Kirjanurkkaus

Olen 42-vuotias. Olen miehetön, lapseton ja työtön. Olen myynyt asuntoni, olen saanut valmiiksi ensimmäisen kirjani ja irtisanoutunut entisestä työstäni lopullisesti. Olen astunut valkoiseen sumuun - olen vapaa ja täydellisen irti. Mutta sumu vaikuttaa olevan pahinta mahdollista laatua, enkä todellakaan tiedä mitä seuraavaksi tekisin. Minne menisin? Ketä seuraisin? Mitä nelikymppinen, perheetön, työnsä ja kotinsa jättänyt nainen voi elämällään tehdä?  En ole vielä lukenut Mia Kankimäen hehkutettua esikoisteosta Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava, 2013), mutta nyt siihen on pakko tarttua, koska minusta taisi tulla Mia Kankimäki -fani. Naiset joita ajattelen öisin on yksi lumoavimmista ja inspiroivimmista ja kyllä, myös kliseisesti ihanimmista kirjoista, jonka olen tänä vuonna lukenut. Postauksen alun lainauksessa kuvaillun haahuiluvaiheen jälkeen Kankimäki saa hurjan idean: hän päättää tutustua 1800-luvun naistutkimusmatkailijoihin ja lähteä heidän jalanj...

Muisti on sellainen. Toisinaan sitä ymmärtää jälkikäteen asioita, joita ei mitenkään voinut tapahtumahetkellä tietää; äkisti ne tuntuvatkin melko järkeviltä, ja samalla sitä kirjoittaa koko muiston uusiksi, jotta kaikki on johdonmukaista. Yksi viime viikonlopun Helsinki Litin valovoimaisimmista esiintyjistä oli Petina Gappah , joka taisi hurmata koko yleisön avoimuudellaan, innostuksellaan ja välittömyydellään. Luin Muistojen kirjan juuri ennen tapahtumaa, joten se oli tuoreena mielessä kirjailijan haastattelun aikana. Petina Gappah, Aris Fioretos ja Sirpa Kähkönen Helsinki Litin lavalla 12.5.2017 Muistojen kirjan päähenkilö on oikeastaan Muisto/muistot - eli sekä henkilöhahmo nimeltä Memory että yksi kirjan pääteemoista, muistot ja menneisyys, jotka antavat romaanille rakenteen. Memory on Zimbabwessa asuva albiinonainen, jota syytetään valkoisen professorin murhasta ja joka odottaa kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa vankilassa. Yhden ihmisten henkilökohtaisten muistojen l...

Niinpä hän oli aina tiennyt, että ketään toista samanlaista ihmistä ei ollut, ja tuntenut - sillä vaikka se ei ollut todistettavissa, ei se ollut kumottavissakaan - että kukaan ei voinut täysin korvata häntä, Khady Dembaa, siitäkään huolimatta, että vanhemmat olivat lähettäneet hänet pois ja isoäiti ottanut hänet luokseen vain pakon edessä, siitäkään huolimatta, että kukaan maan päällä ei häntä tarvinnut eikä kaivannut. Marie NDiayen Kolme vahvaa naista oli kirjaston uutuushyllystä bongaamani herätelaina. Kirjailijan nimi ei kuulostanut yhtään tutulta, enkä muistanut lukeneeni romaanista yhtäkään blogi- tai muuta juttua. Takakannen hieman paatoksellinen teksti ("Väkevä romaani kolmesta afrikkalaistaustaisesta naisesta, jotka sanovat nöyryytykselle ei.") ja punamusta väritys veivät ajatukset Afrikkaan ja kehitysmaiden sorrettuihin naisiin. Ääh , ajattelin. Ei hirveästi innostanut lukea taas yhtä kliseistä ryysyistä rikkauksiin -tarinaa. Enpä muista, milloin ensivaikute...

According to my mother, all things are fixed. To her there was a reason for everything from the massacres in the West to the love she found in the East. But the mind behind all things, I call it Fate, is harsh and cold. It's so logical that no one could call him or herself a better person if he or she bowed down to it. Fate is fixed like brittle crystal in the dark. Nnedi Okorafor's novel Who Fears Death is almost impossible to categorize. On the one hand, it could easily fall under the genre of speculative fiction, but it also contains elements from a variety of other genres: fantasy, science fiction, alternative history, post-apocalyptic dystopia... It is realistic, but also contains magical and supernatural elements. The characters are all young people on the verge of adulthood, which would also imply that the novel is for young readers, but there is so much violence and sex in the novel that it's probably not for a very young audience... The novel is set in Afri...

[...] you must forgive me, because in every story of obsession there is only one character, only one plot. I am writing about myself alone, it's all I know, and for this reason I have always failed in every love, which is to say at the very heart of my life. This is one of those books that leave you speechless after you close the covers. While it was incredibly easy and enjoyable to read, it feels difficult to describe and impossible to review afterwards. But I'm determined to try... as always. :) In a Strange Room was shortlisted for the Booker Prize last year, so (although it didn't win) I knew I could expect something good. In a nutshell, the novel tells about one man (who Has No House ) and his three journeys. These three journeys are separate, kind of like three individual short stories within the novel. The main character/narrator travelling in these stories is a South African man called Damon (so by implication he is also the author?), who is a man without a hom...

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Kuvitelkaapa, miten rasittavaa olisi kertoa tämä tarina kotikylän tytöille. Siinä onkin todellinen syy siihen, miksi kukaan ei kerro meille afrikkalaisille mitään. Ei se johdu siitä, että meidän mantereemme haluttaisiin pitää pimennossa. Kenelläkään ei vain ole aikaa istuutua selittämään meille juurta jaksain ensimmäistä maailmaa. Tai ehkä te haluaisitte selittää, mutta ette osaa. Teidän kulttuurinne on pitkälle kehittynyt - kuin tietokone tai lääke, jota otatte päänsärkyyn. Osaatte käyttää sitä, mutta ette selittää, miten se toimii. Ette ainakaan tytöille, jotka pinoavat polttopuunsa talon seinustalle. Uskallan täten julistaa Chris Cleaven Little Been tarinan yhdeksi tämän vuoden kirjallisiksi kohokohdiksi - jo näin vuoden puolivälin tienoilla. :) Tätä on ihasteltu, ihmetelty, ylistetty ja analysoitu jo monessa blogissa. Kirja lumosi Susan , Booksy haluaisi luetuttaa sen mahdollisimman monella, Jenni luki sen päivässä ja Katja/Lumiomena viidessä ...

Cover: John Gall, Gavin Hellier What I owe Shiva most is this: to tell the story. It is one my mother, Sister Mary Joseph Praise, did not reveal and my fearless father, Thomas Stone, ran from, and which I had to piece together. Only the telling can heal the rift that separates my brother and me. Yes, I have infinite faith in the craft of surgery, but no surgeon can heal the kind of wound that divides two brothers. Where silk and steel fail, story must succeed.  The main reason why I wanted to read this book was that it kept on popping up everywhere when I was browsing the internet looking for reviews and material on Arundhati Roy's The God of Small Things (a big favourite of mine). The two novels were often described as similar, although their settings sounded completely different: Roy's book takes place mainly in India and tells about the life of a family with a pickle factory in Kerala. Abraham Verghese's novel is set (mostly) in Ethiopia and describes characters ...

Kun lapset löysivät pihapuusta violettien kukkien väriseksi muuttuneen kameleontin, tyttö otti sen hellästi kädelleen ja kutsui pienet pojat piiriin ympärilleen. Hän kertoi tarinan siitä, miten väriä muuttava eläin liikkui kahden maailman välillä, sen jonka näemme ja sen joka kuhisee ympärillämme, vaikka saatamme saada siitä vain aavistuksia, siellä asuvat keijut, haltijat ja hyväntahtoiset noidat. Elina Hirvosen romaanista on kirjoitettu ja keskusteltu paljon, eikä minulla ole enää kovin kummoista lisättävää. Avustustyöstä, ihmissuhteista ja katulasten elämästä Afrikassa kertova kirja on vaikuttavaa, suorastaan järisyttävää luettavaa. Hirvonen on itse asunut Sambiassa ja matkustanut ympäri Afrikkaa, ja kirja onkin hyvin todentuntuinen. Hirvosen romaanin nimettömäksi jäävä maa - epäilemättä Sambiaan perustuva - on omalla tavallaan eksoottinen, mutta ei jää kaukaiseksi. Kirjan hajut, äänet ja ihmiset tunkevat iholle, silmien eteen, mielikuviin. Yksityiskohtien kautta rakentuva tunn...

Okonkwo ruled his household with a heavy hand. His wives, especially the youngest, lived in perpetual fear of his fiery temper, and so did his little children. Perhaps down in his heart Okonkwo was not a cruel man. But his whole life was dominated by fear, the fear of failure and of weakness. A landmark and pioneer of modern African fiction written in English, Chinua Achebe's Things Fall Apart caused a mixed reaction in me. On the other hand, the novel is highly readable, the plot is fairly simple, many events seem mundane. But then again, it seems difficult to understand and really get into the story. Everything is so very foreign, so distant, so strange and challenging for a Western reader with no first-hand experience of any African, let alone Nigerian, culture or society. Things Fall Apart tells the story of Okonkwo, a strong and respected man in his tribe. He is the master of his three wives and children, ruling them with a patriarchal, violent attitude that does not tol...