Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Ollikainen Aki merkityt tekstit.

Aki Ollikainen: Pastoraali

Niemenkärjen saunamökissä mykkä karitsa nuuski lattialla lojuvaa tyhjää jaloviinapulloa. Se haistoi saman hajun kamarin senkin päällä makaavan miehen hengityksessä. Mykkä luontokappale asteli ulos avoimesta ovesta. Portailla istui vanha nainen märkä villatakki yllään. Nainen kaivoi pusakkansa taskusta kullatun taskukellon ja sitoi kellon perät pienen eläimen kaulan ympärille. "Karitsa", vanha nainen sanoi. Aki Ollikaisen esikoisteos Nälkävuosi sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon, Blogistanian Finlandia-palkinnon sekä Finlandia-palkintoehdokkuuden vuonna 2012. Se on jostain kumman syystä minulla edelleen lukematta. Ollikaisen toinen teos, Musta satu (2015) on myös lukulistalla. Niiden sijaan nappasin Hesarin hehkutuksen innoittamana kirjastosta kirjailijan tuoreimman pienoisromaanin Pastoraalin . Pastoraali kuvaa nimensä mukaisesti eräänlaista paimenidylliä, yhtä kesäpäivää siinä. Kirja alkaa aamuöisestä kohtaamisesta usvaisella pihatiellä miehen ja keltasi...

Joensuun kirjallisuustapahtuma jätti jäljen

Osallistuin viikonloppuna Joensuun kirjallisuustapahtumaan . Vaikka tapahtuma on järjestetty joka syksy vuodesta 2000 lähtien, ja olen itse asunut ko. kaupungissa yli kahdeksan vuotta, niin tämä oli ensimmäinen kerta, kun osallistuin siihen - siis nyt, kun olen jo muuttanut toiselle paikkakunnalle! Mikähän mielenhäiriö minulla on ollut, kun olen jotenkin onnistunut missaamaan koko tilaisuuden 8 kertaa peräkkäin?! :) Tapahtuman tämänkertainen teema oli Jälki ja sitä pohdittiin niin kulttuurihistorian ja ekologisen jalanjäljen kuin muistijälkien ja kääntäjän jättämän jäljen muodossa. Itse en päässyt paikalle kuin lauantaina, mutta päivän puhujakaarti oli sitäkin mielenkiintoisempi, mm. Joel Haahtela , Jaana Kapari-Jatta , Aki Ollikainen ja Katja Kettu olivat paikalla kertomassa erilaisista jäljistä kirjoissaan ja kirjallisuudessa. Tuula-Liina Varis, Joel Haahtela ja Matti Mäkelä En ole aiemmin ollut kuuntelemassa Haahtelaa missään tilaisuudessa ja täytyy sanoa, että hänen esi...