Näytetään tekstit, joissa on tunniste lahjaksi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lahjaksi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. marraskuuta 2015

Ovatko kaikki esineet olleet joskus märkiä?


HS Kirjat on julkaissut kirjan Helsingin Sanomien Lasten tiedekysymykset -palstan kysymyksistä ja vastauksista. Palstan ja siten kirjan ideana on, että lapset ovat lähettäneet kysymyksiä toimitukselle, joka on etsinyt asiantuntijoita vastaamaan kiperiin kysymyksiin.

Toimittajien mukaan useimmat kysymykset liittyvät avaruuteen, ihmisiin ja eläimiin, mutta mukaan on päässyt kysymyksiä myös kulttuurista. Professorit ja muut asiantuntijat näyttävät paneutuneen kysymyksiin, esimerkiksi Veli-Matti Ikävalko kertoo vastauksessaan itse kokeilleensa, palaako saippua. 

Mitäpä Måns Huldén vastaa kysymykseen siitä, mikä on maailman vaikein kieli? Pitkän pohdinnan ja perustelujen jälkeen hän vastaa viisaasti: maailman vaikein kieli on se, jota ei halua oppia. Myös koulu-sanan alkuperä yllättää:
Vapaa-aika on kreikaksi skhole, ja tämä sana alkoi sitten merkitä myös koulua, josta latinan kielessä tuli schola. Sieltä se periytyi kaikkiin eurooppalaisiin kieliin, meillekin. Aika hassua, että alkuperäinen koulu olikin välitunti! (Anto Leikola)
Kirja on hyvin toimitettu ja kirjoitettu. Lukukokemuksena se imaisi mukaansa yllättävänkin vahvasti. Viisaus on vaikeiden asioiden yksinkertaistamisessa ja selittämisessä niin, että lapsikin tajuaa. Tieteellinen jargon on kaukana näistä selityksistä. Tällaista soisi enemmänkin jo ihan yliopistoon eikä vain lasten palstalle.

Kaiken kaikkiaan tämä kirja on yhtä hyvä kuin palstansa sanomalehdessä.

Ovatko kaikki esineet olleet joskus märkiä? Lapset kysyvät, professorit vastaavat. 
Tuomas Kaseva, Touko Kauppinen ja Juha Merimaa (toim.)
HS Kirjat, 2015
159 s.
(arvostelukappale)

Muita arvioita:

perjantai 21. elokuuta 2015

Matti Airola: Isin ja tyttöjen Lettikirja


Matti Airola: Isin ja tyttöjen Lettikirja
Schildts & Söderström, 2015
Valokuvat: Anna Autio
Piirroskuvat: Anni Virtanen
Graafinen suunnittelu: Anna-Mari Tenhunen

Erilaiset letit ovat tehneet tuloaan jo muutamien vuosien ajan, mutta viime aikoina niiden suosio kampauksissa on lyönyt kunnolla läpi. Katsokaapa vaikka esimerkiksi tv:ssä toimittajien kampauksia sillä silmällä! 

Tähän saumaan on ilmestynyt ensimmäinen suomalainen lettikirja - aiemmat ovat olleet käännöksiä ulkomaisista teoksista. Tämä näkyy esimerkiksi kirjan lettien nimissä: tässä kirjassa lettien nimitykset ovat sellaisia, jotka ovat viime vuosina vakiintuneet aidosti käyttöön.

Matti Airola on haastatteluissa kertonut, että hänen lettiharrastuksensa alkoi siitä, että hänen tyttärensä pyysi tuttavaa tekemään uudestaan ja uudestaan ranskanletin. Tällöin hän perheen isänä ajatteli, että eiköhän se lettien teko häneltäkin onnistu. Ja  lopputuloksen näemme tässä.

Kirja on kätevän pieni kooltaan ja pehmeäkantinen. Sitä on helppo kuljetella mukana ja pitää vaikka aamuisin hiuksia laittaessa esillä. Lettien teko voikin parhaimmillaan olla mukavaa vanhempien ja lasten yhdessäoloaikaa. Lapsia saa varmasti myös motivoitua hiustenlaittoon esimerkiksi siten, että he saavat itse valita kirjan kuvista haluamansa kampauksen.

Kirja sisältää yhteensä 30 ohjetta, on ranskalaiset ja hollantilaiset letit, poninhäntäletit, neljä- ja viisiosaiset letit, nauha- ja juhlaletit. Vaikka kirjan nimi ja kuvat viittaavat lapsiin, letit sopivat kaikenikäisille, esimerkiksi sotkuinen kalanruotoletti on sopivan rento aikuiseenkin makuun. 

Haastava osa lettikirjan teossa on kuvata kolmiuloitteista toimintaa printtimuodossa. Tässä kirjassa ohjeet ovat piirrettyinä kuvasarjoina ja kuvien alla on vielä sanallinen ohje, mikä vaikuttaa toimivalta. Toinen vaihtoehto olisi tehdä valokuvasarjalliset ohjeet.

On selvää, että Youtuben ohjevideot ovat helpompi tapa ymmärtää jotakin letitystekniikkaa, mutta kirjan hyviä puolia on sen helppo käytettävyys. Lisäksi  on erilaisia tapoja oppia; jollekin kirja voi sopia paremminkin kuin videomuoto. Kirja toimii myös hyvänä johdantona ja esittelynä siihen, miten monenlaisia kampauksia leteillä voi ylipäänsä tehdä. 

Kirjan kuvitus on kaunista. Kansikuva kuvastaakin koko kirjan henkeä. Siinä näkyvät tyttäret Maisa ja Kerttu ovat saaneet olla isän hiusmalleina kirjaa varten. Taitto on rauhallinen ja selkeä, vasemmalla ohje ja oikealla kuva. Pidän siitä, että tekstiä ei ole liikaa.

Saattaa olla, että tarkastelen tätä kirjaa hieman sumentunein silmin, sillä kahden pitkähiuksisen tyttären äitinä itse harrastan lettikampausten tekoa. Koska itse tiedän ja tunnen kirjassa esitetyt erilaiset letit, olen todella iloinen, että voin vilpittömästä suositella tätä kirjaa kenelle vaan leteistä kiinnostuneille.

Liitän tähän vielä kuvia itse tekemistäni leteistä. Ylhäältä alaspäin katsottuna tässä on läpivetoletti, korsettiletti ja viisiosainen nauhaletti. Näihin kaikkiin löytyy ohje Isin ja tyttöjen Lettikirjasta:





***

Mikäli kiinnostuit leteistä lisää, Matti Airolan blogi löytyy täältä.

Oma lettiblogini täältä. Inspiroivia lettikampauksia löytyy Instagramista esimerkiksi hashtagilla #letti #lettikampaus ja tietysti englanniksi #braid.  Tässä vielä linkki omaan Instagram-tiliini @elisabetsisters.

Jos tiedät, että joku muu kirjabloggari on kirjoittanut Isin ja tyttöjen Lettikirjasta, olisi kiva, jos vinkkaisit kommenteissa!

torstai 21. elokuuta 2014

Kirjalahja 15-vuotiaalle?


Olen tässä pähkäilyt ihanaisen kummityttöni 15-vuotissynttärilahjaa ja pitkästä aikaa olisi kirjan vuoro. Mutta mutta, kun lapsi kasvaa nuoreksi, ei kirjavalinta olekaan enää niin helppoa!

Ihan pikkulapselle erilaiset kuvakirjat Maisasta ja Pupesta lähtien ovat varmoja valintoja ja vielä alakouluikäisellekin löytyy sekä uudempia kirjoja että klassikoita, joista useimmat pitävät, mutta 15-vuotias on jo vaativampi tapaus. Pidin jo kädessäni Venla Saalon teosta Kirkkaalla liekillä, mutta tuntui ristiriitaiselta ostaa niin rankkoja teemoja (itsemurha, masennus) käsittelevää kirjaa syntymäpäivälahjaksi.

Tämä 15-vuotias on fiksu ja pystyy varmasti lukemaan vaativaakin kirjallisuutta. Kuitenkin haluaisin sellaisen, joka olisi ns. nuortenkirja. Olisiko teillä hyviä vinkkejä uudemmista kirjoista? Olisi myös mukava kuulla, millainen kirjamaku omalla tai tuntemallasi noin 15-vuotiaalla on?

***

PÄIVITYS 8.9.2014

Kiitos hyvistä vinkeistä bleue, Maria ja Katri! Puntaroin niitä, esimerkiksi Tähtiin kirjoitettua virhettä, mutta päädyin Turtschaninoffin uuteen teokseen Maresi: Punaisen luostarin kronikoita.

Yksi syy valintaan oli, että se on uusi tänä vuonna ilmestynyt teos. Arvosteluja ei juuri löytynyt, mutta kirjailijan aiemmat teokset näyttävän olevan pidettyjä. Tilaus on lähtenyt verkkokaupasta suoraan sankarille - perästä kuuluu, mitä siitä pidettiin.