Seinäpaperissa on jotain sellaista, mitä kukaan minun lisäkseni ei voi ymmärtää, eikä koskaan tule ymmärtämään. Päällyskuvion alaiset himmeät muodot muuttuvat päivä päivältä selkeämmiksi. Kuvio on aina samanlainen, joskin tavattoman mutkikas. Näyttää aivan siltä kuin sen takana ryömisi kumara nainen. Mikäpä sopisi paremmin Kansainväliseen naistenpäivään kuin arvio Charlotte Perkins Gilmanin feministiklassikosta Keltainen seinäpaperi ? Luin tämän itse asiassa jo jokin aika sitten, mutta arvio on jäänyt uupumaan, vaikka otinkin kirjasta peräti muistiinpanoja. Olen lukenut Gilmanilta aiemmin maailman ensimmäiseksi feministiseksi utopiaromaaniksi kutsutun Herlandin , joka kertoo kolmen miehen tekemästä tutkimusmatkasta pelkkien naisten asuttamaan syrjäiseen maahan. Nyt suomennettu Keltainen seinäpaperi ja muita kirjoituksia on kääntäjä Ville-Juhani Sutisen kokoama teos, johon kuuluu Keltainen seinäpaperi -novellin lisäksi useita Gilmanin kirjoittamia esseitä, kirjoituksia ja runo...