Kummitus, Erika ajatteli tarkistaessaan kolmannen kerran, että ulko-ovi oli lukossa ja varmuusketju kiinni. Ehkä hän oli sellainen myös itse. Juuttunut välitilaan, ei elävä tai kuollut, ei taivaassa eikä helvetissä, ei unessa eikä aivan hereillä. Enemmän muisto kuin oikea ihminen, Erika ajatteli kiertäessään napsauttelemassa asunnon valokatkaisijoita päälle ja kurkistaessaan suihkuverhon taakse ja sängyn alle. Kirjoitin reilut neljä vuotta sitten Iida Rauman esikoisromaanista Katoamisten kirja , että se on "aitoa, rankkaa, yllättävää, riemastuttavaa ja ennen kaikkea viihdyttävää kunnon tarinankerrontaa kaunokirjalliseen muotoon puettuna" ja että kirjaan oli "helppo upota ja 'kadota'". Täytyy myöntää, että tuon kirjan juonesta tai henkilöistä ei ole enää juuri mitään muistikuvia, mutta muistan, että Katoamisten kirja teki suuren vaikutuksen. Niinpä Rauman toinen romaani, Seksistä ja matematiikasta , oli yksi niistä tämän vuoden kotimaisista uutuuksista...