Nick Hornby
Alas on pitkä matka (WSOY, 2006)
Neljä ihmistä, kaksi naista ja kaksi miestä, tapaavat toisensa itsemurha-aikeissa. Itsemurhat jäävät tekemättä, ja kvartetti alkaa pitää yhteyttä, ehkä tukeakseen toisiaan, ehkä tehdäkseen myöhemmin sen, mikä jäi tekemättä, kun muut olivat häiritsemässä ensimmäistä yritystä. Tästä asetelmasta Hornby rakentaa tarinaa.
Tarina ei kosketa. Itsemurha, vaikea sairaus, elämän epäonni ja kaikki mahdolliset muut ikävyydet eivät kosketa. Jossain kirjailija on siis epäonnistunut. Naurukaan ei pyri esille kuin aivan paikoitellen. Parhaiten kirjassa osuvat maaliin filosofisemmat pohdinnat tai huomiot siitä, miksi ihminen kokee elämänsä elämisen arvoiseksi tai miten ja millä reunaehdoilla ihmiset toisiaan ja itseään käsittävät. Syvällisyyttä olisin kaivannut lisää, kun teemana on itsemurha. Toki Hornbya aiemmin lukeneena en odottanutkaan, että aihetta käsiteltäisiin syvällisen vakavasti, otsa kurtussa.
Kirjassa on neljä kertojaa. Tämä kertojan jatkuva vaihtaminen voi osittain viedä kirjan syvällisyyttä, mutta se antaa mielenkiintoisesti aina useampia näkökulmia siihen, mitä oikein tapahtuu. Aina eivät kaikki pääse ääneen, mutta jo kaksikin näkökulmaa antaa enemmän kuin yksi. Kun vielä henkilöt ovat niin monella tavalla erilaisia, näkökulmat ovat myös erilaisia, ja tarina saa niistä uudenlaista pyörrettä.
Kun on lukenut, jo joitakin vuosia sitten, Hornbyn muuta tuotantoa ja pitänyt siitä, kirja jättää vähän pettyneen olon. Aineksia olisi ollut, mutta ehkä näennäishauskuus ei juuri nyt vain vedonnut minuun. Ehkä olisin kaivannut synkempää lähestymistapaa tähän teemaan.