Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella tapahtumat merkityt tekstit.

Käärmeenlumooja palkitaan huomenna!

Nyt tulee vielä vähän asiaa Annukka Salaman Käärmeenlumoojasta ja Blogistanian Kuopus -tunnustuspalkinnosta. Nimittäin huomenna lauantaina 15.12. klo 13 kirjailija vastaanottaa kukkaset ja kunniakirjan kirjablogistien edustajalta WSOY:n kirjakaupassa Helsingin Bulevardilla. En itse valitettavasti pääse paikalle, mutta menkää te kaikki muut sankoin joukoin onnittelemaan tämän hienon kirjan kirjoittajaa ja kuulemaan kirjasta lisää. Lisää tapahtumasta voi lukea WSOY:n sivuilla .

Tapahtui lokakuussa

Syksy on kierähtänyt vauhdilla alkutalveksi. Kirjamielellä-blogi on elänyt pienessä horroksessa koko syksyn, sillä tuntuu, että blogille ei ole juuri tällä hetekllä niin paljon aikaa kuin ennen. Syitä on monia, opiskelut, työkiireet ja ennen kaikkea se, että olemme remontoimassa ihanaa vanhaa asuntoa. Se vie aikaa, mutta toisaalta on ollut hauska suunnitella kirjoillekin lisää tilaa. Remontti tulee jatkumaan vielä pitkään, joten päivitystahti on jatkossakin ehkä hidasta, mutta blogi ei ole katoamassa mihinkään. Hyviä kirjoja on tullut taas luettua ja ne odottavat jo pääsyä blogiin. Toivottavasti pysytte mukana! Lokakuu jäi mieleeni kahdesta tärkeästä kirjallisesta asiasta. Ensin kirjabloggarit järjestivät virtuaalisen flashmob-tapahtuman, jossa julkaistiin kasapäin valearvioita klassikoista. Oma valearvioni löytyy täältä . Ja esimerkiksi Morrelasta taas löytyy tapahtuman tiedote . Tapahtuman tarkoitus oli nostaa tietoisuutta plagioinista, jota tapahtuu koko ajan. Tähänkin blogiin tul...

Jos Forssaan haluat mennä nyt...

...niin ehdottomasti kannattaa! Olen rehellisen kateellisena katsellut Forssan Kirjalöytö Outletissä käyneiden kirjabloggareiden ostoksia. Tarpeeksi kun asiasta intoilin, sain avomieheni lähtemään kuljettajaksi ja kantoavuksi kirjaretkelle. Tänään olikin mahtavan aurinkoinen päivä ajaa Forssaan ja takaisin. Tiistai osoittautui hiljaiseksi shoppailupäiväksi, sillä saimme lähes koko hallin omaan käyttöömme. Kirjoja oli todella paljon: luettuja, lukemattomia ja ihan tuntemattomia. Hinnat olivat selvästi esillä ja kirjat oli jaettu pöydille hintojen mukaan. Superhalpoja, euron ja kahden kirjoja oli melko vähän, ja arviolta noin puolet kirjoista maksoi yli kympin. Erittäin edullisia kirjoja oli kuitenkin paljon, ja suurin osa ostamistani kirjoista maksoikin noin 5 euroa. Aloitin kirjojen keräämisen vaatimattomasti koriin, mutta se oli jossain vaiheessa vaihdettava kunnon ostoskärryihin. Omaksi puolustuksekseni haluan kuitenkin kertoa, että ihan kaikki ostamani kirjat eivät ollee...

Kirjabloggarit palkitsivat Katja Ketun

Eilen olikin varsin hauska ilta, sillä kiireisen työpäivän jälkeen odotti kaksi kirjallista tapahtumaa. Ensin pääsin kukittamaan Katja Ketun , kun luovutimme Sallan kanssa hänelle Blogistanian Finlandia -kunniakirjan Kätilöstä . Sen jälkeen Salla haastatteli kirjailijaa Helsingin Akateemisen kirjakaupan Kohtauspaikassa. Paikalle olikin saapunut paljon kuulijoita, joiden ikäjakauma taisi olla ihan laidasta laitaan. Keskustelua oli ilo seurata, sillä haastattelija oli paneutunut aiheeseensa huolella. Sanoinkin tilaisuuden jälkeen Sallalle, että hänen pitäisi tehdä tästä ammatti itselleen, koska oli hiin hyvä! Katja Kettu oli todella sympaattinen ja mukava. Ajattelin ennakolta, että hän olisi jotenkin räyhäkkäämpi, mutta se olikin väärä luulo. Kuulin myös haastattelun jälkeen jonkun toisenkin kuuntelijan toteavan, että olipas herttainen kirjailija. Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä. Haastattelussa Kettu kertoi muun muassa esikuvistaan, ja mainitsi sellaisiksi Timo K. Mukan ja R...

Mainostusta ja hekumointia

Ensiksi muistutus huomisesta: Kirjabloggarit luovuttavat Blogistanian Finlandia -palkinnon huomenna torstaina 16.2. Katja Ketulle Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa klo 17. Palkinnon luovuttaminen ja haastattelu tapahtuvat Kohtaamispaikassa . Sinne siis kaikki kynnelle kykenevät onnittelemaan Katja Kettua! Paikalla varmaan vilahtaa myös tuttuja kirjabloggareita.   Kätilö on minulla vielä luvussa, mutta olen kuitenkin lukenut sitä niin pitkälle, että olen muodostanut kirjasta mielikuvan. Joka toki saattaa vielä muuttua, mutta näillä mennään. Kirja on meillä myös lukupiirikirjana, eli erittäin ajankohtainen juttu siis. Sitten sitä hekumointia! Pitkän empimisen ja vatuloinnin (tämän sanan olen oppinut Morrelta ) jälkeen tilasin eilen itselleni Kindlen ! Lisää raporttia tulossa, kunhan saan sen hipelöitäväkseni ja testattavaksi.

Kirjamessuilla

Kirjamessut tulivat ja menivät, ja jäljelle jäi paljon hauskoja kokemuksia, mukavia ihmisiä ja hikistä tungosta. Olin messuilla kahtena päivänä, lauantaina ja sunnuntaina. Lauantaina oli Avain-kustantamon järjestämä kirjabloggaritapaaminen ja sunnuntaina oli lukupiirin kirjamessupäivä. Parikymmentä kirjabloggaria kokoontui lauantaina kuulemaan kahta Avaimen käännöskirjailijaa. Kanadalainen Annabel Lyon on kirjoittanut Aleksanterin opettajan , jonka olenkin jo ehtinyt lukea . Belgialaisen Annelies Verbeken toinen suomennettu kirja on Kalanpelastaja . Se alkoi kiinnostaa minua nyt sen takia, että kirjan alku vaikutti juuri sopivasti koomisen synkeältä. Kirjailijat kertoivat kirjoistaan ja olivat kivasti kiinnostuneita kirjabloggareista. Minua kiinnosti varsinkin Aleksanterin opettaja , jonka moderni kieli ja kirosanat ovat herättäneet huomiota. Lyon kertoi, että halusi nimenomaan asettaa kirjansa historialliseen kehykseen mutta nykyaikaisilla keinoilla. Hän myös kertoi, että kreikkal...

Kirjamessujen huumaa

Olen vieläkin onnellisessa kirjasumussa eilen Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinnon saaneiden kirjabloggareiden puolesta. Minunkin blogissani vierailtiin eilisen päivän aikana ennätyspaljon; sivun katseluja kertyi yli 500. Tämä ennakoi hyvää kaikille kirjablogeille. Loppuviikon aion viettää todellisessa kirjahulinassa, vaikka kirjamessuille pääsenkin vasta huomenna ja sunnuntaina. Sunnuntaina on virallinen lukupiirin messupäivä, eli silloin kierrämme lukupiiriläisten kanssa messuja ja ehkä kuuntelemme joitakin puheenvuoroja. Mitään virallista suunnitelmaa ei olla vielä tehty. Kirjamessut ovat myös siitä mukava tapahtuma, että ne kokoavat paikalle suuren määrän muualta tulevia kirjabloggareita (ja toki muitakin kirjojen ystäviä). Otankin siitä nyt mahdollisimman paljon irti ja aion tavata kirjabloggareita kahtena päivänä. Tänään tapaan pienen bloggarijoukon divarikiertelyn ja syömisen merkeissä ja huomenna sitten vähän suuremman määrän kirjabloggareita Avaimen järjestämässä messut...

Rakkaudesta kirjaan – ja kirjablogeihin

Tänään on historiallinen päivä suomalaisille kirjablogeille. Helsingin kirjamessujen yhteydessä jaetaan joka vuosi Suomen messusäätiön Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinto. Tänä vuonna palkintoraati päätti antaa palkinnon kirjabloggareille! 5000 euron palkinto jaettiin viiden kirjablogin kesken. Palkinnon saivat Hanna Kirjainten virrasta , Salla Sallan lukupäiväkirjasta , Penjami Jäljen äänestä , Hanna Morren maailmasta ja Jessica Bokbabbel -blogista. Viimeistä lukuun ottamatta kaikki palkitut blogit ovat minulle tuttuja blogeja, joiden parissa viihdyn. Onnea palkinnon saajille, olette sen ansainneet! Palkinnon perusteet voi lukea tiedotteesta täältä . Edellä mainittujen kirjablogien lisäksi kaikki suomalaiset kirjablogit ovat mielestäni saaneet tänään mahtavan huomionosoituksen. Kirjabloggarit todella rakastavat kirjoja sekä niistä puhumista ja kirjoittamista. Siksi haluankin pihistää pienen osan kunniasta ihan kaikille kirjablogeille. Kirjat ovat rakastamisen arvoisia. Si...

Helsingin kirjamessut lähestyvät

Vuoden 2009 Helsingin kirjamessujen satoa. Lokakuu on alkanut minun osaltani melko vähäsivuisissa tunnelmissa, sillä ensin veronsa voi flunssa, sitten työkiireet ja flunssan jälkeinen väsymys. Tällä viikolla avomieheni nuorempi tytär on myös asunut meillä, joten iltaisin olen "joutunut" katsomaan tv:stä True Bloodin kakkoskautta. Ja perustuuhan sekin kirjoihin... eh. Mutta siis asiaan. Vaikka alkukuu ei olekaan ollut kovin kirjallinen, on kirjoja onneksi luvassa jatkossa enemmän. Kuun lopussa on nimittäin Helsingin kirjamessut. Kirjatapahtuman teema kiinnostaa minua tänä vuonna enemmän kuin viime vuonna, sillä tämän vuoden teemamaa on Viro. Kyselin blogissani virolaisen kirjallisuuden perään reilu vuosi sitten, mutta suomennettua kirjallisuutta ei tuntunut kovin paljoa löytyvän. Nyt näyttää siltä, että messujen innoittama uutta kirjallisuutta Virosta on saatavilla enemmän myös suomeksi. Tällaista kertoo myös Viron Kustannusyhdistyksen tiedote : "Messuille saapuu...

Kirjailijailtoja Helsingissä

Terhi Rannelan blogista poimittua: Suomen Nuorisokirjailijat ry pyyhkii pölyä vanhoista lasten- ja nuortenkirjaklassikoista. Alkukevään kirjailijailloissa Topelius- ja Lydecken -voittajat palaavat teoksiinsa. Mistä kirjojen ideat tulivat? Olisivatko ne yhä ajankohtaisia? Muuttaisivatko kirjailijat nyt teoksistaan jotain? Katso lisätietoa illoista ja niiden vieraista Terhin blogista. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Tänään oli virallinen kirjamessupäivä

Tai siis ainakin meidän lukupiirin virallinen messupäivä. Meillä on ollut jo monta vuotta perinteenä käydä kirjamessuilla sunnuntaina – niin tänäkin vuonna. Kirjamessuista on ollut paljon juttua jo monessa blogissa, mutta tässä kuitenkin pari huomiota tämän vuoden messuista. Ensinnäkin tänä vuonna tuntui olevan jotenkin vähemmän ohjelmaa kuin yleensä. Olen pitänyt eniten paneelikeskusteluista, mutta niitä ei ollut juuri ollenkaan. Kirjailijahaastattelutkin ovat ihan mielenkiintoisia, jos on kiinnostava kirjailija. Niihin on vaan aina niin kauhea tungos. Eikä siellä nyt sattunut olemaan ketään sellaista, joka olisi ollut pakko nähdä. Toiseksi, halpoja kirjoja ei ollut lainkaan samassa määrin kuin ennen. Olimme myös liikkeellä ihan sulkemisaikaan, jolloin on yleensä saanut jopa puoleen hintaan kirjoja, mutta tänä vuonna näytti 20 % alennus olevan hyvin suosittu. Olisin lisäksi kaivannut enemmän sellaisia vanhojen kirjojen poistopöytiä, mutta monella isolla kustantamolla tuntui olevan...

Tunnelmia kirjabloggaritapaamisesta

Tänään oli pieni tapaaminen kirjabloggarien kanssa messukeskuksessa kirjamessujen yhteydessä. Järjestäjänä oli Avain -kustantamo, joka on ottanut kirjabloggarit mahtavasti huomioon muutenkin. Ohjelmassa oli yleistä kirjabloggaushöpinää ja tapasimme myös Anu Silfverbergin ja Elina Hirvosen , jotka esittelivät uutta kirjoittamisopastaan Sata sivua . Elina kertoi myös Kauimpana kuolemasta -kirjastaan ja juttua riitti muutenkin paljon. Oli mukava tavata muita kirjabloggareita, joista osa olikin jo tuttuja mutta suurin osa vielä tuntemattomia. Se on aina mukavaa, kun voi puhua kirjoista, lukemisesta ja kirjoittamisesta samanhenkisessä seurassa. Olen vähän pyörällä päästäni vielä kaikista uusista ihmisistä, mutta oli todella kivaa. Kiitos Avaimelle tapaamisen järjestämisestä ja muille kirjabloggareille mukavasta seurasta!

Haluatko tavata fantasiakirjailijoita?

Helsingissä järjestetään Fantasiailta perjantaina 29.10.2010 kello 18–20. Tapahtumassa pääsee tapaamaan Angie Sagen , Septimus Heap -sarjan kirjoittajan, sekä kotimaisia fantasiakirjailijoita, kuten Päivi Honkapään , Viivi Hyvösen , Eija Lappalaisen , Anne Leinosen ja Seita Parkkolan . Tapahtuman järjestävät British Council , Risingshadow.net ja WSOY . Lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet löytyvät WSOY:n sivuilta.

Dekkarifaneille menoja

Suomenkielinen rikoskirjallisuus viettää 100-vuotisjuhlaa. Dekkarien ystävät pääsevät juhlatunnelmaan Suomen dekkariseuran järjestämässä tapahtumassa Helsingin yliopistolla lauantaina 9.10. Juhlavuoden kunniaksi voi päästä myös kuulemaan suosikkikirjailijoitaan, sillä marraskuussa alkavalla Miten rikoskirjani ovat syntyneet -luentosarjalla on kuuluisia puhujia. 2.11. Tapani Bagge ja Eppu Nuotio 9.11. Outi Pakkanen ja Juha Numminen 16.11. Jarkko Sipilä ja Tuula Mai Salmela 23.11. Staffan Bruun ja Sirpa Tabet 30.11. Leena Lehtolainen ja Harri Nykänen 7.12. Totti Karpela ja Seppo Jokinen 14.12. Taavi Soininvaara ja Pirkko Arhippa 18.1.2011 Hannu Vuorio ja Marianne Peltomaa 25.1. Markku Ropponen ja Antti Tuomainen 1.2. Marko Kilpi ja Matti Rönkä Lisätietoja löytyy Suomen dekkariseura ry:n sivuilta .

Kiinnostaako venäläinen kirjallisuus?

Jos kiinnostaa, niin tarjolla näyttäisi olevan aikamoisia herkkuja. Helsingin yliopisto järjestää nimittäin kaikille avoimen luentosarjan venäläisestä kirjallisuudesta. Ensimmäinen luento on jo tänään klo 18–20, mutta tulossa on vielä useita kiinnostavia luentoja. 6.9. Leo Tolstoin Sota ja rauha FT, KIRJAILIJA MARKKU ENVALL Leo Tolstoin Anna Karenina DOS., YLIOPISTONLEHTORI BEN HELLMAN 13.9. Nikolai Gogolin Naimapuuhat PROF. JYRKI NUMM I Anton Tšehovin Lokki DOS. LIISA BYCKLING 20.9. Aleksandr Radištševin Matka Pietarista Moskovaan TUTK IJATOHTORI SANNA TUROMA Ivan Gontšarovin Oblomov PROF. NATALIA BASCHMAKOFF 27.9. Marina Tsvetajevan Euridike FT, KOULUTUSPÄÄLLIKKÖ HANNA RUUTU Marina Tsvetajevan Runoelma tsaariperheestä DOS., JULKAISUPÄÄLLIKKÖ EL INA KAHLA 4.10. Fjodor Dostojevskin Idiootti TUTKIJATOHTORI TOMI HUTTUNEN Fjodor Dostojevskin Riivaajat TOIMITTAJA EEVA LUOTONEN 11.10. Сказки А.С. Пушкина PROF. ELENA HELLBERG-HIRN Двадцать сонетов к Саше Запоевой...

Avaimen kirjasyksyä katsomassa

Helsingin Sanomien verkkosivuilla oli tänään juttua siitä, miten paljon bloggarit ansaitsevat blogeillaan. Minä en ole saanut tähän asti bloggaamisesta muuta hyötyä kuin kirjoittamisen ja kommenttien saamisen ilon. Mutta sehän tässä kuitenkin on ollutkin pääosassa. Eilen sain kuitenkin ensimmäisen kerran myös muuta hyötyä blogistani, sillä minut kutsuttiin Avaimen syyskauden avajaisiin. Avajaisten pääteema oli Rebecca Stottin vierailu Suomessa ja hänen uutuuskirjansa, Korallivaras , julkaisu. Teeman mukaan avajaiset järjestettiin Yliopistomuseo Arppeanumin Mineraalisalissa , jossa saattoi samalla ihmetellä mammutin hampaita ja kaiken maailman kiviä. Paikka oli todella mahtava – tuntui kuin olisi astunut ajassa taaksepäin. Kivimuseoon pitää kyllä mennä käymään vielä uudestaankin. Korallivarkaan lisäksi muutamat muut Avaimen uutuuskirjat pääsivät esille ja paikalla oli sekä Avaimen henkilökuntaa että kirjailijoita. Myös Jani Saxellin Unenpäästäjä Florian kuulosti mielenkiintoise...

Hyvää Kirjan ja ruusun päivää!

Tarkoitukseni on tänään käväistä Kampissa katsastamassa Kirjan ja ruusun päivien tarjontaa, mutta koska ilma ei todellakaan ole ruusuinen, taitaa jäädä aika lyhyeksi visiitti. Tässä olisi kuitenkin erittäin houkutteleva esiintyjäkolmikko: 16.15-16.30 Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta 16.30-16.45 Anna-Leena Härkönen: Vääränlainen mies 16.45-17.00 Anna Kortelainen: Eri kivaa! Viime vuonna saalistin tapahtumasta valtavan pinon kirjoja. Kyllä tänäkin vuonna täytyy pelastaa mahdollisimman monta kirjaa tuolta räntäsateesta. Eikö niin? Ohjelmaa Kirjan ja ruusun päivään voi katsastaa täältä .

Maailman paras kirja?

Helsingin Sanomat uutisoi viikonloppuna, että Helsingin kirjamessujen yleisö oli äänestänyt Mika Waltarin Sinuhen maailman parhaaksi kirjaksi. Minä en kyselyyn vastannut yksinkertaisesti siitä syystä, että en olisi osannut vastata. Kaikki kirjoja paremmuusjärjestykseen laittavat kyselyt ja muut ovat minulle kauhean vaikeita. Osaan kyllä sanoa vaikka kymmenen kirjaa, jotka ovat minusta erittäin hyviä, mutta en osaisi nimetä kymmentä parasta lukemaani kirjaa. Ja sitä paitsi silloin pitäisi ensin määritellä mitä sana parasta tarkoittaa. Onko silloin kyseessä taidokkain, viihdyttävin vai vaikuttavin kirja? Kaikissa noissa tapauksissa kymmenen parhaan kirjan lista olisi jonkin verran erilainen. Kirjojen arvojärjestykseen laittaminen on liian vaikeaa minulle. Siksi tyydyn listaamaan vain lukemiani ja omistamiani kirjoja. Ja jos joku kysyy parasta lukemaani kirjaa, annan pienen luennon siitä, miksi en osaa sitä kertoa. Helsingin Sanomien jutun löydät täältä . ...

Kirjamessujen satoa

Tänään oli oikein mukava kirjamessupäivä. Kyllä kirjamessuille kannattaa mennä muiden kirjanystävien kanssa, varsinkin sellaisten, joiden messukuntoa on testattu ennenkin. Lukupiiri ei petä tässäkään asiassa. Muutenkin sunnuntai vaikutti hyvältä messupäivältä, väkeä oli selvästi vähemmän kuin lauantaina. Silloin olikin ilmeisesti lyöty kaikkien aikojen yleisöennätys, 22 000 ihmistä. Emme tänä vuonna kuunnelleet yhtään esitystä. Muutama kiinnostava esitys olisi ollut, mutta ei mitään sellaista, joka olisi pakko nähdä. Muutenkin tuntui, että esityksiä olisi ollut vähemmän kuin ennen, siis niitä, joita on ollut osastojen sisällä. Löysin ihan mukavan satsin kirjoja, vaikka aluksi tuntui, etten löydä mitään. Tarjoukset eivät olleet ehkä ihan viime vuoden tasoa, mutta 5 euroa uudehkoista kirjoista on halpa hinta. Eilen saamani vinkki piti paikkansa, kello viideltä oli ainakin parilla osastolla 20 prosentin alennukset muuttuneet 40 prosentiksi. Mukava ja onnistunut päivä!

Kirjamessuilua

Kävin eilen kirjamessuilla vähän maistelemassa messutunnelmaa, vaikka tänään on vasta virallinen messupäivä. Olemme menossa lukupiirin kanssa messuille. Kirjamessuista on muodostunut meille vuosittainen perinne. Lauantaina messuilla oli aivan valtavasti ihmisiä. En ostanut kovin montaa kirjaa vielä, sillä tänään on paremmin aikaa sille. Sain myös vinkin: jos haluaa ostaa vanhoja kirjoja antikvariaattipuolelta, kannattaa tulla torstaina, mutta jos käyttämättömät kirjat kiinnostavat, niitä saa halvimmalla sunnuntaina. Hedelmällinen messupäivä tulossa siis toivottavasti!