Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Hall Radclyffe merkityt tekstit.

Päivä 15 & 16 - Suosikkimies- ja naishahmot

Vastaan eilisen ja tämän päivän haastekysymykseen samalla, kun en eilen muilta tohinoilta ehtinyt tätä pähkäilemään. En ehkä osaa valita yhtä ylivoimaista suosikkia, mutta yksi parhaista mies(puolisista)hahmoista on Yann Martelin Piin elämän päähenkilö, eli poika nimeltä Piscine Molitor Patel, joka tunnetaan nimellä Pii. Romaani kertoo siitä, kuinka eläintarhan eläimiä kuljettava laiva uppoaa keskellä merta ja ainoat eloonjääjät, Pii ja bengalintiikeri nimeltä Richard Parker, joutuvat jakamaan keskenään pienen pelastusveneen ja selviytymään hengissä useita kymmeniä päiviä. Piin elämä on muutenkin yksi lempikirjoistani ja Piin pikkuvanha nokkeluus on jäänyt mieleen. Suosikkinaishahmoksi valitsen Radclyffe Hallin Yksinäisyyden kaivon Stephenin. Romaanissa seurataan Stephenin etuoikeutettua lapsuutta, yksinäistä nuoruutta ja identiteetin etsintää maailmassa, jossa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat olivat automaattisesti yhteiskunnan pohjasakkaa, ulkopuolelle suljet...

Radclyffe Hall: Yksinäisyyden kaivo

Sitten Stephenin oli kerrottava hänelle julma totuus, hänen oli sanottava: "Minä olen yksi niistä, jonka Jumala on otsamerkinnyt. Kuten Kain, minut on merkitty ja tahrittu. Jos tulet luokseni, Mary, maailma kammoksuu sinua, vainoaa sinua, kutsuu sinua saastaiseksi. [...] sinä käännyt puoleeni ja sanot: 'Sinä ja minä olemme kunniakkaampia kuin nämä ihmiset. Miksi maailma vainoaa meitä, Stephen?' Ja minä vastaan: 'Koska tässä maailmassa suvaitaan ainoastaan niin kutsuttuja normaaleja.' Ja kun haet luotani suojaa, sanon: 'En kykene suojelemaan sinua, Mary, maailma on vienyt minulta oikeuteni suojella. Olen aivan avuton, voin vain rakastaa sinua.'" Näin pohdiskelee Stephen Gordon, yläluokkaan kuuluva englantilainen nainen, Radclyffe Hallin (alun perin Marguerite Radclyffe-Hallin ) klassikkoromaanissa Yksinäisyyden kaivo , jonka Basam Books eräänlaisena kulttuuritekona julkaisi viime vuoden puolella ensi kertaa suomeksi. Yksinäisyyden kaivo kuuluu niihin...