Annica Wennströmin teos on historiallinen sukuromaani ja käsittelee harvinaista kyllä, saamelaisuutta. Tuota kulttuuria, joka on maantieteellisesti niin lähellä mutta silti jotenkin kaukana.
Kirjan idea perustuu minäkertojan oman sukuhistorian selvittämiseen ja tähän kuvioon punoutuu saamelaisuus ja suvun jonkinmoinen häpeä ja salaisuus menneisyyttä kohtaan. Sukuhistorian selvittäminen lähtee saamelaisten kengänpaulojen löytämisestä. Tarinan aikajana on pitkä, 1860-luvulta nykypäivään.
Yksi päähenkilöistä on Njenna, saamelainen nuori nainen, joka kohtaa traagisen rakkauden, joutuu muukalaisen raiskaamaksi ja häpeän vuoksi lähtee sukunsa luota. Paossa hän synnyttää tyttären, josta suku jatkuu. Njenna on minäkertojan isoäidin isoäiti.
Tässä kirjassa olisi aineksia vaikka mihin, mutta harmikseni jotain jää puuttumaan kaikista hyvistä teemoista huolimatta. Parasta ainesta oli mielestäni alkupuolen kuvaukset Njennan elämästä. Kunpa kirjailija olisi viipynyt vanhassa saamelaiskulttuurissa pidempään! Ajatellaanpa esimerkiksi tätä lausetta Lapsi lepäsi hiljaa gierhkemessään. Jo pelkkä sanasto (ja myös poronhoidon kuvaus) toi tuon vanhan kulttuurin lähelle.
On vaikea tarkkaan hahmottaa, miksi tarina ei imaissut täysillä mukaansa, kun kieli ja kerrontakin on periaatteessa hyvää. Ehkä yksi syy on se, että asioita kuvataan milloin kenenkin näkökulmasta ja vähän väliä joudun katsomaan sukukarttaa, että kukas tämä Mikkel tai Iris olikaan. Njenna ja salaperäinen Aanta Naahkese ovat ylivoimaisesti mielenkiintoisimmat henkilöt - seuraavien sukupolvien hahmot jäävät heidän rinnallaan väistämättä värittömiksi. Toinen syy jonkinasteiseen laimeuteen voi olla minäkertojan törmääminen asioiden väistelyyn, mitä alleviivataan liiankin pitkään.
Arvatenkin ns. valtakulttuurin ja saamelaisuuden kohtaaminen entisajan Ruotsissa on ollut vaikeaa ja on kohdattu halveksuntaa ja riistoa. Asenteet eivät varmasti ole vieraita tämänkään päivän yhteiskunnissa. Oman identiteetin etsimisen hankaluutta ja suvun salaisuuksia kuvaa seuraava lause, johon kilpistyy koko sukutarinan selvittämisen vaikeus:
Ajattelin kuinka erilaista kaikki olisi voinut olla, jos läpikuultava kalvo olisi väistynyt äitini kauniiden, jäänsinisten silmien edestä.
Kirsin kirjanurkassa on huomattavasti positiivisempi arvio, toisaalta Tuulia näki myös jonkinmoista raskassoutuisuutta.
Annica Wennström: Lapinkylä. Sukutarina
Bazar, 2006, 334 (s.)
Ruotsinkielinen alkuteos Lappskatteland. En familjesaga
Suom. Outi Menna