Kirjanurkkaus

Kun ihminen on itse tarinan keskellä, se ei ole mikään tarina vaan yhtä sotkua; pimeää pauhua, sokeutta, särkyneitä lasinsiruja ja pirstaleiksi lyötyä puuta; niin kuin pyörremyrskyn kouriin joutunut talo, tai laiva joka on törmännyt jäävuoreen tai syöksynyt alas putouksesta, eikä kukaan matkustajista ole voinut sitä estää. Vasta jälkeenpäin se alkaa muistuttaa tarinaa. Sitten kun sitä kertoo, itselleen ja muille. Asetin tälle vuodelle kaksi tavoitetta lukemisen suhteen. Ensinnäkin haluan lukea enemmän tietokirjallisuutta, viime vuoden Naparetkestä , Kabulin tytöistä , Tautitehtaasta ja muista upeista tietokirjoista innostuneena. Toiseksi yritän lukea enemmän omaan kirjahyllyyn kertyneitä opuksia, joista karkeasti arvioituna noin puolet odottaa yhä lukemistaan. Jälkimmäisen urakan aloitin loogisesti A:n kohdalta ja luin Margaret Atwoodin Nimeltään Gracen , joka on ollut lukulistallani jo vuosia. Atwood ei ole vielä tähän mennessä koskaan tuottanut pettymystä eikä tuottanut nytkään....

Kulkue pysähtyi SalaBurgerin grillin eteen. Paikalle kerääntyi väkeä valmiina pilkkaamaan. "Hyvät ystävät", joukon johtaja sanoi osoittaen sanansa kaikelle kansalle. Saarna ei kyllä jatkuisi pitkään, ajatteli Toby, sillä Laskivesilaguunin asukkaat eivät sitä sietäisi. "Rakkaat ystävät. Minun nimeni on Aatami Ensimmäinen. Minäkin olin ennen ateisti, materialistinen lihansyöjä. Niin kuin te, minäkin ajattelin, että ihminen on kaiken olevaisen mitta." "Iho umpeen, ekofriikki!" joku huusi. Aatami Ensimmäinen ei ollut kuulevinaan. Tämä on 200. blogikirjoitukseni! Ajattelin ensin juhlistaa rajapyykkiä järjestämällä blogihistoriani ensimmäisen arvonnan, mutta arvontoja on tällä hetkellä meneillään niin monta (vilkaiskaapa vaikka linkkilistaa oikealla!), että taidan odotella vähemmän ruuhkaista ajankohtaa. Sitä paitsi kärsin arvottavan tavaran puutteesta, eli ensin pitäisi löytää sopiva kirjamainen palkinto. :) No, vielä tässä ehtii kevään mittaan... Mutta s...

Me olemme olemassa suvunjatkamista varten: emme ole jalkavaimoja, geishatyttöjä, kurtisaaneja. Päinvastoin: meidät pyritään kaikin mahdollisin keinoin pitämään erillään siitä ryhmästä. Emme saa olla vähääkään viihdyttäviä, salaisten intohimojen ei ole sallittua puhjeta kukkaan kanssamme; mitään suosionosoituksia ei pidä pyytää, ei heiltä sen paremmin kuin meiltäkään, rakkaudelle ei suoda pienintäkään jalansijaa. Olemme kaksijalkaisia kohtuja, siinä kaikki: pyhitettyjä astioita, käveleviä kalkkeja. Kyselin jo joskus kesällä vinkkejä Margaret Atwoodin kirjoista ja muistaakseni marjis suositteli Orjattaresi -romaania (kiitos!). Atwood on jäänyt minulle tuntemattomaksi suuruudeksi; kirjailijan teokset ovat vähän väliä esillä mediassa ja netissä, mutta en ollut jostain syystä lukenut yhtäkään. Aloitin Orjattaresi -romaanin vähän epäileväisenä (scifiin vivahtava dystopiakirjallisuus ei kuulu ehdottomiin suosikkeihini), mutta kirja imaisi täysin mukaansa! Nyt on kulunut jo yli viikko si...

Making a Man 1. TRADITIONAL METHOD Take some dust of the ground. Form. Breathe into the nostrils the breath of life. Simple, but effective! (Please note that although men are made of dust, women are made of ribs. Remember that at your next Texas-style barbecue!) As I wrote before , I wanted to read something by Margaret Atwood this summer, mainly because I haven't read anything by her before and, well, I'm curious. Instead of starting off with one of her novels ( The Blind Assassin and The Handmaid's Tale are still both on my to-be-read list), I grabbed one of her collections of short stories entitled Good Bones . I don't know how well the collection represents Atwood's style as a writer, but reading it left me impressed, but somewhat puzzled. In Good Bones , Atwood takes well-known stories, myths and classic works of fiction and reshapes them and their characters into something new. Some of the most interesting works in the collection are ones where evi...