Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huovi Hannele. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huovi Hannele. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Hannele Huovi ja Kristiina Louhi: Ahaa! sanoi Pikkuruu



Kaikki varmasti muistavat lapsuudestaan Tammen kultaiset kirjat -sarjan lastenkirjat, joita Tammi on julkaissut 1950-saakka ja jotka ovat käännöksiä amerikkalaisista kirjoista. Niitä on julkaistu jo peräti yli 210! Muutama vuosi sitten Tammi lanseerasi uuden Tammenterho-sarjan, joka visuaalisesti muistuttaa hieman tuota vanhempaa sarjaa, mutta mikä hienointa, tässä uudessa sarjassa tekijät ovat kotimaisia.

Bongasin Ahaa! sanoi Pikkuruun kirjakaupasta puhtaasti nimekkäiden tekijöidensä vuoksi. Lastenkirjojen kuvittajana Kristiina Louhi on tuttu esimerkiksi Aino- ja Tomppa -kirjoistaan. Hannele Huovi tunnetaan puolestaan muun muassa Vladimirin kirjasta, Jättityttö ja Pirhosesta ja Miinalan Veikon nyrkkeilykoulusta

Ahaa! sanoi Pikkuruu on miellyttävän oloinen kuvakirja noin 1-4 -vuotiaille. Pikkuruu on pieni oravanpoika, joka lähtee metsään mustikoita poimimaan. Retkellä hän kohtaa eri eläimiä ja oppii näiltä uusia taitoja, kuten uimista Sauli Sammakolta ja rakentamista Sami Piisamilta. Kaikki rohkaisevat Pikkuruuta kokeilemaan uusia taitoja ja aina kokeiltuaan niitä hän tunsi voimiensa kasvaneen. Jännittävyyttä tarinaan ja kuvitukseenkin tulee, kun kohdataan pelottava susi, jonka saaliiksi voi joutua.

Tarina on yksinkertainen ja sikäli tyypillinen lastenkirjoille, että sama kuvio toistuu eri eläimiä kohdatessa, mutta kokonaisuus on kielelllisesti laadukas, esimerkiksi:

-Sinäpä olet kepsakka kertomaan, sanoi Kettu Keikkuhäntä.
-Melkein yhtä etevä kuin kettu!
-Ahaa! sanoi Pikkuruu ja hänen rintansa pullistui ketun kehuista.

Kuvitus on esittävää, värikästä ja raikasta. Louhin kädenjäljen jollain tapaa tunnistaa, jos Tomppa-kirjat ovat tuttuja. Kaikenkaikkiaan kirja tuntuu sitä viehättämämmältä, mitä enemmän sitä tutkin. Eikä se loppujen lopuksi tee pahaa aikuisenkaan kuulla rohkaisua, että sinusta voi tulla vaikka mitä.

Rouva Huu on kirjoittanut Pikkuruusta ja Paula sarjan muista kirjoista.

Hannele Huovi (teksti) ja Kristiina Louhi (kuvitus): Ahaa! sanoi Pikkuruu
Tammi, 2009, Tammenterho-sarja

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Hannele Huovi ja Jukka Lemmetty: Miinalan Veikon nyrkkeilykoulu


Halusin testata tätä kuvakirjaa lapsillani sen ristiriitaisia kommentteja herättäneen sisällön vuoksi. Kirja on nimittäin jossain määrin väkivaltainen.

Teoksessa seikkailee Henri Hiiri, jonka isä kirjan mukaan lähtee iltaisin "Veikko Miinalan nyrkkeilyhalliin mukiloitavaksi". Se oli ikävää työtä, sillä "isä sai joka ilta roimasti selkään". Syynä tähän oli  harjoittelu, olihan tulossa ottelu kuuluisaa nyrkkeilijää Rapu Rusikkaa vastaan.

Kirjassa sivutaan anteeksiantamisen vaikeutta, mutta keskeisimmät teemat ovat pelottavien asioiden kohtaaminen ja reilu peli.

Koska kyseessä on lasten kuvakirja, ei varmaankaan haittaa, että hieman paljastan loppuratkaisua. Siinä nimittäin paha saa palkkansa ja kirja päättyy kuvaan hautausmaalta, jossa on myös ruumisauto. Tekstissä mitään ei sanota suoraan, todetaan vain, että "Rapu Rusikka oli hurja saksiniekka!" ja että "pienille pojille ei kannata olla kiukkuinen". Kysyin lapsilta, että mitä tässä kirjan lopussa tapahtuu. Heidän mielestään Rapu Rusikka vietiin vankilaan.

Jukka Lemmetyn kuvat kiinnostivat lapsia, vaikka itse en tyylistä niin pidä. Etenkin kuvaa Rapu Rusikasta piti katsella moneen kertaan, ja lapset myös lukivat kirjaa moneen kertaan itsekseen. Hauskaa heidän mielestään oli se, että kirjassa toistui Henri Hiiren sanonta "Se siitä sitten".

Minusta kirja kestää monta lukemista ja selvästi kiehtoi lapsia. Vaikka kirja oli itselleni jopa hämmentävä, huomasin, että lapset (5 ja 7 v.) tulkitsevat kirjaa omalla tavallaan. On myös muistettava, että perinteiset aikaa kestäneet sadutkin käsittelevät rankkoja aiheita - miksei sitten uudempikin lastenkirjallisuus voisi olla rosoisempaa.

Kirjaa on kommentoitu ainakin Paulan blogissa ja sitä sivutaan myös Lastenkirjahyllyssä.

Hannele Huovi ja Jukka Lemmetty: Miinalan Veikon nyrkkeilykoulu
Tammi 2008