Kirjanurkkaus

Tähän asti kaikki on vaikuttanut niin kaoottiselta, niin pirstoutuneelta... palasia, hiukkasia jostakin, tuli äkkiä tutkimusteni aikana mieleeni... Mutta loppujen lopuksi sitä se ehkä on, elämä... Onko kysymyksessä oma elämäni? tai jonkun toisen elämä johon olen ujuttautunut? Kun ranskalainen Patrick Modiano voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon viime vuoden lokakuussa, minä ja varmaan aika moni muukin kysyi: ai kuka? Jorma Kaparin 1970-1980-luvuilla suomentamat viisi Modianon teosta olivat painuneet suurelta yleisöltä unholaan. Toisaalta esimerkiksi Joel Haahtela kirjoitti vasta viime vuoden maaliskuussa blogissaan , että hän rakastaa Modianon kaltaisia "uudistumattomia" kirjailijoita, jotka "kirjoittavat yhtä ja samaa kirjaa, vuodesta toiseen". Ymmärrän, miksi Haahtela on nimennyt Modianon yhdeksi suosikkikirjailijoistaan. Heikki Kaskimies toteaa esipuheessaan Hämärien puotien kujaan , että Modianon henkilöhahmot ovat "itseään ja menneisyyttään etsiviä...

Todennäköisesti torstaina 9.10 julkistetaan tämän vuoden Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja. Veikkauksia tämänkertaisesta voittajasta voi heittää vielä huomiseen asti Tarukirja-blogissa , jossa on myös arvonta. Täytyy myöntää, että itseäni kiinnostaa enemmän 14.10 julkistettava Booker-palkinnon voittaja. Olen huomannut, että monet Booker-palkintoehdokkaat ja -voittajat sopivat juuri minun kirjamakuuni. Tähän liittyy myös ikuisuusprojektini, eli Booker-haaste , jossa luen Booker-palkittuja romaaneja. Aloitin urakan jo vuonna 2011 ja se jatkuu yhä - hitaasti, mutta varmasti. :) Viime vuonna Booker-palkinto meni uusiseelantilaiselle Eleanor Cattonin romaanille The Luminaries (suom. Valontuojat ), joka on muuten palkinnon historian pisin palkittu romaani. Tänä vuonna palkintokriteerit muuttuivat, mikä aiheutti paljon keskustelua ja myös soraääniä. Aiemmin Booker-palkinto myönnettiin teokselle, jonka kirjoittaja oli kotoisin ns. Kansanyhteisöstä, Irlannista tai Zimbabwesta. Nyt pal...

Teresa tried to imagine what it was like, believing yourself to be the only person in the world like yourself, knowing you are alone, dependent on chance kindness, used but then abandoned - but she couldn't imagine it, only a panic of emptiness and aloneness that gripped her, making her cold and sick. Ben, in the World is a sequel to Doris Lessing's The Fifth Child (first published in 1988), which I read in Finnish just over a year ago. TFC is clearly not a novel that you should read when you're pregnant (if you want to avoid nightmares about monstrous babies!), but the sequel sounded like a safer choice: Ben has grown up and left his family and childhood home. He tries to cope in the modern world as an outsider, a freak - somewhere between a Neanderthal, an animal and a child - violent and scared, only trusting his instincts. While TFC was more about the relationship between a mother and a difficult child - particularly from the mother's perspective, Ben, in...

Lituma nousi ylös ja otti muutaman askeleen syvään hengittäen. Hän tunsi taas vuorten murskaavan ja ahdistavan läsnäolon, vuoriston syvän taivaan vaikutuksen. Täällä kaikki kohosi ylöspäin. Hänen jokainen solunsa kaipasi Piuran erämaita, valkoisia hiekkasärkkiä ja loppumattomia lakeuksia, joilla kasvoi johanneksenleipäpuita ja käyskenteli vuohilaumoja. Mitä sinä Lituma oikein täällä teit? Taas kerran hänestä tuntui, niin kuin niin usein aikaisemminkin näiden kuukausien aikana, ettei hän pääsisi elävänä Naccosista pois. Mario Vargas Llosa sai viime vuonna kirjallisuuden Nobel-palkinnon ja osittain tästä syystä päätin tutustua edes jollain tavalla miehen tuotantoon. Andien mies valikoitui melko sattumanvaraisesti käsiini kirjastosta. Takakansi kuvailee romaania kuin mitäkin bestselleriä: "Perulaisen kirjailijamestarin uusi maailmanmenestys. Romaani elämästä intiaanien syrjäisillä asuinsijoilla. Ankara, kaunis, jännittävä kuin dekkari." Avainsana tuossa kuvauksen viimeise...

Hän sanoi Davidille: "Meitä rangaistaan, siinä kaikki." "Minkä takia?" David kysyi jo varuillaan, sillä Harrietin äänessä oli sävy, jota hän vihasi.  "Julkeudesta. Siitä että ajattelimme voivamme olla onnellisia. Onnellisia, koska me päätimme, että olisimme onnellisia. "Roskaa," David sanoi. Vihaisena, koska tällä äänensävyllä puhuva Harriet teki hänet vihaiseksi. "Se oli sattuma. Kuka tahansa olisi voinut saada Benin. Se oli geenimuutos, ei muuta." "En usko," jatkoi Harriet itsepintaisesti. "Me aioimme olla onnellisia! Kukaan muu ei ole onnellinen, tai en ainakaan ole tavannut, mutta me aioimme olla. Ja niin meihin iski salama." Luettuani Doris Lessingin kissakirjan , sekä anni.m että Jenni suosittelivat Viidettä lasta . Itse tunnen itseni edelleenkin vähän Lessing-ummikoksi, kun tämä on vasta toinen teos Lessingin kunnioitettavan laajasta tuotannosta, jonka olen lukenut... Viides lapsi oli lukukokemuksena...

Kirjallisuuden Nobel-palkinto menikin tänä vuonna perulaiselle Mario Vargas Llosalle , vaikka runoilijoita ja erityisesti Ruotsin Thomas Tranströmeriä veikattiin etukäteen voittoon. Llosan nimi on hämärästi tuttu, vaikka en olekaan lukenut kirjailijalta yhtään teosta. Romaaneja on kuitenkin suomennettu ihan kiitettävästi, 11 kappaletta, joista viimeisin on tänä vuonna ilmestynyt Tuhma tyttö . Hesarin mukaan kirjailija on suosittu erityisesti rapakon tuolla puolen, Latinalaisessa Amerikassa ja Yhdysvalloissa. Ja kuulemma kirjat aukenevat suht helposti tällaiselle peruslukijallekin... :)

Ksenja oli hänen ystävänsä. Ainoa ystävänsä. Kaikkein läheisin, hänen elämänsä vaikuttaja. Kävellessään kadun tungoksessa ripeästi korkojaan kopautellen Ethel matki Ksenjaa. Ksenjaa joka teki päätöksiä. Joka taisteli elääkseen. Ksenjaa joka pystyi nauramaan kaikelle, pilkkaamaan kaikkia. Kaukaa tullutta Ksenjaa, joka oli päättänyt onnistua elämässään. Kiirettä on pitänyt ja blogikin on ollut kiltisti hiljaa jo yli viikon päivät. Lukujumi on iskenyt, enkä ole oikein saanut mitään luettuakaan. Nobelisti Le Clézion Alkusoitto sentään hurahti ohi muutamassa päivässä, kun nyt vihdoin kirjaan tartuin, mutta siitäkin jäi jotenkin hajuton ja mauton mielikuva. Petri Immonen esitteli Alkusoittoa pari päivää sitten Hesarissa viikon pokkarina. Olen Immosen kanssa melko pitkälti samaa mieltä: Alkusoittoa vaivaa jonkinlainen pintapuolisuus, raakilemaisuus ja irralliseksi jäävät elementit. Ranskalainen Le Clézio kertoo äitinsä Ethelin nuoruudesta toisen maailmansodan kynnyksellä. Ethelin e...

"Varjojen kissa! Manalan kissa! Alkemistin kissa! Keskiyön kissa!" Mutta mustaa kissaa eivät mairittelut tänään kiinnosta, se haluaa olla rauhassa. Silitän sen selkää, se köyristää sitä. Se kehrää puolittain, kohteliaana eleenä vieraalle ja katsoo sitten suoraan keltaisten silmiensä takaiseen salattuun maailmaan. Päätin aloittaa Doris Lessingiin tutustumisen jostain kevyemmästä ja helpommasta teoksesta, nimittäin Lessingin kissakirjasta. Kissoista kertoo nimensä mukaisesti Lessingin kissoista, mm. villiintyvistä ja huimaavalla vauhdilla lisääntyvistä kateista Lessingin lapsuudenmaisemissa Etelä-Rhodesiassa. Afrikan villikissoista siirrytään kuvailemaan nirsoja ja neuroottisia kotikissoja Lontoossa (yksi niistä ei suostu syömään muuta kuin kevyesti paistettua vasikanmaksaa ja nopeasti ryöpättyä valkoturskaa). :) (kuvan kissa ei liity tapaukseen) Kaikki kissanomistajat saavat varmasti kirjasta paljon irti. Lessingin kissojen päähänpistot ja oikut kuulostavat kovin t...

[...] Willie alkoi oivaltaa voivansa esiintyä aivan sellaisena kuin itse halusi. Hän saattoi tavallaan luoda itselleen oman vallankumouksen. Näköalat olivat huimaavat. Niin kauan kuin pysyteltiin terveen järjen rajoissa, hän saattoi rakentaa uudelleen vaikka koko minuutensa, koko henkilö- ja sukuhistoriansa. Intialaissyntyinen Willie Chandra haluaa paeta konservatiivisesta lapsuudenkodistaan ja lähtee Lontooseen opiskelemaan. Maahanmuuttaja-opiskelija ei saa Englannissa kovin suurta arvostusta osakseen ja Willie päättääkin rakentaa koko identiteettinsä uudelleen. Hän katkaisee välinsä vanhempiensa kotimaahan ja luo itsestään kuvaa modernina novellikirjailijana. Jokseenkin sattumalta Willie päätyy naimisiin portugalilais-afrikkalaisen Anan kanssa ja päättää muuttaa vaimonsa kotimaahan Afrikassa (maa jää romaanissa nimettömäksi). Siellä Willie on taas jonkinlainen ulkopuolelta tullut kummajainen, vaikka kuuluukin vaimonsa syntyperän ansiosta yhteiskunnan hyväosaisiin, tilanomistajiin...

Aidan läpi, kiemurtelevien kukkaköynnösten raoista, näin heidän lyövän. He menivät sinne päin missä lippu oli ja minä seurasin aidan takana. Luster etsi ruohikosta mulperipuun luota. He ottivat lipun ylös ja löivät. Sitten he panivat lipun takaisin ja menivät pöydän luo ja mies löi ja toinen löi. Sitten he jatkoivat kulkuaan ja minä seurasin aidan takana. Säännöllisin väliajoin tiedotusvälineet ja muut tahot julkaisevat kiisteltyjä top-50 tai top-100 -listoja (länsimaisen) kaunokirjallisuuden parhaista kirjoista. William Faulknerille on lähes aina varattu näiltä listoilta vähintään se yksi pakollinen vakiopaikka - ja usein tässä yhteydessä mainitaan nimenomaan Ääni ja vimma -romaani. Ne jotka lukevat amerikkalaista 1900-luvun alkupuolen kirjallisuutta tuntevat kyllä usein hemingwaynsä ja steinbeckinsä, mutta Faulkner taitaa olla vähemmän tunnettu tuttavuus Nobelin kirjallisuuspalkinnosta huolimatta. Syynä tähän on ehkä Faulknerin romaanien surullisenkuuluisa vaikeatajuisuus. Ääni ...

Aikuiset, vanhemmat tytöt, kaupat, aikakauslehdet, sanomalehdet, ikkunakilvet - koko maailma oli yhtä mieltä, että sinisilmäinen, keltatukkainen, rusoposkinen nukke oli kaikkien tyttöjen rakkain aarre. "Kas tässä", kaikki sanoivat, "tämä on kaunis, ja jos olet siihen ja siihen päivään asti 'kunnolla', niin voit saada sen." Hypistelin sen naamaa kummastellen niitä yhden sipaisun kulmakarvoja; näpelöin sen helmiäishampaita, jotka nököttivät kuin kaksi pianonkosketinta punaisten amorinkaarihuulien välissä. Kuljetin sormea sen nöpönenällä, töykin sen lasimaisia sinisiä silmämunia, vääntelin sen keltaista tukkaa. Minä en pystynyt rakastamaan sitä. Toni Morrisonin esikoisromaanin jälkipuheesta käy ilmi melko voimakas, mutta varmasti perusteltu katkeruudentunne. Morrison julkaisi Sinisimmät silmät alun perin jo vuonna 1970, mutta romaani huomioitiin kunnolla vasta parikymmentä vuotta myöhemmin, kun Morrison sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1993. Romaani...

'Now you look here! The first thing you got to understand is that all this uplift and flipflop and settlement-work and recreation is nothing in God's world but the entering wedge of socialism. The sooner a man learns he isn't going to be coddled, and he needn't expect a lot of free grub and, uh, all these free classes and flipflop and doodads for his kids unless he earns 'em, why the sooner he'll get on the job and produce - produce - produce! That's what the country needs, and not all this fancy stuff that just enfeebles the will-power of the working man and gives his kids a lot of notions above their class.' Sinclair Lewis became the first American author to be awarded the Nobel Prize in Literature in 1930. One of his primary works, Babbitt , introduces us to George F. Babbitt, a successful realtor and family man, living in the 1920s in the prosperous "Floral Heights" neighbourhood in the fictitious city of Zenith. George has it all. In hi...

So when they first met, first in those chocolate halls and next through the ropes of the swing, they felt the ease and comfort of old friends. Because each had discovered years before that they were neither white nor male, and that all freedom and triumph was forbidden to them, they had set about creating something else to be. Their meeting was fortunate, for it let them use each other to grow on. Daughters of distant mothers and incomprehensible fathers (Sula's because he was dead; Nel's because he wasn't), they found in each other's eyes the intimacy they were looking for. I have to admit that I have never read anything by Toni Morrison before, although I know that she is a must-read for anyone interested in the history of black America, especially from the female perspective. While Beloved (1987) and Jazz (1992) are probably her best-known works (the latter published just before Morrison became the first black American to receive the Nobel Prize in Literature in...

Tämä oli Venetsia, keimaileva ja petollinen kaunotar. Puoleksi taru, puoleksi pyydys muukalaisille - tämä kaupunki, jonka tunkkaisessa ilmassa taide kerran rehoitti tuhlailevin muodoin ja jonka muusikot loivat säveliä, jotka viettelevinä tuudittavat aistillisiin uniin. Seikkailijan silmät joivat sen upeutta, hänen korvansa täyttyivät sen melodioista. Thomas Mannin 1912 julkaistu novelli ilmestyi suomeksi ensimmäistä kertaa Toini Kivimäen suomentamana vuonna 1928 (2. painos vuonna 1957). Novelli on suomennettu uudestaan 1980-luvulla ja julkaistu Tammen kertomuskokoelmassa Kuolema Venetsiassa ja muita kertomuksia vuonna 1997. Mannin novellin päähenkilö on ikääntyvä müncheniläinen kirjailija, Gustav von Aschenback, joka lähtee Venetsiaan viettämään rentouttavaa lomaa. Hotellissa hän kuitenkin iskee silmänsä kauniiseen, 14-vuotiaaseen puolalaispoikaan, Tadzioon. Poika vaikuttaa Gustaviin niin voimakkaasti, että hän päättää jäädä Venetsiaan vielä senkin jälkeen, kun suurin osa mui...

'There is no need for us to know what freedom means, Susan. Freedom is a word like any word. It is a puff of air, seven letters on a slate. It is but the name we give to the desire you speak of, the desire to be free. What concerns us is the desire, not the name. Because we cannot say in words what an apple is, it is not forbidden us to eat the apple. It is enough that we know the names of our needs and are able to use these names to satisfy them, as we use coins to buy food when we are hungry. It is no great task to teach Friday such language as will serve his needs. We are not asked to turn Friday into a philosopher.' The basic setting of this novel is clear enough in the beginning: a woman, Susan Barton, is shipwrecked onto an island. She discovers that the island is inhabited by an elderly white man named Cruso, who has a black slave, Friday. Sound familiar? Yes, this is the old Robinson Crusoe story told from a female perspective. But the island and its inhabitants are...

"Can't they see? Can't they understand? Without the smoke signal we'll die here? Look at that!" A wave of heated air trembled above the ashes but without a trace of smoke. "We can't keep one fire going. And they don't care. And what's more--" He looked intensely into Piggy's streaming face. "What's more, I don't care sometimes. Supposing I got like the others - not caring. What'd become of us?" Piggy took off his glasses, deeply troubled. "I dunno, Ralph. We just got to go on, that's all. That's what grown-ups would do." We're all familiar with stories of people being shipwrecked on an uninhabited island and having to survive in one way or another until they - inevitably - get rescued. Children read classic adventure stories like Coral Island , Treasure Island and Swiss Family Robinson . These are relate light-hearted, exciting and happy adventures that children encounter when they ...