...niin ehdottomasti kannattaa! Olen rehellisen kateellisena katsellut Forssan Kirjalöytö Outletissä käyneiden kirjabloggareiden ostoksia. Tarpeeksi kun asiasta intoilin, sain avomieheni lähtemään kuljettajaksi ja kantoavuksi kirjaretkelle. Tänään olikin mahtavan aurinkoinen päivä ajaa Forssaan ja takaisin. Tiistai osoittautui hiljaiseksi shoppailupäiväksi, sillä saimme lähes koko hallin omaan käyttöömme. Kirjoja oli todella paljon: luettuja, lukemattomia ja ihan tuntemattomia. Hinnat olivat selvästi esillä ja kirjat oli jaettu pöydille hintojen mukaan. Superhalpoja, euron ja kahden kirjoja oli melko vähän, ja arviolta noin puolet kirjoista maksoi yli kympin. Erittäin edullisia kirjoja oli kuitenkin paljon, ja suurin osa ostamistani kirjoista maksoikin noin 5 euroa. Aloitin kirjojen keräämisen vaatimattomasti koriin, mutta se oli jossain vaiheessa vaihdettava kunnon ostoskärryihin. Omaksi puolustuksekseni haluan kuitenkin kertoa, että ihan kaikki ostamani kirjat eivät ollee...
Kirjablogi täynnä kokemuksia kirjoista, lukemisesta ja kirjallisuudesta