Klassikkohaaste - Henrik Ibsen: Nukkekoti

Henrik Ibsen: Nukkekoti

Laatusana, 2018

Esipuhe: Hanna Korsberg

Alkuteos: Ett dukkehjem, 1879

111 sivua

Nora ja Torvald Helmer elävät onnellisina avioliitossaan jonka täydentävät kolme lasta. Joulunpyhät ovat juuri lähestymässä ja koti täyttyy ilosta ja onnesta.

Heillä on muutenkin aihetta iloon, sillä asianajajana toimivasta Torvaldista on tulossa pankinjohtaja, mikä tulee takaamaan heille entistä paremman ja vakaamman taloudellisen turvan. 

Noralla on kuitenkin salaisuus. Avioliittonsa alkuvaiheissa hän on ottanut merkittävän suuruisen lainan, että on voinut viedä vakavasti sairastuneen miehensä etelän suotuisaan ilmastoon toipumaan. Torvald luulee rahojen tulleen Noran isältä. Todellisuudessa Nora on kuitenkin tehnyt rahoista velkakirjan erään herra Krogstadin kanssa ja lyhentänyt kyllä lainaa likipitäen sopimuksen mukaan. Kun kaivetaan esiin vielä enemmän totuuden siementä, velkakirjaa ei ole varsinaisesti tehnyt Nora, sillä tuohon aikaan naisen allekirjoitus ei kelvannut lainapaperiin. Nora väärensi asiakirjaan isänsä nimen.

Nora oli kuitenkin tietämättään tehnyt harmillisen virheen ja päivännyt asiakirjan päivälle isänsä äkillisen kuoleman jälkeen ja jäänyt näin Krogstadille kiinni tekemästään vilpistä. Päivä sinne tai tänne? Ei ollenkaan, vaan tästä käynnistyy tapahtumien vyöry.

Noran elämään on palannut hänen vanha ystävänsä rouva Linde, joka on leskeksi jäätyään työpaikkaa vailla. Nora järjestää rouva Lindelle työpaikan Torvaldin johtamasta pankista, mutta myös herra Krogstad on töissä samassa pankissa ja tämän Torvald sanoo vastaavasti irti. Krogstad alkaa kiristää Noraa; ellei Nora käytä vaikutusvaltaa mieheensä niin, että Krogstad saa pitää työnsä, hän kertoo Noran teosta Torvaldille. Noran tässä epäonnistuttua Krogstad kirjoittaa Torvaldille kirjeen ja jättää sen heidän lukittuun postilaatikkoonsa. Siellä kirje odottaa ja ahdistaa Noraa monen päivän ajan, eihän Torvaldinkaan joulunpyhinä sovi työasioita ajatella. Nora ei saa kirjettä haltuunsa, sillä avain laatikkoon on tietenkin vain perheen päällä. 

Nora avautuu ahdistavasta tilanteestaan rouva Lindelle. Tämä tarjoutuu liehittelemään Krogstadia toivoen, että tämä pyytäisi kirjeensä takaisin. Rouva Linde onnistuukin tässä niin, että Krogstad kirjoittaa uuden kirjeen, jonka mukana on myös tuo tuhoisa velkakirja. 

Noran viivyttelystä huolimatta Torvald ehtii kuitenkin lukea ensimmäisen kirjeen ja raivostuu vaimolleen. Juuri kun näyttää siltä, että välirikko on väistämätön, saapuu Krogstadin toinen kirje. Saatuaan velkakirjan käsiinsä Torvald helpottuu ja antaa Noralle välittömästi kaiken anteeksi. 

Nora ei kuitenkaan pysty unohtamaan miehen sanoja riidan aikana. Hän on aina elänyt hyvin suojattua elämää, ensin isänsä, sitten aviomiehensä kodissa. Torvald oli riidan mittaan huutanut Noralle tämän olevan kyvytön hoitamaan heidän lapsiaan ja Nora näkee tilanteen nyt samoin. Hän ei myöskään voi hyväksyä sitä, miten Torvald on valmis unohtamaan Noran teon, vain koska kukaan ulkopuolinen ei enää voisi saada käsiinsä raskauttavaa velkakirjaa. Hän kokee eläneensä elämäänsä kuin nukkekodissa, lähtee, jättää miehensä ja lapsensa, ja hänen tulevaisuutensa jää lukijalle avoimeksi. 

Klassikkohaasteen ympärillä oli tällä kertaa hieman tavallista enemmän keskustelua sen sisällöstä ja tämä laittoi minut pohtimaan haasteen perimmäistä tarkoitusta lukea klassikko, jonka lukemattomuuden koet ikään kuin häpeäpilkuksi. Kun sitten eräässä juuri lukemassani kevyessä historiallisessa romaanissa päähenkilö sai lahjaksi Ibsenin Nukkekodin, siihen asti haasteeseen tarkoittamani, kesken ollut kirja meni vaihtoon. Juuri Nukkekoti minun on ollut tarkoitus lukea jo vuosia, mutta jostain, täysin perustelemattomasta syystä, en ollut sitä vieläkään tehnyt. 

Kirja herätti heti ilmestyttyään melkoisen kohun, eikä pelkästään Tanskassa, jossa se pääsi Kuninkaallisen teatterin näyttämölle joulun alla jo ilmestymisvuonnaan. Vain parissa kuukaudessa se oli levinnyt muiden pohjoismaiden ja Saksan teattereihin ja painettuna levinnyt kirjakauppoihin.

Viktoriaaniseen aikaan, jolloin Nukkekoti ilmestyi, kuului hyvin tiukka tapakulttuuri. Luokkaerot olivat suuret ja ylittämättömät, mutta myös ylempien yhteiskuntaluokkien sisällä vallitsi tiukka ero miesten ja naisten oikeuksien välillä. Tästä asetelmasta syntyi myös kirjan aikaansaama kohu. Etenkin sitä, että Nora hylkää lapsensa, pidettiin radikaalina ja sopimattomana. Ibsen jopa kirjoitti näytelmään toisen lopun, jossa Nora jää perheensä luo, ja tätäkin on esitetty. 

Esipuheessa tuodaan julki, ettei kaikissa kulttuureissa tänä päivänäkään voida käsittää miksi Nora lähtee, kun mies ei ollut väkivaltainen, eikä pettänyt vaimoaan.

Ymmärrän hyvin näytelmän sanoman sen tasa-arvon, ihmisarvon, moraalisen pohdinnan ym kannalta, kuten varmasti kuka tahansa näytelmän katsoja tai lukija, enkä siksi puutukaan niihin. 

Jäin kuitenkin miettimään, onko Noran teko länsimaisessakaan kulttuurissa hyväksytty, vielä tänä päivänäkään? En tarkoita avioeroa (jota Torvald todennäköisesti sai hakea Noran oltua tietyn aikaa teillä tietymättömillä, ellei vaimoa sitten julistettu kadonneeksi ja kuolleeksi), en lasten yhteishuoltajuutta enkä edes lasten yksinhuoltajuuden jäämistä isälle erotilanteessa, vaikka jälkimmäinen onkin hyvin harvinaista ja varmasti puheita herättävää. Tarkoitan tilannetta, jossa Nora teki yksipuolisen päätöksen lähteä ja lapsiaan hyvästelemättä poistuu kotoa aikomatta koskaan enää palata näiden elämään. Ei itkuisia hyvästelyjä, ei mitään "äiti tarvitsee nyt vähän omaa aikaa, äiti tulee sitten takaisin". Kyllä tuollainen lähtö ja etenkin se omien lasten hylkääminen aiheuttaisi pahennusta ja sääliä lapsia kohtaan tänä päivänäkin. Me katsomme lapsen tarpeiden menevän etusijalle vanhemman henkilökohtaisesta moraalisesta omatunnosta ja ainakin henkilökohtaisesti näkisin Noran teon tänä päivänäkin turhan teatraalisena (melkoinen drama queen?), mutta toisaalta olisin todella huolissani hänen mielenterveydestään. Entä onko puolisolta normaalia suuttua ja sanoa pahastikin vastaavassa tilanteessa? Vai olisiko oma reaktiosi "että mitä teit, no ei se haittaa, otetaanko kahvin kanssa vähän kakkua?

Osallistun kirjalla kirjabloggareiden perinteikkääseen klassikkohaasteeseen #14, jota emännöi Kartanon kruunaamaton lukija -blogin Elegia. Kiitos haasteen vetämisestä. 

Olen mukana nyt yhdeksättä kertaa. Aiemmat kirjavalintani löydät tästä linkistä.

Minna Canth -lukuhaaste

Satuin näkemään Yöpöydän kirjat -blogin Minna Canth -haasteen tällä kertaa sen verran ajoissa, että ehdin reagoida siihen ja varata itselleni luettavaa. Sanon tällä kertaa, sillä tämä on jo kuudes kerta, kun Niina tällä tavoin huomioi Minna Canthin syntymäpäivän. 

Mukaan haasteeseen kelpaa muukin jollain tavoin Minna Canthiin liittyvä kirjallisuus kuin hänen oma tuotantonsa. Koska olen mukana myös Shakespearen sisarukset -näytelmähaasteessa, Canthin näytelmä oli minulle looginen tapa osallistua. Mustana hevosena mukaan tuli äänikirjan muodossa Raili Mikkasen nuortenkirja, Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää, jossa kertojana on yksi Canthin tyttäristä, 12-vuotias Elli.

Ennen tätä haastetta olen lukenut yhden Canthin näytelmän, Työmiehen vaimon, sekä Minna Rytisalon romaanin Rouva C, jonka päähenkilö on Minna Canth.

***
Haasteeseen luin seuraavat kirjat:

Minna Canth: Papin perhe
Laatusana, 2019
Julkaistu ensimmäisen kerran 1891
126 sivua

Ensimmäiseksi luin näytelmän Papin perhe ja siinähän vierähti yksi sunnuntainen alkuilta lukumaratonin jälkifiiliksissä, kun en ihan sen puitteissa ehtinyt näytelmää lukea mutta oli vielä ikään kuin "vauhti päällä".

Näytelmän nimi kertookin sen päähenkilöt. Pastori Valtarin perheeseen kuuluvat hänen vaimonsa Elisabeth ja kolme lastaan. Kuopus Maiju on 17-vuotias, ainoa joka asuu vielä kotona. Hän haaveilee näyttelijän ammatista, eikä uskalla puhua siitä vanhemmilleen. Jussi on ylioppilas ja Hanna iältään näiden kahden välistä ja suorittaa parhaillaan jatkokurssia, jonka jälkeen hänestä tulisi opettaja. Nuoret ovat tulossa kaupungista kesänviettoon ja kolme näytelmän näytöksestä käydäänkin pappilassa, viimeisin Jussin ja Hannan kaupunkikortteerissa. Haasteita yhteiseloon tuo sukupolvien välinen kuilu. Pastori on tiukasti kiinni perinteisissä asenteissa ja hyvin pettynyt siihen, että hänen lapsensa omaavat moderneja mielipiteitä. Pastori on ottanut hoitaakseen ja kustantaakseen perinteisiä kristillisiä arvoja kannattavan sanomalehden ja tämän kulujen takia ilmoittaa Hannalle, ettei hänellä ole enää varaa kustantaa tämän jatko-opintoja. Vielä suurempi juopa syntyy isän ja Jussin välille. Jussi on julkaissut muutaman artikkelin uudistusmieliseen Suomettareen, ja isä haluaisi taitavan Jussin kirjoittamaan omaan lehteensä. 

PASTORI Vapaamielinen, sinä -? Pyrkisit kehittymään realistiseen suuntaan -? Tuohon roskatasoiseen - Mitä joutavia! Sinulla ei ole vielä omia, vakavia mielipiteitä. Tuolla ijällä tavallisesti häilytään sinne tänne. Vähän vanhenet, niin opit ymmärtämään, ettei siinä suunnassa mitään kehitystä hyvään ole, vaan kehitystä pahaan, itsensä ryvettämistä. Lokaviemäriin se johtaa, ei muuhun. Vapaamielinen! Vielä vain! Olet saanut sen päähäsi siellä Helsingissä, kun toiset ovat tyrkyttäneet. - Mutta onpa sinun aika jäädä kotiin, näemmä. On tosiaankin! 

JUSSI En minä ole enää mikään poikanulikka, pappa.  - On minussa jo siksi miestä, että osaan itsenäisesti ajatella ja arvostella asioita. 

PASTORI No, enhän minä sitä tarkoittanut. - Tahdon vaan sanoa, että olet vaikutusten alainen, niin kuin nuorena yleensä ollaan. Mutta sitä paitse - mitä sinun kantasi oikeastaan tähän kuuluu? Ei sitä kysytä. Kirjoittelet viivan alle tai viimeisille sivuille jotain leikillistä päivän tapauksista tai niin poispäin. Yhtä toista, mitä sattuu. Keveitä, helposti sulavia pätkiä vaan. Vakavammista asioista sinun ei tarvitse puhua sinne eikä tänne. Saat niistä häiritsemättä pitää omat ajatuksesi, jos niin haluat.

Kun Jussi huomauttaa, ettei pappakaan lähtisi samoin ehdoin kirjoittamaan vapaamieliseen lehteen, se on tietenkin pastorin mielestä aivan eri asia.

Pastori ei ymmärrä poikaansa ollenkaan, vaan kokee roolinsa olevan taistella kirkon ja kristinuskon puolesta ja näkee Jussin vapaamielisyyden olevan näiden arvojen vastakohta. Pastori vähättelee poikaansa ja samalla koko nuorta sukupolvea, ensin pitää kasvaa ja aikuistua, siihen asti vaieta. Tuntuu ettei paljonkaan muuttunut tulevina vuosikymmeninä, mikä lie tilanne tällä hetkellä. Sukupolvesta toiseen on käyty läpi samaa, kapinaa vanhempien sukupolvea vastaan, uudistuksia ja tuoreita mielipiteitä joita kaikki vanhemmat eivät ymmärrä ja tiukasti tuomitsevat kun eivät kykene näkemään laajemmin. Papin perhe voisi tänäkin päivänä saada monen ihmisen aiheesta katsomaan peiliin. Ja tuleehan tässä väkisinkin oma nuoruus mieleen.

Papin perhe on Canthin tuotannosta sieltä "leppoisemmasta" päästä, vaikka siinä on perheen sisäinen iso ja kantavaseurauksinen juopa, köyhyyden aiheuttama kurjuus ja valmiiksi saneltu ihmiskohtalo puuttuvat tästä. Enkä todellakaan tahdo tällä sanoa, että aihe tai sen käsittely olisivat siksi yhtään sen merkityksettömämpiä.

Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää
Tammi, 2019
Lukija: Anna Kuusamo
Kesto: 6 h 48 min

Tämä nuortenkirja alkaa siitä, kun Canthien perheen isä on kuollut ja Minna on jäänyt yksin vauvan ja kuuden isomman lapsen kanssa. Perheen elämästä kertoo katraan toiseksi vanhin, eniten äitiään muistuttanut 12-vuotias Elli-tytär. Selviytyäkseen arjesta perhe muuttaa Jyväskylästä Kuopioon, jossa Minnan isällä oli kauppahuone, jonka Minna ottaa konkurssin jälkeen hoitaakseen. Saman katon alla asui yhtäkkiä lähes kaksikymmentä ihmistä puotiapulaiset mukaan lukien ja lapsilla oli uuteen elämään sopeutumista. Yksistään muutto oli iso asia, kun koulu vaihtuu ja jännittää saako uudesta koulusta ystäviä, mutta lähipiiri väittää myös äidin aseman laskevan, lehtorin leski olisi ollut kunniallisempi status kuin puotipuksun työ. 

Kaiken lisäksi äiti saa vielä päähänsä, että siskoksista vanhimman, Annin, pitäisi päästä opiskelemaan poikakymnaasiin ja tällaisesta haihattelusta käytiin jopa heidän ikkunansa alla tyttöjä ilkkumassa. Paitsi että olisi ollut ajatuksenakin noloa olla ainoana tyttönä poikien seassa, tiedettiinhän myös naisten aivojen olevan kooltaan pienemmät kuin miesten, eikä niihin siksi mahtuisi yhtä paljon tietoa. Miehet johtavat maailmaa, naiset hoitavat kotia ja lapsia. Eihän Annia tietenkään poikakouluun hyväksytty, vaikka äiti kuinka koitti puhista, että alaluokilla, missä tytöt ja pojat olivat vielä yhdessä, tytöt olivat poikia nopeampia oppimaan. Yhdeksän tuntia käsitöitä viikossa oli äidin mielestä aivan liikaa, kun sekin aika voitaisiin opiskella fysiikkaa ja matematiikkaa. 

Äiti oli tietysti oikeassa. Jos miehet saivat opiskella yliopistossa, oli myös naisten saatava, se oli selvä. Mutta, ja aika iso mutta aika iso mutta se olikin, mistä löytyisi sellaisia miehiä, jotka haluavat opiskelleen vaimon. Ehkä jopa oppineemman, kuin mies itse.

Olen toki aiemminkin ymmärtänyt sen, miten paljon kohua Minna Canthin realistiset näytelmät ja tasa-arvopuheet ovat aikalaisissaan herättäneet, mutta tämä Canthin lasten näkäkulmasta kirjoitettu teos sai tajuamaan sen, miten paljon hänen perheensäkin on joutunut kestämään. Monet eivät antaneet lastensa edes puhua Canthin lasten kanssa, kodin ikkunoihin heiteltiin kiviä ja viinapulloja, mistään ymmärtämättömät pikkupojat juoksivat heidän ikkunoidensa alla rallattaen pilkkalauluja. Canthin kirjoja oli kerätty koulun kirjastosta ja tehty niistä polttorovio ja pahimmillaan lapset olivat jopa huolissaan käykö joku fyysisesti äidin kimppuun, olihan hänen peräänsä jo huudeltu ja syljeskelty. Kaikkiaan kirja tarjosi kiinnostavan näkökulman ja kirjoitustyylikin oli fiilikseltään koko lailla sama kuin aiemmin Mikkaselta lukemassani aikuislukijalle suunnatussa kirjassa. 

***

Kiitos Niinalle haasteen emännöinnistä, tähän oli oikein kiva osallistua. Toivottavasti huomaan / muistan sen ensi vuonnakin, Canthia ja Canthiin liittyvää kirjallisuutta löytyy vielä paljon.