Ville Tietäväisen sarjakuvateos Linnut ja meret on julkaistu vuonna 2003, kahdeksan vuotta ennen Tietäväisen upeaa Näkymättömät kädet -teosta, joka on kahminut vaikka mitä palkintoja ja syystäkin. Linnut ja meret sijoittuu Hongkongiin vuosiin 1995 - 1996, juuri ennen kuin entinen Britannian siirtomaa luovutettiin Kiinalle. Kirjan alussa tarinan keskiössä ovat nuoret Katie ja Simon, jotka ovat juuri menneet naimisiin. Katien suku ei hyväksy suhdetta, ja pariskunta joutuu kumpikin tahollaan tekemään puoli-ilmaiseksi töitä Katien vaikutusvaltaisille sukulaisille, jotka "hyvää hyvyyttään" järjestävät nuorelle parille asunnon. Kun pariskunta saa kuulla, että Katien setä aikoo ottaa heille syntyneen pojan väkisin ottolapsekseen, he päättävät paeta Hongkongista Kiinaan. Sitten hypätään ajassa taaksepäin erään vietnamilaisen pakolaisperheen vaiheisiin. Mies joutuu eroon vaimostaan ja lapsestaan ja hänet viedään jonkinlaiseen vankisairaalaan, jossa hänelle tehdään omituisia l...