulee esiin. Älkää antako kannen hämätä: tämä ei ole nuortenkirja tai kevyt viihderomaani. Minulle tämä oli yksinkertaisesti yksi tämän vuoden parhaista teoksista - ellei paras. Annastiina Stormin esikoisromaani oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Hesarin arviossa kirjaa kuvailtiin "hotkaistavaksi" ja itse ahmin sen yhtenä suupalana, kerralla alusta loppuun. Romaani rakentuu pirstaleisen, onnettoman perheen ympärille. Isosisko Silja vaihtaa pikkuveljensä yöllä kastelemat housut kuiviin, koska äidillä on yövuoro ja isä on jossain, poissa. Silloin kun isä on paikalla, hänen sisältää purkautuu välillä huutava, kiroileva myrsky. Äidin mahassa on uusi pikkusisarus eikä Silja ymmärrä, miksi se muuttaa äidin hymyn suruhymyksi. Silja pakenee mielikuvitusleikkeihin Täh...