Kirjanurkkaus

Astiakaappeihin päädyttyään kuvat leviävät kaikkialle: pyyhkeiden reunat, pussilakanat, kellot, tohvelit, sukkien resorit, tarrat, tahrat, muotoiset heijastimet, jokahahmot, mikähahmot, tuikkumuikkulyhdyt ja nurkissa seisovat designlamput, valettu muottiin, värisevät, kun Sohvi vielä ostaa lasit, veitset, teepussilaatikon, muupussilaatikon, ja pikkuinen myyjä myy. Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi voisi lukea vaikka kotimaisen kirjallisuuden klassikoita, mutta jos Alastalon salissa ei (edelleenkään) iske tai Seitsemän veljestä on jättänyt traumoja kouluajoilta, niin miltä kuulostaisi Juha Hurmeen novelli "Ylistalon huussissa" tai Petri Tammisen "Seitsemän veljestä - viidestoista luku"? Tai millaiseksi Kalevalan Ainon tarina muuttuu Joonas Konstigin käsissä ja millainen yllättävä loppu Antti Heikkisen versioon Juhani Ahon Rautatiestä sisältyy? Erkka Mykkäsen toimittama antologia, jonka alaotsikko on Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista , koostuu kymmenen...

Till piti suoraviivaisista asioista. Ihmiset olivat harvoin sellaisia, selkeitä. Siksi Till ei vastannut tervehdyksiin ja keskeytti pitkät selostukset. Puheen tavoista hän inhosi eniten ehdotuksia. Ne olivat pyöreitä, vieriviä. Käskyt olivat suoria ja hyviä. Kuten: - Tapa Lev Demidov. Vai että tällainen kirja... Juhani Karilan novellikokoelmaa lukiessa tunteet heittelivät laidasta laitaan: yllättymisestä pöyristymiseen, turhautumisesta ärtymykseen. Ainakaan kirja ei siis ollut mitäänsanomaton! :) Silti täytyy myöntää, että olin lopettaa leikin kesken jo ensimmäisen novellin kohdalla. Kun huomaa lukevansa lauseita kuten "Jäsenten kuiva raivo sattui katsojien silmiin", niin väkisin alkaa miettiä, onko kirjailija tässä ihan tosissaan. Eikä hän taida aina olla. Se käy ilmi viimeistään "Rakkautta ennen Seinäjokea" -nimisessä novellissa, jossa ulkoavaruuden oliot hyökkäävät matkustajajunaan ja alkavat lahdata ihmisiä. Välillä Karilan pelkistetty tyyli turhautti ...