Riina Katajavuori: Kypros
Tammi, 2021
Lukija: Vuokko Hovatta
Kesto: 9 h
Raita oli visioinut itsensä jollekin pikku saarelle, oliivilehtojen keskelle, jonnekin missä saisi levätä hiljaisuudessa. Ilmeisesti hänen mielikuvansa oli osunut kaikkea muuta kuin oikeaan.
Minareetin rukouskutsun kaikuisa, säröinen äänentoisto pauhasi ja tunkeutui kallon sisään. Kuinka monta kertaa vuorokaudessa se vyöryi yli kaupungin? Autojen torvet raikuivat, ihmiset kadulla huusivat kieltä jota hän ei ymmärtänyt.
Huoneen äänieristys oli olematon. Parvekkeen vihreät säleovet eivät sulkeutuneet kunnolla. Niiden höllä lukitus oli täysin nimellinen. Kuka tahansa naapurihuoneiden asukeista kapean saattoi milloin tahansa kävellä kapean yhteisparvekkeen kautta suoraan hänen huoneeseensa.
Kirjailija Raita oli saapunut Kyproksen jaetulle saarelle osallistuakseen runofestivaaleille joille tuli osallistujia eri puolilta maailmaa. Piirit olivat tietyllä tapaa pienet ja hän tunsi ennestään heistä osan. Tapahtumarikkaat työmatkat ovat aina olleet tärkeä osa Raitan elämää ja lukija kuuleekin paljon niillä tapahtunutta.
Maanjäristys ja tsunami eivät olleet irrationaalisen jännittämisen päällimmäisenä syinä, nehän olivat juuri tapahtuneet ja siksi ikään kuin hoidettu vähäksi aikaa pois maailmanjärjestyksen päiväohjelmasta. Kehon ja mielen ylikierroksia oli yli summan hankalaa eritellä. Häntä jännitti muiden muassa etäisyys, kaukaisuus, poissaolo, pitkä lento, aerodynamiikka, nostovoima.
Newtonin kolmanteen lakiin luottaminen, voima ja vastavoima. Tuntemattomat kirjainmerkit, epätodellisuus, sekä kaikki se vähä mitä hän Japanista tiesi.
Vastassa olisi jokin kasvoton Tokio, hohtava ja kliininen, ja hän siirtyisi kotimaastaan sinne noin vain. Täysin luonnottomasti yli Siperian ja Mongolian arojen, vaivaiseksi neljäksi tai viideksi päiväksi.
Oliko entisaikain hidas matkustaminen purjelaivoilla ja myöhemmin junilla ja valtamerialuksilla ollut hauraalle ja hitaasti akklimatisoituvalle ihmismielelle paremmin soveltuva menetelmä siirtyä uusiin maisemiin, niin että oli menty halki ja lävitse seutujen, ei niiden yli, ikään kuin ohittaen koko ajallisen, kulttuurisen, maantieteellisen välimatkan ja kaiken sen mitä se piti sisällään.
Raita kertoi itsestään ja menneisyydestään ja tutustutti lukijan eri maalaisiin kollegoihinsa, joita tapasi eri tyyppisissä tapahtumissa ympäri maailmaa, mutta hän myös pohti paljon kaikenlaista laidasta laitaan.
Aistit eivät olleet samanarvoisia eri ihmisille. Sen hän oli huomannut värikylläisten puutarhojen ja taulujen edessä huokailevien ihmisten seurassa.
Keväisin toiset ihmiset näkivät pajukossa sinisiä sävyjä tai märässä pellon oraassa jotakin erityistä, varovaista oranssinruskeaa. Raita aavisteli, että väreistä syvää tyydytystä saavat ihmiset näkivät ja kokivat värien kirjon, valöörit ja kulöörit jotenkin ratkaisevasti eri tavalla kuin hän. Voimakkaammin, puhuttelevammin.
Etelä-Afrikkalaisella hosa-heimolla oli 26 sanaa kuvaamaan naudan väriä, mutta ei lainkaan sanoja vihreälle tai siniselle. Sinistä ja vihreää ei löytynyt sen enempää sanakirjasta kuin ihmisten aistihavainnoistakaan.
Aistien resoluutio on siis suorassa suhteessa kieleen. Vai oliko? Vuosi vuodelta yleistynyt lumettomuus kotimaan pääkaupungissa kirpaisi erityisen syvältä ehkä siksi, että suomen kielessä oli yli kolmekymmentä sanaa lumelle ja jäälle. Mihin joutivat nyt nuo kaikki tyhjän päälle joutuneet sanat? Röpelö, tökkö, iljanne, tykky, polanne, ahto ja kaljama. Minne unohduksen laaksoon enää nietostuivat pyry, myräkkä, rakeet ja tuisku?
Tähän juttuun Katajavuoren uutuusromaanista ujutin enemmän näytepätkiä kuin yleensä. Kypros oli kirjana hyvin erilainen kuin mitä odotin. Tuokiokuvia erään runoilijan elämästä ja kuitenkin aivan kirjan loppupuolella kun Raita palasi Suomeen tajusin yhtäkkiä etten ollut oppinut hänestä itsestään juurikaan mitään ja kaikki mitä silloin kävi ilmi tuli minulle aivan puskista. Jos olisin lukenut painettua kirjaa olisin jäänyt tuijottamaan lukemaani, nyt en tiedä mitä mahdoin tuijottaa kun häkellyin vallan. Mielenkiintoinen kirja, hyvin eri tyyppinen kuin aiemmin Katajavuorelta lukemani Venla Männistö.
(Pikku yksityiskohtana ja täysin merkityksettömänä sivuseikkana, mutta kuuluukohan Aeroflot nykyään ääntää kuin se kirjoitettaisiin Airflot, englanniksi. Olen siis itse tottunut ääntämään sen täysin kirjoitusasun mukaan suomalaisittain, mutten osaa venäjää ja Hovatta äänsi sen noin englantilaisittain, moneen kertaan.)