Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Pohjola Mike merkityt tekstit.

Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918

Tämä on vuorovaikutteinen romaani, joka sisältää miljoonia mahdollisia tarinoita. Se on kirjoitettu sinämuodossa. Sattuma ja tekemäsi valinnat vaikuttavat siihen, millaisen sukupolvitarinan lopulta päädyt lukemaan. Takakannessa ja kustantamon sivuilla kuvaillaan Mike Pohjolan uutuusteosta "immersiiviseksi romaaniksi" (Pohjolan itse keksimä termi). "Vuorovaikutteinen", "interaktiivinen" ja "osallistava" voisivat myös sopia tähän. Muistan lukeneeni lapsena vastaavanlaisia seikkailukirjoja, joissa oli lukujen lopussa yksinkertaisia valintatilanteita, tyyliin: "Jos menet luolaan, siirry sivulle se-ja-se." Tekniikka koukutti jo silloin ja se koukutti yllättävän vahvasti myös nyt aikuisena. Pohjolan teoksessa on yli 500 sivua, mutta yksi lukukerta kestää noin tunnin. Aluksi hahmolle, romaanissa puhutellulle "sinulle", eli lukijan romaanihenkilö -alter egolle valitaan nimi, kotiseutu ja sukupuoli. Jo nämä seikat vaikuttavat si...

Mike Pohjola: Ihmisen poika

Onko mahdollista, että hän todella on Jumalan poika? Jos Jumala on olemassa, niin se on mahdollista. Jos ei ole, se ei ole mahdollista. Vai onko...? Jos Jumalaa ei ole olemassa, niin mikä on se Jumala, josta puhumme? Pelkkä käsite? Satuhahmo, jota monet pitävät totena. Voiko sellaisen poika olla? Näin pohdiskelee Julius Sariola, joka on pienenä poikana kokenut ihmepelastumisen: hän on pudonnut puusta, mutta selviytynyt hengissä oksaan tarttuvan kengän ansiosta. Syvästi uskonnollisessa perheessä kasvava Julius saa äidiltään kuulla, että suojelusenkeli pelasti hänet. Julius itse päättelee pelastuneensa, koska Jumalalla on hänen varalleen suuria suunnitelmia: ehkä hän on jopa Jeesuksen toinen tuleminen! Mike Pohjolan Ihmisen poika on hirmuinen tiiliskivieepos, jonka kuitenkin ahmaisin alle viikossa. Vaikka oma lapsuuteni ei sijoittunutkaan 1970-luvulle, kuka tahansa pari vuosikymmentä sitten nörttiteinivaiheen läpikäynyt löytää kirjasta paljon tuttua: ensimmäiset tietokonepelit, D...