Ulkoasu: Camilla Pentti Blogi on ollut epämääräisellä tauolla ennätyksellisen pitkään; kohta en enää kehtaa kutsua itseäni kirjabloggaajaksi! Kirjanurkkauksen kuulumisia on ilmestynyt viime kuukausina vain Instagramin puolella. Jospa nyt äitiyslomalla olisi aikaa kirjoittaa blogiinkin. (Hyvähän se on nyt sanoa, kun vauva ei ole vielä syntynyt - voi olla, että vauva-arki + totaaliyksinhuoltajuus on melko tehokkaasti bloggausaikaa entisestään vähentävä kombo!). :) Mutta asiaan, eli kirjoihin. Pertti Lassilan teokset ovat siirtyneet aina ilmestyttyään automaattisesti lukulistalleni siitä lähtien, kun luin vuonna 2015 Finlandia-ehdokkaanakin olleen Armain aika -romaanin. Pari vuotta siitä eteenpäin haikea Kesän kerran mentyä oli yksi parhaista kirjoista, jonka luin vuonna 2017. Välillä lukaisin myös jo vuonna 2013 ilmestyneen Ihmisten asiat -romaanin. Tänä kesänä taas ilmestyi Kovassa valossa , jonka sain luettua viime viikolla. Suomi on vasta itsenäistynyt, kun vakuutusyhtiö...