Kotimaisia feelgoodeja

Paketissa on neljä erilaista kirjaa, joista kaksi ensimmäistä kuuntelin jo talvella, ja viimeiset nyt kesälukemistona. Laamakirja tapahtuukin talvella, Hakalahden kirja ei liity mihinkään vuodenaikaan, ja kaksi viimeistä ovat kesäisiä. Tässä ne ovat:

***

Niina Hakalahti: Hyvien ihmisten talo 

WSOY, 2024

Lukija: Minttu Mustakallio

Kesto: 6 h 43 min

Kun kuusikymppinen Mervi oli nähnyt myytävänä Tohtorilan, 1950-luvulla rakennetun lääkärintalon, hän oli välittömästi nähnyt sille käyttötarkoituksen. Hän oli esittänyt kutsun kaikille nuoruutensa opiskeluvuosien kommuunin asukkaille, ja yllättäen kaikki kahdeksan olivat vastanneet myöntävästi pyyntöön muodostaa uudelleen samanlainen yhteisö. Kaikki olivat muuttaneet omaa tahtiaan Tohtorilaan muutama vuosi sitten, paitsi Kaarina, jonka tytär Tuulia oli hiljattain muuttanut sinne hänen sijastaan Kaarinan yllättäen kuoltua. 

Mervin omat lapset, Pihla ja Turkka, olivat Tuuliaa vanhempia, lähenivät jo kolmeakymmentä. Hän olisi toivonut, että heillä olisi ollut lämpimämmät välit. Mervin sisko taas oli sotkeutunut uskonlahkoon, ja Mervi pelkäsi menettävänsä tämän kokonaan. 

Tuulia poti ainaista rahapulaa. Pätkätöitä, pätkäasumista, nyt onneksi yhteisö kiitos äidin, mutta toisaalta siellä oli paljon sääntöjä ja velvoitteita. Vuokranmaksukin alkoi jäädä rästiin. Onneksi Mervillä oli varmaan niin paljon rahaa, että hän tuskin huomaisi muutamia vuokrarästejä, eikö vanhemmilla ihmisillä aina ollut ylimääräistä? Rakastuminen sattumalta kohdattuun Abeen piristi sentään Tuulian mieltä. 

Omalla tahollaan Mervi tuskaili miten selviää kaikista lainanlyhennyksistään ja yhteisössä olikin selkeästi painetta nostaa jokaisen maksamaa korvausta. Tästä aiheutui napinaa, sillä kaikilla ei ollut työpaikkaa jolla kattaa kuluja. Mervi painoi pian kahta duunia, vielä hän jaksaisi, eikä Tohtorilan myyminen tullut kysymykseenkään. 

Oli kiva kuunnella kirjaa vanhemmista ihmisistä, eikä aina max kolmekymppisistä. Toisaalta mukana oli nuori Tuulia, jonka äiti oli enemmän muiden päähenkilöiden ikäluokkaa, ja tästähän saatiin sukupolvien välistä asettelua. Kaikki ei todellakaan sujunut sutjakkaasti kuten Mervi alussa kuvitteli, eikä ongelmia aiheuttanut pelkästään Tuulia. Mervi ei tiennyt, eikä osannut aavistaa miten paljon hänen nuorena tuntemansa ihmiset olivat vuosikymmenten aikana muuttuneet. Henkilöt saavat hyvin omia ajatuksiaan julki ja monesti samaa tapahtumaa tarkkaillaankin eri näkökulmista, siitä pidin ihan erityisesti.

Minttu Mustakallio oli loistava lukija tähän kirjaan!

Näistä neljästä kirjasta Hyvien ihmisten talo oli minun suosikkini. 

***

Iiris Leimu: Rakkautta, laamoja ja onnekkaita sattumia

Lind & co, 2023

Lukija: Maruska Verona

Kesto: 7 h 48 min

Melinda on markkinoinnin ja vaikuttamisen ammattilainen, jonka hänen paras ystävänsä haluaa kiireisen arjen vastapainoksi viedä äkkilähtölomalle. Sellainen irtaantuminen on aluksi Melindalle kauhistus, suorastaan mahdottomuus, mutta matkalle toki lähdetään. Elämysloma suuntautuu talvisen maaseudun rauhaan, mutta osoittautuukin työrupeamaksi laamatilalla. Melindaa tämä ei niin haittaa, sillä hän huomaa pian lämpimien tunteiden viriävän tilan komean, nuoren isännän kanssa. Toisaalta häntä odottaisi kaupungissa yrityspomo, joten Melindan on päätettävä glamourin ja mielenrauhan välillä.

Kirja oli minulle liian romantiikanhöttöinen, ja kun olin ennen sitä kuunnellut useamman hyvin juoni- ja sisältörikkaan joulukirjan, tuntui laamakirja melko harlekiinimaiselta niihin verrattuna. Kirjailija sanoo itsekin loppusanoissa, että "tämän tarinan kirjoittaminen oli varsinainen vastaisku korona-ankeudelle". 

***

Kirsi Pehkonen: Hiekkalinnoja Jylhäsalmella

Jylhäsalmi #9

Karisto, 2024

Lukija: Elina Keinonen 

Kesto: 8 h 35 min

Selma ei ollut viiteen vuoteen käynyt Jylhäsalmella, mutta oli nyt tullut kesänviettoon enonsa Esan luokse. Jylhäsalmi oli Selmalle tuttuakin tutumpi lapsuuden kesiltä.

Selma laski jalkapohjansa hiekkamaaruohikolle ja kipristeli varpaitaan. Hiekka oli lämmintä, jalkapohjat muistivat pikkukivien ja ruohonkorsien tunnun vuosikymmentenkin jälkeen. Ja tykkäsivät siitä.

Ehkä äiti oli ollut oikeassa. Ehkä oli tosiaan hyvä ajatus tulla vähäksi aikaa Jylhäsalmelle ja enolaan. Paikkaan, jossa ei ollut yhden yhtä muistoa Joonaksesta tai mistään Joonakseen liittyvästä. Aikuiselämän entisestä arjesta.

Joonaksen kanssa oli ollut tarkoitus lähteä asuntoautolla Eurooppaa kiertämään, mutta juuri ennen lähtöä tapahtunut ero muutti suunnitelmat. Muuta ajateltavaa löytyy onneksi Jylhäsalmelta, myös niitä uusia sydämen muotoisia. 

Tämä oli sellainen keskiverto Jylhäsalmen osa, ei ehkä parhaimmistoa kuitenkaan, siitäkin huolimatta että tässä oli kivasti toinen aikataso mukana. 

Sarjan osien suhteen itselleni tuli sekaannus missä olen menossa ja oikeastaan minun olisi pitänyt kuunnella vasta osa viisi! Onneksi nämä eivät ole millään tapaa jatkuvajuonisia, joten ei haittaa, jatketaan vitosesta, ehkä tässä myöhemmin kesällä. 

***

Tuija Lehtinen: Mansikkakesä

Saga Egmont, 2024

Lukija: Susanna Hyvärinen 

Kesto: 3 h 1 min

Tiinan ukin serkku, kaukainen sukulainen siis, jätti yllättäen menestyksekkään mansikkatilansa perinnönjaossa Tiinalle. Tilaa olivat kärkkyneet ihan muut sukulaiset, jotka eivät uskoneet Tiinan selviävän edes yhdestä mansikkakesästä, saati tilan pyörittämisestä ammattimielessä. Tiina on tietenkin valmis tarttumaan toimeen, hän ei haasteita kaihda. Ja niitähän riittää, milloin on turhia rokulipäiviä sateen takia, milloin satoa tursuu ovista ja ikkunoista. Yksi haaste lisää on heidän kuskinsa, joka iskee silmänsä Tiinaan, ja aloittaa väsymättömät kosiskelut.

Mansikkakesä oli lyhyt tarina, äänikirjana vain kolmetuntinen, mutta toisaalta kyllä siinä riittävästi tapahtumia oli. Kuunneltavaksi se osui koska oli vapaana e-kirjastossa. Sata tuntia kuukaudessa oli tullut äänikirjapalvelussa täyteen, sen verran on tullut tämän kesän kylmyydessä viihdyttyä luurit korvilla. 

Moni kirja kaipaa tiivistämistä, tämä oli napakka kesäkirja, pieni viihteellinen välipala. 

Tuija Lehtinen on julkaissut 1980-luvun puolivälistä lähtien paljon kirjoja niin aikuisille kuin etenkin nuorille, ja niissä lukuisia sarjoja. Mitään sarjaa en usko lukeneeni, mutta kenties jonkin yksittäisen kirjan silloin hänen uransa alkuvuosina? Nyt varsinaisesti aikuisiällä tämä oli ensimmäinen. 

Kukkaloistoa talven keskelle - Laura Suomela & Frida Gråsjö

Kuuntelin nämä molemmat kirjat jo kesähelteillä, mutta kas kas bloggausjononi jumittaa taas... Mikäli kaipaat keveyttä ja kesäistä väriloistoa talven keskelle, tutustu näihin kahteen. Kannetkin on molemmissa niin kauniit ja kesäiset. Pioni on yksi ehdottomista lempikukistani ja meillä onkin niitä monta omassa pihassa.

***

Laura Suomela: Pioneja ja peitetarinoita

Into kustannus, 2024

Lukija: Anna-Riikka Rajanen

Kesto: 6 h 33 min

Helenan unelmien työpaikka Blooming You -kukkakaupassa oli kuin päivä karkkikaupassa pikkulapselle. Kun leikkokukkien huumaava tuoksu otti hänet vastaan heti ulko-ovella, hän ei voinut kuin ajatella, että juuri tällaista muutosta hän oli elämäänsä kaivannut. Tosiasiassa hän oli irtisanoutunut vanhasta, liian kuormittavasta työstään, mutta miehelleen Hartsalle hän ei ollut saanut tätä kakaistuksi. Hartsa luuli hänen olevan virkavapaalla ja Helenan vain nauttivan vain lyhyestä irtiotosta hänelle niin tärkeiden kukkien parissa. 

Kukat tosiaan olivat Helenan ilo, myös kotipihassa. Kuluneena keväänä he olivat saaneet nauttia aivan poikkeuksellisesta tulppaanien väriloistosta, ja nyt myöhemmin kesällä hän oli erityisen ylpeä upeasta pionipenkistään. 

Muutakin puuhaa Helenalla kyllä riittää, ja siihen vaikuttaa isosti naapurihuoneistoon muuttanut Helenan äiti. 

Pidin paljon Bloming You -sarjan ensimmäisestä osasta, ja siihen nähden tämä toinen oli turhan paljon ensimmäisen kertausta ja / tai sen kaltainen. Yksi keskeisimmistä teemoista oli miten Helena saisi kakaistua Harrille, että on sanonut itsensä irti hyvästä työpaikastaan, mitä pohjustettiin mielestäni riittämiin jo aloitusosassa, joten olisin hypännyt juonessa isomman loikan eteenpäin. Samoin Helenan äidin muutto seinänaapuriksi, sitäkin pohjustettiin hyvin edellisessä ja nyt tavallaan todettiin, että oikeassa oltiin, äiti pitää Helenaa kiireisenä. 

Sinänsä kirja oli hauskaa hellekesän kuunneltavaa, joten voin kuunnella kolmannen osan chick litiä kaivatessa, mikäli juoni kuulostaa kiinnostavalta. Suomela kirjoittaa ihan ok minun makuuni.

***

Frida Gråsjö: Täyden hääpalvelun majatalo

#1 Rosnäs

Bazar, 2024

Lukija: Henna Mäki-Filppula

Kesto: 7 h 58 min

Beatrice "Bea" Blom, nuori juristi, kaipasi rakastumisen tunnetta, mutta sai pettyä treffeillä toistensa jälkeen, oli ne sitten järjestänyt Tinder tai naapurin rouva. Hänen kaksossisarellaan Cillalla oli elämä täydessä järjestyksessä, oli oma pitopalveluyritys ja perhe saksalaisen Karlin kanssa, heidän lapsensa niin ikään kaksoset. Bea toivoi, ettei kaksosgeeni ollut siirtynyt hänelle, mutta omaa perhettä hän kyllä jo kaipasi. 

Kun Bea sitten "joutui jäähylle" omasta työstään, hänen piti keksiä jotain muuta. Rosnäsiin hänet toi keikkatyö siskon pitopalvelussa, ja sai jäämään Täyden hääpalvelun majatalo, joka tarvitsi puutarha-apulaista. Bea näkee majatalon potentiaalin ja tapaa uuden miehen, häävalokuvaaja Markuksen.

Positiivista kirjassa oli suloisen kesäinen tunnelma, negatiivista jatkuvat puheet kaloreista, eli siitä mitä Bea söi ja miten se ei taaskaan mahtunut päivittäiseen kalorimäärään. Eikä valokuvaakaan hänestä saanut ottaa ettei kaksoisleuka näy, ja Markushan meni nappaamaan Beasta salaa kuvan, kun nainen oli hänen mielestään siinä tilanteessa niin haaveilevan näköinen, eli ei Markus tietenkään mitään kaksoisleukaa yrittänyt ikuistaa. Juoni ei mitään isompia yllätyksiä tarjoillut, mutta olipahan sellainen kolmen tähden kokemus. En tiedä tulenko jatkamaan sarjan parissa, ensi kesänä sen kai näkee.

Rosnäs-sarjassa on viisi osaa jotka ilmestyivät tiiviissä tahdissa kesäkuusta elokuuhun, eli kaikki ovat jo kuunneltavissa. Kurkkasin niiden kuvaukset läpi, eivätkä ne ole jatkuvajuonisia vaan päähenkilö vaihtuu joka kerralla, tosin yhdessä se on tässäkin mukana oleva Cilla. Viimeisessä osassa on eläkeikää lähestyvä pankinjohtaja, joten kaikki eivät ole max kolmekymppisiä, mikä on minusta hieno juttu! 

2 x muutoksenkaipuu - Eeva Keski-Saari: Siskosimulaattori & Laura Suomela: Tulppaanitoiveunia

Satuin kuuntelemaan kaksi kirjaa joille yhdistäväksi tekijäksi löytyi kaipuu elämänmuutokseen. Päähenkilöt lähtevät tavoittelemaan sitä hyvin erilaisin keinoin: Siskosimulaattorin Lilja retriitistä ja Tulppaanitoiveunien Helena toteuttamalla vanhaa oman elämänsä toiveiden aarrekarttaa. 

***

Eeva Keski-Saari: Siskosimulaattori

Saga Egmont, 2023
Lukija: Anna Korolainen Crevier
Kesto: 4 h 50 min

Kerrankin Lilja saattoi todeta, että mainos oli tipahtanut postiluukusta juuri oikealla hetkellä ja oikeaan tarpeeseen. Sen ansiosta hän oli nyt, muutama viikko isoisän hautajaisten jälkeen, matkalla junassa Ouluun ja siitä eteenpäin Jääliin, retriittiin jota pitävät mies ja kolme naista. Luvassa olisi ruumiin ja hengen ravintoa, jopa viininmaisteluilta.

Nyt on sinun vuorosi. Haluan että maalaat sen miltä sinusta tuntuu. Jos aihe tuntuu vaikealta, niin valitse väri joka puhuttelee sinua. Sen jälkeen voit maalata vaikka silmät kiinni. Ei ole tarkoitus että sinulle tulisi suorituspaineita, vaan että pääsisit alkuun eheytymisen kanssa.

Seison valkoisen kankaan ääressä hiljaa ja seuraan sivusilmällä, kuinka ympärilläni kädet viuhuvat ja maalijäljet syntyvät. Paineen tunne hiipii käsiini, jotka alkavat täristä. Koko taidekonsepti on minulle vieras, koska isoisän mielestä se oli haaveilua, eikä todellista elämää. 

Ennen kuin muutin isoisän luokse, rakastin värityskirjoja ja tehtäviä joissa yhdistettiin numeroita yhteen niin että syntyi kuva. Minulla oli puuvärejä ja vahaliituja, jotka välillä eksyivät myös lattialle tai seiniin. Äiti ei koskaan välittänyt, koska hän oli humalassa ollessaan aina iloinen. Olin kahdeksanvuotias kun hän kuoli. Hän tukehtui omaan oksennukseensa. Kun hänet oli viety pois, näin sen limaisen lätäkön. Siinä oli vaaleanvihreää, harmaata ja valkoista. Yritän saada vihreästä oikeaa sävyä irti ja roiskin sitä kankaalle. Lopulta kangas näyttää yhtä oksettavalta kuin minusta tuntuu. 

Retriitissä tapahtui kaikenlaista minulle aivan vierasta kun en minkäänlaisia "hoitoja" tai joogia harrasta. Esimerkiksi hot joogan olisin veikannut tarkoittavan ihan muuta kuin se olikaan. Liljakin sai kokea uusia, myös aivan odottamattomia asioita ja sai samalla apua myös oman menneisyytensä tutkailemiseen. Siskosimulaattorikin kirjassa tapahtuu aivan konkreettisesti. 

Kirja oli lähtökohdiltaan kiinnostava ja koukuttava, paikoitellen aika erikoinenkin ja kaiken kaikkiaan kulki monesti ihan eri suuntaan kuin mitä olin odottanut, etenkin toisessa osassa josta en toviin ymmärtänyt mistä oikein on kyse. En kutsuisi kirjaa feelgoodiksi, enemmän vain ihan romaaniksi. Retriitin pitäjillä on omat ongelmansa joita myös avataan ja ratkotaan. Kirja ei tuntunut niin lyhyeltä kuin se on, vaan siihen oli saatu paljon tapahtumia. Anna Korolainen-Crevier, joka harvemmin lukee minun tyylisiäni kirjoja, sopi hyvin tehtäväänsä ja voisin häntä kuunnella useamminkin. 

***

Laura Suomela: Tulppaanitoiveunia

Into, 2023

#1 Blooming You 

Lukija: Rosanna Kemppi

Kesto: 6 h 55 min

Tamperelainen Helena oli tilannut rivitalopihaansa yli tuhat kukkasipulia, eikä olisi enää maaliskuussa jaksanut odottaa niiden väriloistoa. Viime aikoina hänellä oli ollut haasteita niin töissä kuin vapaalla, ja nyt hänen harmikseen heidän mukavimmat naapurinsakin olivat laittaneet asuntonsa myyntiin. Mitä jos siihen muuttaisi meluava lapsiperhe?!

Sattumalta löytynyt, nuoruusvuosina tehty aarrekartta, sai Helenan mietteliääksi. Ystävät, jotka olivat samalla tehneet omansa, elivät nyt jos eivät täysin, niin ainakin monilla tavoin silloin toivomaansa elämää. Helena tiesi, ettei kykenisi heidän tavallaan heittäytymään tuntemattomaan, mutta toisaalta, työssään hän oli jatkoajan jatkoajan jatkoajalla ja ellei hän pian puhaltaisi peliä poikki, edessä voisi olla jotain vakavampaa kuin perus burnout. Hän ei enää jaksanut olla samanlainen murtuneiden mielien kannattelija. Niinpä hän päätti ryhtyä tuumasta toimeen!

"Minä Helena Leppäsalo lupaan, että huomisesta alkaen herätän aarrekarttani eloon kuva kerrallaan. Elämääni alkaa virrata aivan uutta iloa, väriä, kukkia, ihania elämyksiä ja hyvää oloa! Enää en laiminlyö tarpeitani vaan kuuntelen, mihin sydämeni kutsuu. Ja ennen kuin kevään viimeinen tulppaani on auennut, aarrekartan jokainen unelma on toteutettu! SKÅL ja KIPPIS uudelle värikkäälle elämälleni!”

Onneksi puoliso Hartsa kannusti häntä aarrekartan suhteen, vaikkei siinä olleeseen koiranpentuun suostunutkaan. Tai niin Helena ainakin aluksi luuli, mutta ikävä kyllä Helenan elämäntapamuutokset alkoivat Hartsasta tuntua itsekkyydeltä, eikä puoliso malttaisi odottaa, että mokoma aarrekartta on saatu valmiiksi, ja voitaisiin palata "normaaliin". Eli entiseen. Tätä Helena ei todellakaan halunnut kuulla. 

Aarrekarttahommelit olivat piristäneet Helenan mieltä, siitä ei päässyt mihinkään, mutta aina välillä, lähinnä tilin saldoa katsoessa, Helenan mielessä käväisi kauhunsekainen tunne, että hän oli menettänyt vastuullisen otteensa raha-asioista ja suistunut holtittomaksi törsääjäksi. Jo pelkästään kampaajalla käynti sekä kosmetologin anti-aging-hoito olivat nielaisseet melkein 300 euroa! Helena ei ollut eläessään satsannut omaan ulkonäköönsä saman kuun aikana moista summaa. Mutta aarrekartan kuva itseensä panostavasta naisesta suorastaan velvoitti pistämään tukan ja naaman kuntoon. Kyllä Helena halusi muutenkin olla freesi ja näyttää hyvinvoivalta, senkin uhalla, että voi melko huonosti. Ja sitä paitsi oli joka euron arvoinen tunne, kun kosmetologi oli asetellut kasvoille lämpimän pyyhkeen, tehnyt radiofregvenssihoidon ja sen jälkeen imeyttänyt Helenan sameaan ihoon vitamiiniampulleja. Kasvohoito uuden hiusvärin ja pirtsakan verhomaisen otsatukan kanssa sai Helenan näyttämään energisemmältä kuin aikoihin.

Kimppuworkshopin jälkeen töihinmeno oli tuntunut yhä raskaammalta, kontrasti ihanan ja voimia antavan illan ja energiat tyhjiin ammentavan työpaikan välillä oli tullut niin käsinkosketeltavaksi, että ahdistus oli vain lisääntynyt entisestään. Mutta nyt Helenan olisi pitänyt olla onnensa kukkuloilla, sillä hän oli lomalla ja tulppaanipenkki oli täynnä elämää. Riemunkiljahdusten sijaan Helena tuijotti etupihan lorisevaa viemärikaivoa ja ajatteli, että minä olen kuin tuo. Olen imenyt itseeni toisten ihmisten kura­vesiä jo liian kauan.

Kimppuworkshop tarkoitti ihanaa kukkiensidontakurssia, jonka Blooming You -kukkakaupan omistaja Riina oli pitänyt. Kunpa saisin tehdä töitä täällä, eikä tarvitsisi koskaan palata omaan ahdistavaan työpaikkaansa,. Helena ajatteli. Ja ehkä se olisikin mahdollista...

Tulppaanitoiveunia (jonka kansi on mielestäni vastustamaton!) on tyyliltään chicklitiä, eli sen sivuille mahtuu hauskoja kommelluksia toisensa perään. Siinä ohessa Helena yrittää saada selkoa siitä mitä haluaa, mihin hänen puolisonsa suostuu / pystyy, ja saadaanko näistä yhdessä aikaan toimiva arki. Käy ilmi, että Hartsan toiveet eivät kohtaa Helenan aarrekartan kanssa, joten Helenalla on työtä myös parisuhteessaan. Lisää murhetta saa aikaan Helenan ikääntyvä äiti. 

Kirja on viihdyttävä ja hyvin sutjakkaasti etenevä, ja kuuntelin sille myös jatkoa, mutta paljastetaan nyt tässä, etten yhtä paljon lämmennyt kakkososalle... Siitä huolimatta voin suositella Tulppaanitoiveunia humoristisen feelgoodin / chicklitin kaipuuseen. 

Feelgoodsarjojen jatko-osia

Tällä kertaa tarjoilen sarjojen jatko-osia neljän paketissa, tasapuolisesti kaksi kotimaista ja kaksi käännösromaania.

Melko tyypilliseen tapaan suomalaiset feelgoodit tapahtuvat maaseudulla ja käännöskirjat kaupungeissa, tällä kertaa kirjakauppakirja Lontoossa ja Avioliittodiili Tukholmassa sekä New Yorkissa. 

Aloitetaan heinäpeltojen katveesta.

***

Anu Joenpolvi: Helleöitä ja entisiä heiloja

Rantakylä #4

Karisto, 2024

Lukija: Mervi Takatalo

Kesto: 8 h 10 min

Nellin Pauli-eno oli joutunut sairaalaan ja Nelli oli lupautunut hoitamaan sukulaismiehen pientä kanalaa. Sairaalareissu venähti, mutta onneksi Nellillä oli kesälomaa, ja toisaalta hän sai sattumankaupalla myös osa-aikatyön kahvilasta. Sen naapurina toimi autokorjaamo, jota pyöritti kahvilaa pitävän Valman Terho-poika. Siinä tuntui olevan harvinaisen yrmy ja vähäpuheinen nuorimies, hyvä kun edes vastaan kävellessä tervehti!

Nellin muihin hoidokkeihin kuuluivat Paulin kissa sekä Virkku-hevonen, joka lähti ikäisekseen varsin rivakasti kohti naapurissa olevaa Takkulan tilan hevoshakaa aina kun mahdollista. Karkulaisen perässä Nelli tutustui myös Takkulan kesärenkiin Matiakseen, ja saattoi komistukseen vähän ihastuakin. 

Juuri kun Nelli oli kotiutunut Paulin taloon ja saanut asiat suht mutkattomasti rullaamaan, Pikke-serkku miehensä ja lastensa kanssa kurvasi asuntoautollaan pihaan. Yllätysvieraita Nelli kaipasikin, etenkin ärsyttävän serkkunsa joka heti kärkeen tokaisi lapsilleen, että mennään sitten joku päivä uimaan. Joku päivä? Kauanko he oikein aikoivat viipyä?

Joenpolven kirja noudatti kaikkineen tyypillistä maalaisromantiikan kaavaa, eli melko yllätyksetöntä, mutta silti viihdyttävää. Lukijahan tietää heti kumpi miehistä Nellin tulee valita.

***

Kirsi Pehkonen: Unikoita ja unelmia Jylhäsalmella

Jylhäsalmi #7

Karisto, 2023

Lukija: Elisa Salo 

Kesto: 9 h 20 min

Jenni oli tehnyt muuttokuormansa Korkealasta vanhempiensa luokse Jylhäsalmelle, ja poikaystävä Rasse oli jäänyt Korkealaan. Tuskinpa hän kuulisi miehestä enää - mitä sanottavaa heillä edes olisi toisilleen.

Jennin äiti oli töissä sairaanhoitajana samalla vuodeosastolla, jossa Jenni heitti välillä keikkaa. Vakipaikkaakin oli jo tarjottu, muttei Jenni vielä tiennyt mikä haluaisi isona olla, eikä siksi halunnut sitoutua lähihoitajaksi, vaikka kokeekin että pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja laittaa elämänsä vakaampaan järjestykseen. Kun hän sattumalta näkee kukkakaupan ikkunassa sinne etsittävän osa-aikaista kesätyöntekijää, Jenni tuntee vihdoin kohdanneensa sen aidon kutsumuksen. Sydämessäkin tuntuu aina pientä kipinää, kun hän törmää tiettyyn moottoripyöräpoikaan... 

Juuri kun edellisen osan jälkeen tuumailin minne ne paikalliset naiset oikein naitetaan, kaupunkiinko, oli seitsemännessä osassa tarjolla paikallisväriä. Jenni oli oman kylän tyttöjä, joka ei ole ollut koskaan lähtenyt asumaan naapurikunnan kirkonkylää kauemmas. Mutta siinä missä muut paikalliset (myös työikäiset eivätkä pelkästään ikäihmiset) puhuivat murteella, Jenni ei. Miksei? Ei hän ainakaan ollut koskaan poistunut kotiseutumurteensa vaikutusalueelta. 

Vaihtelu oli kuitenkin kivaa ja Jylhäsalmi vetää edelleen puoleensa!

Äänitys kuulosti jotenkin kovin erilaiselta ja lukijan ääni väkinäisemmältä kuin edellisessä osassa? Se jäi ihmetyttämään. 

Sitten siirrytään käännöskirjoihin.

***

Anna Keiler: Avioliittodiili

Lind & co, 2024

Lukija: Anna-Maija Koskinen

Kesto: 9 h 59 min

Frida oli työskennellyt muutaman viikon talousassistenttina asianajotoimisto Bergren & Schultzilla ja saanut huomata että etuliite talous- tuntui unohtuvan useimmilta yrityksen kahdestatoista työntekijästä ja häntä kohdeltiin kuin pahaista juoksutyttöä ja kahvinkeittäjää. Vaikka hän olikin vain äitiyslomansijaisena, hän teki silti parhaansa, kuten aina.

Fridan "entisestä elämästä" tuntui olevan ikuisuus, vaikka olikin vain kahdeksan kuukautta siitä, kun hän oli saanut ex-poikaystävänsä kiinni pettämisestä. Kreikassa vietetyn lomaviikon jälkeen hän oli alkanut seurustella Micken kanssa, ja he asuivatkin yhdessä. 

Micken sisar Christina odotti kahden keskenmenon jälkeen tyttövauvaa. Juuri Christinalta tuli idea siihen, että Micken pitäisi kosia Fridaa. Micke ei kauaa ajatusta mielessään pyöritellyt, vaan päätti ostaa Fridan syntymäpäivälahjaksi heille matkan New Yorkiin, jossa Micken toinen sisar Amanda asui perheensä kanssa. New York olisi myös mitä romanttisin paikka kosia, mutta yllättäen itse kosinta osoittautuikin haasteelliseksi. Lisää mutkia pariskunnan matkaan tuli siitä, että Micke otti talvisesongiksi työpaikan Åresta, kuudensadan kilometrin päässä Tukholmasta. Samassa ravintolassa oli töissä myös Micken ex, joka oli edelleen Mickestä kiinnostunut, joten Fridalla oli syytäkin olla mustasukkainen...

Lukija oli vaihtunut ykkösosasta, mikä on vähemmän kiva juttu, mutta haittasi ainakin minua vain alussa. Jos ykkös- ja kakkososan kuuntelussa olisi ollut pidempi väli, lukijaan ei olisi ehkä edes kiinnittänyt huomiota. Sarja on minulle mieleinen ja siinä on kivasti tapahtumia, joten toivottavasti sille tulee jatkoa. Ehdotan kolmannen osan nimeksi Vauvadiiliä! Kansikuva on ehdottomasti näistä neljästä onnistunein ja romanttisin.

*** 

Annie Darling: Hullua rakkautta Bloomsburyn kirjakaupassa

#3 Bloomsburyn kirjakauppa 

Tammi, 2023

Alkuteos: Crazy in Love at the Lonely Hearts Bookshop, 2018

Lukija: Rosanna Kemppi

Kesto: 12 h 28 min

Romanttiseen kirjallisuuteen erikoistuneessa kirjakaupassa kävi harvemmin miesasiakkaita. Niinpä Noah oli täydellinen yllätys Ninan työpäivän alkuun, mutta mies osoittautuikin liiketoiminta-analyytikoksi, jonka tehtävänä oli ryhtyä tarkkailemaan heidän toimintamallejaan.

Nina oli persoonallinen niin luonteeltaan kuin ulkonäöltään, hänellä oli tatuointeja, viisitoista lävistystä korvissa sekä tappi kielessä. 

Hän myöhästyi töistä harva se päivä, vaikka hän ja kirjakaupassa myös työskentelevä Verity olivat saaneet muuttaa yläkerran asuntoon sen jälkeen, kun kirjakaupan nykyinen omistaja Posey oli mennyt naimisiin Sebastianin kanssa. Mikä parasta, heidän ei tarvinnut maksaa ollenkaan vuokraa. Lavinia, jolta Posey oli kirjakaupan perinyt, oli aikoinaan palkannut Ninan Kirjatalliin, koska tällä oli näyttävä Hullu Hatuntekijä -tatuointi. Nyt Ninan ystävä teki hänelle yhtä isoa tatskaa Humiseva Harju -teemalla. 

Nina toivoi tapaavansa elämänsä rakkauden, jonka tulikin olla kuin suoraan Bronten Humisevasta harjusta. Tosielämän Hearhcliffit vain olivat vähissä. 

Ninan miesmaku oli pahat pojat, ei todellakaan Noahin kaltaiset pukumiehet. Miksi siis aluksi niin ärsyttävä kyylä Noah alkaa kiinnostaa häntä?

Pidän todella paljon Annie Darlingin tavasta kirjoittaa, se on sekä hauskaa että näppärää. Juoni koukutti kuuntelemaan aina vain lisää ja 12,5 tuntia tuntuikin menevän yhdessä hujauksessa. Tämänkin sarjan parissa tulen varmasti jatkamaan, neljäs osa on jo ilmestynyt. 

2 x rojua - Nelli Hietala & Inkku Kärkkäinen

Tänään paketoidaan yhteen kaksi kirjaa, joiden sivuilla on paljon roinaa. Nelli Hietalan kirjassa perheen isä on tehnyt romusta taidetta, jota hänen perheensä ei ymmärrä. Inkku Kärkkäisen kirjassa päähenkilö konmarittaa työkseen. Molemmat aloittavat uuden sarjan, ja Kärkkäinen on myös esikoiskirjailija.

Nelli Hietala: Romurakkautta
#1 Sulkavaaran siskokset
Karisto, 2023
Lukija: Anni Tani
Kesto: 5 h 40 min


Jessi(ca) oli 38-vuotias, eronnut ja paossa pitkäksi venynyttä putkiremonttia. Pakopaikaksi hän oli valinnut nuoremman sisarensa Johannan kodin kaukana sivistyksestä.

Yksi syy siihen oli heidän puoli vuotta aiemmin kuolleen isänsä jäljiltä jäänyt talo. Ei se ollut minkään arvoinen, kuten eivät vastaavat tönöt siellä päin muutenkaan, mutta nyt isä oli ilmeisesti unohtanut tehdä lupaamansa testamentin, jossa olisi mustana valkoisella Jessin jo aiemmin saama auto ja Johannalle jäävä talo. Johannaakaan ei kiinnostanut niinkään talo, vaan sen ympärillä oleva pihamaa.

Kaikki oli alkanut yhdestä peräkärrynromusta. Äiti oli käskenyt viedä sen pois, isä oli maalannut siitä kovakuoriaisen. Ei aikaakaan, kun kyläläiset toivat lisää kaikenlaista romua, ja isä maalasi ja loi niistä uutta. Sana levisi, ja ihmiset tulivat katsomaan isän tekemää "taidetta".

Ei se heidän mielestään mitään taidetta ollut. Äiti kyllästyi ja muutti kirkonkylälle, tytöt tahtoivat mukaan. Mutta nyt Johanna halusi tehdä paikasta turistinähtävyyden.

Kirjaan oli keksitty kivasti erilainen miljöö ja varsinkin alkupuoli oli kiinnostava. Rakkaustarinaa en tällä kertaa oikein ostanut. 

***

Inkku Kärkkäinen: Kierrätystä ja kirsikankukkia

#1 Kirsikankukkia 

Myllylahti, 2024

Lukija: Heidi Kyrö

Kesto: 7 h 10 min

36-vuotias Minna Mattila on ammattijärjestäjä, joka ei kaipaa omaan elämäänsä sotkua aiheuttavia tekijöitä. Ei mitään liikkuvia osia, jotka sotkisivat feng shuin ja tarkkaan järjestetyn elämän palaset. 

Istun kahvikuppini kanssa kaari-ikkunani leveälle ikkunalaudalle, avaan Instagramin. 

Vauva, lapsi, koira. Jokaisella kaverillani on joku elävä olento joka toistuu kaikissa kuvissa. Otus joka vie määrättömän ajan vuorokaudesta, sotkee, tuo elämään ulottuvuuden jota en voi ymmärtää. Miksi kukaan lähtee tuohon vapaaehtoisesti?

Ei hänkään silti ollut täydellinen. Kirjat ovat ja pysyvät, vaikka hän yrittääkin katsoa itseään peiliin kirjakaupoissa. Lukuaikapalvelun myötä hän oli hieman pystynyt vähentämään kirjojen hilloamista, muttei kaikkea vain voinut muuttaa biteiksi. 

Kun hän oli viisi vuotta aiemmin perustanut yrityksensä Aarre & Roina, hän ei ollut osannut kuvitellakaan, ettei häneltä odotettu pelkän tavarakaaoksen selättämistä, vaan parisuhdeneuvoja, ystävää yksinäiselle sekä lasten- ja koirankasvatusvinkkejä. 

Alalle hän oli päätynyt vahingossa, rakastuttuaan ensimmäisellä Japanin matkallaan näiden erilaisiin säilytysjärjestelmiin. Marie Kondosta ei kukaan ollut silloin vielä kuullutkaan. 

Monet Minnan asiakkaista ovat lapsiperheitä, joten heidän joukossaan sinkkumies Juha oli erikoinen poikkeus. Mies otti häneen yhteyttä, koska omistaa yli 300 tavaraa, mikä on aivan liikaa, kun haluaa osallistua sadan tavaran haasteeseen. Kaikki 362 tavaraansa mies oli listannut järjestelmällisesti Exceliin. Yleensä Minnan asiakkailla on tuhansia, jopa kymmeniätuhansia tavaroita, joista karsitaan muutama sata, joskus onnistuneesti enemmänkin. 

Tämän minimalistin kanssa Minna sitten päätyi suhteeseen.

Kierrätystä ja kirsikankukkia - mistä tämä muoti nimetä feelgoodit muotoon jotain ja jotain, silloinkin kun ne ovat käännöksiä, eikä alkuperäinen nimi ole siinä muodossa? Esimerkkinä tästä vaikkapa Milly Johnsonilta suomennetut kirjat sekä toisena kotimaisena parhaillaan luureissani kesken oleva Anu Joenpolven Helleöitä ja entisiä heiloja, sekä sarjan edelliset osat. 

K ja k oli oikein viihdyttävä ja Heidi Kyrö sille kiva lukija, jota kuuntelen mielelläni.

Kuten Romurakkautta, myös Kierrätystä ja kirsikankukkia on piristävän erilaiseen miljööseen sijoitettu. Feelgoodin ei aina tarvitse olla maallemuutto ja kahvilan tai majoituspaikan perustaminen tai sellaiseen töihin meno, ne on jo niin nähty. Vaaditaanko kirjailijalta enemmän uskallusta ja riskinottoa, jos miljöö ei olekaan mummonmökki ja soratie?

Rakkaustarinan osalta Kärkkäisen kirjassa heitettiin heti peliin erikoisempaa haastetta, kun yhteen laitettiin säästäväinen minimalisti ja ammattijärjestäjä, jonka oma koti saati ajatusmaailma ei silti ole viimeisen päälle konmaritettu. 

Rakkauden myötä Minnassa heräsi myös niitä tyypillisempiä ajatuksia, kuten voisiko hän hankkia miehen kanssa lemmikkieläimen - tai jopa lapsen? Siitä huolimatta näkökulma on tuore. 

Kun Minna alkoi miettiä voisiko hänen maailmaansa kuulua näitä "liikkuvia osia", hätkähdin. Ei kai kirja vain ala viestimään, ettei  yksikään nainen voi olla aidosti onnellinen, jos ei ole rakentanut pesää ja hankkinut lapsia, kuka mitenkin. En kuitenkaan, ainakaan liiaksi, kuullut tällaista propagandaa rivien välistä.

Jos vertaa vielä näitä kahta kirjaa keskenään, niin ne sijoittuvat hyvin erilaiseen maailmaan. Toisessa päähenkilö lähti perinteisesti kaupungista maalle, toisessa matkustettiin Helsingistä yhteen vähintäänkin Euroopan merkittävimmistä metropoleista, eli Lontooseen. Kiva kun löytyy vaihtoehtoja.

2 x feikataan suhde! Anna Keiler & Satu Tähtinen

Tänään feikataan suhteita. Olen viime aikoina kuunnellut kokonaista kolme romanttista viihderomaania, joissa pääpari tapaa aluksi kaikkea muuta kuin toisiinsa ihastuen, ainakaan molemminpuolisesti. Tässä niistä kaksi jälkimmäistä, hyvin erilaiseen kontekstiin kirjoitettua viihdykettä.

Tyttöystävädiilissä solmitaan feikkisuhteesta peräti työsuhde, historiallisessa Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia -romaanissa puolestaan on klassisempi kuvio.

Anna Keiler: Tyttöystävädiili

Micke & Frida #1

Lind & co., 2022

Lukija: Jenni Sainio

Kesto: 11 h 11 min

Fridalla ei ollut paljon vaihtoehtoja silloin, kun hän törmäsi työpaikkansa tarvikevarastossa poikaystäväänsä Tomakseen miehen kieli heidän yhteisen työkaverin Karinin suussa ja käsi tämän paidan alla. Hänen oli yksinkertaisesti sanouduttava irti työpaikastaan tukholmalaisen it-yrityksen talousosastolla, ilman mitään tietoa seuraavasta palkanmaksajasta. 

Vanhemmat olivat eri mieltä ja pitivät niin äkkipikaista reaktiota liian vastuuttomana 33-vuotiaalle itselliselle naiselle. Niinpä he kieltäytyivät antamasta Fridalle rahaa edes lainaksi laskujen maksuun. 

Miksei Tomas joutunut kärsimään sen sijaan, että jatkoi työssään it-konsulttina ja seurusteli sittemmin täysin avoimesti Karinin kanssa?

Veljensä Antonin häissä Frida tapasi Micken, johon Frida oli ollut teininä ihastunut, niinkin palavasti, että ajatteli poikaa ensirakkautenaan, vaikkei olisi sitä ääneen myöntänytkään. Mickelle hän oli tuolloin ollut vain Antonin perässä hiihtelevä pikkusisko, mutta häissä heidän välillään oli yllättävää kipinää.

Micken isä Ulf haluaisi lähentyä aikuisten lastensa kanssa, ja oli saanut ajatuksen kerätä heidät kaikki puolisoineen yhteiselle Kreikan lomalle. Aluksi kukaan ei ollut järin innostunut ideasta, mutta sitten, erinäisistä syistä, sekä Micke että tämän sisar Christina päättivät lähteä. Koska Micke ei tullut toimeen isänsä kanssa, hän halusi palkata edelleen työttömänä olevan Fridan esittämään tyttöystäväänsä. Isälle piti näyttää, että on sitä elämässä eteenpäin menty, kun on niin fiksu, kaunis nainenkin käsipuolessa. Fridalle taas kelpasi raha, eikä työolosuhteissa kreikkalaissaaren suomassa lämmössä ja auringossa ollut valittamista.

Tyttöystävädiili oli jo ollut useammankin kerran ihan hilkulla päätyä luureihini, mutta vasta nyt kun huomasin, että sarja on saanut jatkoa, minulle tuli kiire aloittaa ykkösosa. 

Viihdyin oikein hyvin kirjan parissa, vaikka olisinkin toivonut, että Kreikkaan olisi päästy nopeammin, eikä vasta kirjan puolivälissä. Etenkin Kreikka tekee tästä kivan kesäkirjan, joka sopii myös kesän epätoivoiseen odotteluun.

Mistä en niin pitänyt, oli sellaiset hieman liian pitkälle pureskellut perustelut kaikelle mitä lopussa tapahtui. Kyllä lukija paitsi osaa, myös haluaa tilaa tulkita ja tehdä johtopäätöksiä.

Tartunko kakkososaan, no se on vähän fifty-sixty. Jos juoni kuulostaa kiinnostavalta, niin kyllä. 

***

Satu Tähtinen: Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia

Otava, 2024

Lukija: Anna-Riikka Rajanen

Kesto: 9 h 42 min

Lontoo, 1847

Tanssiaisiin valmistautuvalla 28-vuotiaalla Lady Josephina Wakefieldillä ei ollut aikaa pinnallisille huvituksille tai miesten hurmaamiselle. Moraalisten naisten kirjakerhon vetäjänä Lady Josephina tiesi velvollisuutensa. He tapasivat viikoittain, ja kirjoista keskustelemisen lisäksi heillä oli vuosittain vaihtuva hyväntekeväisyyskohde, parhaillaan se oli eräs orpokoti. Juhlissa Josie kävi pelkästään tavatakseen varakkaita mieshenkilöitä, joilta voisi saada lahjoituksia orpokodin toimintaan. Näillä oli kismittävä tapa luikkia karkuun hänen lähestyessään, mutta kirjakerho sentään sai uusia, vaikutusvaltaisia rouvia jäsenikseen. 

Lordi D, kuten Lordi Devonaya toisinaan piireissä kutsuttiin, oli isänsä ainoa poika ja perijä, pinnallinen ja itsekäs seurapiirileijona, joskin sietämättömän komea. Josie ei sortunut tuollaisten miesten suoltamiin lipevyyksiin, eikä hän olisi vaihtanut nykyistä itsenäisen naisen asemaansa yhdenkään miehenpuolikkaan tarjoamaan kultaiseen kahleeseen. Tapahtuu kuitenkin jotain, jonka seurauksena kaksi heidän kaltaistaan, sitoutumista kammoksuvaa nuorehkoa henkilöä päätyvät esittämään seurustelevaa paria. 

Ensisuudelmakaan ei jää viimeiseksi, kun he alkavat tuntea vetovoimaa toisiaan kohtaan. Kun Josielle selviää, millainen mies on lipevän ulkokuorensa alla, rakkautta on selvästi ilmassa. 

Ray suuteli naista uudelleen, nyt pysähtyen maistamaan tätä. Hänen kätensä kohosi Josephinan sileälle poskelle – kuten se oli kohonnut pensaslabyrintissakin – ja hän muovasi hitaasti naisen pehmeän täyteläisiä huulia omillaan. Hän ei ollut osannut kuvitella, että ne olisivat niin runsaat ja täydelliset – pelkät punaamattomat huulet.

Josephina vastasi suudelmaan kohottamalla oman, hansikoidun kätensä ja puristamalla sen hänen takkinsa liepeelle. Naisen silmät olivat edelleen kiinni, niin kuin tämä ei olisi uskaltanut avata niitä lumouksen rikkoutumisen pelossa. Tuntiessaan otteen takinliepeellään kiristyvän Ray avasi omansa, ja se palautti hänet maanpinnalle.

Hemmetti vieköön. Mitä hittoa hän oli tekemässä? Suutelemassa Lady Josephinaa, Suttonin herttuan sisarta? Hän vetäytyi varovasti suudelmasta ja veti katkonaisesti henkeä. Hänen sydämensä hakkasi yhä.

Josephina avasi suudelmasta sumuiset harmaat silmänsä ja katsoi häntä kysyvästi, eikä hänellä ollut antaa naiselle minkäänlaisia selityksiä. Hänen huulillaan pyöri ainoastaan kehu siitä, kuinka makeaa naista oli suudella. Siksi hän irrotti käsivartensa – rivakasti mutta kuitenkin riuhtaisematta – ja palasi omalle puolelleen. Hän karautti kurkkuaan ja tunsi lämmön kohoavan poski­päilleen.

”Olen pahoillani. Tuo ei ollut sopivaa.”

Josephina katsoi häntä hitaasti ja pudisti sitten päätään niin kuin olisi ravistellut itseensä järkeä.

”Minun ei pitäisi olla täällä”, nainen mutisi yhtä levottomana kuin hänkin ja katsoi ulos ikkunasta.

Olipas tämä oikein kiva historiallinen romcom! Tapahtumia oli yllättävän paljon ja ainakin äänikirjana tähän piti etenkin alkuvaiheissa todella keskittyä, kun eri nimillä varustettuja aatelis- sekä porvarishenkilöitä vilisi niin, että kakistelin välillä kuka olikaan kuka. Kelasinkin ennätyksellisen monta kertaa takaisinpäin, ottaen huomioon että kyseessä on viihdekirja. Sisältöäkin oli runsaasti enemmän kuin osasin odottaa, eli runsaanpuoleisesti rönsyilevää juonta ja monia käänteitä. 

Aika outona pidin sitä, että ainakin Nextoryssa Lordi D:n ainoina tägeinä ovat "erotiikka" ja "eroottinen romanssi". Okei, kyllähän heillä oli yllättävän yksityiskohtaisesti kuvattu yhteinen yö kirjan lopussa, mutta että se leimaisi kirjan kokonaisuudessaan erotiikaksi on kyllä melkoista liioittelua. Romantiikkaa, kyllä, mutta minusta tämä on historiallinen romcom (romanttinen komedia) tai historiallista chick litiä, mitä sanoja kukakin haluaa käyttää. Storytelissä Lordin vastaavat tägit ovat näköjään historiallinen romantiikka ja "kuuma romantiikka".

Anna-Riikka Rajanen lukijana on ihan täydellinen ääni tällaiseen kirjaan!

Tästäkin on toinen osa jo tulossa, ja uskonpa myös siihen tarttuvani.

2 x feelgoodia Ruotsista

Tällä kertaa juttua kahdesta ruotsalaisesta feelgood-kirjasta. Olen viime aikoina huomannut kuunnelleeni enemmänkin sekä dekkareita että tällaista viihdekirjallisuutta nimenomaan ruotsalaiskirjailijoilta. Ehkä näitä suomennetaan nykyään runsain määrin?

Ensin esittelyssä on Lilly Emmen kylpylään sijoittuva Kolme sydäntä, ja toisena jatko-osa Johanna Schreiberin kustannusmaailmaan sijoittuvasta sarjasta. Molemmilta kirjailijoilta olen kuunnellut aiemmin yhden kirjan. 

Lilly Emme: Kolme sydäntä

Saga Egmont, 2024

Lukija: Meri Nenonen

Kesto: 6 h 27 min

23-vuotiaan Wilma Sjögrenin vanhemmat, jotka olivat jo vuosia hoitaneet kiinteistönvälitysyritystään etänä New Yorkista käsin, yrittivät houkutella tytärtäänkin jättämään Ruotsin ankeuden. 

He siirsivät tyttärensä tilille kuukausittain sievoisen summan rahaa, mutta Wilma lähetti sinnikkäästi uusia työhakemuksia, sillä hän halusi tienata itse palkkansa ja löytää samalla oman paikkansa maailmassa, ja nimenomaan kotona Halmstadissa, jossa ihmiset edelleen tervehtivät toisiaan kaupan ovella ja jossa pääsi meren rantaan viidessä minuutissa. Jonkun täytyi tarvita juuri häntä, ja se joku saattaisi nyt olla kylpylä Kolme sydäntä, josta hän sai pitkästä aikaa kutsun työhaastatteluun.

88-vuotias Junis ja koko hänen "naisliigansa" olivat aikoinaan käyneet samaa tyttölyseota, joka oli sittemmin remontoitu kylpyläksi. Samalla rakennus oli heidän mielestään pilattu täysin, niin päältä kuin sisältä. Junis ja hänen kolme läheisintä ystäväänsä, Edna, Tuija ja Gunilla olivat kymmenpäisen ryhmän ydin, ja heillä oli tehtävä. Heidän oli ennallistettava se, minkä kylpylän johtaja Feodora oli tuhonnut. He olivat vakaasti sitä mieltä, että kylpylän suunnitteluprojektissa oli tehty jonkinlaista vilunkipeliä. Kunhan todisteet vielä saataisiin, olisi Feodora mennyttä.

Kun Wilma aloittaa työt kylpylässä ja Juniksen "liiga" viettää siellä paljon aikaa ollakseen mahdollisimman työläitä asiakkaita, heidän tiensä kohtaavat.

Pidin Lilly Emmeltä aiemmin kuuntelemastani kirjasta Jouluisia ongelmia Snowdoniassa, joka julkaistiin hauskaisesti neljässä osassa joka adventtina vuonna 2020. Siihen verrattuna tästä kirjasta jäi vähän sellainen fiilis, että se oli osittain vähän tyhjästä nyhjäisty. 

Kirjassa on kyllä mukavia ihmisiä, ja vastaavasti ilkimyksiä kuten Feodora, joka ei pomonakaan ole miellyttävä ihminen. Juonellisesti vain olisin kaivannut enemmän jotain koukuttavaa ja ennen kaikkea jotain yllättävää. 

Ajatelkaas, tässä on yhtenä tarinalinjana miten Wilma oli epähuomiossa ottanut roskiksen kulmalta siinä nököttäneen lipaston. Kerrostalojen roskiksillehan monesti jätetään tavaraa vähän kuin kierrätyspisteeseen, ota ole hyvä, jos jollain on omalle roskalle vielä käyttöä. Lipaston omistaja oli nyt kuitenkin vain laskenut sen siihen hetkeksi, ja kyseli asukkailta sen perään. Wilma olisi voinut yksinkertaisesti sanoa, että hups, luulin että se oli siitä napattavissa, tule toki hakemaan lipastosi minulta. Ehei, tapahtuneesta saatiin aikaan hirvittäviin mittasuhteisiin paisuva draama, miten lipasto saadaan palautettua oikealle omistajalleen niin, ettei Wilma jää kiinni sen "varastamisesta". Tähän tapaan:

Muutaman sekunnin kuluttua Wilma oli tehnyt päätöksensä. Hän ryntäsi portaat ylös ja avasi oman ovensa. Lipasto ei ollut kovin painava, vaikka sen raahaaminen portaita alas olikin vähän hankalaa. Hetken kuluttua hän seisoi Filipin ovella ja epäröi hieman. Toistaiseksi hän ei ollut syyllistynyt mihinkään rikokseen, mutta heti kun hän työntäisi oven auki ja astuisi Filipin asuntoon, asia olisi kiistämättä niin.

Jos hänen onnistuisi tuupata lipasto sisään astumatta jalallaan kynnyksen yli, kenties sitä ei laskettaisi? Hän pisti kätensä ovenrakoon ja työnsi oven auki ennen kuin ehtisi muuttaa mieltään. Filipin eteinen oli pimeä. Wilma kurotti päänsä sisään, mutta piti jalkansa tarkasti puolueettomalla maaperällä asunnon ulkopuolella. Eteisessä tuntui vieno setrin tuoksu ja hän näki, kuinka kaikki Filipin kengät olivat kenkätelineessä säntillisissä riveissä. Takit riippuivat ripustimissa ja näyttivät värin mukaan järjestetyiltä. Täällä asui varmasti järjestystä rakastava ihminen. Taas hänen mielessään välähtivät ajatukset poliisin ammatista, mutta hän huitaisi ne pois. Sairaanhoitajatkin olivat erittäin tarkkoja ja pitivät tavaransa paikoillaan.

Hän piteli lipastoa sylissään ja epäröi hetken. Entä jos tavaroiden vieminen jonkun asuntoon olikin oikeasti laitonta?

Murtovarkaudesta syytteeseen joutuminen ei kuulostanut enää hilpeältä ajatukselta. Naiset olivat sanoneet, että kyseessä oli todennäköisesti kotirauhan rikkominen, mutta sekään ei kuulostanut kovin houkuttelevalta. Jos he olisivat eilen onnistuneet aikeissaan, hän olisi voinut piiloutua naisten taakse, mutta tänään hän oli aivan yksin ja kiinni jäädessään siis yksin rikollinen.

Hän perääntyi nopeasti oviaukosta ja sulki oven jalallaan. Kun hän kuuli lukon napsahtavan kiinni, hän laski lipaston oven eteen ja juoksi sitten nopeasti portaat alas ja portista ulos.

***

Johanna Schreiber: Sivu kääntyy

Kustantamo S & S, 2023
Lukija: Usva Kärnä
Kesto: 9 h 39 min

Sivu kääntyy on toinen osa Schreiberin sarjasta, jonka pääosassa on Schantzin kustantamo. Sen ensimmäisessä osassa taisteltiin kustantamon tulevaisuudesta, ja nyt toisessa osassa on eri päähenkilö ja sen myötä eri näkökulma. 

Clara on kustantaja, joka vannoo sinkkuelämän nimeen. Rakkautta on vain kirjoissa. 

Schantzin kustantamon jakautuessa hän menetti suurimman tähtensä, ja pomo hiillostaa, nyt pitäisi edetä, enää ei riitä käännöskirjat, miksei Clara löydä mitään omaa?

Niin, rakkautta on kirjoissa, kunpa sitä vain olisi niissä kirjoissa, joiden käsikirjoituksia Clara saa luettavakseen. Viimeiseen puoleen vuoteen Claran pöydälle ei ollut ilmestynyt yhtään sellaista käsikirjoitusta, joka olisi vienyt häneltä jalat alta, ja vähempää hän ei ollut huolinut. Mutta sitten kun Keskiyön auringon alla tulee vastaan, hänen on toimittava salamannopeasti, ennen kuin kukaan muu pääsee viemään miehen heidän nenänsä edestä. Kyllä, miehen! Suuren ruotsalaisen rakkausromaanin kirjoittaja on mies, ja wau millainen mies tämä onkaan.

Miten tämä on edes mahdollista? Clara on unelmoinut, että saisi työskennellä Nicholas Sparksin ja David Nichollsin kaltaisten kirjailijoiden kanssa aina siitä lähtien, kun alkoi opiskella kustannusalaa yliopistossa. Hän on imuroinut Wattpadia, agenttien mainoksia ja käsikirjoituskansiota löytääkseen miehen, joka kirjoittaa juuri sellaisia romaaneja, jonka Mika tai Micke, kuten hän ilmeisesti itseään kutsuu, on hänelle lähettänyt. Silti hänen on vaikea käsittää, että mies hänen edessään on kirjoittanut sen upean rakkaustarinan, jossa on niin paljon tuskaa ja niin paljon onnea ja iloa. Hän ei oikein tiedä, mitä oli odottanut. Mutta hän tietää, ettei ollut odottanut leveäharteista miestä, jolla on tumma, melkein musta tukka, kolmen päivän parransänki ja vaaleanvihreät silmät. Eikä hän ollut missään nimessä odottanut, että sähköiskut kipunoisivat hänen kehossaan, kun hän tarttui miehen ojennettuun käteen.

”Oli hauska katsella, kuinka kauan kesti ennen kuin tajusit, että minä olin… minä, niin sanotusti.”

”Anteeksi?” Clara ponnahtaa ylös niin rajusti, että nojatuolin käsinojalla roikkunut huopa liukuu kohti lattiaa, mutta tämä Micke saa siitä kiinni viime hetkellä. ”Olen lentänyt Kiirunaan asti sinua tapaamaan. Ymmärrätkö lainkaan, kuinka harvinaista se on?”

”Minä… minä en tajunnut, että se olit sinä. Ennen kuin aloimme jutella”, mies sanoo järkyttyneenä.

”Niin, onhan sekin yksi tapa. ’Hmm, miten tappaisin kymmenen minuuttia ennen kuin tapaan tulevan kustantajani? Pitäisikö minun valmistautua? Ehei, menenpä pokaamaan tuon naisen, joka istuu niin yksinäisen näköisenä.’”

”En minä yrittänyt pokata sinua.”

En tunne kustannusmaailmaa mitenkään erityisen hyvin, mutta ajattelisin kustantajaksi kutsutun Claran olevan toimenkuvaltaan lähinnä kustannustoimittaja. Onko tällä merkitystä, en tiedä?

Tässä sarjan toisessa osassa oli paljon enemmän romantiikkaa kuin ensimmäisessä osassa, joka keskittyi kirjapainon tulevaisuuteen. Joka tuntee minun makuani, arvaa kyllä jo tästä, että sarjan aloitus oli enemmän mieleeni. Silti kirja voi olla mielenkiintoinen esimerkiksi lukijalle, jota kustannustoimittaminen kiinnostaa, kunhan runsas romantiikka ei häiritse. Kirjan voi hyvin lukea vaikkei olisi lukenut ensimmäistä osaa. Lyhyt katsaus siitä, miten nykytilaan on päädytty, kerrataan kyllä alussa niiltä osin, mitkä on juonen kannalta hyvä tietää. Ensimmäisen osan päähenkilöt vain piipahtavat jatko-osassa. 

Jos näitä kahta kirjaa vertaa toisiinsa, niin Kolme sydäntä on hauska ja chicklitmäisempi, Sivu kääntyy - arvaatko jo - romanttisempi. Molemmat ovat puhdasta viihdekirjallisuutta.

2 x kirja joka oli tarkoitus lukea aiemmin: Kaikki on kemiaa & Seurustelusalaliitto

Kaksi kärpästä -teemalla niputan tällä kertaa kaksi kirjaa, jotka "kaikki muut" ovat lukeneet jo vuosi pari sitten, ja niin oli minunkin pitänyt. Moni tällainen kirja painautuu ikuisen ehkä -pinon pohjalle nousematta enää milloinkaan päivänvaloon, mutta näiden kahden aika tuli vielä.

Kirjat ovat tällä kertaa Bonnie Garmusin esikoinen jolla on ihanan pirtsakka kansi, sekä Ilona Tuomisen Seurustelusalaliitto.

Bonnie Garmus: Kaikki on kemiaa

Tammi, 2022

Lukija: Maija Lang

Kesto: 14 h 3 min

Elizabeth Zott, huijaripastorin tytär ja ammatiltaan kemisti, oli jotain erikoista 1960-luvun Yhdysvalloissa. Naisen rooliksi kemian laitoksella ei sopinut tutkija, vaan kahvinkeittäjä ja puhtaaksikirjoittaja, kunnes nainen menisi naimisiin, hoitaisi kotia ja alkaisi synnyttää lapsia puolisolleen, joka toki saattoi olla kemisti. Elizabeth ei mahtunut tähän muottiin. 

Hän kuitenkin rakastui ja alkoi seurustella, muuttipa radikaalisti yhteen miehen kanssa vaikkei naimisiin tahtonutkaan, eikä synnyttää lapsia. Miesystävänsä hengen vieneen onnettomuuden jälkeen Elizabeth huomasi kuitenkin olevansa raskaana.

Potkut saaneen Elizabethin oli pärjättävä, ja elätettävä myös tyttärensä Madeleine. Epätoivo saa hänet tarttumaan epätoivoisiin tarjouksiin, ja silloin Elizabeth päätyi televisioon.

"Rouva Zott" syrjäyttäisi "iltapäivän notkahduksen" ohjelmapaikalla laimeaa suosiota saavuttaneen pellen, ja alkaisi opettaa kotirouville, miten valmistetaan ravitsevia aterioita. 

Kanavajohtajan odotukset eivät olleet suuret. Naisten tehtävä televisiossa oli hymyillä ja esiintyä tiukoissa vaatteissa.

”Ei ainuttakaan käyttökelpoista vaatetta”, Elizabeth sanoi Walter Pinelle KCTV:n puvustamosta tultuaan. ”Kaikki leningit olivat ihonmyötäisiä. Kun minusta otettiin viime viikolla mitat, puvustaja näytti tekevän hyvää työtä, mutta taisin erehtyä. Miehellä on jo ikää. Hän taitaa tarvita lukulasit.”

”Itse asiassa”, Walter sanoi ja työnsi kädet taskuihinsa näyttääkseen rennolta, ”leninkien kuuluukin olla tiukkoja. Kamera lihottaa, ja sitä häivytetään tiukoilla vaatteilla. Vatsa sisään ja kumpu piiloon. Siihen tottuu hämmästyttävän nopeasti.”

”En pystynyt hengittämään.”

”Lähetys kestää vain puoli tuntia. Sen jälkeen voit hengitellä niin paljon kuin huvittaa.”

”Jokaisella sisäänhengityksellä verenkiertoon siirtyy happea; joka uloshengityksellä keuhkoista poistuu soluhengityksessä vapautunutta hiiltä ja vetyä. Jos keuhkot eivät pääse toimimaan normaalisti, koko prosessi vaarantuu. Syntyy tukoksia. Verenkierto heikkenee.”

Walter vaihtoi taktiikkaa. ”Tuskinpa sinä haluat näyttää lihavalta.”

”Että mitä?”

”Televisiokuvassa – älä nyt loukkaannu – näytät tankkerilta.”

Elizabethin leuka loksahti. ”Walter”, hän sanoi. ”Ymmärrä tämä. Minä en aio käyttää niitä vaatteita.”

Walterin leukaperät kiristyivät. Tulisiko koko jutusta mitään? Hän yritti keksiä, miten saisi Elizabethin pään kääntymään, kun kanavan oma orkesteri alkoi harjoitella uusinta kappalettaan. Se oli Kuudelta syömään -sarjan tunnussävelmä – pirteä pieni rallatus, joka oli tehty hänen tilauksestaan. Tanssijalkaa kutkuttava modernin cha-cha-chan ja palohälytyksen yhdistelmä kuulosti Walterin pomon sanojen mukaan siltä kuin Lawrence Welk olisi johtanut orkesteria amfetamiinipäissään.

”Mitä tuo kammottava mekkala on?” Elizabeth ärähti.

Kun Elizabeth vihdoin värvättiin televisioon juontamaan ohjelmaa Kuudelta syödään, kirja oli edennyt jo yli puolenvälin, joten se alkoi huomattavasti kauempaa kuin olin osannut takakansitekstistä odottaa. Kiinnostavan prologin jälkeen palattiin pitkäksi aikaa ajassa taaksepäin Elizabethin opiskeluaikoihin ja siihen miten hän tapasi miesystävänsä, ja kuten minusta tuntui, hirvittävän pitkästyttävään ja yksityiskohtaisesti kuvattuun soutuharrastukseen. Kun vihdoin päästiin televisioon, kirjasta tuli paljon hauskempi ja viihdyttävämpi. Taustalla oli kuitenkin vakavampia elämänkohtaloita ja odottamattoman koskettava loppu, joten mikään chick lit tyyppisesti hauska kirja ei ollut silloinkaan. Kaiken kaikkiaan aika erilainen kirja mitä osasin odottaa, mutta ihan ok kuitenkin. 

*****

Ilona Tuominen: Seurustelusalaliitto

Bazar, 2023

Lukija: Kati Tammensola

Kesto: 12 h 33 min

Muutaman hetken päästä turkulaisesta Sannista tulisi Rouva Max Sarén. Hän saattoi jo kuvitella miltä tuntuisi upottaa varpaansa Malediivien hiekkaan edessä olevalla häämatkalla. 

Kun Max sitten jättää hänet hetken mielijohteesta aivan kirjaimellisesti alttarille, ei Sanni alkuun tiennyt miten elämänsä järjestäisi. Ihan kuin kaikki ei olisi ollut riittävän kurjaa muutenkin, Max jätti hänet entisen tyttöystävänsä Erikan takia. Kävi ilmi, että niillä kahdella oli ollut eestaas seilaamista jo pidemmän aikaa. Viime hetkellä Erika oli taas halunnut Maxin omakseen, ja he olivat palanneet yhteen. Samalla Sanni menetti kotinsa, Maxin upean ja modernin älytalon.

Ratkaisuksi tuli leskeksi jääneen papan idea tyhjillään olevasta puutalokorttelin asunnosta, joka oli aikoinaan ollut Sannin mummola. Hän kotiutui naapurustoonsa nopeasti, niin ihania ihmisiä siellä oli yksi toisensa jälkeen, paitsi yksi Koistinen, Sannin papan ikäinen jöröttäjä, jolla oli jostain syystä papan kanssa sukset ristissä. 

Sanni sai kuitenkin huomata, että hän menetti erossa valtaosan ystävistään Maxin "kannattajiin" ja joutui ikävien juorujen kohteeksi; kuinka hän oli muuttanut maalle ja haalinut kissalauman (no okei, olihan hän ottanut eläinsuojeluyhdistyksestä kolme kissaa poistamaan yksinäisyydentunnetta).

Sannille ehdotettiin liittymistä eroryhmään, ja vertaistukea hän todellakin kaipasi. Hän pelkäsi kuitenkin törmäävänsä johonkin tuttuun Turussa, joten Sanni hyppäsi Helsingin junaan ja meni siellä kokoontuvan ryhmän tapaamiseen. Vaan miten sattuikaan, samassa ryhmässä oli Erikan jättämä miesystävä Jukka! Heidän tutustumisensa sai aikaan seurustelusalaliiton: he esittäisivät rakastuneensa ja olevansa onnellisia yhdessä. 

Seurustelusalaliitto oli oikein hauska ja viihdyttävä paketti! Siinä oli myös kivoja twistejä, eikä se pituudestaan huolimatta junnannut paikoillaan. Olen kuunnellut kirjailijalta aiemmin toisen hänen trillereistään, joka ei ollut erityisemmin mieleeni vaikka Lappiin sijoittuikin, eli kyseessä on Huutoon vastaa kaiku vain. 

Seurustelusalaliitto aloittaa samalla uuden sarjan, joten Sannista (ja oletettavasti Jukasta) kuullaan vielä. 

Nyt kun vilaisin äänikirjapalvelusta, niin seuraava osa ilmestyy jo toukokuun lopussa, mutta siinä onkin pääosassa ihan toinen, samassa puutalokorttelissa asuva vanhempi naishenkilö. Ehkä ihan hyvä näin!

2 x Amanda Vaara - Villa Venla sarjan päätös

Kun Amanda Vaaran eli kirjailija Niina Hakalahden sarja Villa Venla alkoi vuonna 2017, suorastaan ahmin sen ensimmäisen osan, Pientä fiksausta vailla. Kirjassa Venla teki sen mistä olin itse pitkään ihan oikeasti haaveillut, eli osti vanhan koulun ja kunnosti sen kodikseen, sekä aloitti majatalon pitämisen. Sarja on nyt edennyt viimeiseen osaansa joka on peräti seitsemäs. 

Viisi ensimmäistä osaa luin paperikirjoina ja kuudennen kuuntelin viime vuonna, mutta juttu jäi keskeneräisenä julkaisujonoon. Koska olin päässyt näin pitkälle, halusin saada sarjan päätökseen, joten latasin Omalla tontilla luureihini. 

Tässä tulee aiempia osia ajatellen väkisinkin juonipaljastuksia sisältävä koonti näistä kahdesta viimeisestä osasta, sekä jutustelua sarjasta kokonaisuudessaan.

Amanda Vaara: Routavaurioita

Karisto, 2022

Villa Venla #6

Lukija: Mervi Takatalo

Kesto: 6 h 04 min

Venla asusteli Ruusukartanossa kaksin Juhon kanssa, kun Petri oli tehnyt heidän puolestaan sen valinnan johon Venla ei ollut pystynyt, ja jättänyt hänet.

Venla puolestaan oli katkaissut välit Jörniin sen jälkeen kun Sini Hänninen -niminen nuori nainen oli soittanut hänelle ja kertonut, että hän ja Jörn odottivat vauvaa ja että he olivat aikeissa muuttaa yhteen. Jörn oli kyllä laittanut Venlalle viestejä joissa vakuutti ettei isyys ollut mahdollista, mutta Venlan reaktio kaikkeen oli laittaa Jörnille esto päälle.

Amanda Vaara: Omalla tontilla

Villa Venla #7

Karisto, 2023

Lukija: Mervi Takatalo

Kesto: 6 h 18 min

Amandan oli hankala oppia muistamaan uutta kutsumanimeä, jota tytär halusi itsestään käytettävän. Entinen Eedla, nykyinen Edi etsi itseään ja paikkaansa maailmassa

Kovasti sitä omaa paikkaansa etsi edelleen myös Amanda itse, ja etenkin hän sai pähkäillä mieskuvioitaan. Viime aikoina hän oli tapaillut useampaakin tielleen osunutta kaksilahkeista, ja sitten oli tietenkin Jörn eli Juuso, hänen nuorimmaisensa isä, joka oli kovasti ainakin pyrkinyt olemaan läsnä pojan elämässä.

Ajatukseni sarjasta kokonaisuudessaan ovat yhteen sanaan kiteytettynä sekavat. 

Kun Villa Venla alkoi, olin tosiaan innoissani. Halusin lukea nimenomaan siitä Venlan taloprojektista ja alussa juonikuviot pitkälti pyörivätkin bisneksen rakentamisen ympärillä. Mutta eipä siinä kauaa mennyt, kun majoitustoiminta ym jäivät täysin taka-alalle ja pääroolin kirjoissa sai Venlan heittelehtivä rakkauselämä ja tulihan siinä hötäkässä saatua yllätysvauvakin. Monesti Venlan käyttäytyminen oli kaikkea muuta kuin ikäisensä mukaista ja ihmettelin, ja pakko sanoa, että myös harmittelin sitä, minne kirjailija Venlaa johdatteli. Sen mitä matkan varrella näin muiden lukijoiden kommentteja, olivat ne samansuuntaisia, ja näin monien ainakin "uhkaavan" jättää sarjan kesken. Itse pääsin maaliin, mutta tutkaillessani sitä, miten Venla kehittyi näiden vuosien aikana, niin hänen nyt päästyään maaliin niiltä osin mitä lukijat pääsevät Venlaa seuraamaan, enpä kehuisi hänen kasvaneen ihmisenä, ehkä pikemminkin selvinneen karikoista jotenkuten. 

Purnauksen jälkeen niihin ruusuihin. Olin kuitenkin siinä mielessä tyytyväinen viimeiseen osaan, siihen miten se sitoi vuosien elämäntarinat nippuun ja pidin positiivisesta, kuitenkin vähän avoimeksi jätetystä lopusta. Eli ei liian loppuunpureskeltua. Moni kirjailija ei enää tässä kohtaa malttaisi olla kirjoittamatta liian tiukkaan viritettyä tulevaisuutta kaikille, joten arvostan! Tästä eivät kaikki kommentoijat olleet käyttämässäni äänikirjapalvelussa pitäneet, vaan siellä oli myös pohdintaa siitä, että kirja loppui kesken eikä kerrottu prikulleen miten Venlan ja Ruusukartanon kävi. Ei kerrottu ei, mutta annettiin riittävästi vinkkiä, ja tavallaan lukijalle mahdollisuus päättää, saiko Venla näillä spekseillä ritarinsa valkoisella ratsulla. 

Annie Darling: Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Bloomsburyn kirjakaupassa

Annie Darling: Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Bloomsburyn kirjakaupassa

Tammi, 2022

Lukija: Rosanna Kemppi

Kesto: 11 h 50 min

 

Merten tutkija Peter Hardy oli unelmien poikaystävä. Harmi vain, että kirkkoherran sisarussarjan tytär Verity Love oli keksinyt hänet omasta päästään, päästäkseen ystävien jatkuvilta uteluilta. Verity oli jotenkin väsynyt jatkuvaan hälinään, jatkuvaan ihmispaljouteen, ja kaipasi usein omaa rauhaa. Siihen ei sopinut poikaystävä. 

Mitä sinä tarkkaan ottaen tarkoitat, kun sanot olevasi introvertti?” Verity kuuli Johnnyn äänessä epäilyksiä ja skeptisyyttä. Hän oli kohdannut tuon äänensävyn monta kertaa ennenkin, yleensä juuri ennen kuin hänelle sanottiin: ”Introvertiksi sinä kyllä puhut ihan hiton paljon.”

”En ole mitenkään poikkeuksellisen ujo, enkä myöskään vihaa ihmisiä. Minusta maailma vain on meluisa ja uuvuttava. Kun joudun uuteen tilanteeseen tai tapaan liian monta ihmistä, minä ennen pitkää tilttaan. Kuin tietokone, jossa on liian monta selainikkunaa auki.”

Ajatus selainikkunoista sai Verityn huokaisemaan. Hän oli epäonnekseen syntynyt teknologian aikakaudella. ”Maailma on kauhean meluisa. Varashälyttimet moikuvat ja sireenit ulvovat, ja jopa supermarketin itsepalvelukassat hyppivät nenille väittäen, että kassissa on rekisteröimätön artikkeli, vaikka ihan varmasti ei ole.”

Huoneen toisella puolella Johnny nauraa hykerteli. ”Totta puhut.”

”Ja sitten ovat ihmiset. Ihmisiä on hirveän paljon, eikä kukaan käytä filtteriä tai puhu sisätiloihin sopivalla äänellä.” Verity oli päässyt vauhtiin. ”Heidän on pakko sanoa pieninkin ajatuksensa ääneen. En voi käydä edes virkistävällä kävelyllä puistossa kuulematta jonkun kovaäänistä puhelinkeskustelua. Toiset soittavat puhelimesta musiikkia olettaen, että koko maailma haluaa kuulla sitä. Sietokyvylläni on rajansa!

Minun on käytävä töissä koska en ole rikkaasta perheestä”, Verity jatkoi. Hänen pitkä, polveileva paasauksensa nykyelämän meluisuudesta läheni loppuaan. ”Minulla on hyvin suuri, hyvin äänekäs perhe, jota rakastan, ja ystäviäkin minulla on, mutta deittailu ja poikaystävä – se olisi minulle liikaa.”

Sattumien summana Verity istahti ravintolassa pöytään jossa oli jo ennestään komea sopivan ikäinen eli noin nelikymppinen mies, ja antoi paikalle osuneiden työkavereidensa luulla, että kyseinen komistus on hänen uusi miesystävänsä. Mies lähti leikkiin mukaan, ja mikä yllättävintä, hän oli hyvinkin samankaltaisessa tilanteessa kuin Verity, eli sinkku ja jatkuvan painostuksen kohteena. Niinpä Johnny värväsi Verityn daamikseen tuleviin häihin ja halusi tämänkin jälkeen jatkaa valeseurustelukumppaneina esiintymistä molempien seurapiirielämässä, nyt kun kesän juhlasesonki oli vasta alussa. Johnnylla oli oma tarinansa, hän oli rakastunut naiseen, joka oli mennyt naimisiin hänen hyvän ystävänsä kanssa, eikä Johnny voinut kuvitellakaan deittailevansa ketään muuta naista. Sitä paitsi Johnny vaikutti viestittelevän tämän mysteerinaisen kanssa ihan jatkuvasti.

”Mitä mieltä hän on siitä, että sinulla on valetyttökaveri?” Verity oli selvästikin viime aikoina skypettänyt ihan liikaa siskojensa kanssa, jotka eivät lainkaan arkailleet esittää henkilökohtaisia kysymyksiä. ”Onko se hänestä ikävää?”

”Hänen ei oikeastaan pitäisi olla asiasta mitään mieltä, naimisissa kun on”, Johnny sanoi alakuloisesti. ”Sitä paitsi me sovimme kesän alussa, että antaisimme toisillemme tilaa.”

Verityn mielestä ei voinut puhua tilan antamisesta, jos jatkuvasti pommitti toista puheluin ja tekstarein, varsinkin silloin kun toisella oli seuraa, mutta hän ei sanonut sitä ääneen. 

Verityn motto kuului: ”Mitä Elizabeth Bennet tekisi?” eikä: ”Mitä uskomattoman tahdittomat siskoni tekisivät?” Hän siis tyytyi sanomaan: ”Niinkö?”

”Niin olisi tarkoitus. En ole nähnyt häntä moneen viikkoon. Meidän oli itse asiassa määrä tavata sinä iltana, kun sinä tupsahdit pöytääni italialaisessa ravintolassa, mutta hän teki minulle oharit. Tai ei, se ei ole reilusti sanottu. Hän sanoi, että meidän pitäisi pysytellä erillämme jonkin aikaa ja miettiä, mitä kumpikin meistä oikeasti haluaa. Olisi tosin ollut huomaavaista sanoa se jo ennen kuin varasin pöydän ja odottelin melkein tunnin.”

Veritylle alkoi muodostua kuva tästä toisesta naisesta, eikä se ollut yksinomaan positiivinen.

”Tavallaan sinun oharisi olivat minun onneni.” Verity vilkaisi Johnnya syrjäsilmällä. ”Vaikka kyllä sinä olisit voinut olla mukana juonessa ja teeskennellä olevasi Peter Hardy. Se olisi helpottanut meidän molempien elämää tuntuvasti.”

”Totta”, Johnny myönsi. ”Mutta sitten meistä ei olisi tullut ystäviä.”

Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Bloomsburyn kirjakaupassa on melko suoraa jatkoa sarjan ensimmäiselle osalle, sillä sen päähenkilöt Posy ja Sebastian ovat menneet naimisiin vain pari viikkoa sitten ja ovat ärsyttävän kuvertelevaisia. Verity on kuin nykypäivän versio neiti Bennettistä, ja hänen roolihahmonsa on hauskasti kirjoitettu. 

Minunhan piti kuunnella tämä Bloomsburyn kirjakauppa -sarjan toinen, itsenäinen osa, hetikohta ilmestyttyään, sillä pidin ensimmäistä osaa oikein mallikkaana ja viihdyttävänä oman genrensä edustajana. Vaan parempi myöhään kun ei milloinkaan, sillä kirja ilmestyi suomeksi jo lähes kaksi vuotta sitten, ja sarjaan on sen jälkeen ehditty kääntää jo kaksi muutakin osaa. Voisin yrittää ottaa tavoitteeksi kuunnella kolmannen osan jossain kohtaa vuoden mittaan niin, että saisin kuunnella neljännen osan joulun seutuun, sillä se on sarjan "joulujakso". 

Yllä olevasta voinee jo päätellä, että pidin kovasti tästä toisestakin osasta! Darling osaa kutitella oikein somasti minun huumorinystyröitäni, ja tämä onkin juuri sellaista chick litiä jonka seurassa viihdyn mainiosti aina kirjan silloin, toisen tällöin. Ja vaikka romaanin koko idea pyöriikin rakkauden ympärillä, ehkä se on tuo osuva huumori mikä saa aikaan sen, ettei kirja tunnu minusta yhtään siirappiselta. Jos jotain toivoisin, niin itse kirjakauppa olisi voinut olla enemmän mukana tässä kakkososassakin.

Eli ei muuta kuin uppoutuminen Ninan tarinaan kesän mittaan, asetan sen vaikka haasteeksi itselleni. Ninasta paljastui hyvin vähän lisää tässä toisessa osassa, mutta ainakin hänellä oli miesystäviä. Saa nähdä mitä tälle Gervaiselle tehdään seuraavassa kirjassa, vai onko mies silloin jo kokonaan historiaa.

”…ja hänellä on loistava huumorintaju. Johnny heitti tosi hyvän P. G. Wodehouse -vitsin teehuoneen avajaisissa”, Posy muistutti Verityä. ”Verrattuna Ninan viimeisimpään kammotukseen Johnny on aivan omaa luokkaansa.”

”Kuulen joka sanan!” Nina huusi kassalta. Heidän pitäisi tosiaankin muistaa sulkea toimiston ovi. ”Gervaise ei ole kammotus. Hänellä vain on vaikea elämäntilanne.”

Gervaise oli performanssitaiteilija, joka kuvaili itseään seksuaalisesti joustavaksi. Verityn silmissä tosin näytti siltä, että seksuaalinen joustavuus oli vain tekosyy, jonka varjolla Gervaise petti Ninaa sekä toisten naisten että miesten kanssa. Viikonloppuna, kun Verity oli ollut poissa, Nina oli vihdoin antanut Gervaiselle kenkää, mutta myöhään sunnuntai-iltana Gervaise olikin ilmestynyt tallipihalle ja kiljunut heidän ikkunoidensa alla, että hän tappaisi itsensä, jos Nina ei ottaisi häntä takaisin.

”Voisiko hän mitenkään tappaa itsensä äänettömästi?” Verity oli kysynyt.

”Voi Very, sinä et nyt yhtään ymmärrä”, Nina oli vastannut murheellisesti. ”Elämä olisi tyhjää ilman intohimoa.”