Kirjamielellä

Kirjahyllyjen rakentaminen ja kirjojen järjestely on tuonut mukanaan mukavia lieveilmiöitä. Monet kadonneet ja unohtuneet kirjat ovat taas löytyneet. Yksi tällainen on Deborah Harknessin Lumottu , joka piti lukea jo reilu vuosi sitten. Sitten tuli muutto ja pakkaaminen. Lumottu kertoo Dianasta, noidasta, jolla on ongelmallinen suhde magiaan. Nainen on päättänyt selviytyä elämässään ilman noitakeinoja, vaikka sukurasite on vahva. Hän onkin pärjännyt tutkijanurallaan hyvin, kunnes sattumalta näyttävä asia ajaa Dianan kuitenkin tilanteeseen, jossa hän joutuu luottamaan muiden yliluonnolisten olentojen voimiin omiensa lisäksi. Kolme muuta rotua, noidat, demonit ja vampyyrit ovat yhtäkkiä luonnottoman kiinnostuneita naisen tutkimuksista. Kirja kertoo jälleen yhden tarinan rotujen välisestä rakkaudesta tällä kertaa noidan ja vampyyrin välillä. Romanssissa ei ole mitään uutta: suhde pyörii vaaran, suojelun, intohimojen ja mahdollisen tulevaisuuden ympärillä. Molemmat päähenkilöt ovat li...

Katsotaanpa onnistunko aloittamaan tätä Nokkosvallankumouksen arviota ilman, että kehuskelen, miten olen jo alusta asti ollut sitä mieltä, että Siiri Enoranta on ihan mahtava kirjailija. Ja miten olen jo hänen esikoisestaan asti tiennyt, että hänellä on harvinainen kirjoittamisen taito. No en tietenkään pysty, sillä tietysti haluan kehuskella sillä, miten oikeassa taas olin! En lämmennyt juurikaan Enorannan edelliselle kirjalle, Painajaisten lintukodolle , joka ei ollut mielestäni niin loppuun asti ajateltu, kuin olisi voinut olla. Siitä huolimatta tiedän, että kyseessä on harvinaislaatuinen kirjailija, jolla on mahdollisuudet mihin tahansa, kun kaikki palaset loksahtavat kohdilleen. Niin on käynyt Nokkosvallankumouksessa . Rakastin sitä. Nokkosvallankumous tapahtuu viimeisiä hetkiään elävässä maailmassa, joka on luhistumassa ahneuden alle. Pieni anarkistijoukko elättelee unelmaa vanhan vallan kaatamisesta, mutta joukko koostuu pääosin lapsista ja nuorista – takapihojen nokkosista....

Hups. Taas kävi näin. Aloitin myöhään eilen illalla Annukka Salaman Faunoidit-sarjan uuden osan, Piraijakuiskaajan , ja luin sen sitten saman tien loppuun asti vaikka kello kävi aamuyötä. Kirja tempasi mukaansa ensimmäisen osan tavoin, joten oli vain mentävä mukana. Onneksi olin säästellyt kirjaa kesälomaa varten, joten tämän päivän pöpperöisyys ei haittaa. Piraijakuiskaaja vie lukijan syvemmälle faunoidien maailmaan. Sarjan ensimmäinen osa, Käärmeenlumooja , keskittyi esittelemään nuoria, vielä itseään ja omaa paikkaansa etsiviä faunoideja, ja vasta tässä kirjassa taisivat esiintyä ensimmäiset aikuiset faunoidit. Minulle tuli yllätyksenä se, miten järjestäytynyt koko niiden maailma oikeastaan on. Pääosassa kirjassa oli toki edelleen Unna ja Rufus, edellisessä kirjassa toisiinsa rakastunut pariskunta. Kirjan rakastavaiset olivat välillä melko ärsyttäviäkin, mutta onneksi muut nuoret tasapainottivat tilannetta. Lisäksi mukaan tuli pari uutta tyyppiä, mikä kasvatti Piraijakuiskaaja...

Mieleni teki lukea jotain vähän synkempää mutta ei kuitenkaan ahdistavaa kirjaa. Siihen tarjosikin hyvän mahdollisuuden Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin yhteisteos Yö ikuinen. Vampyyrisarjan kolmas osa päättää tarinan, jossa ihmiskunta on alistettu nopeasti lisääntyneiden vampyyreiden ravinnoksi. Yö ikuinen -kirjan teemat ovat ankeita. Kirja kierrättää keskitysleireistä tuttua kuvastoa, ja sen esittelemä vampyyrihallinto muistuttaa historian ikävimmistä puolista. Hyödyttömät ihmiset tuhotaan ja sopiviksi katsotut alistetaan lisääntymään ja tuottamaan ravintoa hirmuhallinnolle. Vastarinta on säälittävän pientä ja voimatonta.  Maailmanlaajuiseen kriisiin heijastuvat vastarintajoukon perhesuhteet. Kukaan ei ole selvinnyt ilman menetyksiä. Toiset hoivaavat rakkaidensa muistoa päässään, joku taas piilottelee muutettua perheenjäsentään piilossa maan alla. Yö ikuinen -kirjan keskiöön nousee jälleen poikaansa etsivä Eph Goodweather, joka ei hyväksy menetystään. Sen rinnalla läh...

Kotoisten omenapuidemme takana on paljon historiaa, ihmisiä ja kokeiluja. Koska olen saanut kunniatehtäväkseni elvyttää muutaman omenapuun, päätin tutustua omenapuihin vähän tarkemmin asiantuntijoiden opastuksella. Anssi Krannila on hortonomi, puutarhaneuvos ja Hirvensalmen taimitarhan omenanviljelijä ja Anne Paalo on toimittaja ja tietokirjailija. He ovat yhdistäneet voimansa ja kirjoittaneet Omenapuu -kirjan kotimaisista omenapuista. Omenapuun historia ulottuu myytteihin asti, mutta kirja paneutuu historiaosuudessaan kuitenkin tunnettuun historiaan. Varsinkin kotimainen omenankasvatus on etusijalla. Täytyy sanoa, että omenan historia Suomessa on pidempi ja kiinnostavampi kuin ajattelinkaan. Monet epäonnistumiset ja pakkastalvet ovat koetelleet omenoita, mutta sattumat ja sinnikkäät puutarhurit ovat aina onnistuneet pelastamaan omenapuut jälkipolville. Omenapuu- kirja kertoo hyvin seikkaperäisesti ja tarkasti omenapuun viljelystä ja kasvattamisesta. Se näyttää kuvien avulla muun m...

Hanna van der Steenin Tähtisilmät -sarjan ensimmäinen osa oli hyväntuulinen ja piristävä lukukokemus. Tämä toinen osa, Kirous , näytti ja kuulosti heti kättelyssä aika tavalla synkemmältä. Onneksi ihan mustanpuhuvasta kirjasta ei kannesta huolimatta ole kuitenkaan kyse, vaan ensimmäisen kirjan mukava tunnelma kulkee tässäkin kirjassa mukana. Ennustuksessa päästiin tutustumaan sadunhohtoiseen fantasiamaailmaan, mutta Kirous tapahtuukin yllättäen suurimmaksi osin Suomessa. Ihan tavallista elämää ei kuitenkaan ole tiedossa, sillä sisarukset Elena ja Armada saavat yhdessä aikaan kaikenlaista pientä sähellystä. Lisäksi Elenan kotikaupungin asukkaista paljastuu yllätyksiä, jotka tarkkaavainen lukija tosin on jo ennalta arvannutkin. Kirous laajentaa Tähtisilmien maailmaa ja tuo uusia kiinnostavia henkilöitä mukaan tarinaan. Pernaisten rehtori ja hänen 49 poikaansa tulevat tutuiksi ja paljastuvat aika mahtaviksi tyypeiksi. Pientä romantiikkaakin leijuu ilmassa, mutta sen suhteen jäädään ku...

Liz Williamsin Aavekauppiaan tytär on yksi niistä mahtavista löydöistä, joista en tiennyt ennakkoon juuri mitään. Kirjan takakannen juoniselostuksen sijaan minut oikeastaan houkutteli kirjan pariin kuvaus kirjailijasta: taikuri-isän ja kauhukirjailijaäidin druiditytär. Aivan pakko siis oli testata! Kirjan päähenkilö on komisario Chen, joka on poliisilaitoksen outo lintu. Yhteydet yliluonnolliseen maailmaan, taivaaseen ja helvettiin, tekevät miehestä epämiellyttävää seuraa kaikille tavallisille poliiseille - ja kaikille muillekin ihmisille. Yliluonnolliset rikokset kuitenkin tarvitsevat omat poliisivoimansa, sillä maailman tasapainoa on pidettävä yllä, eikä byrokraattinen ja monitasoinen maailma pysy itsestään kasassa. Aavekauppiaan tytär on kiehtova yhdistelmä itämaista mystiikkaa, tiedettä, demoneja, pakanuutta ja etsivätarinaa. Suorastaan ahmin kirjaa päästäkseni perille sen maailmasta, enkä pettynyt kertaakaan. Varsinkin helvetin maantiede ja hierarkiat olivat mielikuvitusta inn...

Siiri Enoranta on yksi niitä kotimaisia kirjailijoita, joiden uraa seuraan hyvin tarkasti. Olen tainnut tästä ennenkin jo paasata, joten jääköön esittely tällä kertaa vähän lyhyemmäksi. Odotan kuitenkin joka kerta suurella mielenkiinnolla sitä, mitä tämä ehdottomasti yksi tämän hetken taitavampia nuoria sanankäyttäjiä on saanut aikaan. Painajaisten lintukodossa Enoranta palaa jälleen puhtaaseen fantasiaan. Kirja kertoo Lunnista, joka hylkää perheensä ja tehtävänsä oman onnensa vuoksi. Lunni kulkee unissa ja valveessa etsien sitä, kuka oikeastaan on. Huolet kotiväestä seuraavat Lunnia koko ajan, kunnes hänen on pakko kohdata taakse jääneet. Painajaisten lintukodon kieli on jälleen enorantamaisen kaunista, mutta eri tavalla kaunista kuin esimerkiksi Gisellen kuolemassa . Sen kielessä oli taikaa, joka syntyi realismin puristuksessa. Tämä taas on täynnä lyyristä kauneutta, jonka tehoa epämääräisyys vähän syö, mutta vain ihan vähän. Sanat ovat Enorannan tehokkain työkalu. Olin todel...

Gena Showalter on ollut yksi Harlequinin uuden yliluonnollisen kirjasarjan positiivisia yllätyksiä. Hänen Manalan valtiaat -sarjansa on yksi suosikeistani ja tämä uusi, nuorille suunnatun fantasiasarjan aloittava Kodittomat sielut on jälleen hyvä osoitus Showalterin ajankohtaisesta tyylistä.   Kodittomat sielut kertoo kahden epätavallisen nuoren kohtaamisesta. Aden on hulluna pidetty nuorisohuligaani, jonka ongelmat johtuvat siitä, että hänen päänsä sisällä on neljä ylimääräistä sielua, joilla kaikilla on lisäksi jokin yliluonnollinen taito. Aden ystävystyy Mary Ann -nimisen tytön kanssa, jolla on kyky hetkeksi hiljentää nämä sielut. Tytön kanssa Aden saa kokea, millaista on olla ihan tavallinen nuori ihan tavallisessa koulussa. Tai ainakin melkein. Ongelmia nuorilla kuitenkin riittää, sillä Adenin taidot houkuttelevat paikalle kaikenlaista yliluonnollista väkeä. Mary Annia vaanii musta susi ja Adenin unissa kummittelee oudon kaunis tyttö. Paikoin tarina meinasi käydä vähän l...

Veren Sitomat on kahdeksas Sookie Stackhouse -romaani. Se avaa uusia juonikuvioita, jotka oikeastaan käynnistyvät vasta myöhemmin. Kirja on ehkä tahdiltaan hiukan edellistä rauhallisempi ja positiivisempi, vaikka ihmissusien yhteisö on jälleen kriisissä ja tarvitsee Sookien apua. Sookielle selviää myös kirjassa, että hänellä on enemmän sukulaisia kuin on luullutkaan. Veren sitomissa on muutamia pieniä suosikkitapahtumiani, jotka eivät ole olennaisia ehkä suurten kuvioiden kannalta, mutta luovat kirjaan kivaa tunnelmaa. Pidän esimerkiksi todella paljon Sookien luona asuvista evakkonoidista ja erityisesti pidän Dawsonista, omaa tietään kulkevasta sudesta, josta minulla oli suuret toiveet kirjaa ensimmäisellä kerralla lukiessani. No, myöhemmin selviää, miten siinä kävi. Olen jo ihan kyllästynyt ihmissusilaumojen johtajuuskiistoihin ja muuhun susihässäkkään, jota Veren sitomissa riittää. Lisäksi olen myös ihan tylsistynyt sekä Alcideen että Quinniin. Sookie voisi ihan oikeasti etsiä...

Sain eilen käsiini pitkään odottamani kirjan, juuri ilmestyneen Diana Wynne Jonesin Chrestomancin maailmoihin sijoittuvan suomennoksen, Kohtalon koukkuja . Se on neljäs näistä maailmoista kertova suomennus ja on täysin itsenäinen kirja, vaikka sisältääkin jo edellisistä kirjoista tuttuja hahmoja. (Tuo numerointi otsikossa on ihan omani.) En tietenkään malttanut odottaa kirjan lukemista, sillä minulla oli päällä opiskeluahdistus, jota on paras lievittää juuri tämänlaisella kirjalla, josta toisaalta tietää, mitä on odotettavissa, mutta toisaalta taas ei. Kirjojen ensimmäinen osa, Noidan veli , on yksi lapsuuteni rakkaimpia kirjoja, ja sen tunnelmaan on edelleen turvallista sujahtaa. Sitä samaa tunnelmaa on myös Kohtalon koukuissa. Kohtalon koukkujen päähenkilö on Conrad, jonka elämä on aika ankeaa. Vaikka hänen perheeseensä kuuluu myös äiti, sisko ja eno, on poika hyvin yksinäinen – lähes hylätty. Koska pojan päällä on pahaa karmaa edellisestä elämästä, lähetetään hänet läheiseen ta...

Yritän purkaa Rodoksen-loman aikana luettujen kirjojen arvostelusumaa tässä pikkuhiljaa. Ulysses ei ole unohtunut, mutta koska aikataulu venähti, on sitä pakko vähän löysätä. Minulla on tässä kuussa niin paljon opintoja, että ei oikein ehdi syventyä. Pahoitteluni! Onneksi minulla on jemmassa näitä arvostelemattomia kirjoja. Victoria Hislopin Saari matkusti mukana Rodokselle, koska sen tapahtumapaikka on Kreikan saaristo. Tarkalleen ottaen kirja tapahtuu Kreetalla ja sen lähistöllä sijaitsevassa saaressa, jota käytettiin leprasiirtolana 1900-luvun alkupuoliskolla. Kehystarinana kirjassa on nuoren naisen matka sukunsa menneisyyteen ja kotimaisemiin. Saaren tarina alkaa Alexiksesta, joka saa lomamatkalla Kreetalla kuulla kertomuksen suvustaan, josta äiti ei ole juurikaan kertonut lapsilleen. Alexiksen isoisoäiti sairastui aikoinaan lepraan ja vietiin eristykseen Spinalogan saarelle, eikä hän nähnyt lapsiaan enää koskaan. Lepra ja perheen äidin kohtalo ovat varjostaneet tämän lasten ja...

Toiveita tietokirjojen arvioimisesta kirjablogeissa on kuulunut jonkin verran. Viimeksi törmäsin niihin pyytäessäni palautetta 3-vuotisarvontani yhteydessä. Koska olen suorittanut tänä kesänä viestinnän perusopintoja, on tullut luettua myös paljon viestinnän oppikirjoja ja muita viestintää käsitteleviä kirjoja. Niiden taso on ollut hyvin kirjavaa, joten on ehkä syytä arvioida niitä hiukan blogissakin. Tästä seuraavasta kirjasta on hauska kirjoittaa, koska se oli niin mielenkiintoinen ja lisäksi vielä hyvä oppikirjakin. Anu Kantolan toimittama Hetken hallitsijat – julkinen elämä notkeassa yhteiskunnassa kertoo julkisuuden muutoksesta, skandaaleista sekä muutoksesta poliitikkojen ja journalistien arvomaailmassa. Suuren painoarvon kirjassa saa pitkään mediassa vellonut vaalirahaskandaali syineen ja seurauksineen. Minua kiehtoi Hetken hallitsijat - kirjassa eniten skandaalien osuus (Mikä onni, että sitä kysyttiin myös tentissä!). Arkijärjellä ajateltuna mediassa esillä olevat skandaa...

Fantasiakirjallisuuden rintamalla on tullut viime aikoina törmättyä moniin ilahduttaviin teoksiin, joista Andrzej Sapkowskin Noituri -sarja on ollut ihan kärkipäässä. Olen pitänyt sarjan kahdesta ensimmäisestä kirjasta valtavasti, joten odotukset olivat korkealla tämän uusimman, Haltiain verta -kirjan kanssa. Haltiain verta on sarjan ensimmäisen tiukoillakin kriteereillä romaaniksi laskettava kirja, sillä nuo edelliset voisi laskea myös novellikokoelmiksi. Kirjan juonesta on hiukan vaikea sanoa mitään tarkkaa, sillä se rakentuu pääasiassa edellisistä kirjoista tutun Geralt-noiturin kasvattityttären ympärille. Yllätysten lapsi päätyi Geraltin kasvatettavaksi  epätodennäköisten polkujen kautta ja sama epävarmuus ja vieraus leijuu myös tytön tulevaisuudessa. Prinsessan pitäminen hengissä ei ole ihan yksinkertaista, joten Geraltin on kutsuttava apuja kasvatukseen. Tästä aiheutuu sydänsuruja ainakin kahdelle tai – jopa kolmelle taholle. Lisäksi tyttöä pitää piilotella vihollisilta,...

Kylläpä tämä kesälomalaisen elämä on kiireistä ja toisaalta taas niin hidasta, ettei tule konetta avattua edes joka päivä. Loma on vasta puolivälissä ja tuntuu jo jatkuneen uskomattoman pitkään. Koska lupailin jo aikoja sitten arvioida Rodoksella lukemiani kirjoja, enkä ole vielä kirjoittanut niistä mitään, pitää laittaa heti alkuun yksi niistä kirjoista, jotka kolahtivat. Aloituskunnian saa Annukka Salaman Käärmeenlumooja , koska tämän arviota ehdittiin jo toivoakin. Käärmeenlumooja on Salaman esikoiskirja, joka aloittaa Faunoidit -nimisen fantasiasarjan. Sen keskiössä on eläimiltä kykyjä saaneita nuoria, joiden elämä on tasapainottelua omien voimiensa ja tavallisuuden sekä heitä jahtaavien metsästäjien välissä. Tähän maailmaan törmää tiettävästi ainut naispuolinen faunoidi, 16-vuotias Unna, jonka kyvyt ketteryydestä pelokkuuteen ovat peräisin oravalta. Unna ihastuu vaarallisen tuntuiseen Rufukseen, vaikka tämän ystävät vaikuttavat vielä pelottavimmilta. Kirjan romantiikka ei onne...

Hyvin suunniteltu on vain puoliksi tehty, kuten kävi tämän viikon James Joycen Ulysses -annoksen kanssa. Kiire ja ylityöt veivät veronsa ja sain luettua vain puolet tavoitteena olleista sivuista. Eipä tätä kirjaa silti kiireellä parane lukeakaan, joten luku-urakan venyminen ei ole niin vaarallista. Nämä tämän viikon kaksi lukua olivat aika hauskoja! Luku 9 (Skylla ja Kharybdis) tapahtuu kirjastossa, jossa pohditaan muun muassa Shakespearen Hamletia . Tätä keventävät riettaat sanailut, jotka saivat minut hihittelemään. Suomentajalle mahdottoman isot pisteet tästä luvusta, sillä sitä oli hauska lukea. Nyt heräsi kiinnostus katsoa, miten Saarikoski on tästä selvinnyt. Pitää varmaan tarkistaa. Loukkurit, eli 10. luku käyttää tekniikkana pistokkaita, eli tekstissä on osia, jotka tapahtuvat samaan aikaan toisaalla, joko jo tapahtuneissa osissa lukua tai vasta tulossa olevissa osissa. Pistokkaita oli kiinnostava seurata ja alaviitteet luotsasivat lukemisen niiden läpi todella kätevästi...

Ensimmäinen viikko James Joycen Ulysseksen kanssa on nyt kulunut . Olo on kimppaluvun suhteen vähän yksinäinen, sillä kovin monia osallistujia ei taida olla mukana. Toivottavasti vielä kuitenkin saataisi muukaan lisää osallistujia, sillä tämä ei ole ollenkaan mahdotonta! Ulysseksen ensimmäiset kolme lukua olivat minulle vaikeita. Ne eivät ole kovinkaan vetävää tekstiä ja lisäksi luku-urakan pituus vähän kauhistutti. Myös alaviitteiden määrä ahdisti, enkä oikein teinnyt pitäisikö niitä lukea vai ei. Ne avaavat tarinaa mutta samalla myös katkovat kerrontaa. Luinkin niitä alussa vähän satunnaisesti. Neljännessä luvussa lukeminen helpottui. Osasyynä siihen oli se, että ymmärsin ottaa sekä alaviitteet että lopun taulukot mukaan tekstin tulkitsemiseen ihan aktiivisesti. Jokaisen luvun alussa katson taulukoista lukujen merkityksen, symbolit ja muut. Lisäksi luen alaviitteet, sillä niiden avulla kirja aukeaa ihan eri tavalla. No, ihan kaikkia ihmisiin liittyviä selityksiä en ole l...

Ursula K. Le Guinin hainilaisen sarjan lukeminen on nyt ulottunut 80-luvulla suomennettuun Maailma, vihreä metsä -kirjaan. Olen muistaakseni yrittänyt lukea sitä jo aivan teininä Maameren velhon innoittamana. Silloin se kuitenkin jäi kesken. Sarjaan taitaa päästä sisään vasta edes vähän viisaampana. Kirja kertoo vehreästä metsän peittämästä planeetasta, jolle terralainen siirtokunta on perustanut metsänhakkuutyömaan. Planeetalla asuu myös itseään ihmisiksi nimittävää kansaa, athshelaisia. Nämä pienet, karvaiset ja vihreät ihmiset eivät saa kuitenkaan kunnioitusta tunkeilijoilta. Maasta tulleet ovat orjuuttaneet kansan ja käyttävät törkeästi hyväkseen sekä näiden naisia että metsiä. Maailma, vihreä metsä rakentuu kolmen kertojan varaan. Ensimmäinen, yksinkertaisin on kapteeni Davidsonin näkökulma. Mies on rasisti, sovinisti, tappaja ja varma siitä, että on oikeassa. Kun tällaiselle miehelle antaa valtaa, aseita ja muutaman helppouskoisen alaisen, on tiedossa ikävyyksiä. Toistensa...

Lukupiiri valitsi kesäkuun kirjaksi jotain kevyttä mutta kuitenkin merkityksellistä. Valinta kohdistui L. M. Montgomeryn aikuisten kirjaan Sininen linna . Kannatin valintaa vahvasti, sillä olin ostanut kirjan jo aikaa sitten hyllyyni kirpputorilta. Minulla on tuollainen kaunis sininen kansi, mutta tästä on paljon muitakin painoksia. Sininen linna kertoo tiukassa kurissa kasvaneesta Valencystä, jota suvun pikkumainen ja tekopyhä asenne ahdistaa. Vanhaksipiiaksi päätynyt Valency saa 29-vuotiaana kuulla, että on kuolemassa vuoden sisällä. Siitä lähtien nainen päättää tehdä asioita, jotka tekevät hänet onnelliseksi, ja vähät välittää sukulaisten kauhistuksesta ja painostuksesta. Kirja on ihastuttavan asenteellinen ja samalla kuitenkin asenteita purkava. Minun piti ihan tarkistaa, koska kirja on julkaistu (1926!), koska siinä oli sen verran rohkeita ajatuksia. Se asettaa vastakkain hyveellisen elämän ja naisen säädyttömän itsenäisyyden. Vaikka kirja päättyykin sovinnaisen onnellisesti,...

Haastekirjan parissa harhailun jälkeen tuli kiire takaisin omille maille. Onneksi löysin turvallisen paluukirjan, eli Steph Swainstoin Uusi maailma -kirjan, joka on Nelimaa -trilogian päättävä osa. Edellinen, Aika on lahjoista suurin , oli minusta aivan mahtava, joten odotukset olivat suuret myös tältä uusimmalta kirjalta. Uusi maailma palaa takaisin Nelimaan maankamaralle meriseikkailun jälkeen. Kuolemattomien Arkkitehti on keksinyt keinon, jolla turilaat saadaan vihdoin tapettua. Asiat menevät kuitenkin kammottavasti pieleen ja Nelimaa on tuhon partaalla. Vihollinen näyttää uhkaavammalta kuin koskaan ennen ja itse Keisarin on puututtava asioihin. Tätä kirjaa lukiessa tuli aika hämmentynyt olo. Tarina tuntui hajoilevan ja rakoilevan joka suuntaan. Välillä lenneltiin ja ihailtiin maisemia, sitten etsittiin karannutta tyttöä, piipahdettiin Siirroksessa, oli lehdistötilaisuus, moniäänisyyttäkin vähän ja sitten sodittiin. Edellinen kirja oli niin ehjä kokonaisuus, että Uusi maailma sa...