Kirjanurkkaus

Tässä omat Blogistanian Finlandia -palkintoehdokkaani sekä lyhyet perustelut: 1. Tuuve Aro: Himokone - välähdyksiä pimeässä (3 pistettä) Tuuve Aron Himokone on intertekstuaalinen, elokuvallinen novellikokoelma, jossa lukija huomaa seuraavansa kirjan sivuille hypänneitä tuttuja klassikkoelokuvia uudenlaisesta näkökulmasta. Pureva, naseva ja kutkuttavan yllätyksellinen teos. 2. Turkka Hautala: Kansalliskirja (2 pistettä) Turkka Hautala onnistuu tarinakokoelmassaan kiteyttämään jotakin hyvin olennaista ja kuvaavaa suomalaisuuden ytimestä. Kansalliskirja on virkistävä sukellus Suomeen - hyvässä ja pahassa. ---------------------------------------------- Ehdokkaita pohdiskellessani kävin läpi viime vuonna lukemaani kaunokirjallisuutta ja huomasin kaksi asiaa: a) olen lukenut todella vähän kotimaisia uutuuksia (siis vuonna 2012 ilmestyneitä kirjoja) ja b) olen lukenut muutenkin melko vähän, ainakin loppuvuodesta. Valinnanvaraa Blogistanian Finlandia -ehdokkaiksi e...

Tunne alkoi Jaanan kurkunpäästä ja levisi hiljalleen alaspäin, kaulaan, rintaan, sydänalaan. Hän mietti tunnettaan. Se ei ollut kuuma, vaikka baari oli hikinen. Ei liioin kylmä. Tunne oli pikemminkin kuin raskas rapiseva kääre, johon Jaanaa kiedottiin. Voin aivan rehellisesti sanoa, että Tuuve Aro on yksi suosikkikirjailijoistani kotimaisten novellikokoelmien saralla. Myös Aron esikoisromaani Karmiina oli huikea, ja viimeisin novellikokoelma Merkki sai minutkin (paatuneen novellifoobikon) haikailemaan uusien, absurdien ja erikoisten tarinoiden perään. Nyt odotus palkittiin uudella kokoelmalla. Novellikokoelman nimi saattaa tuoda mieleen lähinnä jotain erotiikkaan liittyvää, mutta todellisuudessa se viittaa brittiläisen elokuva-alan tohtori Samuel L. Brimstonen keksimään nimitykseen filmiprojektorille. Himokone , eli välähdyksiä pimeässä , kuten kokoelman alaotsikko kuuluu, onkin eräänlainen intertekstuaalinen tutkielma elokuvista, niiden katsomisesta ja tulkinnasta. Jokaine...

Vessan peili baarissa ei ollut oikeaa lasia vaan kiiltävää, hitusen vääristävää metallia. Kasvot näyttivät oudoilta sen pinnassa. Jotain oli tapahtunut. Olin seisonut yksin peilin edessä, lisännyt huulipunaa, valo oli sirissyt yläpuolellani ja jotain oli tapahtunut. Lisää Tuuve Aroa , ja taas hämmentävän romaanin muodossa. Tarina alkaa pariskunnan baari-illasta. Saara jättää poikaystävänsä Mikaelin odottamaan, kun käy itse vessassa. Kun Saara palaa baarin puolelle, tiskillä seisookin tuntematon mies kahden viinilasin kanssa. Punapartainen mies näyttää hämärästi tutulle, mutta Mikael on hävinnyt. Saara torjuu miehen kysymykset ja lähentely-yritykset, kunnes mies lopulta poistuu ja Saara kävelee yksin kotiinsa. Seuraavana aamuna Saara herää tyhjään asuntoon. Mikaelin puoli sängystä on koskematon. Poissa ovat myös kahvinkeitin, Mikaelin sulkapallomailat ja maihinnousukengät. Jotain on tapahtunut, mutta Saara ei ymmärrä, että mitä. Eikä sitä muuten ymmärrä lukijakaan... Vähitellen tu...

Salassa hän oli syntynyt, ja salassa hänet pidettiin, seitsemäntoista vuotta. Salaisessa valtakunnassa pimeydestä muodostui paras ystävä. Karmiina oppi aistimaan asioita joita kukaan muu ei aistinut. Hän oppi liikkumaan ääneti ja tekeytymään näkymättömäksi kuin suojaväriinsä piiloutunut villieläin. Hän saattoi istua tunteja ja jopa päiväkausia hievahtamatta samassa asennossa, kyykyssä pää polvia vasten, ja kuunnella seinän takaa kantautuvia ääniä. Tuuve Aron tuotantoon tutustuminen jatkuu. Tällä kertaa vuorossa oli aiemmin luettujen novellikokoelmien sijaan romaani, Aron esikoinen, joka onnistui ylittämään kaikki ennakko-odotukseni. Saunan pimeässä kellarikomerossa varttuu tyttö nimeltä Karmiina, jota suku pitää lukittuna piilossa. Karmiinalla ei ole perhettä, kaksossiskokin on kuollut äidin heitettyä kaksoset kaivoon. Samassa tapaturmassa Karmiinan naaman oikea puoli on ruhjoutunut ja käsi surkastunut, oikeassa jalassa ei ole tuntoa. Karmiinan ainoa ystävä koko maailmassa on tulit...

Mutta Anna Holmkrona keräsi pöydältä ne hienot posliinit ja hopeat ja tyrkkäsi tilalle pienet lasikipot. Niistä ei kyllä piirakkaa syötäisi, mikä pettymys. Ja tosiaan, kippoihin valutettiin kohta helakanpunaista lientä ja sen päälle vaniljajäätelöä, aivan naurettavan pieni nokare.  - Holmkruuna, sepä vinkeä nimi, mä sanoin lopulta. - Onko kyseessä pitkäkin suku. Mä olin osoittanut ne sanat Nisselle, mutta ennen kuin se ehti vastata, Anna vinkaisi: - Ja, ja, kyllä on pitkä. - Ihan Saarisia ollaan, sanoi Nisse. - Alun perin. Vaikka yleensä vierastan novelleja, innostuin etsimään käsiini Tuuve Aron kokoelmia tykästyttyäni Sinikka Tammisen outo tyhjiö -novellikokoelmaan. Merkki oli ehkä vieläkin koukuttavampi ja vaikuttavampi kokoelma kuin tuo aiempi. Kaikissa kokoelman novelleissa hiivitään jossain mustan huumorin ja absurdin farssin rajamaastossa ja mukaan mahtuu sopivissa määrin huumoria, kurjuutta ja yhteiskunnallista kritiikkiä. Minuun tämä sekoitus osui ja upposi täys...

Helena oli hymyillyt ja räpytellyt ripsiään kutsuvasti, mikä oli naisten yhteistä koodikieltä. Sillä he viestivät haluavansa suhteelta enemmän. Olisiko se puhtaasti seksiä vai kenties merkityksellistä läheisyyttä, sitä Kalle ei vielä tiennyt. Hän toivoi oikeastaan kumpaakin. Seksin jälkeinen läheisyys oli hyvä asia. Sinikka Tammisen outo tyhjiö on Tuuve Aron toinen novellikokoelma, ja ensimmäinen Aron teos, jonka olen lukenut. Täytyy sanoa, että olen aivan myyty. Olen huono lukemaan novelleja, koska kärsivällisyyteni ei aina riitä pohtimaan ja miettimään pienten tarinoiden syvempiä tulkintoja. Aron novelleja lukiessa tuntui kuitenkin, että tarinoista sai paljon irti jo ensimmäisellä lukukerralla, eikä niihin oltu piilotettu mitään tekotaiteellisia symboleja tai piilomerkityksiä lukijan kiusaksi (tai iloksi - riippuen lukijasta!). Eniten nautin Aron novellien tajunnanvirranomaisesta kielestä, yllättävistä loppuratkaisuista ja ironisesta huumorista. Osa kokoelman novelleista on ...