Kirjanurkkaus

Kaikki kummajaiset olivat jo tulleet kaapista. Hänkin voisi tehdä niin. Hän voisi elää kuten muutkin. Ehkä muita samanlaisia ei ollut, mutta mitä sitten? Jos hän paljastaisi itsensä, hän saattaisi jo huomenna jutella jonkun kaltaisensa kanssa.  Sofi Oksasen Norma oli syksyn kirjallinen tapaus jo ennen teoksen julkaisua. Romaanista ei kerrottu mitään etukäteen, kirjan ja päähenkilön nimeä lukuun ottamatta. Syyskuussa kirja nostettiin valtavan media-aallon kantamana esiin, ja kirjamessuilla rekankokoiset Norma-julisteet varmistivat, ettei romaani jää keneltäkään huomaamatta. Hypetys nosti ainakin minulta karvat pystyyn, mutta tuhansien muiden tavoin minäkin luin kirjan. Lukiessa aloin kuitenkin epäillä, ettei tämä kirja erityisemmin paranna Oksasen asemia kirjallisella kentällä. Kärjistäen ja vähän ilkeästi sanottuna: Norma myy, koska se on Oksasen kirja; ei, koska se on erityisen hyvä. Ensimmäiset pari-kolmekymmentä sivua lukijan eteen marssitetaan joukko henkilöitä, joilla ...

Manalan tungoksessa muistelin Lostarin alakerran ahtautta. Portaita, joita pitkin on menty pää edellä ees ja taas. Morganin aina ystävällistä hymyä. Naurettavan pientä tanssilattiaa ja Darudea. Yläkerran kristallikruunun alla Lostarin muutamaa aikaansa seuraavaa heteroa. Alakerran hämärää. Hämäränurkkausten tiiviimpää hämärää. Kaapista juuri tulleiden vastaleivottuja ilmeitä ja kaapissa olevien arempia. Tulipa sitten tämäkin luettua, Sofi Oksasen toinen romaani vuodelta 2005. En viitsinyt ostaa tätä omaksi, mutta kirjastossa se oli (yllättäen...) jatkuvasti lainassa - aina viime viikkoon asti, jolloin lopulta nappasin sen hyllystä! Baby Janen julkaisuvuosi sijoittuu Oksasen esikoisromaanin Stalinin lehmien ja palkintoja kahmineen kohuromaani Puhdistuksen välille. Aihepiiri on kuitenkin täysin eri: tästä romaanista on turha etsiä Viron historiaa tai neuvostovallan aikoja. Baby Jane sijoittuu 1990-luvun Helsinkiin, itseään etsivien nuorten aikuisten pariin. Päähenkilö ja minäk...

Paluumatkalla humalaiset huutavat laivan huutokaupassa maapähkinäpusseja kymmenkertaiseen hintaan ja ottavat kouralla lohta seisovassa pöydässä, kun haarukalla ei oikein osu. Joku tukkii huudoista päätellen vessan siitä kerroksesta, jossa hyttimme on, ja kerrosemännät käyvät kolmesti hytissämme koputtamatta, mitään sanomatta, tarkastamassa vessan, samoin kuin muissakin kerroksen hyteissä, keskustellen keskenään viroksi ja olettaen, ettemme ymmärrä mitään. Satamassa on nuori seurue, joka on tuonut täyden lastin kaljaa, ja nyt he ihmettelevät, miten saisi sen kuljetettua kotiin. 60 litraako siinä on? Jonkun kaljalaatikko hajoaa ja purkit vierivät ympäri terminaalia. Mies konttaa Saku-purkkien perässä. Minua itkettää. Sofi Oksasen esikoisromaani Stalinin lehmät (2003) käsittelee pitkälti samoja teemoja kuin äskettäin ilmestynyt, palkittu Puhdistus (2008). Tarkastelun aiheena on jälleen Viron lähihistoria - Neuvostoajan kyydityksistä piileskeleviin metsäveljiin ja pula-ajan korvikekah...

Zara pisti matkalaukkuun myös Oksankan tuomat sukkahousut. Jos äiti näkisi ne, hän myisi ne heti ja sanoisi, ettei Zara sellaisia tarvitse. Isoäiti herkesi katselemasta taivasta hetkiseksi. - Mitä siinä on? Zara näytti litteää pakkausta. Se oli kuin läpinäkyvä, muovinen kirjekuori, jonka sisällä oli kiiltävään moniväriseen kartonkiin painettu kuva valkohampaisesta naisesta ja pitkistä sääristä. Kartongissa oli pieni ikkuna, josta näkyi sukkahousua. Isoäiti käänteli pakkausta kädessään. Zara oli avaamassa sitä näyttääkseen sukkahousuja isoäidille, mutta tämä kielsi. Mitä sitä turhaan. Menisivät rikki hänen karheissa käsissään. Ja pystyisikö noin hienoja sukkahousuja edes korjaamaan silmukointineulalla? Ylistävät arvostelut, lukijoiden kehut ja vuoden Finlandia-palkinnon voittaminen pohjustivat romaanin lukemista ja loivat sille melko korkeat ennakko-odotukset. Tästä huolimatta Puhdistus ei missään nimessä tuottanut pettymystä vaan mielenkiinto säilyi alusta loppuun. Ainakin o...