Kirjanurkkaus

Muut lapset leikkivät pihalla pareittain tai isoissa porukoissa, mutta hän keinuu yksin korkealle ja ajattelee pilviä ja lentämistä, millaista olisi olla lintu ja lentää kattojen yli. Mitä linnut tekevät, kun niillä on paha mieli? Elina Hirvosen kirjoittama ja Ville Tietäväisen kuvittama Näkymätön kertoo kiusaamisesta ja ulkopuolisuudesta Kukka-nimisen avaruustytön kautta. Kukka ei haluaisi olla Kukka vaan Kapteeni, astronautti ja Avaruustyyppien johtaja. Muutenkin hän toivoo, että kaikki muuttuisi toisenlaiseksi: jos hän vain hymyilisi tarpeeksi ja olisi reipas, ehkä muut päiväkotilapset ottaisivat hänet mukaan leikkiinsä. Niin ei kuitenkaan käy: Et saa tulla , kuiskaa taas yksi, ja Me ei leikitä tyttöjen kanssa , sanovat pojat. Kapteeni keinuu yksin pilviin asti ja pidättelee kyyneleitä. Vanhemmille ei voi kertoa, miksi vatsaan koskee ja öisin itkettää, koska heillekin voisi tulla paha mieli. Näkymätön on viiltävän rehellinen, koskettava ja järkyttäväkin tarina siitä, mi...

Kansi: Ville Tietäväinen Kaikissa kaupungeissa, onnettomien ja onnellisten, yksinäisten ja ystävien ympäröimien ihmisten joukossa on yksi, joka on juuri nyt täydellisen yksin, ja silti yhteydessä muihin. On tummiin pukeutuneita miehiä ja naisia, kauniita ja rumia, suosittuja ja yksinäisiä, koulusta pois potkittuja ja luokan parhaita oppilaita, kaikki nuoria ja niin vihaisia, että se hämärtää kaiken muun. Elina Hirvosen romaani kuuluu niihin tämän kevään uutuuksiin, joita odotin eniten. Luin Hirvosen edelliset kaksi romaania, Että hän muistaisi saman ja Kauimpana kuolemasta vuonna 2010. Molemmat tekivät vaikutuksen ja jäivät mieleen. Romaanin tapahtumat sijoittuvat lähitulevaisuuteen, Helsinkiin ja Somaliaan. Keskiössä on näennäisen tavallinen suomalainen perhe, mutta kyseiseen perheeseen pätee ehdottomasti se, että jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan . Perheenäiti Laura Anttila on ilmastoasiantuntija ja luennoitsija yliopistossa. Isä Eerik on arkkitehti, joka...

Kun lapset löysivät pihapuusta violettien kukkien väriseksi muuttuneen kameleontin, tyttö otti sen hellästi kädelleen ja kutsui pienet pojat piiriin ympärilleen. Hän kertoi tarinan siitä, miten väriä muuttava eläin liikkui kahden maailman välillä, sen jonka näemme ja sen joka kuhisee ympärillämme, vaikka saatamme saada siitä vain aavistuksia, siellä asuvat keijut, haltijat ja hyväntahtoiset noidat. Elina Hirvosen romaanista on kirjoitettu ja keskusteltu paljon, eikä minulla ole enää kovin kummoista lisättävää. Avustustyöstä, ihmissuhteista ja katulasten elämästä Afrikassa kertova kirja on vaikuttavaa, suorastaan järisyttävää luettavaa. Hirvonen on itse asunut Sambiassa ja matkustanut ympäri Afrikkaa, ja kirja onkin hyvin todentuntuinen. Hirvosen romaanin nimettömäksi jäävä maa - epäilemättä Sambiaan perustuva - on omalla tavallaan eksoottinen, mutta ei jää kaukaiseksi. Kirjan hajut, äänet ja ihmiset tunkevat iholle, silmien eteen, mielikuviin. Yksityiskohtien kautta rakentuva tunn...

Työnnämme kielemme ulos pyydystämään keijuja. Isä pitää meitä käsistä ja me pyörimme hiutaleiden mukana, kylmiä pisaroita kielen päällä, ja kerran, olen varma, että nielaisen hiutaleen sijasta tähden. Puristin kasvot polvia vasten ja muistin sen joulun niin kipeästi, että sen oli pakko olla totta. Toivoin, että Joona muistaisi saman. Elina Hirvosen teoksia on kehuttu eri medioissa ja yksittäisissä blogeissa ja liitynpä nyt itsekin tähän laajaan ja moniääniseen ryhmään. Nappasin Hirvosen yhden päivän esikoisromaanin viikonloppulukemiseksi, mutta kirja ahmaisi mukaansa niin tehokkaasti, että siitä tulikin vain yhden lauantai-iltapäivän pikalukeminen. :) Kirja on surullinen ja myös masentava, mutta samalla oudon toiveikas; elämänmakuinen muttei kliseinen. Välillä tuli mieleen Hannu Väisäsen kuvaukset kurjuudesta ja ongelmallisista perheistä - mutta Väisäsen romaanit ovat mielestäni tähän verrattuna paljon raskaampia. Päähenkilö Anna viettää keväistä päivää kahviloissa istuen ja ...